Kaipaamisella on hyvätkin puolensa: Pitää ajatella vieläkin syvällisemmin, kaipaus saa ajattelemaan asioita herkemmin ja pysähtymään hetkeen. On eräänlaisia toiveita mitä haluaisi, siitä mihin tuo kaipaus voisi johtaa mutta tässä tapauksessa kuitenkaan liian toiveellista ajattelua ei uskalla antaa itselleen. Joskus putoaa alas ja sitten nousee taas. On niitä monia huonojakin puolia. Ei pidä kuitenkaan ajatella liikaa.
Kaipaan enemmän kuin ketään muuta, toivotonta kaipausta, polttavia kysymyksiä tämän kaipuun äärellä, se syö ihmistä miten mistäkin. Välillä pää alaspäin painuneena ikävän johdosta, harmillinen ja suurieleinen ikävä vaikuttaa pieninä palasina. Tuntuu että kukaan ei tajua eikä ymmärrä. Sisälläni käy myllerrys.
Kaipaan enemmän kuin ketään muuta, toivotonta kaipausta, polttavia kysymyksiä tämän kaipuun äärellä, se syö ihmistä miten mistäkin. Välillä pää alaspäin painuneena ikävän johdosta, harmillinen ja suurieleinen ikävä vaikuttaa pieninä palasina. Tuntuu että kukaan ei tajua eikä ymmärrä. Sisälläni käy myllerrys.
Vastaukset 13
Vanhimmat
Sama täällä. Haluaisin missin, vaan en saa, enkä kyllä uskalla kysyäkään. Siis, mitä teen? Hyppäänkö järveen?
" Hyppäänkö järveen? " Älä vielä, vesi on liian kylmää ja ois ihan hyvä osata uidakkin.
Ja mitä sä sillä misillä teet ? Pelkkä koristehan se vain on, viilailee kynsiään.
Eikä sulla ole edes niin hyvä palkka , että voisit sen menot maksaa.
Ota kuule ihan supisuomalainen mökintyttö/kerrostalon tyttö. Ei niin kauniskaan, niin saat itse pitää.
Ahkera ja raitis hyvä lasten äidiksi.
Kaipuu repii täälläkin. Olen hukassa omien tunteitteni kanssa.
Saisi vaan ajatukset viimein kasaan ja oman tunne-elämän itsensä hallintaan.
Sellainen toive olisi, mutta en tiedä koska tunteet laantuu, jotta tilanne pääsisi palaamaan normaaliksi.
Hienosti kirjoitat ja erittelet. Yritän ajatella myös, että kaipuu on jonkinlainen elämän tuoma lahja, että ihastuu/rakastuu/jää kaipaamaan jotakuta, mutta se ei olekaan ihan niin helppoa. Keskittyy siihen positiiviseen ja kun katkeruus ja omistamisen halu iskevät, ottaa ihan rennosti vaan ja tekee vaikka jotain älyvapaata, siis positiivisessa mielessä, vaikka irvistelee koiralle.
Mutta eihän se niin kevyttä aina ole, seuraa mukana jossain muodossa aamusta iltaan. Puhuminen tuon toisen kanssa voisi auttaa, mutta siinäkin sellainen vaara, että sanoo jotakin ihan liikaa tai väärin, menettää hänet kokonaan. Tosin vähän harmittaa oma epärehellisyys, että ei voi kertoa, mitä tuntee. Tai miettii sitäkin, että toisen ei tarvitse niitä kantaakseen ottaa, pidän mieluummin itselläni. Puhumattomuus voi pikku hiljaa hiljentää kaipuun, muut tunteet ei pääse syntymään edes. Mutta ehkä se on sitä, mitä hän haluaa, ehkä se on sitä, mitä minäkin joskus haluan.
Tismalleen, mitä ajattelen. Niin kovin viisaita sanoja.
Kaikki tunteiden kirjot on mukana, onnesta isoihin kyyneliin. Joskus ihmettelen, että miten ihmeessä olenkin näin häneen "seonnut". Tällä täytyy olla joku tarkoitus elämässäni, mutta en juuri tällä hetkellä sitä näe. Näen vaan ison tuskan ja kaipuun, jota vastaan ihan jokaikinen päivä taistelen.
Hyvää yötä ajatukseni kohteelle. :)
Ei tarvitse välttämättä kysyä heti, pienetkin lähestymisyritykset voivat tuottaa tulosta tai minun tapauksessani aika varmasti tuottaisivatkin, mikäli olisit hän. Älä järveen hyppää mutta hän voisi hypätä elämääni.
Lähden nyt laulamaan Cry Cry Babeeee!!! Ja unohdan miehet, ne perkeleet...
Melkomoista vuoristorataa on tunteet täälläkin. Toisinaan kaipaan niin että sielu pakahtuu, sinun "onnestasi" kuuleminen on kuin viilto sydämeen. Koko kehoon sattuu. Toisinaan kykenen näkemään kokemuksemme iloisena jaksona elämässäni ja olen onnellinen puolestasi. Eihän meistä olisi kuitenkaan voinut tulla mitään. Hyvä ettei aiheutettu enempää vahinkoa toisillemme ja voimme jatkaa ystävinä. Kunnes taas tulee se hetki että haluan syliisi, ikävä nakertaa sisintä.
Täydellinen kuvaus - aivan kuin omia ajatuksiani.
Mikä liene aloittajan tarina tai teidän muiden; miksi suuret tunteet pakahdutetaan? Miksi odotatte toisen osapuolen lähestymisyrityksiä? Miksi on helpompi näytellä, kaivata, antaa sisimmän myllertää, kuin keskustella asianomaisen kanssa?
Helvetin hyvä kysymys. Ehkä se pelko, että sanoo liikaa ja typeriä. Ja se, että on varattu ja kamppailee ns. kiellettyjen tunteiden kanssa. Monia syitä on, totuus on tarua ihmeellisempää tosiaan, eipäs sen enempää.
Onks tuo P Pee vai kieli.....
Kovin on monenkirjavin kääntein kirjoitettu..selkeä asia..mene sen ihmisen eteen ja kysy suoraan, saat heti vastauksen ja pääset välikäsien, korvien, tekstien, puhelimien väliinsekaannuksen aiheuttaman epävarmuuden tuottamasta päänvaivasta kerralla eroon.