Suviseura muistot.

1970 Nivala. Ville Suutari itki ja meuhkasi koko puheenajan. Kansa kiitti herra jeesus kiitetty kiitetty. Minua pelotti. Valokuvatki oli mustavalkoisia.
Makkaraa oli grillillä ns. metritavarana josta leikattiin siivu.

Olin lapsi. Siinäpä suviseuramuistoni. Saattoi olla että kävin myöhemminkin joskus. Hämärä muisti kuva.
Narsisteja ei näkynyt, ellei se Suutari ollu :)

Kaikki suviseurat ovat olleet ihania,en osaa eritellä.On paljon muistoja niistä kaikista kuvienkin kera.Nyt olemme vanhoja emme enää jaksa lähteä.Menkää kuka pääsette,tulee aika kun askel ei enää nouse,vain suuri kaipaus ja ikävä varmast tulee kun seurat taas alkavat.

80-luvun puolivälin suviseurat olivat kaikki hyviä. Olin jo niin väsynyt hoitokokouksiin, jotka vielä meidän nuorten miesten osalta jatkuivat edelleen, etten enää piitannut koko firmasta. Suviksissa käytiin morjestamassa tuttuja ja sukulaisia, illalla lähdettiin baariin.

Parhaat suviseurat olivat 50 ja 60 luvuilla ennen hoitokokouksia.

vuoden 1975 Turun suviseurat elävät muistoissani, tosin monet muutkin

lisäys:
http://www.srk.fi/index.php?p=usko_ja_elama_162012

Minun ensimmäiset suviseuramuistoni ovat 1960-luvulta. Olin tuolloin alle kymmenvuotias. Pääsin / nuorimmaisen oli lähdettävä, isän ja äidin mukana Ylivieskan suviseuroihin. Olisiko ollut vuonna -63? Muistan olleeni myös Joensuun seuroissa. Se kaunis kirkko on jäänyt mieleeni. Myös Oulun seuroissa olin mukana.

Kotipaikkakuntani uskovaiset tekivät suviseuramatkoja erään linja-auton omistavan uskovaisen autolla. Auto oli yleensä täynnä seuramatkalaisia.
Matkalla uskovaiset lauloivat Siionin Lauluja ja seuratunnelma virittyi siten jo automatkalla.
"Mä pääsen suuriin seuroihin, jää heikko uskoni-laulusta tuleekin aina mieleeni eräs silloin muita nuorempi nainen. Hän oli kuin hurmiossa laulaessaan, ja näyttikin tavallista kauniimmalta!
Minä en muista koskaan laulaneeni mukana. Jotenkin kai koin yleensä ainoana lapsena autossa olleena itseni jonkinlaiseksi "uskon ulkojäseneksi".

Muistan ison seurateltan, jonka pitkillä ja kapeilla penkeillä istuin kiltisti isän ja äidin vieressä tuntikausia. Ei silloin saaneet lapset juoksennella ympäriinsä missään seuroissa.
Saarnat olivat pitkiä ja Jeesuksen kiittäjiä oli välillä niin paljon, että humina ja kimeä kirkuminen valtasi koko äänimaailman. Mutta minä olin tottunut istumaan seuroissa hiljaa paikallani.
Mitä lienen miettinytkään, mutta saarnoista en muista juuri muuta kuin puhenuotin ja "Jeesuksen nimessä ja veressä, Jeesuksen nimessä ja veressä...."

Seurakentällä oltiin koko päivä. Pienistä kopeista ostettiin ruokalippuja, jotka annettiin sitten keittolan emännille. Ruokana oli lihakeittoa, hernekeittoa? riisipuuroa ja marjasoppaa. Sain ostaa jäätelöä ja kai karamellejäkin. Seurakentällä otettuja valokuvia plarattiin taukojen aikana kirjamyymälöissä, jotta olisiko oma- tai jonkun tutun kasvot sattunneet erottumaan seuraväen joukosta. Eipä ole satuttu kuviin, koska tuolta ajalta ei ole kuin teltan- tai juhlaportin kuvia.
Isäni oli seuraväen keskuudessa melko tunnettu, joten hän juuttui vähän väliä kättelemään ja juttelemaan vastaantulevien ihmisten kanssa.
Tauoilla käytiin myös riukula-käymälässä, johon osautui jo hajunsa perusteella. Mitään suojaverhoja lauteiden edessä ei ollut, vaan naiset kykkivät ripirinnan siellä pitkissä riveissä.

Vaihtovaatteita ei äidin ja minun yöpukukuja lukuunottamatta seuroihin mukaan otettu. Kolme päivää olin samalla kesämekolla ja pikkukengilläni seuroissa. Uuden takin ja lakin sain L Kelan kaupasta Oulun suviseurojen aikana kuitenkin.

Seuramajoitus oli yhteismajoituksena kouluilla. Patjat levitettiin lattioille. Niiden päälle köllähtivät mummot ja papat sitten kun malttoivat turinointinsa lopettaa. En muista edes peittoja olleen. Värikästä oli väki, ja monenlaista tarinaa kuulivatkin pienet korvat.
Mitään suihkukäyntejä välillä en muista, kaipa kasvot ja kädet sentään kuitenkin koulujen lavuaareiisa pestiin.
Majapaikassa syötiin aina äidin mukaan ottamia eväitä. Leivän päällä oli kaupasta ostettua kallista naudan palvilihaa, jota muulloin en yleensä saanut. Viimeisenä seurailtana liha jo vähän tuoksahteli, koska eväät olivat äidin kassissa majapaikassa. Mitään jääkaappeja ei ollut.

Lienee vähän eri tohinat nykyajan suviseuroihin matkaavilla ja sinne majoittuvilla? 1970-luvulla kävin muutamissa suviseuroissa jopa "sisäjäsenenä", mutta viime vuosikymmeninä vain joskus päiväseltään olen suviseuroissa vieraillut.
Hassua, että viime kesän suviseurojen ruokajonossa olin jopa onnellinen, ettei minun tarvitse olla tuommoisessa kiireisessä tohinassa mukana. En tiedä, miten paljon siellä seurapuheisiin edes pystyy keskittymään?
Yritin teltassakin saarnaa kuunnella, mutta, mutta... Radiosta kuuntelen, jos se on mahdollista, suviseuraradiota kaikessa rauhassa, mutta harvassa ovat ne "hyvät" seurapuheet. Monesti vain samaa toistoa ja samat saarnatekstitkin.

Näissä kuvissa ja näissä tunnelmissa seuroja muisteli eräs

Sievin suviseurat molemmat ovat jääneet mieleen, varsinkin viimeks ki Sievisä oli ja en enään ole vl, mutta mieheni joka ei oo Suomalainen eikä ole koskaan käyny semmosissa tilaisuuksissa oli kiva vierailla seura alueella, mieheni sanoi että oli se muistiin painauma tilaisuus kun oli ni paljon väkiä, Sievisä oli varmaan 80 tuhatta 4v sitte.

Mistä löytäisi viime vuosien suviseurojen nettisivut ja saarnat? Minua kiinnostaisi varsinkin Valkealan suviseurapuheet. En muista vuotta milloin ne oli...

Kiva stoikki tämä!

Ihanimmat suviseurat Keminmaalla 1980, viimeiseni.

Viimeiset jo aikoja sitten, eikä seuraavia tule. Olipahan vl-penskalle vähän vaihtelua kerranvuodessa, aivopesua ja

http://yle.fi/elavaarkisto/artikkelit/matkalla_taivaskotiin_23400.html#media=23411
suviseuramatka Sieviin

Mun ekat, oli ihan parhaat!

Mun ekat, oli ihan parhaat!

Mun ekat, oli ihan parhaat!