Suomi24 Keskustelussa on viikonlopun aikana ollut poikkeuksellisen paljon bottien automaattiseti luomia kommentteja. Pahoittelemme tästä aiheutunutta harmia. Olemme kiristäneet Keskustelujen suojausasetuksia ja kommentointi on toistaiseksi estetty ulkomailta.

Tukkapöllyn ja pahoinpitelyn rinnastaminen

On ihan kiistaton tosiasia että me ihmiset olemme eri luontoisia. Joku tarvitsee kovempia otteita jotta hänet saisi kuriin ja jollekkin riittää, kun hiukan kulmakarvoja nostaa ja pistää äkäisen ilmeen.
Se että ihmisen luonnetta ei enää huomioida kasvatuksessa aiheuttaa enemmän vahinkoa, kuin moni osaa ajatellakkaan. Minulla oli lapsuudessa kavreita, joiden vanhemmat joutuivat pitämään todella kovaa kuria heille. Jos olivat pahanteossa, niin saivat selkään, eikä yksi selkäsaunakaan edes tehonnut, vaan piti silti ryhtyä pahantekoon ja selkäähän siitä tuli. Jossakin vaiheessa kuitenkin oppivat ja jos jengi houkutteli pahantekoon, niin heidän oli pakko kieltäytyä, tai saavat selkään. Tasapainoisia heistä kasvoi, eikä heille tullut mitään traumoja selkäsaunoista, mitä joskus aiheesta saivat. Hyvät välit oikeudenmukaisiin, mutta ankariin vanhempiin.
Kyky kasvataa omia geenejä kantavia jälkeläisiä on periytynyt sukupolvien ajan ja aina on osattu kasvattaa lapsia. Kun sitten sosiologi Miller keksi, että tukkapölly tai joku muu epämiellyttävä tuntoaistin kautta koettu kokemus ei opetakkaan, vaan saa aikaan vaikean aivovamman, minkä johdosta Hitler tapatti miljoonia juutalaisia ym, niin kauhuissaan päätettiin kaikenlainen tuntoaistin epämiellyttävä käyttö kasvatuksessa lopettaa. Britannia oli kai ensimmäinen, mikä kielsi ruumiillisen kurituksen ja muut seurasivat perässä. Vanhempien vaikutus ja perheen sääntöjen noudattaminen ei enää onnistunut lujalunotoisemman perimän omaavissa perheissä ja ympäristön vaikutus kasvatti lastensuojelun tarvetta. Slummeissa kaveripiiri kasvatti enemmän kuin koti, koska kaveripiirissä oli enemmän valtaa kuin kotona. Vallan poistuessa poistui myös vastuu. Vanhempia ei voinut laitta lasten tekemistä rötöksitä vastuuseen, kuten ennen, kosk vanhemmilla ei ollut valtaa lapsiinsa nähden. lapset oli vapautettu vanhempien vallasta. Kasvatustaito, joka oli sukupolvelta toiselle peritty ja opittu oli myös unohtumassa. Tony Blair totesi että laki joka kieltää jukuripäisen luonteen omaavalle jälkikasvulle rajojen pistämisen voimakeinoin kasvattaa rikollisia. Joko vanhemmista, jotka saadakseen lapsensa kuriin rikkovat lakia, tai sitten lapsesta kasvaa rikollinen, koska häntä ei saa noudattamaan sääntöjä. Britanniassa pahoinpitely erotettiin ruumiillisesta kurituksesta. Vanhempien vallan kasvaessa ja ulkopuolisen pääsyn estäminen kieroon kasvavan lapsen ja oikeudenmukaisen sekä vastuullisen vanhemman väliin estettiin ja lapsi ei saanut ketään asettumaan vanhempia vastaan, jos vanhemmat pistävät säänytöjä. Kurituksen tarve väheni senkin myötä, koska lapsi joka ennen olisi voinut vedota oikeuksiinsa olla tottelematta vanhempia ei enää kyennyt siihen.
.
Ohessa on video, jota en ole herkkänä ihmisenä voinut katsoa, mutta kyseisellä videolla tehty silmitön väkivalta ei ole tekijän mielestä sen pahempaa kuin mitä jos hän antaisi tukkapöllyä nuorelle aiheesta, koska kuritus ja pahoinpitely on rinnastettu.
Joskus keskusteluissa on käynyt selvästi ilmi että ne jotka vastustavat lujaluontoisen ja ilkikurisen kakaranb kuriin saattamista ainoalla toimivalla keinolla, eli tukkapöllyllä tai luunapilla rinnastavat kurituksen pahoinpitelyyn.
Vauvan fyysinen kurittaminen missään muodossa on pahoinpitelyä, mutta ei henkilön, joka ymmärtää oikean ja väärän eron, mutta jonka itsepäinen luonne ei tahdo antaa periksi sääntöjen noudattamiseen.

7

283

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • guafff

      On aikuisen ihmisen luonteen heikkoutta, jos pitää lapseen käsiksi käydä!
      Paras tapa on luoda säännöt jo pienestä pitäen ja SEISOA NIIDEN TAKANA!!!
      Jotkut sanovat, ettei esim alle 1 vuotias ymmärrä mitä hänelle puhutaan, mutta se on ihan höpö puhetta.
      Lapsen huomion kiinnittäminen kielletystä asiasta toisaalle, on erittäin tehokasta. Siinä vaan mitataan aikuisen kärsivällisyys.
      Yksinkertaista ja tehokasta.
      Jos lapsen annetaan sohlata miten sattuu, vaikkapa tuonne 3 vuotiaaksi asti ja sitten yht äkkiä alkaakin armoton komentelu, joutuu vanhempi siinä melko tiukille ja sitten luullaan, ettei ole muuta konstia kuin kiinni käyminen.
      Että tätä mieltä minä

      • Mitä hyötyä on aikuisen seisoa sääntöjen takana jos on itsepäionen älykäs lapsi, joka haluaa toimia oman tahtonsa mukaan, eikä noudata niitä luotuja sääntöjä.
        Ympäristö ja kaveripiiri kasvattavat myös lasta. Älykäs ja itsepäinen lapsi oppii kaveripiiriltä ettei vanhemmilla ole häneen minkäänlaista valtaa ja hän saa tehdä mitä haluaa. Kun lapsi uhkaa teräaseella tappaa toisen lapsen ja sanoo tämän toisen lapsen vanhemmille ettette voi minulle mitään, koska olen lapsi, niin silloin pitää hälytyskellojen soida että jotakin on pahasti pielessä.

        Jokainen tietää että lapset ovat kuitenkin jojaaleja vanhempiaan kohtaan vaikkeivät tottelisi heitä. Ennen vanhemmat joutuivat lapsensa tekemisitä vastuuseen ja lojalius omia vanhempia kohtaan helpotti myös luoduista rajoista kiinnipitämistä. Kun vanhemmoilta meni valta, niin meni myös vastuu, sillä lainlaatija tiesi ettei vanhempaa voi laitta vastuuseen lapsen tekemisitä, koska hänellä ei ole enää lapseen minkäänlaista valtaa. Monet lapset tekevät tänäpäivänä rikoksia, joiden tekemisen suunnittelevat lopettavansa tullessaan täysi-ikäiseksi, koska silloin joutuu vastuuseen. Lapsi osaa ajatella tuon asian, sillä ympäristö on lapsen kasvattanut ja opettanut tärkeitä lapsen oikeuksia.

        Niin kauan kuin koti on lapsen kasvussa pääasiallinen vaikuttaja riittää keskustelu, mutta ulkona on toisenlaiset säännöt ja kiinnostus sekä tekemisen puute tekee toisien sääntöjen noudattamisesta mielekkäämpää. Ympäristö myös määrää sen kuinka tehokasta kasvatuksellinen puuttuminen lapsen toimntaan on.

        Muistan nuorena miehenä, kun kavereiden kanssa laitettiin autoja ja yksi pikkupoika tuli läheisestä talosta seuraamaan meidän puuhastelua. Muistan kun se poika oli ihan pieni ja seurasi äitiään kuin hai laivaa, kun äiti käveli kauppaan ja totteli kaikkea mitä äiti sanoi. Kun äitinsä kutsui lastaan syömään, niin laps vastasi että "Haista vittu saatanan huora, syö ite omat paskas". Äiti uhkasi kertoa isälle, jolloin pikkupoika sanoi että:"senkun kerrot, tapan sen vitun ukon".
        Mielestäni tuossa on oika esimerkki vanhempien kärsivällisyydestä, kun jaksavat kuunnella lapsensa ulkona opittua kieltä. Kun kaverini erehtyi vielä naurtamaan, niin lapsi innostui latelemaan kaikki hävyttömyydet mitä oli pienen ikänsä aikana oppinut ja äitisä vaan sanoi, että "Jos et nyt lopeta noita juttuja, niin tulen hakemaan sinut sisään". Poika haistatteli v...a äidilleen ja äiti pisti ikkunan kiinni, kuten kunnon kärsivällisen kasvattajan kuuluukin tehdä.
        Kyseistä poikaa ei käsittääkseni koulukaan juuri kiinnostanut, mutta perheen hän on kuulemma 18-vuotiaana perustanut ja kasvattelee opitun mallin mukaan omia lapsiaan. Jos se perhe enää edes on kasassa. Varmaan kuitenkin hyviä lastensuojelun ja sosiaalitoimen työllistäjiä nuo teoriassa kasvatetut ihmiset. Uskoisin että olisi paljon onnellisempi aikuinen jos olisi lapsena saanut vaikka selkäsaunan ja pistetty vaikka väkipakolla käymään sitä koulua kunnolla.


      • 17+4

        Heikkoutta on se, että ei uskalla näin tehdä kun se oma piltti sitä rajaa etsii. Täysin luuserimaista kasvatusta keplotella "siirtämällä keskittyminen muualle". Mitä helvettiä oikeasti, kun tapahtuu jotain epämiellyttävää tai ikävää niin lähdetään siitä että keskittyminen siirretään aiheesta pois? Ilmankos ihmiset on niin perseestä, että pahoinpitelyihinkään ei mennä enään väliin kun puolustuskyvytöntä löydään tai ryöstetään, siirretään keskittyminen muualle?
        Kyllä tollasille vellihousuille sais antaa korville vielä aikuisenakin.

        PS. meillä lapset tottelee kun sanotaan, ei tarvi keskittyä muuhuin kuin siihen mitä on sanottu.


    • Miten sellaiset

      yksilöt voivat osallistua esim. työntekoon ja normaaliin kanssakäymiseen, jotka eivät ole sopeutuneet vakiintuneisiin ihmisten keskeisen kanssakäynnin muotoihin?
      Kuka palkkaa heitä mihinkään työhön?
      Liivijengit?

    • Hölömnöö teille!

      Ne jotka eivät ole selkäsaunaa persauksissaan tunteneet, eivät osaa sitä tuskaa toisellekaan ihmiselle kuvitella, kävi mitä kävi.
      Siinä sitä sitten ihmetellään, kuinka ilman ruumiillista kuritusta kasvaneet osaa olla niin saatanan julmia toisille ihmisille.

      Minä olen suurennuslasin alla lastensuojelussa juurikin sen takia että satuin vaan kerran kolmen vuoden sisällä antamaan täysin kurittomalle pojalle pari läpsyä takamukselle. Ei edes jälkeä jäänyt, nolous vaan kolahti pojalle.
      Ilmoituksen teki ironisesti pojan isä, joka ei ollenkaan ole ikinä pojalleen opettanut miten ollaan kunnolla. laiminlöi kasvatuksen eikä välittänyt pojan kurittomuudesta.

      Että silleen. Kiva kiitos teille jotka -83 kielsitte ruumiillisen kurituksen, luullen sitä väkivallaksi!

      • bullert

        Ai on sitä muillekin tapahtunut.Itse joudun piakkoin 7-vuotiaan tyttären pahoinpitelystä kuulusteluun.Olen tullut siihen johtopäätökseen että tämä maailma on sairas.Naapurit levittelee perättömiä juttuja omien motiivien vuoksi sos.toimelle ja sitten poliisille.Kyseinen tapaus sattui kun kopistelin mattoja ja tyttäreni heitti hiekkaa mattojen päälle kaverinsa kanssa.Kielsin aiheesta moneen kertaan ja kun viesti ei mennyt perille,otin tukasta ja annoin perinteisen "tukkapöllyn"jonka naapurin akka mielsi hakkaamiseksi ja ilmoitti eteenpäin!On tämä hullua.En enää ihmettele miksi venäjän viranomaiset ovat tuohtuneet suomen sos.toimesta!Kaiken maailman feministi-tutkijat/kasvattajat tuovat näitä moderneja kasvatusmenetelmiä jossa kuria ei voi lapsille pitää.Opettajat ovat kouluissaan ku.......ssanäiden raggarien takia kun ei voi kuria pitää!Sairasta menoa!


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Millä voin

      Hyvittää kaiken?
      Ikävä
      71
      2358
    2. Jotain puuttuu

      Kun en sinua näe. Et ehkä arvaisi, mutta olen arka kuin alaston koivu lehtiä vailla, talven jäljiltä, kun ajattelen sinu
      Ikävä
      101
      2133
    3. Haluan sut

      Haluatko sinä vielä mut?
      Ikävä
      80
      1764
    4. Hei A, osaatko

      sanoa, miksi olet ihan yhtäkkiä ilmestynyt kaveriehdotuksiini Facebookissa? Mitähän kaikkea Facebook tietää mitä minä en
      Ikävä
      44
      1567
    5. Haluaisin aidosti jo luovuttaa ja unohtaa

      Ei tästä mitään tule koskaan.
      Ikävä
      78
      1556
    6. Ampuminen Iisalmessa

      Älytöntä on tämä maailman meno.
      Iisalmi
      11
      1495
    7. Pohjola kadulla paukuteltu

      Iltasanomissa juttua.
      Iisalmi
      31
      1459
    8. 54
      1325
    9. Synnittömänä syntyminen

      Helluntailaisperäisillä lahkoilla on Raamatunvastainen harhausko että ihminen syntyy synnittömänä.
      Helluntailaisuus
      83
      1284
    10. Mitä tämä tarkoittaa,

      että näkyy vain viimevuotisia? Kirjoitin muutama tunti sitten viestin, onko se häipynyt avaruuteen?
      Ikävä
      30
      1209
    Aihe