Espanjan suuttunut nuoriso marssi taas 12.5.2012 12:38

Espanjan suuttunut nuoriso marssi taas
12.5.2012 12:38 | Päivitetty 12.5.2012 20:21 | 4 | STT–AFP
MONICA PATXOT

Espanjalaiset nuoret osoittivat mieltä Madridissa lauantaina.
MADRID. Espanjan turhautunut nuoriso palasi lauantaina kaduille vaatimaan muutosta.

Mielenosoituksia järjestettiin kymmenissä espanjalaisissa kaupungeissa, suurimmat niistä Barcelonassa ja Madridissa, mistä Indignados (suom. suuttuneet, närkästyneet) -protestiliike sai alkunsa vuosi sitten.

Protesteja aiotaan jatkaa neljän päivän ajan.

Mielenosoittajat vastustavat hallituksen säästöpolitiikkaa, taloudellista eriarvoisuutta ja korkeaa työttömyyttä. Vuosi on kulunut, ja espanjalaisilla on entistä enemmän protestoitavaa: Espanjan talous on kuralla ja säästötoimet kurittavat kansaa.

Yleinen työttömyysaste on noussut liki 25 prosenttiin. Suurimmassa ahdingossa ovat nuoret, joista jo yli puolet on vailla työtä.

Espanjan protestit ovat toistaiseksi pysyneet rauhanomaisina. Pelkona on, että levottomuuksia puhkeaa, jos nuorten tilanne edelleen pahenee.

Monien nuorten ainoa apu ovat vanhemmat, kertoo madridilainen Jon Aguirre, 27.

"Sitten nähdään mitä tapahtuu, kun perheet eivät enää pysty auttamaan lapsiaan. Se, mitä sattui Kreikassa, ei ole kaukaa haettua", Aguirre sanoi uutistoimisto AFP:lle.

Vuosi sitten protestiliike valtasi Madridin keskusaukion Puerta del Solin viikkokausiksi. Tällä kertaa viranomaiset ovat halunneet varmistaa, ettei sama toistu.

Madridissa mielenosoitusten on päätyttävä iltakymmeneltä paikallista aikaa. Sanomalehti El Mundon mukaan pääkaupunkiin on määrätty 1 500 ylimääräistä mellakkapoliisia turvaamaan järjestystä. Sisäministeriön mukaan minkäänlaista leiriytymistä ei sallita.
2759
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 27

Vanhimmat

kansa, harkitsee ennenkuin alkaa riehua.

Suomi voi valmistautua suuriin EU:n sisäisiin levottomuuksiin, toivottavasti suomessa pysytään rauhallisena.

Äänestä

Uutiset näyttävät Madridin ja Ateenan mielenosoituksia. Huolestuttavan näköistä ja miettii mitä lie tulossa. Mutta miten lie Espanjassa ja Kreikassa näkymät ovat muualla kuin pääkaupungeissa, onko levottomuuksia ympäri maata.
Sitä eivät uutiset kerro ja näytä.

Pääministeri Kataisen naama on hyvin totinen. Jo kauan tiedossa ollutta aletaan vähän kerrassa varovaisesti ilmoille tuoda. Väistämätöntä kehitystä ei ilmeisesti saada pysähtymään.
Sitten sitä viisautta ja valtiomiestaitoa kysytäänkin EU:ssa.

Äänestä
  • Meillä on ollut yhtä pahat ajat suurina nälkävuosina 1800-luvulla.
    Ei ruokaa, ei rahaa, ei työtä, vain nälkä vieraanamme. Olimme riippuvaisia maataloudesta.
    Teollistuminen toi vaurautta, jonka luultiin jatkuvan maailman tappiin saakka. Mutta raha ei kasva puussa edelleenkään.

    Jos maan rahat todella loppuvat, lakkaa palkanmaksu, tyrehtyy kauppa ja mikään ei toimi. Talous pitäisi saada jaloilleen talkoilla. Kansa se joutuu aina maksumieheksi.

    Äänestä

  • Makriina ek kirjoitti:

    Meillä on ollut yhtä pahat ajat suurina nälkävuosina 1800-luvulla.
    Ei ruokaa, ei rahaa, ei työtä, vain nälkä vieraanamme. Olimme riippuvaisia maataloudesta.
    Teollistuminen toi vaurautta, jonka luultiin jatkuvan maailman tappiin saakka. Mutta raha ei kasva puussa edelleenkään.

    Jos maan rahat todella loppuvat, lakkaa palkanmaksu, tyrehtyy kauppa ja mikään ei toimi. Talous pitäisi saada jaloilleen talkoilla. Kansa se joutuu aina maksumieheksi.

    jatk.viestiini:

    Siis ei Suomessa, vaan noissa prankrutin pelossa olevissa maissa.
    Peukkuja täytyy pitää, että asiat hoituvat.

    Meillä ei ole hätää.

    Äänestä

  • Makriina ek kirjoitti:

    jatk.viestiini:

    Siis ei Suomessa, vaan noissa prankrutin pelossa olevissa maissa.
    Peukkuja täytyy pitää, että asiat hoituvat.

    Meillä ei ole hätää.

    kohat on meilläki hätä jos ei ymmärretä lopettaa rahan lappamista kreikan pohjattomaan pussiin,
    kamalinta on ku espanja kaatuu sen perässä porttugali ja italia,
    kuinka sitte suu pannaan.

    Äänestä

  • eipä naurata,,,, kirjoitti:

    kohat on meilläki hätä jos ei ymmärretä lopettaa rahan lappamista kreikan pohjattomaan pussiin,
    kamalinta on ku espanja kaatuu sen perässä porttugali ja italia,
    kuinka sitte suu pannaan.

    ....sitä enemmän joudumme avustamaan!
    Toivotaan nyt hartaasti, että kreikkalaiset eivät vain sano kyllästyneensä säästöihin, vaan rupeavat korjaamaan talouttaan. Ei sitä velkarahalla korjata.

    Meilläkin oli huutava lama 1990-luvulla. Saimmeko apua ja mistä? Viinanen kertoi haastattelussa, että hän valtiovarainministerinä kiersi maasta toiseen rahaa lainaamassa, kun leipä oli Suomessa kaiken aikaa loppumassa.
    Meidän lamamme vei tuhansia yrittäjiä konkurssiin ja velkajärjestelyihin, roskapankkiin ja muuhun kurjaan.

    Mutta olemme nyt selvinneet. Valtionvelkamme on kohtuuden rajoissa. Mutta kaikkihan siihen joutuivat osallistumaan.

    Äänestä

käydä, ennekuin uskoi kansan ääntä.

kyllä se on ny suomen alettava ite ihan itsenäiseksi, aika kova luu toi Katainen, ku ei suostu ymmärtämään, suomesta tulee pakon voimalla taas itsenäinen maa, kovat on laulujemme lunnaat ja jälleen sotakorvaukset satoja miljaardeja konkursin muodossa.

Äänestä

ei viisaudella ja valtiomiestaidolla tehdä mitään.

Äänestä
  • Noin vähäisellä järjellä maatamme johdetaan.
    Kansa on tiennyt jo kauan sitten että syteen ja saveen menee EU-hommat.
    Nyt vasta Herra Pääministeri on edes huolissaan asioitten jamasta.
    On edes hoksannut jonkun olevan huolestuttavaa, noiden kreikkujen kohdalla.

    Rouva Urpilainen jaksaa vieläkin kehua retostella maamme saamista takuu-miljoonista. Hän unohtaa autuaasti ne miljardit jotka olemme jo sinne kankkulan kaivoon jo nyt kaataneet, saati sitten ne miljardit, jotka vielä joudumme sinne pakostakin lapioimaan, kävipä asiassa sitten niin tai näin.
    Niin on sitten suo siellä ja vetelä täällä- Taiteile siinä sitten.

    Kreikka on vuosisatojen saatossa tehnyt ainakin kolme Rahaliittoa, jotka ovat aina ja kaikki, kaatuneet yksinomaan kreikan huijarimaiseen vastuuttomuuteen.
    Näin taitaa jälleen historia toistaa itseään.

    Olisi kai pitänyt EU.n ja maamme päättäjienkin, aikoinaan, ennen käenpojan liittämistä yhteiseen pesään, lukea tarkemmin historian läksynsä, jos valtiomieheksi aikoo ryhtyä.

    Äänestä

  • (Laina) Tase pappa: kirjoitti:

    Noin vähäisellä järjellä maatamme johdetaan.

    Ei siis "syteen VAI saveen" --- vaan "syteen JA saveen"

    menee EMU ja Suomi vain pysyttelee mukana!

    Äänestä

nyt olis kiire alkaa suunitella kuinka tästä nyt selvitään,
itsenäisyys joka tapauksessa takasi, vaikka kuinka katainen kätyreineen pistää hanttiin,
ei voi mittää, mutta kokoomus näyttäytyy nykyään tyhmänä kansan silmissä.
meille tulee käymään huonosti jos ei oteta itsenäisyyttä takasi.
ruotsi ja norja ovat hyviä esimerkkejä kuinka hyvin ne on pärjänneet emun ulkopuolella,

Äänestä

Siellä on melkoiset säännökset, ettei niin vaan lähdetä kun on pelko perseessä! Malttia vaan puheissakin ja katsotaan miten käy!

Äänestä

ja kukas meidät tähän liemeen on saattanu, muistuuko mieleen,,, ???
hymm,,, niinistö ja lipponen,, osaavatko edes pyyttää kansalta anteeksi tekojaan ja ahneuttaan,,, ???
ahneuden seuraustahan koko EU seikkailu on, ku oletettiin että suomi rikastuu huijarimaitten kustanuksella taisi käydä päinvastoin,,

Äänestä
  • kiirehtivät "ensimmäisellä junalla" viemään Suomen EMU'un ilman kansan lupaa!

    HÄ-VET-KÖÖT!

    Äänestä

jäävät asiat hoitamatta, kun velkarahatkin annetaan Välimeren maihin!
" Lastenklinikka rapistuu – vauvojen teho-osasto evakkoon homeen vuoksi!"
Kouluissa myöskin paljon nuorisoa sairastuttavia ongelmia!

Ja entäs vanhusten hoito!

Uudet vaalit ja Jyrki-boy sekä Jutta pois johdosta!

Äänestä

No niin syyllisetkin selvinneet.

Ollaan me priimusväkeä ?? vai ollaanko sittenkään.

Äänestä

teiset velat, €urobondit, ovat Jyrki-boyn ja Jutan tähtäimessä.
Siinä Lipposen ja Niinistön "töiden" jatkajat! Samat puolueetkin.

Äänestä
  • Jutta ressukka pudotettiin setvimään Kataisen ja Kiviniemen sotkuja.

    Katainenhan otti markkinavoimista niskalenkin kun Suomi lainasi Kreikalle suoraan miljardin!
    Vänrikki nappula kehui sitä hyväksi sijoitukseksi koska sovittu korko oli suurempi kuin Suomen itselleen lanaamasta rahasta maksama.

    EU-jäsenyys ja EMU-jäsenyys ovat eri asioita.
    Kaikki EU-maat eivät ole tukemassa konkurssimaita EMUN:n kautta.

    O - Rehn myösi TV:ssa heidän olleen tietoisia Kreikan huijauksesta jo sen EMU-hakemuksen aikaan.

    Ei sotketa asioita!

    Äänestä

seuravat vaalit näyttää kuinka tympääntyny kansa on nyky politiikkaa,
veikkaan että prussuomalaiset ja keskusta jyllää seuravissa vaaleissa,

Äänestä

Matkanjärjestäjä perui kaikkiaan neljän kohteen matkat.
Matkatoimisto Hispania on ilmoittanut peruvansa kaikki lentosarjat neljään eri kohteeseen vähäisen kysynnän vuoksi.
Yhtiön kesälomamatkat Maltalle peruttiin 5. toukokuuta alkaen. Nyt Hispania ilmoitti peruvansa myös matkat Azoreille, Kyproksen Pafokseen sekä Egyptin Hurghadaan alkaen maanantaina 14.5.
- Hämmästyttää todella. Meillä oli tarkoitus lähteä Azoreille kahdeksi viikoksi elokuun lopulla, kertoo kuopiolainen matkan varannut mies.

Matkojen perumisen syy ihmetyttää

Mies ihmettelee, miksi matkat on peruttu vähäisen osanottajamäärän vuoksi, sillä huhtikuussa Azorien matkoille oli miehen mukaan enää muutamia paikkoja jäljellä.

- Meillä oli varattu sieltä autokin, se täytyy nyt varmaan perua, mies toteaa.

Hispania lupaa verkkosivuillaan viime perjantaina 11.5. päivätyssä tiedotteessa lisätietoa tilanteeseen ensi viikolla.

Äänestä
  • Espanjassa menee kaikki kohta lopetukseen.

    Tajuaako Jyrki Katainen?

    Äänestä

tiikkaa nykyään suomessa.
ei enään jaksa ees arvostella, sama jos hukumme, politiikka on suomessa toivotonata, nuorilla ei ole tulevaisuutta.

ei jyrki ymmärrä, se on kokoomuslainen ja niinistön ihailija ja sen virheitten peittelijä,
suomi on heikoissa kantimissa mitä päämisteriin tulee, kataisella arvostelukyky on heikko,,,

Äänestä
  • Nappula on tyypillinen suomalainen nousukas.

    Saa mielihyvää päästessään seurustelemaan ulkkareiden kanssa ja kerjää kiitoksia ja olalle taputuksia, meidän kustannuksellamme!

    Viimeinen lauseesi on lievä ilmaisu asiasta.

    Äänestä

  • old_profile_28482 kirjoitti:

    Nappula on tyypillinen suomalainen nousukas.

    Saa mielihyvää päästessään seurustelemaan ulkkareiden kanssa ja kerjää kiitoksia ja olalle taputuksia, meidän kustannuksellamme!

    Viimeinen lauseesi on lievä ilmaisu asiasta.

    minustakin!

    Äänestä

Olen vuosikausia hämmästellyt espanjalaisten todellisia kulutusjuhlia.

Jo peseta-aikaan grynderit tarjosivat asuntoja täysin muodollisella käsirahalla.
Euroaikaan kohosi osa hinnoista suteessa 100 pesetaa = 1 €, eli 3,6-markasta tuli 6mk.

Aivan viime aikoihin saakka autoista kännyköihin yms. on myyty ilman käsirahaa.
Kyllä kai velkaa syntyy nopeasti jos kaikki kestokulutushyödykkeet ostetaan pelkillä kuukausmaksuilla.

Parin viime vuoden aikana ovat katumaasturit vähentyneet lomakylämme ahtailta kaduilta ja jotkut liikkeet jopa antavat kuitin jossa näkyy i.v.a:n osuus päin vastoin kuin siihen saakka.

Pimeä työ rehottaa edelleenkin.

Unionin tukieuroja on levitetty runsaalla kädellä mutta onneksi se näkyykin.

Mielestäni ylikoulutus on paljon reippaampi ilmiö kuin meillä.
En tiedä kelpaisivatko "pimeiden" afrikkalaisten "paskaduunit" koulutetuille espanjalaisille.

1,5-vuotta sitten teetetystä kylppäriremontista ei saanut virallista kuittia millään ilveellä.
Ikkunarempasta kylläkin, jota ihmettelin.

Lomakylämme työttömyysaste oli pari vuotta sitten yli 20% mutta kunnossapitopalvelujen saaminen oli elo - lokakuussa liki mahdotonta.
Portero teki mitä pystyi, ilman kuittia tietenkin.
Jne. Jne.

Lakisääteiset työt, kuten nestekaasujärjestelmän muutokset ja ajanmukaistaminen ovat kontrolloituja.

Espanjalaisten työttömyys%:n eteen laitan ykköstä pienemmän kertoimen.

Äänestä

Stub auko päätään aamulla, meinaa että kreikka on taas pelastettava, HAH, eipä olisi Stubia pitäny ministerin vrkaa antaa, tyhmä ukko, suomen vahingoksi tekee törkeitä päätöksiä.

Äänestä

Näinhän menee.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Valtava suuri talous kirjoitti:

Espanjan suuttunut nuoriso marssi taas
12.5.2012 12:38 | Päivitetty 12.5.2012 20:21 | 4 | STT–AFP
MONICA PATXOT

Espanjalaiset nuoret osoittivat mieltä Madridissa lauantaina.
MADRID. Espanjan turhautunut nuoriso palasi lauantaina kaduille vaatimaan muutosta.

Mielenosoituksia järjestettiin kymmenissä espanjalaisissa kaupungeissa, suurimmat niistä Barcelonassa ja Madridissa, mistä Indignados (suom. suuttuneet, närkästyneet) -protestiliike sai alkunsa vuosi sitten.

Protesteja aiotaan jatkaa neljän päivän ajan.

Mielenosoittajat vastustavat hallituksen säästöpolitiikkaa, taloudellista eriarvoisuutta ja korkeaa työttömyyttä. Vuosi on kulunut, ja espanjalaisilla on entistä enemmän protestoitavaa: Espanjan talous on kuralla ja säästötoimet kurittavat kansaa.

Yleinen työttömyysaste on noussut liki 25 prosenttiin. Suurimmassa ahdingossa ovat nuoret, joista jo yli puolet on vailla työtä.

Espanjan protestit ovat toistaiseksi pysyneet rauhanomaisina. Pelkona on, että levottomuuksia puhkeaa, jos nuorten tilanne edelleen pahenee.

Monien nuorten ainoa apu ovat vanhemmat, kertoo madridilainen Jon Aguirre, 27.

"Sitten nähdään mitä tapahtuu, kun perheet eivät enää pysty auttamaan lapsiaan. Se, mitä sattui Kreikassa, ei ole kaukaa haettua", Aguirre sanoi uutistoimisto AFP:lle.

Vuosi sitten protestiliike valtasi Madridin keskusaukion Puerta del Solin viikkokausiksi. Tällä kertaa viranomaiset ovat halunneet varmistaa, ettei sama toistu.

Madridissa mielenosoitusten on päätyttävä iltakymmeneltä paikallista aikaa. Sanomalehti El Mundon mukaan pääkaupunkiin on määrätty 1 500 ylimääräistä mellakkapoliisia turvaamaan järjestystä. Sisäministeriön mukaan minkäänlaista leiriytymistä ei sallita.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu