..Olen seurustellut puolisen vuotta aivan ihanan muslimimiehen kanssa. Olen eronnut ja minulla on kaksi lasta aiemmasta liitosta. Poikaystäväni vakuuttaa ettei ole mitään ongelmaa että minulla on lapsia ennestään. Hän leikkiikin koko ajan lasten kanssa ja lapset ovat aivan hulluina häneen. Mietinkin nyt lähinnä että miten hänen sukulaisensa reagoivat kun saavat kuulla että on suhteessa yh-naisen kanssa? Onko kellään kokemuksia? Toivoisin nyt asiallisia vastauksia sellaisilta naisilta joilla on kokemusta samanlaisesta tilaanteesta.
Muslimi ja Yh-äiti
12
534
Vastaukset
- äsdfsdf
No kerro, kuinka paljon tiedät miehen suvusta
- okokokokokokogkokb
Ystäväni äiti (3:n äiti) haksahti muslimimieheen ja perhetragedia siitä seurasi. Mies oli niin mielin kielin ensin, herrasmiesmäiset elkeet ja sai jopa käännytettyä naisen muslimiksi. Mustaan kokovartakortsuunkin sai rakkauden sokaiseman yh-naisen suostumaan. Kun naimisiin oli päästy, alkoivat ongelmat. Kolme lasta edellisestä liitosta saivat kyytiä mieheltä, vaikka ennen avioliittoa olikin heihin ihan ystävällisesti suhtautunut. Mies määräsi keitä saivat kotiin tuoda, milloin ja missä saivat siellä liikkua, vahti rahankäyttöä ja johti koko perheen tekemisiä.
Kävin siellä huushollissa pari kertaa ja olin kyllä todella järkyttynyt. Olin alaikäinen itsekin, joten en tajunnut puuttua tilanteeseen. Jälkeenpäin mietittynä olisi ehdottomasti pitänyt tehdä lastensuojeluilmoitus tuosta hullusta. Loppujen lopuksi mies sai häädettyä pakokauhuiset lapset kodistaan (juuri 18v. täyttänyt ja 16v.) ja vain nuorin 14v. jäi sinne vielä asumaan. Vanhemmat lapset hän ajoi käytännössä taivasalle rahattomina ja vailla töitä. Äiti ei uupumukseltaa ja alistamisen pelottamana jaksanut ja uskaltanut enää edes puuttua tilanteeseen. Mies saatiin kuriin vasta kun poliisit oli soitettu naapurin toimesta paikalle. Nuorin lapsi oli paennut keskellä yötä rappukäytävään apua huutaen kun mies sohi puukolla taas yhden mustasukkaisuuspuuskan kourissa. Onneksi ei iskut olleet kummallekaan hengenvaarallisia, mutta edelleen 11 vuoden jälkeen henkinen parantuminen on kesken.
Koko perhe elää edelleen pelossa, koska mies on taas vapaalla jalalla. Sanomattakin on selvää, että koulu kärsi kaikilla ja nuorin on edelleen työkyvytön ahdistuneisuuden vuoksi. Urahaaveet kariutuivat, koska lukio-opintoihin eivät ehtineet panostaa kun oli oltava jatkuvasti töissä. Kierre jatkui surkeiden lukioarvosanojen ja henkisten ongelmien vuoksi niin, että ovet kauan haaveiltuun opiskelualaan eivät auenneet. Nuorin lapsi on yrittänyt itsemurhaa, onneksi siinä onnistumatta. Kaikilla on nimet vaihdettu, sosiaaliseen mediaan ei mitään asiaa, numerot salaiset jne. Koko elämä oli aloitettava alusta vierailla paikkakunnilla uudella nimellä ja suurin osa kavereista, koulut ja harrastukset jäivät entiseen elämään. Elämä ei todellakaan ole helppoa. Lapset ovat loputtoman katkeria äidilleen, koska ennen onnellinen ja vakaa perhe-elämä vaihtui typerän "rakkauden" sokaiseman virheen takia perhe-helvettiin ja siitä maksavat nyt lapset sitten lopun elämäänsä.
Mieti vielä onko sen arvoista. Muslimikulttuurissa on vahvat perinteet ja ne eivät aina käy yksiin suomalaisen ajatusmaailman kanssa. Tuokin hullu näytti todellisen luonteensa, uskonnollisen vakautensa syvyyden, vaatimuksensa jne. vasta kun oli saanut huijattua naimisiin hyväuskoisen suomalaisnaisen.- okokokokokokogkokb
Niin siis pointtini tässä jutussa oli se, että kannattaa olla todella varma asiastaan ennen kuin ryhtyy mihinkään. Rakkauden sokaisemana ei välttämättä tule huomanneeksi kaikkea ja helposti pienet ennusmerkit tulevista ongelmista voivat mennä ohi kun niitä vaaleanpunaisten lasien läpi katselee. Tämä koskee tietysti ihan kaikkia suhteita, niin suomalaisten kuin ulkomaalaistenkin kanssa. Liian hätiköityjä päätöksiä ei kannata tehdä, varsinkin kun tilanteessa on lapsia mukana. Muslimeiltakin on moneen lähtöön, eivät kaikki todellakaan ole kovin vannoutuneita uskontonsa suhteen. Itse tiedän muslimiperheitä parikin kappaletta, joissa uskonto on lähinnä nimellistä. Tällöin ei varmasti tulisi suhteessakaan ristiriitoja niin plajon. Jos kuitenkin toinen on uskontonsa ja kulttuuristen tapojensa kanssa kovin vannoutunut, voi ongelmia ilmaantua. Ei niitä voi millään tietää kaikkia etukäteen. Monet voivat käydä ilmi vasta yhteisen rajen alkaessa kun osapuolilla onkin ihan eri käsitykset kodin säännöistä, uskonnosta, lasten kasvatuksesta, parisuhteesta, naisen/miehen asemasta jne. Tässä kertomassani kokemuksessa kävi juuri niin, että rakkaus sokaisi ja avioliiton ja sen myötä yhteenmuuton myötä kulttuuriset ristiriidat tulivat kuin salama kirkkaalta taivaalta. Sitten meni perseelleen koko homma. Siksi aloittajalle haluaisin sanoa, että ole tosi varma asiastasi, tunteistasi ja miehen käsityksistä ihanteellisesta perhe-elämästä ennen kuin ryhdyt lähempään suhteeseen. Silloin teillä on varmasti hyvät mahdollisuudet onnistua onnellisen perheen luomisessa. Kai se sukukin ihan hyvin asian ottaa, mikäli eivät ole kovin vanhoillisia tai ehdottomia uskontonsa kanssa. No, onnea matkaan ja toivottavasti kaikki sujuu hyvin!
- dsfdäsdfs
Vaimon pitää olla neitsyt
Muuten ei tule naimakauppoja - Sivistystä
Ihmettelen näitä aiheita: muslimi sitä ja tätä. Eihän me kirjoiteta yleisesti joka käänteessä esimerkiksi näin: millainen on suhde kristityn naisen kanssa, mistä johtuu kristittyjen ylenpalttinen viinan käyttö tai miksi kristitty on päätynyt ottamaan hengiltä oman perheensä.
Näiden kaikkien takana on ihmiset. Tutustu ihmiseen ja hänen elämäänsä ja elämänkatsomukseen. Kyllä se siitä sitten selviää onko suhteenne sopiva molemmin puolin. Jokainen suhde on kahden henkilön välinen suhde ja sieltä selviää hyväksyykö partnerin perhe sinut ja lapsesi tai tapasi tai minihameesi yms. - jfiocsjd
Yhdyn edelliseen, tosiaan pesoonasta se on kiinni. Ja kyllä mun mielestä pitäs aikuisen ihmisen, etenkin äidin, osata ajatella myös järjellä eikä vaan sillä sydämellä. Kyllä sen kuitenkin huomaa, pitäis ainakin huomata kehen sitä oikeasti voi luottaa. Jos on epävarma siitä pystyykö itse varotusmerkit huomaamaan niin kysy vaikka ystävältä tai perheeltäsi suoraan mitä he ovat miehestä mieltä. Tuntuu et nää ketkä ovat umpirakastuneita sekopäisiin miehiin, suuttuvat, kun heille sanoo että hei ei tossa ole järkeä ja vakuuttelevat vaan itselleen että kaikki on ok ja mies rakastaa kun kerran niin sanoo.. Ja pistetään ne omat tunteet lapsenkin edelle.
- mie vaa
Olin kolmen lapsen yh kun tapasin muslimimiehen. Lapseni tykkäsivät hänestä samoin kuin mies heistä. Jos näin ei olisi ollut, homma olisi jäänyt siihen, vaikka oma sydämeni olisi ollut riekaleina.
Mutta... Menimme naimisiin. Mies ei muuttanut tunteitaan lapsia kohtaan. Miehen puolen suku kohtelee heitä oman perheen jäseninä.
Nyt meillä on yksi yhteinen lapsi. Silti vanhemmat lapseni ovat säilyttäneet tasa-arvoisen aseman mieheni sekä hänen sukunsa puolelta.
Olen kiitollinen, että kuuntelin sydäntäni aikoinaan, enkä kallistanut korvaani pahansuoville puheille.- 9+2
Suositteletko siis päätöksien tekemistä "sydämen äänen" varassa?
- mie vaa
9+2 kirjoitti:
Suositteletko siis päätöksien tekemistä "sydämen äänen" varassa?
Sydäntäkin kannattaa kuunnella
- buntsibumbum
mie vaa kirjoitti:
Sydäntäkin kannattaa kuunnella
Mitä se kertoo? Onko sillä jotain yliluonnollista, salattua tietoa, mitä aivoilla ei ole?
- djdsl
Minun miesystävän perhe ei tietääkseni vastusta millään muotoa meidän suhdetta.
- kovan koulun läpi
Ei mitään suhteita tollaisiin miehiin. Suojele itseäs ja ennenkaikkea lapsiasi. Lasten etu on tärkeämpi kun omat halut ja himot.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
1 Eurolla 35 euroa, 1.5x minimikerroin, 0x kierrätys ja minimitalletus vain 5e!
Noniin nyt pamahti sitten VB:ltä älyttömän kova tarjous ensitallettajille. Euron panoksella 35 euroa jos kokkishown voit12681Jos ottaisit yhteyttä, näyttäisin viestin kaikille
Yhdessä naurettaisiin sulle. Ymmärräthän tämän?1511258Heikki Silvennoinen ( Kummeli)
Kuollut 70-vuotiaana. Kiitos Heikille hauskoista hetkistä. Joskus olen hymyillyt kyynelten läpi. Sellaista se elämä on491135- 1271008
Hyvää huomenta 18. luukku
Hyvää keskiviikkoa. Vielä pari päivää ja sitten on talvipäivänseisokki. 🎄🌌❄️😊❤️223974Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?
Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?206949Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos
Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä15899- 72855
Kauanko valitatte yöpäivystyksestä?
Miks tosta Oulaisten yöpäivystyksen lopettamisesta tuli nii kova myrsky? Kai kaikki sen ymmärtää että raha on nyt tiuk297855- 40841