Vaimoni käyttäytyy moni tavoin oudosti! Toki parisuhteessa joskus saattaa tulla sanomista puolison käytöksestä, mutta miksi hän keksimällä keksii tapahtumia ja kehittää jonkin aivan arkisen ohimenneen tapahtuman hirvittäväksi fiaskoksi päässään.
Kerron tässä vain pari aivan viimeaikaista juttua.
Olimme ruokaostoksilla ja kassalle ostoksiamme latoessani huomasin, että hän oli jälleen ostanut samaa maustesekoitusta jota on kotona jo kolme avaamatonta pussillista. Sanoin hänelle: "Meillä on noita jo kolme pussillista!"
Uskoisin ettei edellämme oleva mummo maksuaan suorittaessa voinut edes kuulla mitä puhumme pitkän linjan toisessa päässä. Takanamme ei vielä silloin ollut ketään!
Meni viikko ja naisella alkoi taas keittää jokin asia yli, herra ties mikä.
Silloin kuulin kuinka olin kaikkien kuulleen ruvennut kaupassa haukkumaan ja riitelemään. Olin kuulemma karjunut hänelle: Mitä helv***iä varten sinä olet taas noita ostanut!
Sitten kuulin pitkän stoorin siitä kuinka muutenkin aina käyttäydyn kaupassa ja kassalla huonosti. Toljotan ihmisiä, viivyttelen kassalla juttelemalla kassahenkilön kanssa vaikka takana on pitkä jono, nöyryytän vaimoani siinä, jne...
Mikään noista väitteistä ei pidä paikkaansa. Tosin joskus sanon sanan tai toisenkin kassalle, mutta kaikki se tapahtuu esim. samalla kun pankkikorttini on jo koneessa ja sen pelittävyyttä odotellaan tms. Ihmisiä en todellakaan toljota! Ostosten teko vaan on mahdotonta, jos ei saa muuta kuin varpaisiinsa tuijottaa. Tunnen paljon ihmisiä, mutta heitäkään päin ei saisi edes katsoa.
Kuulemma jo kauppaan mennessä kuljen pää pystyssä ja oikein "katsokaa kaikki, tässä tulen MINÄ" -tyylillä. Huoh...
Toinen asiaa valaiseva tapaus on seuraavanlainen:
Mökillä vaimoni on laitellut linnunpönttöjä puihin. Hyvä suoritus sinäänsä, mutta sitten vaan kerran kuulin kuinka vallanhimoinen minä olen, kun olen mielessäni ajatellut linnunpönttöjen paikatkin! En edes ole ollut lähimaillakaan, kun hän on niitä sinne värkännyt!!!!! Mielessäni ajatellut, tsiisus!!!!!
Ainut mitä olen linnunpöntöistä sanonut on se, että "kottaraisen pönttöjä voi laittaa vaikka vierekkäisiin puihin"! Tuonkin sanoin vain siksi kun hän oli ostanut kait 10 kpl niitä isoreikäisiä pönttöjä. Onkohan tällä kertaa käynyt niin, että häntä jurppii kun en ole ihastelemasta päästyänikin ihastellut hänen suoritustaan. Joskus olen muissa tapauksissa antamieni kehujen ja kiitoksien jälkeen saanut kuulla olleeni määräilemässä tms. Siksi koitan olla sanomatta oikeastaan mitään mihinkään. Eikä niitä hyviä sanoja minunkaan tekemisistä ole tippunut.
Nyt olen mielessäni ajatellut linnunpönttöjen paikat!
Haloo! Niin vallanhaluinen minä olen!
Mitä ihmettä tuo kaikki on? Vastaavia tapahtumia on vaikka ja kuinka paljon. Kaikkea en enää pysty edes muistamaan, joskus vaan putkahtavat mieleeni. Eikö ihmisellä ole mitään todellista sanottavaa. Miksi kehittää asioita ja tapahtumia, joita ei ole olemassakaan. Mihin ongelmaan moinen käytös liittyy? Olen ihan pihalla!
Kun ei ole edes kysymys siitä, että olisi olemassa jotain todellisia ongelmia joita hän ei vaan saa sanotuksi ja siksi kiukuttelee kaikesta muusta olemattomastakin. Uskokaan huviksenne; kyllä hän saa sanotuksi kaikki vikani vaikkei linnunpönttöjä olisikaan! Ei ole yhtään ujo haukkumaan, tämä rakas vaimoni!
Sanokaa jotain! Olen puhki ja ahdistunut!
Jokin aika sitten kävin jo mielenterveystoimistossa puhkumassa ahdistustani ja hakemassa apua. Eipä auttanut pitkällekään. Tuli oikeastaan semmoinen olo, ettei hoitajani edes uskonut asioitani.
Kerron tässä vain pari aivan viimeaikaista juttua.
Olimme ruokaostoksilla ja kassalle ostoksiamme latoessani huomasin, että hän oli jälleen ostanut samaa maustesekoitusta jota on kotona jo kolme avaamatonta pussillista. Sanoin hänelle: "Meillä on noita jo kolme pussillista!"
Uskoisin ettei edellämme oleva mummo maksuaan suorittaessa voinut edes kuulla mitä puhumme pitkän linjan toisessa päässä. Takanamme ei vielä silloin ollut ketään!
Meni viikko ja naisella alkoi taas keittää jokin asia yli, herra ties mikä.
Silloin kuulin kuinka olin kaikkien kuulleen ruvennut kaupassa haukkumaan ja riitelemään. Olin kuulemma karjunut hänelle: Mitä helv***iä varten sinä olet taas noita ostanut!
Sitten kuulin pitkän stoorin siitä kuinka muutenkin aina käyttäydyn kaupassa ja kassalla huonosti. Toljotan ihmisiä, viivyttelen kassalla juttelemalla kassahenkilön kanssa vaikka takana on pitkä jono, nöyryytän vaimoani siinä, jne...
Mikään noista väitteistä ei pidä paikkaansa. Tosin joskus sanon sanan tai toisenkin kassalle, mutta kaikki se tapahtuu esim. samalla kun pankkikorttini on jo koneessa ja sen pelittävyyttä odotellaan tms. Ihmisiä en todellakaan toljota! Ostosten teko vaan on mahdotonta, jos ei saa muuta kuin varpaisiinsa tuijottaa. Tunnen paljon ihmisiä, mutta heitäkään päin ei saisi edes katsoa.
Kuulemma jo kauppaan mennessä kuljen pää pystyssä ja oikein "katsokaa kaikki, tässä tulen MINÄ" -tyylillä. Huoh...
Toinen asiaa valaiseva tapaus on seuraavanlainen:
Mökillä vaimoni on laitellut linnunpönttöjä puihin. Hyvä suoritus sinäänsä, mutta sitten vaan kerran kuulin kuinka vallanhimoinen minä olen, kun olen mielessäni ajatellut linnunpönttöjen paikatkin! En edes ole ollut lähimaillakaan, kun hän on niitä sinne värkännyt!!!!! Mielessäni ajatellut, tsiisus!!!!!
Ainut mitä olen linnunpöntöistä sanonut on se, että "kottaraisen pönttöjä voi laittaa vaikka vierekkäisiin puihin"! Tuonkin sanoin vain siksi kun hän oli ostanut kait 10 kpl niitä isoreikäisiä pönttöjä. Onkohan tällä kertaa käynyt niin, että häntä jurppii kun en ole ihastelemasta päästyänikin ihastellut hänen suoritustaan. Joskus olen muissa tapauksissa antamieni kehujen ja kiitoksien jälkeen saanut kuulla olleeni määräilemässä tms. Siksi koitan olla sanomatta oikeastaan mitään mihinkään. Eikä niitä hyviä sanoja minunkaan tekemisistä ole tippunut.
Nyt olen mielessäni ajatellut linnunpönttöjen paikat!
Haloo! Niin vallanhaluinen minä olen!
Mitä ihmettä tuo kaikki on? Vastaavia tapahtumia on vaikka ja kuinka paljon. Kaikkea en enää pysty edes muistamaan, joskus vaan putkahtavat mieleeni. Eikö ihmisellä ole mitään todellista sanottavaa. Miksi kehittää asioita ja tapahtumia, joita ei ole olemassakaan. Mihin ongelmaan moinen käytös liittyy? Olen ihan pihalla!
Kun ei ole edes kysymys siitä, että olisi olemassa jotain todellisia ongelmia joita hän ei vaan saa sanotuksi ja siksi kiukuttelee kaikesta muusta olemattomastakin. Uskokaan huviksenne; kyllä hän saa sanotuksi kaikki vikani vaikkei linnunpönttöjä olisikaan! Ei ole yhtään ujo haukkumaan, tämä rakas vaimoni!
Sanokaa jotain! Olen puhki ja ahdistunut!
Jokin aika sitten kävin jo mielenterveystoimistossa puhkumassa ahdistustani ja hakemassa apua. Eipä auttanut pitkällekään. Tuli oikeastaan semmoinen olo, ettei hoitajani edes uskonut asioitani.
Vastaukset 123
Vanhimmat
1. Hän ei ole itse tyytyväinen linnunpönttöjen paikkoihin ja siksi haluaa nyt syyllistää sinut siitä ja niiden paikoista!
2. Hän haluaisin nyt kuulla kuinka mahdottoman hyvin hän onkaan onnistunut niiden laittamisessa ja siksi haukkuu sinua (kun ei osaa nätistikään puhua).
Nurinkurista, mutta niin tuttua!
Lopeta se tossuna oleminen, niin loppuu v*ttuilukin.
Alistumista se on hiljaisuuskin ( ettei toinen suutu. )
Saat sen halveksimaan tuolla lailla itseäsi vain enemmän ja enemmän ja kierre vain jatkuu...
Kun olen oikonut hänen käsityksiään, olen ollut hänen mielestään valmista hullujenhuone kamaa! Eli ei se vastaan sanominenkaan ole ollut hyvä. Hullummaksi vaan asiat menevät. Yksikin yskähdys (siis oikea yskimisen tarpeessa tehty pikku yskähdys) missä tahansa tilanteessa, on hänelle merkkinä diktatuuristani, hulluudestani, hänen mollaamista, merkki kaiken kattavasta huonoudestani...
Niin lopetankin tossuna olemisen ja myös väärien syytösten selvittelyt! Loppu on jo ovella! Ei mulla mitään aikomusta ole tässä loppuelämääni virua nysväämässä.
Kysyin vain mitä tuo käytös voisi tarkoittaa? En todellakaan voi maallikkona väittää että vaimoni olisi narsisti, enkä väitäkään. Kirjoitin tämän tälle palstalle koskapa ei sopivampaakaan paikkaa löytynyt.
Mitä tuommoinen käytös sitten on? Kaikki, ihan kaikki on niin oudosti. Olen huolissani hänen mielenterveydestään tai jostain jota en pysty hahmottamaan!
Jos kyseessä on "pelkkä" narsismi, niin asia on minulle helpompi ja on helpompi lähteä. Mutta jos/kun tuntuu siltä että jotain muutakin tuohon sisältyy. Pelkkänä ilkeytenä tai umpityhmyytenä en oikein osaa hänen käytöstään ajatella.
"Mitä tuommoinen käytös sitten on? Kaikki, ihan kaikki on niin oudosti. "
Niin oletkos miettinyt voisiko kyse olla alkavasta dementiasta...se saattaa alkaa oireillä jo nelikymppisenäkin...
http://www.oireet.fi/alzheimerin-tauti.html?gclid=CIO0rumhgLACFapzmAod9hb0Ew
Alkaako dementia todella noin totaalisena hoopoutena kuten vaimoni nyt käyttäytyy?
Olen käynyt läpi jo kaikki mahdolliset ja mahdottomatkin vaihtoehdot, jopa tuota Alzheimeriä olen miettinyt. Tuon linkin oireissa oli paljon hänen piirteitään, mutta niin on monissa muissakin oirelistoissa ollut. Tosi paljon! Liian paljon!
Olen miettinyt kaiken maailman AHDH-oireet, skitsotypaalit, narsismit, tyhmyyden, ilkeyden, vainoharhaisuuden ja kasapäin persoonallisuushäiriöitä (mm. passiivis-agressiivinen persoonallisuushäiriö sopii häneen myös erittäin hyvin...) Samoin tuolla jossain mainittu harhaisuus! Aivan naurettavuuksiin asti olen itsekseni pohtinut. Olen joskus suutuspäissäni miettinyt hänen kärsineen pahasti happivajausta syntyessään, koska missään ei tunnu olevan mitään järkeä. Se mainittu fyysinen/neurologinen vaiva, joka voisi aiheuttaa harhaisuutta sopisi kyllä myös kuvaan. Mutta kun tuolle naiselle on ihan turha selittää minkään asian olevan hänellä/hänessä pielessä.
Kyllähän narsistikin voi olla lisäksi vaikka ADHD tai ihan mitä vaan. Mutta vaimoni jutut ovat jotain niin käsittämätöntä etten itsekään uskoisi, jos en näkisi asiaa joka halavatun hetki. Viimeiseen vuoteen ei ole ollut enää ainuttakaan täysjärkistä hetkeä hänen kanssaan. Aina samaa s--tanan yrmyilyä ja pelleilyä. Joskus oikein jo pelottaa!
Mulla repee kohta pää!
"Alkaako dementia todella noin totaalisena hoopoutena kuten vaimoni nyt käyttäytyy?"
Niin jos vaimosi on aiemmin ollut suht normaali niin kyseessä ei voi olla persoonallisuushäiriö, eikä mikään syntymävamma...
Ne olis tullu ilmi jo aiemmin kuten Ahdhookin...
Mutta tiedän...Altzheimer potilas ei liion myönnä sairauttaan...vaan suuttuu jos asian ottaa puheeksi, että jokin on vialla...
Jos puolisollasi tulee jotain asiaa lääkäriin ns. fyysisen vaivan vuoksi, otapas yhteyttä lääkäriin ja kerro huolesi hänelle...
Ei vaimosi ole narsisti jos ei ole tähänkään mennessä ollut, toki muuten voi psyykkisesti sairastua ja persoonaa muuttaa sellainenkin vakava mahdollisuus kuin aivokasvain...
"Viimeiseen vuoteen ei ole ollut enää ainuttakaan täysjärkistä hetkeä hänen kanssaan"
Tähdennän vieläkin, että jos vaimosi on muuttunut äkisti tyystin toisenlaiseksi kuin aiemmin, nuorempana...niin kyse saattaa olla vakavasta johon tarvitaan lääkäriä...
Millainen vaimosi on muiden ihmisten seurassa, mitä lapset ajattelee äidistään, onko hän työelämässä...
Puhu jonkun läheisesi kanssa, joka tuntee vaimosi...hae hänelle apua...jotain on aina tehtävissä, dementian kehittymistä voidaan hidastaa...vaimosi pää pitäisi magneettikuvata...
Huutelen täältä puskista, että mikäli olette samanikäisiä niin äänestäisin pahoja vaihdevuosioireita. Jos joku väittää, että raskaana oleva nainen on hormonit sekaisin hirveä lehmä, niin vaihdevuosinaiset ne vasta pelottavia ovatkin. Suomalaisen naisen kuukautiset loppuvat keskimäärin viimeistään 51-vuotiaana.
Tarkkailehan onko rouvalla yöhikoilua, äkillisiä kuuman ja kylmän olon vaihteluja, mielialan vaihteluita, ahdistusta, ärtyneisyyttä, masennusta tai itkuherkkyyttä. Raskauden ajalta voimakkaita oireita, kuukautista edeltävänä lievempiä.
Jos siellä on taustalla vielä esim. työpaikalla ongelmia - että nuoremmat yrittävät kiilata väliin, irtisanomisuhkaa, lapset ovat muuttaneet pesästä, niin rouva saattaa olla vain "vähän" hukassa.
Rouvalla voi olla myös vaikea suhtautua muutoksiin itsessään, kun vaihdevuodet ne pakkaavat muuttamaan koko kropan. Sitä tulee silloin herkästi napistua, kun naama ryppyyntyy, rinnat löpsähtävät ja pötsi kasvaa (rasva jakautuu kroppaan miehekkäämmällä tavalla)..
Älä siis vielä sulje rouvaa hullujenhuoneelle. Jotkut naiset vaan kärsivät hirvittävästi vaihdevuosistaan. Hormonikorvaushoito auttaa, jos oireet ovat kovat.
Herra on rouvan läheisin ihminen, jolle on myös valitettavasti kaikkein helpoin äsähdellä ja kiukutella. Olen kaikkien kanssasiskojen puolesta pahoillani, että miehet joutuvat moiseen myllytykseen.
Yhdyn nimimerkin 12 20=32 - sanomaan, että juttele esim. lasten tai luotettavan tuttavan kanssa, josko he ovat huomanneet saman ilmiön. Interventio on helpompi tehdä porukalla, etenkin jos vika tosiaan on nupissa.
Älä hylkää rouvaa nyt, jos on ollut hyvä vaimo aiemmin.
"Millainen vaimosi on muiden ihmisten seurassa"
Hänellä ei ole ns. muita ihmisiä. On vain työhön liittyviä ihmisiä ja heidän kanssaan puhutaan vain työhön liittyvistä asioista. Perhetuttuja hänellä ei ole koskaan ollutkaan, eivätkä minun sukulaiseni tai tuttavani kelpaa vaikka häijyyksissäni voin nyt sanoa että minun sukuni ja tuttavani ovat satoja kertoja fiksumpia kuin hänen. Olemme kunnollisia, valoisia, monipuolisia ihmisiä. Itsestäni en enää näillä näkymin tiedä.
Muiden ihmisten seurassa hän on joko jäykkä tai sitten aina samoja juttujaan ja lauseita toistava tilanottaja. On asiallinen, mutta pitää tarkasti huolen ettei keskustelu pääse sille tasolle jota hän ei enää hallitse/ymmärrä. Kaiken pitää pysyä hyvin pintapuolisena ja joutavana.
Eräänä juhannuksena olimme veljeni luona ja siellä oli muitakin mukana. Nämä kaikki muut hän ainakin tiesi jos ei kunnolla tuntenut jo entuudestaan (mm. sisareni tytär miehensä kanssa. Veljeni vaimo jonka hän oli jo tavannut jne...)
Vaimoni ei juurikaan ollut kanssamme. Hän vaelteli pitkin pihoja ja touhusi omiaan. Edes saunaan hän ei mennyt naisten kanssa, eikä tullut minunkaan kanssani. Meni sitten yksinään. Mitään muiden käytöksen aiheuttamaan ongelmaa ei ollut silloinkaan.
Onkohan tuo ollut aina semmoinen, kun niitä ystäviä ei ole siunaantunut?
"Onkohan tuo ollut aina semmoinen, kun niitä ystäviä ei ole siunaantunut?"
Niin ymmärsin, että olettekin tutustuneet vasta vanhemmalla iällä...ja moni ihminen kykenee elämään suht. normaalisti viastaan/vammastaan huolimatta...se tulee ilmi vain läheisissä ihmissuhteissa...
Että on hän saattanut olla jo aiemmin semmonen...ja sinä et voi asialle mitään...
sinulla itselläsi on vain kaksi vaihtoehtoa...joko hyväksyä hänet semmosena...tai erota...
Jos kyse ei ole niin vakavasta asiasta ettei vaimosi kykene itse huolehtimaan itsestään...liittyen työssä käyntiin, taloutensa, terveytensä, ravitsemuksensa, puhtatensa huolehtimiseen...eikä hän ole fyysisesti vaarallinen kellekkään...ei itselleen ja kanssaihmisille...
Että mietis asiaa siltä pohjalta...parantaa sinä et häntä voi vaikka "keksisitkin" sen vian/vamman mikä häntä vaivaa...
"omituisilla" ihmisillä on myös oikeus elää...omaa elämäänsä...on sitten kanssaihmisten vastuulla miten paljon he antavat "omituisen" ihmisen vaikuttaa omaan elämäänsä...
Mutta toki selkeästi avun tarpeessa olevan ihmisen, joka ei kykene itsestään huolehtimaan yksin jättäminen...on heittellejättö...
Jatkoa edelliseen!
Oman äitinsä kanssa (86v.) vaimoni on äijämäinen jäyhis. Pari kertaa vaimoni on sielläkin nostanut oudon äläkän jostain minulle tuntemattomasta syystä (Huom. kerran kauppaan lähdön aikataulusta!!!!!).
Kun olen myöhemmin kysynyt, silloin kun vielä uskalsin, mikä aihe moiseen oli, on vastaus ollut: "Siihen on syvemmät syyt"! Mitkä ihmeen syyt ja kuinka halavatun vanhat? Ei tietoa ole herunut.
Siitä voin olla varma ettei ne "syyt" voi olla ainakaan nuorempia kuin 30 vuotta. Ei pitäisi olla mitään todellista aihetta aikuisella ihmisellä äyskiä ja pomottaa vanhaa herttaista mummoa, vaikka hänen äitinsä onkin. Varmasti se äiti on kakaroistaan huolen pitänyt parhaan taitonsa mukaan, silloinkin kun sodassa pahoin vammautunut miehensä oli vielä kotona ja elossa.
En pysty hahmottamaan mitään aihetta yhtään mihinkään.
Kyllä hän itsestään pystyy vielä huolehtimaan. Varsinaista vastuuta minun ei siis tarvitse hänestä kantaa. Enkä syytä ketään siitä että tässä vielä pyörin. Oma on valintani.
Hänellä on oikeus elää, sitä oikeutta ei kukaan pysty häneltäkään pois ottamaan.
Ehkä hänen on helpompi olla, kun yksi harmi myötäni poistuu hänen elämäänsä haittaamasta.
Tahdoin yrittää vielä hetken. Joskus ote on kuitenkin irroitettava ja pelastettava edes itsensä. Siitäkin on vain ja ainoastaan itselläni vastuu.
"Ei pitäisi olla mitään todellista aihetta aikuisella ihmisellä äyskiä ja pomottaa vanhaa herttaista mummoa, vaikka hänen äitinsä onkin."
Noh...vanhat mummot voivat olla joskus olla kaikkea muutakin kuin herttaisia, etten ny tuota kovin pahana pitäisi...jos vaimosi ei pahoinpitele vanhaa äitiään...
Lähisuhteissa ny näytetään kaikki tunteet...äyskitäänkin joskus...jos hampaat irvessä vain yrittää olla hyvä...niin lopulta väsyy...ja silloin taas pinna voi palaa lopullisesti...
Olettaisin, että sinä olet tavannut tuota herttaista mummoa kuitenkin suht harvoin...hän on sinulle ikäänkuin "vieras" ihminen...
Kun taas vaimollesi hän on äiti...ja heillä on pitkä yhteinen historia takanaan...äidin ja lapsen suhde ei ole pelkkää päivänpaistetta eikä hymistelyä...missään vaiheessa...kun molemmat ovat inhimillisiä ihmisiä...hermostuvatkin joskus...ja silti välittävät toisistaan...
"Tahdoin yrittää vielä hetken. Joskus ote on kuitenkin irroitettava ja pelastettava edes itsensä. Siitäkin on vain ja ainoastaan itselläni vastuu"
Niin toista ei voi muuttaa...hänet täytyy hyväksyä joko sellaisenaan tai ottaa etäisyyttä...
Ilmiselvästi kärsit tilanteesta...mutta jos vaimosi pystyy kyllä itsestään huolehtimaan...niin sinun kannattaa kääntää katseesi enemmän itseesi ja omiin ongelmiisi...
Ymmärrän kyllä...ero/suhteen epäonnistuminen rassaa kyllä...ihminen johon rakastui...paljastuikin toisenlaiseksi...kuin mitä alunperin odotti ja toivoi...
mutta jos ei ratkaisua löydy...niin ero on kyllä paras ratkaisu...sinun omaa olemistasi/elämääsi ei mikään vaimollesi annettu diagnoosi helpota millään tavalla...jos kärsit hänen käytöksestään...voit itse huonosti...silloin ei voi myös auttaa toistakaan...eikä taviksella ole sellaisia kykyjäkään...ruveta parantamaan toista...
Tuli mieleen sama, vaihdevuosioireet. Sitä en tiedä, että päässäkö se vika silloin on, mutta hormonitasapainon vois käydä toteamassa jossakin. Joillekin riittää pienikin heittelehdintä hormonaalisesti aikaansaamaan "kaaosta" käytöksessä.
"Tahdoin yrittää vielä hetken. Joskus ote on kuitenkin irroitettava ja pelastettava edes itsensä. Siitäkin on vain ja ainoastaan itselläni vastuu
Niin minä tässä ikäänkuin jakelen neuvoja tuntemattomalle ihmiselle...mutta muista kuitenkin...ihminen on kuitenkin itse oman elämänsä paras asiantuntija...
teet asiassasi niinkuin itse itse itsellesi parhaaksi näet...keskustelupalstan kommentit voi aina jättää omaan arvoonsa...
Kyse on sinun elämästäsi ja omasta hyvinvoinnistasi...
"Niin ymmärsin, että olettekin tutustuneet vasta vanhemmalla iällä...ja moni ihminen kykenee elämään suht. normaalisti viastaan/vammastaan huolimatta...se tulee ilmi vain läheisissä ihmissuhteissa..."
Olemme keskenämmä avioituneet vasta vanhemmalla iällä, on tarkempi määritelmä!
"Olemme keskenämmä avioituneet vasta vanhemmalla iällä, on tarkempi määritelmä!"
Niin mutta tuosta alla olevasta jonka olet aiemmin kertonut käy kyllä ilmi ettet tunne vaimosi elämänhistoriaa kovin hyvin kuitenkaan...
"En tiedä vaimoni aikaisemmista vaiheista. Kunnon ihminen hän on varmasti päällisin puolin ollut"
Niin ns. kunnon ihminen voi olla viastaan/vammastaan huolimatta...jos kunnon ihmisellä tarkoitetaan sellaista joka käy töissä, elättää itsensä hoitaa arkiset velvoitteensa...
mutta mitä "vikaa" taustalla on...selviää vasta lähemmin tutustuessa...kuten olet kohta avioliiton olemisen jälkeen huomannut...
mutta ny lie sitten kysymys...mitä teet omalle pahalle olollesi...
Tuo herttainen mummo/äiti ilmiselvästi pelkää tyttärensä raivoa.
Mummo hätääntyy hosumaan kuin tulipalossa kun tytär itseriittoisesti tuntien kuhnimistensa ja odotuttamisten jälkeen ilmoittaa käsi ovenkahvalla, että nyt lähdetään kylille kauppareissulle. Sitä ennen tytär ei ole ehkä suostunut edes kysyttäessä sanomaan että mihinkään just tänään lähdettäisiinkään.
Mummo nukkuu samassa kammarissa jossa on TV. Tytär toljottaa aamuyön tunneille siellä telkkaria ja vanha äitinsä ei saa nukutuksi. Kerran yöllä äiti oli sammuttanut TV:n, kun luuli sen jääneen vahingossa mäikäämään. Tytär oli ollut käymässä vessassa ja takaisin tullessaan sai raivokohtauksen kun häntä taas pomotetaan.
Olin silloinkin siellä sitä kuulemassa.
Ennen kuin olen ollut kuvioissa, on käytäntönä ollut se että jonkun sisaruksista on oltava aina silloin paikalla kun vaimoni lähtee jonkun raivokohtauksen myötä ajamaan vaikka keskellä yötä omaa kotiaan kohti. Äitinsä jää sinne järkyttyneenä itkemään ja siksi joku aina koittaa päästä hänen seurakseen heti aamulla tms.
Olen minä tähän ikään mennessä jo tullut hyvinkin tietoiseksi siitä, etteivät kaikki mummot ja äidit ole välttämättä herttaisia. Omasta vaimostanikin sen jo viimeistään olen tiedostanut:-/ Kuinkahan herttainen vanhus hänestä mahtaakaan vielä kehkeytyä, vaikka äitinä olemisestaan en paljoakaan tiedä enkä siksi hänen äitiyttään voi moittiakaan.
"Ennen kuin olen ollut kuvioissa, on käytäntönä ollut se että jonkun sisaruksista on oltava aina silloin paikalla kun vaimoni lähtee jonkun raivokohtauksen myötä ajamaan vaikka keskellä yötä omaa kotiaan kohti."
Niin...tuosta ny voi sitten päätellä...
että vaimollasi on ollut ongelmia jo ennen sinua...
Sinulle ny vaan käynyt niin, että teit väärän valinnan...vastoin parempaa tietoasi...
ja omista valinnoistaan täytyy kantaa vastuu itse...
edelleen sinä valitset...otatko etäisyyttä tuohon raivoavaan vaimoosi vaiko et...muuksi et voi häntä muuttaa...pelkkä kauhistelu siitä miten kauhea puoliso on...ei muuta elämää mitenkään...
paitsi, että voi tuntea itse olevansa ns. "parempi" ihminen...joskus siihenkin tuntemukseen tarvitsee sen "huonomman" rinnalleen...ja sen vuoksi voi olla vaikea luopua siitä kauheasta puolisosta...
että voi tuntea itse olevansa ns. "parempi" ihminen...joskus siihenkin tuntemukseen tarvitsee sen "huonomman" rinnalleen
Itsetunto-ongelmia minulla ei ole, vaikken mikään täydellinen luomus olekaan. En siksi tarvitse "huonompaa" rinnalleni.
Jos itsetunnossani olisi alkujaan ollut jokin repeämä, olisin nyt jo todella huonossa jamassa. Ainahan tämmöinen sotaisuus ja eroaminen repii itsetuntoa, mutta uskon olevani jaloillani vieläkin kaikista vaimoni rätkytyksistä huolimatta.
Kyllä, voimme päätellä että vaimollani on jotain ihmissuhdeongelmia ollut. Paitsi jos äitiään voi nöyryyttää vain siksi, että hän on sattumoisin hänen äitinsä ja on niitä "syvempiä syitä" ehkä jostain murrosiältä???? Olen ajatellut joskus, että onkohan vanhankansan äiti ollut kovastikin huolissaan lapsensa kovakalloisuudesta (jos sitä on jo silloin ilmennyt)????
Nyt on kiire jo töihin! Moikka!
Noh...onhan tavallaan todettu ettei vaimosi ole ookoo...se mistä se hänen vikansa/vammansa johtuu, hänen lapsuutensa pohtiminen...on tässä kohtaa turhaa...
keskity ny enemmän itseesi ja omaan hyvinvointiisi...kun saat asioihin ajan kanssa etäisyyttä...näet ja ymmärrät ehkä paremmin...
Tilanteen ollessa akuutti, pitää miettiä enemmänkin keinoja selviytyä siitä...yrittää muuttaa omaa eläämäänsä, siten ettei se ole pelkkää kärsimystä...
mutta kannattaa muistaa aina että vain itseään ja omaa elämäänsä voi muuttaa...
vaimosi on/on ollut mikä on...sille et voi mitään...hän muuttuu vain jos kokee itse tarvetta siihen...
tuntuu oikein tutlta ! minun siskoni on saanut välit poikki keksimällä just samanlaisia juttuja minusta. ja en voi millään käsittää tätä kerta se ei ole minun mielestä normaalia... enään en puhu hänen kanssaa edes puhelimessa kerta hän puhuu omiaan, tällä tarkoitan että hän voi esim. sanoa minulle että " elä kiroile " vaikken edes ole kiroillut jne.
olen puhunut tästä meidän suhteestamme asiantuntijan kanssa ja hän tuumas että on narsistisia piirteitä, oli kiva kuulla sen toisenkin suusta eikä tehdä omia diagnooseja.
elä anna periksi, ota muija puhutteluun ! toivon että suostuu, sitä ei tehnyt siskoni.
Sitä muijaa ei ota pirukaan puhutteluun! Joskus olen yrittänyt ja tulos on ollut se että hän joko kieltää mitään koskaan sanoneensa ja minä sepitän hullussa päässäni skeidaa tai en vaan tyhmyydessäni ymmärrä mistään mitään tai sitten hän vaan pokkana väittää olevansa oikeassa.
Hän voi pitää tuntikausien haukkujaisia ja sitten sen päälle päivä- tai viikkokausien mykkäkoulua, koska minä olen häntä haukkunut ja mollannut. Minulta on tullut puhetta, muttei mitään asiaa jne...
Hei, "kotkotkoo"!
Väittääkö siskosi sinulle itsellesi päin naamaa juttuja joita ei ole olemassakaan?
Vai oliko esim. joku sivullinen siellä siskon puhelua kuulemassa, kun hän sanoi sinulle " elä kiroile "?
Itse vielä jotenkin sulattaisin sen, että joku heittää skeidaa kolmannelle henkilölle, joka saattaisi uskoa, mutta tuntuu todella pöyristyttävältä kuunnella itselleni päin naamaa lauottuja valeita itsestäni ja käytöksestäni.
Paranoidiselta vaikuttaa...
ei hän sitä tee. sepä siinä onkin ettei hän rupee keskusteleen asiasta, olen pyytänyt että mä,hän meidän avomiehet, sillä tahdon sivusta kuulijat, yksin en ota enään puheluita hänen kanssa kerta hän vain valehtelee.
en tiedä jos hänellä ois otsaa valehdella myöskin päin kasvoja, uskon että kyllä hän voi.
tiesin että kun viimmeksi puhuimme puhelimessa niin oli kaksi sivustakuulijaa... siks ei enään puheluita. sain viimmekesänä oikaistua yhen hänen jutuistaan joka koski just hänen soittoa. veljeni oli suu ammollaan asiasta kun totuus valkeni.
ja mä idiootti en ole tajunnut tätä aikaisemmin ! kuinka sinisilmäinen sitä voi olla ? ei tämmöistä voi hyväksyä, se saa paljon pahaa aikaan ihmissuhteissa.
ihan naurattaa, näen silmieni edessä hyvin vihaisen miehen. olet aika toivottavassa tilanteessa, asuttahan vielä saman katon alla joka vaikeuttaa arkielämää.
voi kun voisin auttaa ! eiks sillä mene ollenkaan puhe perille ? kyll jossain on kovasti vikaa, ei terve ihminen joka suuttumisen jäkeen rauhoittuu kuitenkaan täysin voi olla välinpitämätön ja tietämätön omista teoistaan. ehkä se onnistuu jos on henkisesti sairas.
kyllä minä sinuna rupeasin tekeen eroa jos ei ole alaikäisiä lapsia jotka jäis äidille.
vaikka olen nainen itse niin omat huonoimmat kokemukset tulee kyllä hamehelmoista... nainen on kieroakin kierompi.
en yleistä sillä on minulla hyviä naisystäviäkin ja korvaamattomia...
olen tehnyt vapaaehtoistyötä ja siellä oli vain naisia, oli vain riitaa ja pahoja puheita, vikoja haettiin ja juoruttiin.siellä oli ns. kaksinaamaisuutta yllinkyllin.
"Kun olen myöhemmin kysynyt, silloin kun vielä uskalsin, mikä aihe moiseen oli, on vastaus ollut: "Siihen on syvemmät syyt"! Mitkä ihmeen syyt ja kuinka halavatun vanhat? Ei tietoa ole herunut."
"Joskus olen yrittänyt ja tulos on ollut se että hän joko kieltää mitään koskaan sanoneensa ja minä sepitän hullussa päässäni skeidaa tai en vaan tyhmyydessäni ymmärrä mistään mitään tai sitten hän vaan pokkana väittää olevansa oikeassa."
Vaimoni on narsisti ja oireilee aivan täysin samalla tavalla. Sinun vaimo on kaukana normaalista, sitä on vaikea havaita kun on tottunut jollakin tavalla tuollaiseen käytökseen. Vaimoni tunnusti narisiminsa parivuotta sitten kun luki netistä oireet.
En silloin itse ollut kunnolla perillä siitä mistä on kysymys. Kunnon narsistin tavoin unohti lukemansa ja palasi entiseen käytökseen, sanot päivää tai näkemiin, niin olet aina syyllinen. Tuo huutamis syytös ja muiden silmissä nolaaminen on ollut tyypillinen syytös ja myös suora valhtelu asioista ja kiistäminen siitä mitä on itse väittänyt.
Ei noissa ole mitään logiikkaa, mitä enemmän yrität saada asioita kohdalleen sen pahemmaksi menee. Kun lopettaa yrittämästä ja ottaa henkisesti etäisyyttä, eli ei puhu omista tunteista koskaa mitään vaan yleensä vain arkipäivän asioista, niin alkaa menemään paremmin.
Narsisteilla tuollainen käytös johtuu myös heidän uskosta ikuisesta rakkaudesta josta ne haaveilevat, mutta eivät koskaa voi sitä saavuttaa, koska odottavat että joku ulkopuolinen tulee ja saa sen aikaan. He eivät kiinny puolisoonsa eivätkä osaa rakentaa liittoa, vaan suhteet on pelkkiä riippuvuus ja palkitsemis suhteita.
Kuten sinunkin kertomuksesta kävi ilmi, niin todellisia ystävyys suhteita heillä ei ole ja käytös vaihtelee muiden kohtelussa melkotavalla. Puolison sukulaiset ovat aina syytettyjen listalla, niin täälläkin.
Pari katkelmaa netistä jonkun aiemmista kirjoituksista..
"Että narsistilta saa / saanut harvoin tukea mihinkään asiaan, vaikka hän tekis asioita ja joistakin jutuista voi olla hytötyä myös puolisolle, niin hän tekee kaiken tavallaan irrallaan puolisosta. Vaikka yhdessä tekee asioita, niin todellinen yhteishenki loistaa poissaolollaan. Ei katso silmiin, on kylmä, touhuaa omiaan, jne."
"Narsistin reipottelelmaksi joutuminen ei myöskään johdu aina liiasta kiltteydestä. Narsistin silmissä olet heikko, lytättävissä oleva ihminen vain jos olet ystävällinen ja kohtelias, kohtelet narsistia kuten ketä tahansa muuta. Kun ihminen on kasvatettu kunnioittamaan toista, ymmärtämään erilaisuutta ja muutenkin käyttäytymään sivistyneesti, hän yrittää ymmärtää, sovitella ja hoitaa asiat sivistyneesti myös narsistin kanssa, narsistia ihmisenä kunnioittaen, eikä se ole liikaa kiltteyttä.
Onkin melkoinen järkytys kun narsistin kanssa ei voi toimia noin. Voi viedä hyvinkin pitkään sisäistää että on ihan turhaa kuvitella että metsä vastaisi kuten sinne huudetaan. Aika pitkään sitä kuvittelee että siellä jossakin on pala ihmistä jonka kanssa voisi löytää kaikkia tyydyttävän kompromissin, joka osaisi katsoa asioita laajemmasta näkökulmasta ja jonka järkeen voisi vedota.
Narsisti usein vielä vaikuttaa äkkiseltään ihan fiksulta ja humaanilta ihmiseltä joten ulkokuori ei paljasta sisällön laadusta mitään. Ja vaikka sitten sisäistäisikin sen että tämä henkilö elää ihan omassa maailmassaan, on todella vaikea muuttaa omaa käytöstään mukaamaan tuota maailmaa.
Narsistin kanssa "pärjätäkseen" joutuu valehtelemaan, manipuloimaan, näyttelemään ja juonimaan monella tapaa, mikä on monelle meistä täysin vieras tapa toimia. Vaikka siihen kykenisimme, ei se tunnu hyvältä, sekin alkaa ahdistaa. Yksi vaihtoehto on yrittää päästä mahdollisimman kauas narsistista, kaikille se vain ei ole mahdollista yhteisten lasten ym. takia. Ja pesäero narsistista tarkoittaa aina sodajulistusta narsistin puolelta, kivaa... "
"Narsistin kanssa "pärjätäkseen" joutuu valehtelemaan, manipuloimaan, näyttelemään ja juonimaan monella tapaa, "
Niinpä niin...uhrista tulee narsisti...onko se se "pärjääminen" sen arvoista...mitä siitä saa...elämälleen tyydystäkö, että on vielä ilkeämpi kuin narsisti konsanaan...
Se narsitin viimeinen kumarrus estradilla, hän on voittanut. olet muuttunut hänen kaltaisekseen...
kaikki läheisyys ja lämpö, rakkaudesta puhumattakaan on suhteesta kadonnut...on vain kaksi kieroilevaa ihmistä...joista kumpikaan ei aidosti välitä toisesta...
"Se narsitin viimeinen kumarrus estradilla, hän on voittanut. olet muuttunut hänen kaltaisekseen..."
Tuskin kukaan muuttuu narsistin kaltaiseksi muutoin kuin suhteessa narsistiin. Itse ainakin otin narsistin keinot käyttöön vain narsistin kanssa koska oli pakko, muita ihmisiä kohtelin, ainakin omasta mielestäni, aivan kuten ennenkin. Itse asiassa, näistä "terveistä" ihmissuhteista tuli sellainen henkireikä että rakastin ja arvostin näitä ihmisiä enemmän kuin koskaan, ja uskon että se näkyi käytöksessäni vain positiiviseen suuntaan. Eräs läheinen ihminen huomasi, ja sanoi ääneenkin, sen että voin selvästi todella pahoin kun jouduin käyttäytymään vastoin luontoani narsistin seurassa. Ei hän käytöstäni tuominnut, ymmärsi että näin on tehtävä pästäkseen eroon narsistista, suojellakseen itseään ja lähimpiään.
Kyllä minä voitin; minulla on edelleen rakkaat ihmiset ympärilläni ja kaikki hyvin, narsisti jatkaa yksinäistä matkaansa pimeydessä.
(lainaus) "Narsistin kanssa "pärjätäkseen" joutuu valehtelemaan, manipuloimaan, näyttelemään ja juonimaan monella tapaa, "
Niinpä niin...uhrista tulee narsisti...onko se se "pärjääminen" sen arvoista...mitä siitä saa...elämälleen tyydystäkö, että on vielä ilkeämpi kuin narsisti konsanaan...
Se narsitin viimeinen kumarrus estradilla, hän on voittanut. olet muuttunut hänen kaltaisekseen...
kaikki läheisyys ja lämpö, rakkaudesta puhumattakaan on suhteesta kadonnut...on vain kaksi kieroilevaa ihmistä...joista kumpikaan ei aidosti välitä toisesta"
----------
Tämä edellinen kirjoitus on kuin omien vanhempieni lähes 60 -vuotta kestäneestä *kauhu* avioliitosta. Tähän lisäisin vielä ikuisen kilpailun paremmuudesta. Avioliittoon kuului myös olennaisena osana mustasukkaisuus ja uskottomuus. Sekä siekailematon muiden ihmisten ja lapsien hyväksikäyttö hyötymismielessä.
Kaikkihan sulle kuulostaa. :)
Dizelin käyttämä sana paranoidinen, johdatti minut mutkien kautta tommoiselle sivulle.
http://www.terveyskirjasto.fi/terveyskirjasto/tk.koti?p_artikkeli=dlk00373
"Psykoottisuudelle on kuitenkin ominaista ehdoton varmuus oman perusteettoman näkemyksen totuudellisuudesta."
Milloin hoitoon:
Tuo "diagnosoimaton fyysinen, erityisesti neurologinen sairaus" on aika pelottava, mutta ehkä myös vapauttava lause.
Olisiko Urpolle tuosta apua? Urpohan kirjoitti: Olen huolissani hänen mielenterveydestään tai jostain jota en pysty hahmottamaan! ????
Harhaluuloisesti ajatteleva ja käyttäytyvä henkilö ei taatusti usko olevansa harhaluuloinen ja tarvitsevansa hoitoa, vaan hänen luulojensa kohde on paha ja sairas valehtelija semmoista edes ehdottaessaan. Jospa kyse ei olekaan narsismista vaan jostain muusta, ehkä jostain fyysisestä jutusta. Oletan että nimimerkin "Urpo" 53v ikä on tuo 53v ja oletan että vaimo olisi jotain samaa ikäluokkaa.
Ei taida olla viisasta diaknosoida ketään ihan näin kevein perustein. Mielenkiintoista kuitenkin.
Jos Urpon muija ei oo narsku, niin minä oon sit Saaban kuningatar!
että ihan tyypillinen vaihdevuosioireista kärsivä henkilö....
Miten asia mahtaisi olla sen jonkun mielestä, jos kyseessä olisi mies? Niin, onhan miehilläkin vaihdevuosia! Totta!
Naisilla vaihde ja miehillä viihde.
"Naisilla vaihde ja miehillä viihde."
no ei tuossa ole kuin kirjaimen ero...
mutta joo...
onhan mullakin ollu kuumia aaltoja ja ties mitä veetutusta välillä...mutta väittäisin, että naisillakin tuo viihde puoli saa enemmän jalansijaa kun lapset lentäneet pesästä...
ja jotenkin siitäkin nauttii enemmän, kun ei ole enää niin pikkutarkka itsestään...uskaltaa paremmin irrotella, nauraa itselleen, nauttia elämästään...
että Ihan hyvä ikä tämä 50 on naisellekkin...
oli ny vaihde tai viihde, mikä lie viidenkympin villitys...
Vaimoni on 56-vuotias ja fyysisesti erittäin terve! Ennustan hänelle pitkää ikää noilla geeneillä.
Hän on työelämässä.
Olemme olleet avioliitossa vasta vajaa 4 vuotta. Yhteisiä lapsia meillä ei näin ollen ole!
Hänellä on aikuinen poika, jonka hän on kasvattanut yksin. Silloinen puolisonsa on kuulemma ollut yhtä hullu kuin minä olen!!!!???? Se on ollut heidän eronsa syy!
Muutaman kerran olen yrittänyt pojalleen viestittää tilanteesta, mutta mitään vastakaikua ei ole tullut. Olen ollut silloin hätääntynyt ja tiedän menetelleeni silloin vähemmän asiallisesti. Syytän siitä itseäni. Sekin tie on tukossa!
Sitten kuulin kuinka vaimoni oli selvittänyt pojalleen minun olevan mielisairas ja väkivaltainen. Poika on ymmärtääkseni uskonut asian, eikä suinsurminkaan voi ajatella äidistään mitään "pahaa". Hyvä poikahan semmoinen on, mutta vähän saisi olla viisaampi. Hän sanoi minulle kerran: "Kyllä minä äidistäni pidän huolen!" Korvissani hän kuulosti nokkavalta ja nollasi siinä samalla osuuteni huolenpidossa ja kaikessa. Milloin hän on ajatellut aloittaa huolenpitonsa? Nyt olisi aika! Mutta hänhän ei halua kuulla mitään asioistamme minulta! Kyselee vaan äidiltään minun mielenterveyteni tilaa! Fiksua!
Kaiketi äiti on ollut hänelle hyvä äiti, se ei kuitenkaan merkitse automaattisesti sitä etteikö äidillä voisi nyt olla jotain ongelmia. Eihän niillä asioilla loppujen lopuksi ole mitään tekoa keskenään. Ihminen voi sairastua milloin vain ja mistä kohtaa vain (nyt terve jalka, huomenna kuhmu otsassa:-).
En tiedä vaimoni aikaisemmista vaiheista. Kunnon ihminen hän on varmasti päällisin puolin ollut. Mutta en todellakaan tiedä mitä missäkin vaiheessa on seinien sisällä tapahtunut.
Kun me tapasimme, hän oli yksinäinen ja nähdäkseni maailman onnellisin ihminen kun löysi minut. Alku oli auvoista ja itsekin tunsin olevani todella onnekas mies.
Ongelmat alkoivat kuitenkin aika pian. En ollut koskaan aikaisemmin tavannut niin riitaisaa ihmistä. Yhtä äkkiä mikään vaan ei ollut hyvin ja minä olin kaikkien ongelmien aiheuttaja. Vaikka mitä pientäkin hän teki tai minä tein, niistä nousi kauhea kalapaliikki ja syyttely. Aina minä olin laittanut ongelmat alulle. Epäilin todella järkeäni. Jossain vaiheessa jo uskoin (koko) vian olevan minussa.
Sitten ajattelin, että OK, syyllinen on löytynyt, miten korjaan tilanteen ja pelastan avioliittomme?
Mikään ei auttanut. Hän on täysin haluton, tunnoton, muistamaton muuttamaan omaa kurssiaan. Hän ei lähde avioliittoneuvolaan. Hän ei suostu mihinkään mikä saattaisi lähentää meitä ja korjata tilanteen. "Hyvinäkin" hetkinä hän on kuin muissa maailmoissa. Hän on poissa! Homppasee pihalla ja sohlaa yhtä siellä ja toista täällä. Sisällä hän istuu tietokoneella pelaamassa tai tuijottaa tyhjin silmin telkkaria pitkälle puolenyön yli.
Kaikkien hoopoilujen keskellä sitten rupesin etsiskelemään tietoa psyykkisistä sairauksista. Pelkkää puoskarointia! Mutta onneksi vain omassa päässäni, en ole kajonnut potilaaseen vaikka hän todellakin kajoaa minuuteeni...
Silloin kun kävin mielenterveyshoitajalla sain lääkäriltä Venlafaxinia 75mg. Se auttoi siihen suunnattomaan ahdistukseen ( masennus) jota koin, mutta syytä ahdistuneisuuteeni se ei tietenkään korjannut. Vaimolleni se oli suurin todiste siitä, että minä olen hullu. Häntä en tule koskaan saamaan esim. mielenterveyspalvelujen piiriin. Hän ei suostunut lähtemään avioliittoneuvolaan, jota hoitajani suositteli. Hän ei suostunut tulemaan lääkärini luokse kanssani. Ei mitään!!!
Yhden asian hän teki avioliittomme eteen! Muutama viikko sitten, kun kuuntelin taas hänen läksytystään tunnista toiseen (siinä ei taas säästetty edes vanhaa äitiäni ja jo kauan sitten kuollutta isääni, ei ketään läheisiäni joita hän ei edes tunne), rupesin vaan kerta kerran perään sanomaan: No, ota ero. No, ota ero...
Hän otti ja kirjoitti erohakemuksen ja vei sen samantien postiin. Nyt hän syyttää minua tekosestaan. Voipihan se nyt ollakin minun syytäni, jos lähdetään siitä ajatuksesta että hän on yllytyshullu tai muuten vastuuta vailla minä olen suuri syyllinen! Hurraatia(ko)? Syyllinen on löytynyt, tilanneko on sillä korjattu! Ehkä minun osaltani, ehkä ei sitenkään.
Eli, ennen ensi joulua olemme jo eronneet!
miksi ihmeessä et lähtisi jo nyt? Pitkä kuuma kesä odottaisi vapaana riidoista....
"Hyvinäkin" hetkinä hän on kuin muissa maailmoissa. Hän on poissa! Homppasee pihalla ja sohlaa yhtä siellä ja toista täällä. Sisällä hän istuu tietokoneella pelaamassa tai tuijottaa tyhjin silmin telkkaria pitkälle puolenyön yli. "
Niin tuo homppasee pihalla ja sohlaa siellä ja toista täällä...kuullostaa kyllä aikas paljon dementikolta...tai että "päässä" on tapahtunut jotain...
Mutta mietis että miltä asia sinusta tuntuu kun hän jää yksin...pärjääkö hän yksinään...onko se sohlaaminen sitä sun tätä...järkevää toimintaa...jjolla on joku tarkoitus...
En tiedä...kuullostaa kamalalta...vaimosi on ilmiselvästi jonkinlaisen avun tarpeessa...toivottavasti poika on tosissaan sitte, että kyllä hän äidistään huolen pitää...
Mutta näköjään olette eroamassa sitten...ja myös sinulla on oikeus omaan elämääsi...ja kosolti puuhaa nyt oman asumisesi ja elämäsi järjestämisessä...
Mutta asiat menee omalla painollaan...ilmoita pojalle koska poistut vaimosi elämästä, että hän tietää äitinsä jäävän yksin...ja keskity omaan jaksamiseesi...
On vaikea auttaa jos autettava ei katso apua tarvitsevansa...mutta ketään ei saisi täysin heitteillekkään jättää...
Ehkä ero/erilleen muutto on hyväkin ratkisu...oman jaksamisesi kannalta...ja ehkä vaimosikin tilanne selkiintyy jos hän ei pärjää itsekseen...ja poika saa hänet avun piiriin...
Nyt työt kutsuvat!
Palaan asiaan myöhään illalla!
En joudu lähtemään kotoani. Lähden vain avioliitosta ja parisuhteesta.
Meillä molemmilla on talous kunnossa. Vaimoni on hutera rahan käyttäjä, mutta vielä ainakin on ollut rahaa haaskattavaksi asti.
Lyhyt avioliittomme ei aiheuta mitään varojen ja omaisuuksien jakamisia. Molemmat olemme omillamme.
joo ei toi oo normaalia, eihän hän ota vastuuta omista teoistaan. ett tuntenut häntä tarpeeksi kun jo menitte naimisiin. siksi ehkä poika on valmis huolehtiin äidistään kun on ollut tietoinen ongelmista jo aiemmin.
lykkyä tykö poika miehenä :)
Tuntui aika oudolta lauseelta se poikansa sanoma: Kyllä minä äidistäni huolen pidän.
Mitä huolenpitämistä tarvitsisi terve keski-ikäinen, työssä käyvä, vakavarainen ihminen.
Vähän on se lause jäänyt raksuttamaan tuonne korvien väliin. Vai tarkoittiko hän sen minulle varoitukseksi hirvittävän julmuuteni vuoksi?
"Vähän on se lause jäänyt raksuttamaan tuonne korvien väliin. Vai tarkoittiko hän sen minulle varoitukseksi hirvittävän julmuuteni vuoksi?"
No ymmärsin, että olit jutellut pojalle että olet huolissasi hänen äidistään ettei äidillä ole kaikki ok...
Tuota taustaa vasten ymmärrän kyllä pojan kommentin, että lupasi pitää äidistään huolen jos tilanne menee sellaiseksi...
Mutta tuota sinun loppuasi..."sen minulle varoitukseksi hirvittävän julmuuteni vuoksi?" en ny ymmärrä yhtään...
Tuosta sinun julmuudestasiko onkin nyt kysymys...
" varsinkin nyt tänään kerrot vaimostasi tähän tapaan...Mitä huolenpitämistä tarvitsisi terve keski-ikäinen, työssä käyvä, vakavarainen ihminen."
että miksi sinun täytyy yrittää löytää netistä jokin psyykkisen sairauden diagnoosi...niinikään terveelle, työssäkäyvälle, vakavaraiselle ihmiselle...
Tuon lauseen myötä...saat nyt asiasi/tarinasi kuullostamaan hyvin kummalliselta...
14 11=25
(" varsinkin nyt tänään kerrot vaimostasi tähän tapaan...Mitä huolenpitämistä tarvitsisi terve keski-ikäinen, työssä käyvä, vakavarainen ihminen.")
Tarkoitin pojan luulevan/uskovan, että äidillään on kaikki korvien välissäkin hyvin ja siksi olen ihmetellyt pojan lausetta hiljaa mielessäni. Skitsoilen pojan tietävän jotain epämääräistä äitinsä... esim. aikaisemmista suhteista.
(Mutta tuota sinun loppuasi..."sen minulle varoitukseksi hirvittävän julmuuteni vuoksi?" en ny ymmärrä yhtään...)
Vaimonihan on uskotellut pojalleen minun olevan väkivaltainen ja mielisairas!
Siksi voisin myös skitsoilla pojan lausuneen äitinsä huolenpidosta ikään kuin minulle varoituksen sanana.
Jos vaimosi on narsisti niin myös poika on uhri vaikkakin tällä hetkellä liittolainen ja hovin jäsen. Se asema voi muuttua hyvinkin nopeasti tai sitten kestää loppuelämän. Joskus ei voi pelastaa kuin itsensä ja sehän tarkoittaa sitten yleensä sitä että välit joutuu katkaisemaan useampaan ihmiseen samalla kertaa.
"Vaimonihan on uskotellut pojalleen minun olevan väkivaltainen ja mielisairas!"
Niin kaikesta päätelleen sinä ITSE kärsit tilanteesta eniten ja olet joutunut turvautumaan jopa mielenterveystoimiston apuun...
Sen pohtiminen...mikä sairaus/vika/vamma vaimollasi on...ei auta sinua itseäsi mitenkään, eikä tee yhdessäolemisestamme sen parempaa...
Mietis ny mikä olisi järkevin ratkaisu OMAN elämäsi ja mielenterveytesi kannalta...
poika ehkä tietää että äidillä on suuria ongelmia mutta puolustaa häntä kaikesta huolimatta. äiti ei ehkä ole terve ? ja poika on nähnyt miten edellinen liitto sujui tai ei sujunut...
kyllähän ne vanhemmat vaikuttavat lapsiinsa paljon, oli miten huono vanhempi hyvänsä.
eikö sinulla ole mitään mahdollisuutta puhua asiallisesti edes pojan kanssa ? eikä hänkään tunnusta ongelmia vaan on kuin äitinsä ?
tiedät varmaan sydämessäsi oeltko julma vai ett, en usko etä olet.
Älä manipuloi!!!!
50v ihmiset eivät sairastu persoonallisuushäiriöihin yhtäkkiä. Ne on läsnä jo nuoruudesta saakka mikäli siitä on kyse. Samoin esim. ADHD joka on läsnä lapsesta saakka.
Yleisesti ottaen on myöskin aika epätavallista että tuon ikäinen ihminen sairastuisi mielenterveysongelmaan mikäli mitään aiempaa taustaa siitä ei ole (vanhusten masennus poislukien). Mutta masennus, ahdistus ja psykoosit olisivat kuitenkin ne kaikista todennäköisimmät.
Lähtökohtaisesti minun tietojeni mukaan 50v ihminen ilman aiempaa psykiatrista taustaa tarkoittaa sitä että ongelma on lähtökohtaisesti fyysinen (esim. neurologinen) kunnes toisin todistetaan.
"50v ihmiset eivät sairastu persoonallisuushäiriöihin yhtäkkiä.Yleisesti ottaen on myöskin aika epätavallista että tuon ikäinen ihminen sairastuisi mielenterveysongelmaan mikäli mitään aiempaa taustaa siitä ei ole (vanhusten masennus poislukien)"
Niin tuossa iässä vakava persoonaallisuuden muutos on aina hälyttävää...kun tosiaan taustalla voi olla alkava dementia tai aivokasvain...
toki ihminen voi sairastua psyykkisesti, masentua missä iässä tahansa jos elää jatkuvan paineen alaisena vaikeassa elämäntilanteessa...
mutta tuo kuullostaa tuossa tarinassa lähinnä kertojan ongelmalta..."Se auttoi siihen suunnattomaan ahdistukseen ( masennus) jota koin, mutta syytä ahdistuneisuuteeni se ei tietenkään korjannut."
Ajattelisin, että ahdistuneisuutensa/masentuneisuutensa syyllä hän tarkoittaa vaimonsa persoonaa/käytöstä...
Ajattelisin, että aloittaja ei ole avioon mennessään tuntenut puolisoaan kunnolla, klassisesti ihastuminen/rakastuminen on sokaissut...eikä ole halunnut nähdä hänen huonoja puoliaan...
"Kun me tapasimme, hän oli yksinäinen ja nähdäkseni maailman onnellisin ihminen kun löysi minut. Alku oli auvoista ja itsekin tunsin olevani todella onnekas mies.
Ongelmat alkoivat kuitenkin aika pian."
Sitä haluaa niin kiihkeästi jonkun yksinäisyyttään poistamaan...
Hyvää tuossa tarinassa kuitenkin on että kumpikin pärjää omillaan...on pärjännyt ja uskoo pärjäävänsä vastakin...
Pieleen mennyt suhde ei tarkoita samaa kuin että koko loppuelämä on pilalla...
"Sitä haluaa niin kiihkeästi jonkun yksinäisyyttään poistamaan..."
Koskaan elämässäni en ole ollut näin yksinäinen kuin tämän neljän vuoden aikana vaimoni kanssa eläessäni. En koskaan! Tuttujani en voi edes tervehtiä jne...
Hänestä ja hänen mahdollisesti kokemastaan yksinäisyydestä en tiedä! Niin läheisiin puheisiin ei hän minunkaan kanssani kykene!
"toki ihminen voi sairastua psyykkisesti, masentua missä iässä tahansa jos elää jatkuvan paineen alaisena vaikeassa elämäntilanteessa..."
Voi ilman muuta, ei se mahdotonta ole, mutta se on melko harvinaista. Koska yleensä jos ne selviytymiskeinot ja resurssit elämänkriiseistä ovat sillein riittämättömät että sairastuu esim. masennukseen niin se eka masennus tulee useimmiten jo huomattavasti nuorempana. Jos selviää 50v ilman masentumista niin omaa todennäköisesti ihan toimivat psyykkiset keinot selvitä hankalistakin elämänvaiheista hajoamatta.
Toki sitten ihan normaali kriisireaktio ei ole mikään mielisairaus vaikka sen oireet ovat aika paljon masennusta vastaavat ja vaikka masennuslääkkeillä sitä voidaan hoitaakkin. Jos sitä tarkoitit.
Sitten tietysti on nuo jatkuvat kivut ja muut fyysiset tilat joitten yhteys mielenterveyteen on oma ongelmansa ja nehän on sitten yleisempiä vanhemmalla väestöllä monet.
"Koskaan elämässäni en ole ollut näin yksinäinen kuin tämän neljän vuoden aikana vaimoni kanssa eläessäni. En koskaan! Tuttujani en voi edes tervehtiä jne.."
Noin se menee, tuttu tunne.
"Hänestä ja hänen mahdollisesti kokemastaan yksinäisyydestä en tiedä! Niin läheisiin puheisiin ei hän minunkaan kanssani kykene!""
Rouvasi viihtyy tilassaan ja haluaa olla yksi koska kaikki hänen ympärillää kuspäitä sinä mukaan lukien, joita hän joutuu sitämään, vain hän on järkevä.
Sinun piutää ymmärtää että hän näkee maailman täysin erilaisena kuin sinä tai enemmistö ihmisistä, näethän sinä sen jo käytöksestä ja suhtautumisesta asioihin. Hän valehtelee päin naamaan, sen on narsistille tyypillistä, se on hänen oikutensa nähdä asiat sellaisena kuin haluaa.
Tuolta löydät tietoa.
http://www.sampo2002.oulu.fi/psykopatit/kehityspsykologia.htm
http://www.suhdesoppa.fi/narsismi/tunnista-narsisti/#more-3
http://www.suhdesoppa.fi/narsismi/narsistiset-luonnehairiot/#more-95
Olen selväBläkin kanssa samaa mieltä vaimosi tilasta...
"Jos Urpon muija ei oo narsku, niin minä oon sit Saaban kuningatar! "
Tuo sampo.oulu linkki selvitti minulle miksi positiivisia ilmaisuja ei vaimollani ole olemassakaan! Semmoinenkin pieni sana kuin "kiitos", puuttuu hänen sanastostaan tyystin, puhumattakaan monesta muusta seikasta.
"Tuo sampo.oulu linkki selvitti minulle miksi positiivisia ilmaisuja ei vaimollani ole olemassakaan! Semmoinenkin pieni sana kuin "kiitos", puuttuu hänen sanastostaan tyystin, puhumattakaan monesta muusta seikasta."
Niin nyt kun tiedät...niin sun pitäis miettiä, mitä tuolla kaikella tiedolla teet...aiheuttaako se jotain toimenpiteitä...koskien sinua itseäsi ja omaa elämääsi...
hankkimasi tieto tuskin muuttaa puolisoasi miksikään...muutenkin kehoittaisin välttämään toisen ihmisen suoraan diagnoimista henkilölle itselleen...
kun sen virallisen/oikean diagnoosin tekemiseen...tarvitaan ammattihenkilö...
Tota, oisko voinut olla niin että alkuhuuman jälkeen vaimosi tajusi ettei rakastakaan eikä haluakaan sinua? Ja siitä sitten pettyneenä ja harmistuneena on alkanut sättiä sinua oikein urakalla. Ero olis varmasti molemmille osapuolille tässä paras ratkaisu, kun ei kerran tuota kauempaa yhtieseloa ole taakse kertynyt..
Noin olen asian miettinyt.
Luulisi jo näissä ikäluokissa tietävän ettei alkuhuuma ole sama kuin oikea syvä rakkaus. Ihastuminen ei ole sama kuin rakastaminen. Todennäköisesti hän ei ole minua koskaan rakastanut tai muutoinkaan halunnut.
Kysymys "Urpolle"...rakastatko sinä vaimoasi...tuosta allaolevastakin huolimatta...onko avioliitto sinulle ensimmäinen...
"Koskaan elämässäni en ole ollut näin yksinäinen kuin tämän neljän vuoden aikana vaimoni kanssa eläessäni. En koskaan! Tuttujani en voi edes tervehtiä jne..."
Avioliittoni on toinen! Olen aijemmin avioitunut jo hyvin nuorena. Erosta on nyt noin 25 vuotta!
Voi olla että rakastan vain sitä haavekuvaa jonka sain nykyisestä vaimostani, kun rupesimme seurustelemaan.
Olen pohtinut asiaa. Aika kuolleelta tuntuu rakkaus. Ei tässä hullunmyllyssä enää itsekään tunne itseään.
Ehkä olen kaikesta huolimatta vain kiintynyt. En rakasta!!!!!! Jotain vielä tunnen, mutta en enää rakasta! Epäröin kovasti tuota tuohon kirjoittaessani. Mistähän se lienee merkki.
Pelkäänkö nyt tässä iässä erota ja pelkäänkö jääväni yksin. Ei tämän ikäisen ole enää helppoa löytää kainaloista. Eipä sitä minulla nytkään ole! Kyllä tämä semmoinen koulu on ollut, etten olisi kuunapäivänä uskonut mitään tämmöistä olevan olemassakaan. Pelkään jo sitäkin etten enää koskaan voi luottaa keneenkään.
Kauhistuttaa ajatus siitä minkälaiseksi vaimoni kehittyy vielä vähän ikääntyessään.
Tuolla aijemmin joku kyseli siitä tiedänkö vai enkö tiedä vaimoni menneisyydestä.
Tuntenut olen hänet, mutta kaikki asiat joita hän on yksityiselämästään kertonut ovat niin ristiriitaisia, etten todellakaan voi väittää tietäväni hänestä yhtään mitään.
Kun hänellä ei niitä perhetuttavia tai muita ystäviä ole, en ole tietoinen yhtään mistään. On vain hänen epäloogiset puheensa.
"Hän otti ja kirjoitti erohakemuksen ja vei sen samantien postiin.""
Niin tuosta olen ymmärtänyt että eroatte, hakemus on jätetty...ja kumpikin sitä tavallaan halusi...sinä inttämiselläsi ja vaimo konkreettisella teolla...
Että siltä osin ratkaisu mahdottomaan suhteeseen on löytynyt..ensimmäinen askel siihen suuntaan on otettu...mutta ilmisesti asutte vielä kuitenkin samassa taloudessa...
miksi...kannattais muuttaa heti erilleen...eikä enää suotta repiä toisiaan kiistelemellä siitä kumpi on hullumpi...
en näe mitään syytä miksi pitäisi jatkaa yhdessäolemista...vaimosi ei ilmiselvästi välitä sinusta...ja sinäkin myönnät ettei sinullakaan rakkautta ole...
Tuota ero päätöksen ja että asia on virallisestikin vireillä taustaa vasten...tuo sinun ajatuksesi...
"Kauhistuttaa ajatus siitä minkälaiseksi vaimoni kehittyy vielä vähän ikääntyessään.", ei ole sitten enää sinun ongelmasi...vaan poika huolehtikoon äidistään...kuten on luvannut...
"Pelkäänkö nyt tässä iässä erota ja pelkäänkö jääväni yksin. Ei tämän ikäisen ole enää helppoa löytää kainaloista"
Niin tuossako syy olla suhteessa mahdottoman ihmisen ihmisen kanssa ja hyväksyä millaista kohtelua tahansa, jopa ns. "aisankannattajan" osa...
ettei tuo Urpon itsetunto taida olla ihan kohdillaan...jos ei katso ansaitsevansa parempaa vaan pitää kynsin hampain kiinni vaimostaan...
Kun minun käsitykseni mukaan...ns. kunnolisilla, normaailella, itsestään huolehtivilla 50 miehillä on valtavasti kysyntää ns. parisuhdemarkkinoilla...
Että mistä syystä Urpo ajattelee mahdollisuutensa heikoiksi löytää kainaloista ja tyytyy osaansa, kunhan jonkun on saanut...vaikka voi suhteessa huonosti...
hyvin tyypillinen ajatus narsistien kumppaneille...
mutta siitäkin voi pois oppia...eikun elämään vaan...
ja huomaa kyllä kelpaavansa muillekkin kuin narsisteille, jotka tarvitsevat ainakin kuvittelemansa itseään huonomman kumppanin omaa egoaan pönkittämään...
Eroa ajoissa ja pelasta edes itsesi. Tilanne ei muutu paremmaksi teidän ikääntyessä. Helpommalla pääset, kun ei tarvitse koko ajan olla *varpaillaan*. Peläten mitä seuraavaksi tapahtuu.
Ette ihmiset uskokkaan kuinka paljon tämä keskustelu on auttanut selvittämään ajatuksiani!
Tuskailen ja kamppailen, soudan ja huopaan.
Raskasta aikaa tämä eronteko on, jos on yhdessä eläminenkin.
Jotenkin vielä vaan toivoin että vaimoni ikävät tavat johtuisivat jostain fyysisestä seikasta, joka olisi ehkä lääkkeillä tai muutoin autettavissa. Lapsellisesti kuvittelin että sitten taas aurinko paistaa...
Elämässäni on tapahtunut kipeitä asioita mm. erittäin tärkeiden ihmisten tapaturmaisia kuolemia yms. (en erittele tarkemmin) Niistä en kait täydellisesti toivu koskaan, mutta eteenpäin olen päässyt ja niin on päästävä vielä tästä soosista irti.
xcch kuvasi hienosti mm. narsistin kanssa yhdessä tekemistä ja koko hänen kirjoituksensa oli kuin omasta elämästäni.
Toivoin kumppanikseni sellaista ihmistä jolle voisi puhua miltei mistä vaan. Nyt en voi edes TV-elokuvaa katsoessani nauraa tai jännittyä ilman että kuulen olevani idiootti. En ole enää aikoihin voinut muistella (hyvällä) edes lapsuuttani tms. koska kaikki puheeni väännetään seuraavassa hetkessä joksikin aivan törkeäksi ja sairaaksi.
Mistään tavallisista arkipäivän asioistakaan ei voi puhua. Ei rupea täällä mikään siitä paremmin sujumaan. Kottaraisen pöntöjen paikatkin kun olen vallanhaluisuuksissani mielessäni ajatellut.
Nyt on kesä ja valoisa aika edessä. On parempi nyt pistää loppuvirsi soimaan, kuin vasta myöhään syksyllä. Ei tämmöistä jatkuvaa ketutusta kestä, ei millään. Jotain iloa pitäisi elämässä olla.
Olen perusluonteeltani vireä, vahva, avoin ja toimelias mies. Nyt tuntuu ettei minuudestani ole mitään puhtaana jäljellä. Kaikki on sotkettu ja huonoudeksi havaittu!
Ensimmäisestä avioliitostani erottuani tein paljon exäni uuden alun ja tulevaisuuden
turvaamiseksi. En niinkään rahallisesti, mutta katsoin että hän ei jäänyt aivan turvattomaksi ja arkipäivän vaikeuksiin ilman tukeani. Kaksi pitkähköä suhdetta olen tässä välissä jättänyt taakseni ja heidänkin peräänsä olen vaivihkaa olkani yli katsonut. Ketään en ole jättänyt pulaan. Olen hetken ikään kuin saatellut heitä matkan päästä.
Tämän nykyisen suhteen päättyessä en tule pistämään tikkua ristiin hänen vuokseen. Rajalliset reunat ne on minunkin maljassani.
Kunpa saisin jostain nyt voimia... kaikkeen!
Työ kutsuu taas, vaikka väsyttää!
Se oman heikkouden löytyminen ja sen tunnustaminen voi olla hyvin vapauttavaa. Minäkin luulin että kestokykyni on rajaton, mutta kyllä se pohja sieltä vastaan tuli ja malja on nyt niin täysi että ylitse vuotaa jo.
"Kunpa saisin jostain nyt voimia... kaikkeen!"
Niin joskus on aika luopua sellaisesta...joka ei ole itselle hyväksi...kun sitä toista ei voi muuttaa...
eikä persoonaallisuushäiriöihin ainakaan narsismiin ole olemassa pilleriä joka sen poistaisi...
"Tämän nykyisen suhteen päättyessä en tule pistämään tikkua ristiin hänen vuokseen."
Niin jos kyseessä on narsismi...niin tuo on ainoa vaihtoehto...jos et halua "samaa hulluutta" elää loppuelämääsi...
vaimosi pärjää kyllä ilman sinua ja sinä häntä...ja ajan kanssa toivut kyllä...kun käännät pois ajatuksesi vaimostasi ja keskityt omaan hyvinvointiisi...
Työpäivä on tehty nyt vähän lyhennettynä versiona. Onneksi huomenna on vapaapäivä. Keskityn nyt sen verran itseeni, että en ainakaan lähde mökille "ajattelemaan kottaraisen pönttöjä mielessäni", enkä just nyt jaksa katsoa norsunaaraan sukupuolielimiäkään liimautuneina vaimoni muuten niin nätteihin kasvoihin. Pippuripussit ja muut maustesekoitukset saa hän vaikka tunkea hanuriinsa:-D
Pysyn täällä omassa kodissani, lepään ja koitan ajatella jotain muuta kuin tätä hurlumheitä.
Hain kaupasta jo töihin mennessäni hyvät pihvit itselleni. Mutustelen kaikkea mukavaa, saunaan ja harjoittelen itsellistä elämää (tekisi mieleni hihkua, että elän vapaan miehen elämää.)
saatko ihan nauttia yksinäisyydestä ? vaimo kuitenkin hyväksyy sen.
rauhallista viikonloppua sinulle:)
Kyllä hän sen "hyväksyy" silloin kun se hänelle sopii! Nyt on taas menossa se vaihe kun hän ei "tarvitse" minua ja pitää mykkäkoulua ja yrittää esittää itsenäistä ihmistä joka on vapaa kuin taivaan lintu ja vapaa hulluuteni kahleista. Hyvä niin!
Vanhan kaavan mukaan kun mennään, hänellä on TÄRKEÄMPÄÄKIN tekemistä kuin olla missään tekemisissä kanssani. Viimeistään maanantaina hän tarvitsee niitä mukavuuksia joita minulla on tarjota. Tarkoitan mukavuuksilla kotia, en itseäni! Vaikka kyllähän te kait tuon arvasittekin. Hän luulee nyt vieläkin kiduttavansa minua poissaolollaan. Pah!
"ja yrittää esittää itsenäistä ihmistä joka on vapaa kuin taivaan lintu ja vapaa hulluuteni kahleista. Hyvä niin! "
Niin tuossa kerrot vaimostasi, joka esittää itsenäistä ihmistä...
"harjoittelen itsellistä elämää (tekisi mieleni hihkua, että elän vapaan miehen elämää.) "
Tässä kuvaat omia tunnelmiasi...
maanantain aloituksessa vaikutit kovin ahdistuneelta...ja olit syvästi huolissasi vaimosi mielenterveydestä...
Kerros mikä torstaihin mennessä elämässäsi on muuttunut niin radikaalisti, että olet suorastaan riemuissasi...
Ilmeisesti ei mikään...luottavaisin mielin odotat maanantaita...
"Viimeistään maanantaina hän tarvitsee niitä mukavuuksia joita minulla on tarjota"
Että mitenkäs tässä näin kävi...alun huolestuneisuutesi on muuttunut varmuudeksi, että on taas menossa "se vaihe"...jos vaimosi käytös on sinulle entuudestaan tuttua...Mutta ei syytä huoleen, kun koet olevasi ns. niskan päällä...
Että tässä kohta tulee vaikutelma...että ehkä molemmat nautitte toistenne kiusaamisesta...ilmeisesti vaimosi saa asua luonasi...mutta läheisyyytä et hänelle anna...
"joita minulla on tarjota. Tarkoitan mukavuuksilla kotia, en itseäni!"
Noh...kukin tyylillään elää...
"Hän luulee nyt vieläkin kiduttavansa minua poissaolollaan. Pah!"
Niin tuossako syy...miksi tulit palstalle kertomaan vaimostasi...mutta hyvinhän sinulla on viikko mennyt vaimosi poissaolosta huolimatta...olet saanut kosolti huomiota täällä...
"enkä just nyt jaksa katsoa norsunaaraan sukupuolielimiäkään liimautuneina vaimoni muuten niin nätteihin kasvoihin. Pippuripussit ja muut maustesekoitukset saa hän vaikka tunkea hanuriinsa:-D"
oletkos koskaan miettinyt että jos sinulla itselläsi kuitenkin jotain osaa siihen...miksi norsunaaraan sukupuolielin on liimautunut vaimosi kasvoille...
Tuli vaan mieleen... tuosta kielenkäytöstäsi...positiivista toki on että kehut vaimoasi nätiksi...
mutta tuosta hanuriin tunkemisesta...liekö taustalla mustasukkaisuutta siitä, että vaimollasi saattaa olla muutakin elämää...ja jätti sinut yksin kotiin...
Mutta tosiaan äkkiähän viikko menee...ja maanantaina sitte taas saat palata normiarkeesi...mutta älä suotta kosta vaimollesi hänen poissaoloaan...kieltämällä häneltä läheisyyttä...
Ole onnellinen, että hän palaa matkoiltaan kuitenkin...
Kuulkaahan nyt! Eiköhän ole enemmän kuin tavallista että tässä vaiheessa tunteet ja tuntemukset heittelehtivät.
Minä en ole koskaan vaimoltani kieltänyt läheisyyttä. Hän on hyvän alkumme jälkeen ollut se joka välttää, väistelee, herjaa ja halveksii. Voi mennä viikkokausia ettei hän edes päin katso. Kuukausia että häneen saa edes hipaisten koskea ja silti hän syyttää että minä olen se joka on pistänyt munat naulaan. Seuraavassa vaiheessa hän jo onkin selittämässä ettei hän pidä suutelusta, silittelystä jne.. Kädestä kiinni ottaminen on teinipaskaa....
Hänen jatkuvat tiehensä painumiset luen myös läheisyyden kieltona.
Ennen vastaavissa tapauksissa soittelin hänen peräänsä, usein saamatta vastausta. Jo jos hän vastasi siellä oli raivoaan suoraa huutoa huutava eukko. Nyt olen jo kyllästynyt siihenkin. Ei tämmöinen ole mitään normaalia parisuhdetta, saatikka avioliittoa.
Mistähän saitte semmoisen käsityksen että hän ei ole ollut koko viikkona täällä. Itse olen lähtenyt vasta puolilta päivin töihin hän jo aamulla!!!!!!!?????
Hän ei salli minun olevan missään tai edes tervehtivän ketään. Hän itse on käyttänyt ilmaisua "vapaa kuin taivaan lintu" silloin kun aloimme seurustelemaan. Vasta nyt tammikuussa kuulin hänen exältään, että heillä oli ollut suhde vielä puoli puolivuotta avioliittomme alussa. Mies ei silloin tiennyt vaimoni jo avioituneen toisaalle.
Onko teistä mahdotonta ajatella että edes yritän rentoutua ja viettää edes pienen hetken "leikkien" ettei mitään harmeja olisi olemassakaan.
Ei tämä kirjoittelu tänne tai tämä kulunut viikko ole asioita mitenkään helpottanut.
Varmasti minun olisi pitänyt olla enemmän tossukka, nöyrempi tai suorastaan olematon jottei se norsun peräpää olisi läsnä. Eikä sekään ole auttanut.
Muuten! Hänellä ei ole enää avaimia tänne! Olen antanut hänen rampata tässä isottelemassa vain tossukkuuttani???
Tänne hän palaa siinä vaiheessa kun arki koittaa, koska tästä hänen on helpompi kulkea töihinsä, muuta syytä en näe asiaan.
Nyt kevään kuluessa olen saanut oltua muutaman vapaapäivän
Hänellä ei ole täällä enää muuta kuin muutama uunivuoka jäljellä.
Olen itsepintaisesti valmistellut lopullista eroa toimittamalla hänen vähäisiä tavaroitaan pikkuhiljaa mökille. Toki olen mielessäni siltikin toivonut jotain ihmeparantumista tähän suhteeseemme.
Aloittaessani tämän keskustelun olin huolissani siitä teenkö oikeaa ratkaisua. Jos vaimoni käytökseen löytyisi vaikka se fyysinen syy, olisin valmis vielä yrittämään. Mutta johan se asia piti olla selvä etten häntä saa mihinkään lääkärille. Jotenkin toivoin myös, että jos jollain ilveellä saisin tilanteen täällä edes pikkuisen rauhottumaan, voisin yrittää puhua tutkimusten tarpeesta hänelle jälleen.
Turhaa semmoista on edes haaveilla.
Nyt katsoin kuitenkin oikeudekseni ja jopa velvollisuudeksi itseäni kohtaan nauttia yhden illan rauhasta. Viikonlopun sujumisesta en voi taata teille enkä itselleni mitään.
En todellakaan ole niitä miehiä jotka haluavat olla niskanpäällä. Semmoinen ajatus on nyt tullut jostain muualta, jonkun muun elämästä, ei minun. Oman elämäni ja itseni kanssa kun vaan nyt pärjäisin niin hyvä.
En ainakaan teidän kanssanne jaksaisi ruveta sotasille.
"Oman elämäni ja itseni kanssa kun vaan nyt pärjäisin niin hyvä. "
Hyvä lähtökohta. Kenenkään ei tarvitse myöskään jatkaa lupaavasti alkanutta kynnysmaton uraa. Kaikki mitä teet, tee vahingoittamatta ketään. Ja tuo lupaus pitää sisällään muiden lisäksi itsesi.
Sivusta seuranneena olen sitä mieltä, että sinun kannattaa jatkaa kirjoittamista. Olet kysymyksinesi kuin kaarnalaiva suuren meren aallokossa. Olosuhteet huomioiden luonnollista. Älä ota itseesi kommenttien kriittistä tarkastelua. Kun ihmiset eivät tunne toisiaan ja omat traumat taustalla - kaikkien kirjoittajien motiiveja ja arvoja puntaroidaan ja epäillään.
Parempaa päivääsi Urpo.
"Älä ota itseesi kommenttien kriittistä tarkastelua. Kun ihmiset eivät tunne toisiaan ja omat traumat taustalla - kaikkien kirjoittajien motiiveja ja arvoja puntaroidaan ja epäillään. "
Niin...täällä keskustellaan vaan tuntemattomien ihmisten kesken...ja kukin lukee toisen tarinoita "omilla silmillään"...pikkusen haastaakin sen osalta pysyykö tarina samanlaisena vai tuleeko siihen uusia juonenkäänteitä...
Pikkusen sitä epäloogisuutta kyllä on kirjoituksissasi...aloitit kevyesti kottaraisen pöntöillä ja maustepusseilla...
Vaimostasi kerroit alkuun tähän tapaan...
"En tiedä vaimoni aikaisemmista vaiheista. Kunnon ihminen hän on varmasti päällisin puolin ollut.
Kun me tapasimme, hän oli yksinäinen Hänellä ei ole ns. muita ihmisiä. On vain työhön liittyviä ihmisiä ja heidän kanssaan puhutaan vain työhön liittyvistä asioista. Perhetuttuja hänellä ei ole koskaan ollutkaan,...Kun hänellä ei niitä perhetuttavia tai muita ystäviä ole, en ole tietoinen yhtään mistään. On vain hänen epäloogiset puheensa. "
Nyt kerrot hänestä tähän tapaan...
"Vasta nyt tammikuussa kuulin hänen exältään, että heillä oli ollut suhde vielä puoli puolivuotta avioliittomme alussa. "
Että ainakin hänen eksänsä kanssa olet ollut jutuissa...
Pikkusen aiheuttaa mietintää sekin...miten mahtaa mies ajatella saadessaan tietää vaimollaan ollleen suhde toiseen mieheen...samanaikaisesti seurusteluvaiheessa aviolittoa solmittaessa ja puoli vuotta sen jälkeenkin...
"Jos kyseessä on "pelkkä" narsismi, niin asia on minulle helpompi ja on helpompi lähteä."
mutta äkkiseltään toki vaikuttaa että kyseessä on tuo jo sinun tarinasi alussakin ounasteleva asia...
-Että ainakin hänen eksänsä kanssa olet ollut jutuissa...-
Kyllä, tammikuussa järjettömän kalapaliikin jälkeen vasta soitin hänen exälleen. Se soitto olisi pitänyt tehdä jo vuosia sitten tai jättää nytkin tekemättä.
En tunne sitä miestä, mutta sieltä tuli kaikki kuin apteekin hyllyltä kyselemättäkin.
Moni vale paljastui erittäin lyhyen puhelun aikana.
Ei ole sulla helppoa elämää...Minä olen maalais emäntä, ja melkein kaikki mitä teen, niin ei kelpaa.... Ja varsinkin isännän veljet akkoineen aina marisemassa, milloin lehmistä ym. Jos ny yks lehmänpaska heidän mökkitiellään niin voi kauheeta. Ja minä olen yhdenkin tontilta kaatanut puita, tikkisahallako kaadoin tukkipuita... en varmasti, moottorisahaa mulla ei edes ole. Aina jotain natinaa, elikoista ym. Tekis mieli lähteä lätkimään, kun ukkokaan ei yhtään puolusta. Mutta kun on noi lapset......ei voi jättää.
Täh?-
"kerran kuulin kuinka vallanhimoinen minä olen, kun olen mielessäni ajatellut linnunpönttöjen paikatkin! En edes ole ollut lähimaillakaan, kun hän on niitä sinne värkännyt!!!!! Mielessäni ajatellut, tsiisus!!!!!" -
Onko narsismia väittää tietävänsä toisen ajatukset? Eikö se ole harhaisuutta... tai jotain........ muuta. Jotain sellaista mitä keskustelussa on narskuuden lisäksi pohdittu.
Sanotaan narskujen olevan hyviä lukemaan toisten ajatuksia. Vai kuvittelevatko he vaan sellaista itsestään.
Ymmärtäisin niin että ajatusten luku on nyt epäonnistunut.
Narsistia ohjaa niin kummalliset voimat ja motiivit ettei oikein tiedä mikä johtuu mistäkin. Ehkä narsisti keksii päässään tuollaisia "pöntön paikka" ajatuksia saadakseen jonkun syyn syyllistää. Voi olla että hänellä on jokin ahdistava tunne/ajatus jota hän pakenee syyllistämällä, syyllistämisen aiheella ei sinällään ole merkitystä. Ehkä narsisti peilaa omia ajatuksiaan, sitä että itse haluaa määrätä kaikesta, jopa pöntön paikasta, ja olettaa muiden ajattelevan samoin. Ehkä narsisti kokee ettei ole saanut sitä määrää ihailua ja ylistämistä jonka ansaitsee ja siksi purkaa turhautuneisuuden syyllistämällä vain jostakin mikä mieleen juolahtaa. Ja kun on kerran aloittanut syyllistämisen, ei voi lopettaa ja myöntää että aihe on tuulesta temmattu koska ei voi myöntää olevansa ihminen joka tempoo aiheita tuulesta. Tuntemani narsistit ovat mielestää hyvin rationaalisia joten heitä loukkaa syvästi jos heidän ajatuksen juoksuaan kummeksutaan.
Narsistin motiivit voivat olla moninaiset ja ne muuttuvat, kiertyvät ja vääntyvät eikä hän varmaan itsekään enää muista mistä kaikki lähti. Ulkopuoliselle homma näyttää harhaiselta mutta narsistille tavoite on selkeä: MINÄ olen oikeassa, MINÄ sanon viimeisen sanan. Ja yleensähän narsisti pääsee tavoitteeseensa koska kukaan ei jaksa enää vängätä. Narsisti saa sanoa viimeisen sana, vaikka sitten täysin älyttömän, ja saa pitää harhansa oikeassa olemisesta, vaikka olisi lopulta ihan eri mieltä kuin aluksi. Loppujen lopuksi, narsisti yrittää eniten vakuuttaa itsensä omasta erinomaisuudestaan. Jos muut eivät ole kovasti vastaan, heidän täytyy olla samaa mieltä. Ja jos ovatkin vastaan, se johtuu vain heidän tyhmyydestään ja kateudestaan.
Kyllähän narsisti on varmasti oppinut lukemaan ihmisiä aika hyvin, ainakin joidenkin tunteiden osalta, koska on lapsesta saakka ollut tuntosarvet pystyssä narsistisen tms. vanhempansa takia kerjätessään tältä huomiota ja rakkautta. Mutta, tuon vanhemman tunnemaailma ei varmastikaan ole ollut ihan "keskiarvoa", eikä ole narsistinkaan, joten ei hän täysin tajua mitä muiden "normaalien" ihmisten päässä pyörii ja tulkitsee väärin. Tai haluaa tulkita väärin koska ei kestä ajatusta siitä ettei joku koekaan häntä mitenkään erityisenä tai ylivertaisena. Ei narsistin maailma kestä ajatusta että häntä pidetään oikeasti vain hankalana ihmisenä joka ei lahjoiltaan, älyltään tai taidoiltaan ole keskivertoa kummempi. Tuollainen ajatus kaataisi narsistin maailman joka on rakennettu ylivertaisuuden illuusion päälle.
Luin tämän ketjun, tuntu niin tutulta tämä "URPO"53 Elämän kokemus.Oli kuin omaa eläämääni olisin lukenut.Fyysinen kuritus vain puuttui. Ilmielävä narsisti 100% varmuudella......
Kumpi? vaimo vai Urpo?
Kerron vielä joitakin outoja tapahtumia, silläkin uhalla että joku väittää juonenkulussa tulevan käännöksiä, tai että haen huomiota itselleni tms.
Ehkäpä vain selvittelen asioita omassa päässäni ja laitan ajatuksia näin kirjalliseen muotoon. Neljässä vuodessa on todellakin tapahtunut vaikka ja mitä. Niihin vuosiin mahtuu monta vuorokautta, monta tuntia ja ääretön määrä sekunnin sadasosia jotka muuttavat tilanteita aivan arvaamatta. Joops. Itse asiassa mikään ei ole enää arvaamatonta. Tuli mitä tuli se on aina arvattavissa jo.
Narsismiin tuskin kuuluu seuraavatkaan seikat (kirjoitan vain lyhyesti esimerkkejä):
Kun vaimo on kahvilassa hakemassa pullaa. Tuntemattomat teinitytöt olivat puhuneet hänestä ja sanoneet pässiksi! ???? (Sanotaanko naisia pässeiksi ja onko mitenkään ajeteltavissa että tytöt keskustelivat keskenään jostakusta muusta tai sitten oikeasta pässistä! "Tuo on pässi": oli teinin suusta kuultua ja mikä hulvattominta tyttöjen puheet johtuivat jotenkin kummassa minusta. ????
Rakkaan puolisoni tavarat ovat jatkuvasti hukassa hääsäämistensä jäljiltä.
Mökiltä katosi viimekesänä eräs työkalu. Minä olen sen kuulemma trokannut! ???? (en ole edes koskaan käyttänyt sitä vehjettä ja se kuulemma onkin se paras selitys sille että minä olen sen trokannut) Itse hän ei edes ole yrittänyt etsiskellä sitä, koskapa on niin varma minun osallisuudestani tuohon tappioon.
Syysillan pimeydessä kun joku onneton sattuu ajamaan takanamme harjoittaen parin risteyksen verran samaan suuntaan kääntymistä on vaimoni jo varma että häntä seurataan. Hän tekee silloin täydessä vauhdissa pikakurvauksen jollekin muulle kadulle kuin mihin olimme menossa.?????
Hän on muutaan kertaan tiukannut minulta, että mikä tyyppi minä oikein olen kun puhun puhelimeenkin jollain koodeilla. Taksia tilatessani sanoin kadunnimen ja talon numeron.
Koodi! Juttu menee jotenkin näin (numerot ovat keksittyjä) kun taloni numero olisi vaikka 38, vaimo on kuullut minun sanoneen koodin 380??????
Eikä sitten itse hoksaa esim. kuulleensa väärin ja ei osaa ajatella että sehän oli talon numero jonka sanoin tms. eikä edes tiedosta minun tilanneen taksia. Väittää vaan minun puhuvan koodeilla ties kenelle.
Skitsofreniahan suljettiin aijemmin jo pois vaihtoehdoista tämän lääkärikonferenssin aikana.
Mietinpä vaan. Voisiko narsisti tehdä tuommoista vain kiusatakseen, saadakseen huomiota vaikkakin kielteistä... ???? Kaikki on vaan niin oudosti!
Think, think. Ajattelee linnunpöttöjen paikkoja mielessään!
kyll toss on joku muu henkinen sairaus takana kuin narsismi. hakeudu eroon jos ett saa häntä lääkäriin.
"Neljässä vuodessa on todellakin tapahtunut vaikka ja mitä"
Niin alkuun ajattelin että vaimosi saattaa olla dementoitumassa...jos ostaa kaupasta aina samaa tavaraa kuin mitä kotona jo on...ja linnunpönttöjen suuri määräkin mietititytti...
Mutta kerrot vaimostasi itsekin niin ristiriitaisesti...etten oikein tiedä mitä ajattelis...kun yhtäältä nimeät hänet terveeksi, vakavaraiseksi, työssäkäyväksi ihmiseksi, ja ihmettelit miksi pojan pitäisi hänestä huolehtia, kun vaimosi pärjää siten itsellisesti ja omillaan, että katsot itsekin ettei hän ole siten huolenpidon tarpeessa...
muutenkin tarinastasi saa sen käsityksen, että vaimollasi on oma asuinpaikka(mökki?) ja asuu sinun luonasi vain syystä, että siitä on lyhyempi töihin...
Mutta kuitenkin tarinasi traagisin osuus lienee se että olet itse tullut tosi pahasti höynätetyksi...jo seurustelu- avioliiton solmimisivaiheessa...vaimollasi oli toinenkin mies...vielä puoli vuotta avioliiton solmisen jälkeenkin...
ja päätellen kertomastasi, suhteenne laadusta, ei pidä läheisyydestä, suukottelusta yms. sinun kanssasi niin mahdollisesti hänellä saattanut olla toinen mies lähes koko ajan...
Ilmeisesti tuo asia on sinulle niin kipeä...että ikäänkuin yrität unohtaa sen kokonaan...ja kerrotkin mielummin vaimostasi suhteessa muihin asioihin...yrittäen "todistella" niillä vaimosi sairautta...
En tiedä...ajattelisin että jossain kohtaa sinun pitäisi ajatella tuota vaimosi petturuuttakin, tuntea surua siitä, että tulit pahasti hujatuksi...solmit avioliiton naisen kanssa joka ei ilmeisesti rakastanu/rakasta sinua ollenkaan...
Palata siihen avioliittosi ensimmäisiin kuukausiin, jolloin itse koit että kaikki oli hyvin...mutta kuten nyt olet saanut selville...niin ei ollutkaan...jossain kohtaa jo tiedostitkin, että menit ehkä naimisiin oman haavekuvasi kanssa...
Nyt sinä elät vaihetta, että ikäänkuin kiellät itseäsi ajattelemasta tuota raadollista totuutta vaimostasi...ja takerrut pelkästään todistelemaan noilla pässi/koodi yms. jutuilla vaimosi hulluutta...
Että jos avioliittoa solmiessasi...et nähnyt totuutta...niin et halua nähdä/myöntää sitä vieläkään...samanaikainen suhde toiseen mieheen...jo seurustelu-avioliiton solmisvaiheessa...on iso juttu...
Ajattelisin että sen rinnalla, linnunpötöt, maustepussit,pässit ja koodit eivät ole mitenkään merkityksellisiä...
vaikka voihan niihinkin "psyykkisessä ahdingossa" tarttua...kieltää itseään katsomasta sitä raadollisinta totuutta silmiin...kohdistaa ajatukset vain siihen toiseen...kun se on sellainen ja sellainen, tekee/sanoo niin ja näin...mitätöidä ja alentaa sen toisen ihmisen arvoa...puolustuskeino sekin...
Sillä välttelee sen kipeimmän asian myöntämistä...että itselle kävi niin...tuli tosi pahasti huijatuksi...sen ihmisen taholta jota rakasti...tuntuu varmasti hirvittävän pahalta...
Tuo terveys ja vakavaraisuus yms. kuvaus liittyi pojan mahdolliseen mielikuvaan äidistään! Olenko ymmärtänyt oikein? Jossain vaiheessa Urpo jo korjasi väärää käsitystä kirjoittamasi kommentin vuoksi. Terveenä poika äitiään pitää ja jos kuuluu narskun hoviin, ei vähällä tule muuta ajattelemaankaan.
Urpo ei pidä vaimoaan terveenä, vaan on ymmällään siitä mitä kaikki oikein on.
Nähdäkseni Urpo ei alenna tai mitätöi vaimonsa arvoa. Hän on ymmällä ja huolissaan vaimostaan, avioliitostaan ja itsestään. Ei se että kertoo tapahtumista, vaikka pienistäkin, ole mitään todistelua kenenkään huonoudesta. Miksi hän meille tuntemattomille mitään todistelisi?
Jos vaimo on narsisti ja todennäköisesti on lisäksi jotain muutakin kuin muutoin terve ihminen, Urpo varmasti joutuu todistelemaan ja vastaan väittämään vaimonsa kanssa eläessään jo mitä kummempia syytöksi vastaan (tuttu tunne).
En soisi Urpon ja muiden hänen asemassaan olevien joutuvan jatkuvasti altavastaajan osaan, vaikka terve harkinta ja epäluuloisuus näillä palstoilla saattaa olla hyväksikin.
Ymmärtäisin niin, että Urpo haluaa nyt selvitellä/ihmetellä ehkäpä jo aika yleisluoteisesti ongelmakimppua, jota tässä keskustelussa kutsumme vaimoksi.
Psykoottisuus, dementtia, harhaisuus, narsismi, vaihdevuodet, passiivis-agressiivisuuskin taisi jossain vilahtaa yhtenä mahdollisuutena; siinä olisi Urpolle ja meillekin purtavaa. Siihen sit lisätään vielä joku läheisyyskammo tms. ongelma.... Aamen!
Urpo kirjoitti: Ehkäpä vain selvittelen asioita omassa päässäni ja laitan ajatuksia näin kirjalliseen muotoon.
Ei Urpo meidän mielipiteittemme mukaan elä. En usko niin. Hän pui asioita kirjallisesti.
Itse olin puoli vuotta parisuhteessa vain ja ainoastaan "narsistisia piirteitä omaavan" miehen (37v) kanssa. Saatan tätä ketjua lukiessani nähdä mihin kaikki olisi lopulta johtanut. Hänellä oli vahvasti läsnä passiivis-agressiivisuus ja se oli asia joka minut ekaksi herätti Ruususen unesta suoraan pikku painajaiseen.
Minäkin uskon, että Urposta tuntuu hirvittävän pahalta.
Urpolle!
Jatka kirjoittamistasi, jos tunnet siihen jotain tarvetta. Olen seurannu ketjua tiiviisti ja kaikkien kirjoitukset ovat herättäneet paljon ajatuksia siitäkin huolimatta ettei nämä ongelmat onneksi koske minua. Läheltäpiti-tilanne oli aivan tarpeeksi.
"Minäkin uskon, että Urposta tuntuu hirvittävän pahalta."
niin varmasti tuntuukin...melkoinen shokki varmaan tuli tammikuussa...kun kuuli vaimonsa petturuudesta...ajalla jolloin itse luuli kaiken olevan hyvin...
Ei todellakaan käy kateeksi...
Tämä täällä...linnunpöntttöihin, pässeihin, koodeihin takertuminen...niistä on helpompi puhua...kielii vain siitä, ettei vielä kykene tuota ammottavaa haavaa sielussaan käsittelemään...
jossain kohtaa hän kertoi ikäänkuin siltikin olevansa jatkamaan vaimonsa kanssa...jos muuten vaimo muuttuisi...
Mutta miten lie tuo pettämisen laita...laittaako hän pään pensaaseen...uskottelee ettei sitä ollutkaan...vaiko niin ettei se tunnu missään...
Jos hän ei saa puhutuksi siitä vaimonsa kanssa...vaikea uskoa että noin vaikea asia voidaan vaikenemalla kuoliaaksi haudata, siten ettei se vaikuta taustalla hyvin pitkään...
Vai onko urpo mies...joka on valmis maksamaan minkä tahansa hinnan...jopa oman mielenterveytensä...saadakseen vaimoltaan edes hitusen huomiota, lämpöä, läheisyyttä, edes silloin tällöin munat pois naulasta...
kun hän jo jossain kohtaa epäili...
ettei tällä ikää enää kainaloista niin helposti löydy...
Tiukkaus koodeilla puhumisesta puhelimeen kielii mielestäni siitä, että Urpo ei ole voittanut vaimonsa luottamusta. Jos taustalla on vaikeita kokemuksia, pelkästään vaimon äidin toteaminen "hyväksi tyypiksi" saattaa olla punainen vaate Urpon vaimolle, joka osoittaa vaimolle sen, että mieheen ei ole luottamista.
Urpo ja vaimo saattavat hyvinkin olla vuorovaikutustilanteessa, jossa molemmat risteävät toisensa kilometrin etäisyydellä sumussa ja tekevät johtopäätelmiään toisistaan entisten kokemustensa perusteella.
Kummankaan ei tarvitse olla pöllömpi, eikä sen kummemmin sairaskaan, mutta tavat aukaista umpisolmu saattavat poiketa toisistaan. Pitäisi nähdä näkyvän taakse, mutta aina kun tarkentaa katsettaan näkeekin sen silmiinpistävimmän asian, joka itseä siinä toisessa vaivaa.. Mites siitä eteenpäin taas, niin lienee se pulma, joka ratkaistuessaan saattaisi tuoda muutaman selvennyksen asioihin kaikkinensa.
"Tiukkaus koodeilla puhumisesta puhelimeen kielii mielestäni siitä, että Urpo ei ole voittanut vaimonsa luottamusta."
Vai pitäisi Urpon olla se jonka pitää voittaa vaimonsa luottamus! Oho!
Ai pitäisikö?? Nopeasti vedit johtopäätelmiä lukemastasi, että mitä mahdollisesti (mielestäni) pitäisi... :D
Ehkä asia koskettaa sinua henkilökohtaisesti, syystä tai toisesta. Ja Urpon tapauksessa vaimon käytöksen mahdolliset syyt tietänee vain vaimo. Pakottamallahan se toinen saadaan parhaiten puhumaan vai mitä.. :D
*hoh hoijaa*
"Ja Urpon tapauksessa vaimon käytöksen mahdolliset syyt tietänee vain vaimo."
Niin Urpo käy täällä vaan kertomassa vaimostaan...hakeakseen tukea OMILLE ajatuksilleen...
Me lukijat emme ihan voi tietää asioiden TODELLISTTA laitaa...voimme vain tehdä päätelmiä...hänen kirjoituksistaan...kukin omiemme kokemustemme perusteella...asiaan liittyen...mikä meidän mielestämme on "tärkeää"...
Toisille se on linnunpöntöt, koodit yms. Itse pidän kauheimpana asiana Urpolle tuota vaimon pettämistä...tilanteessa (avioliittoa solmittaessa),jossa Urpo itse on ollut onnensa kukkuloilla...kuvitellessaan saaneen itselleen rakastavan vaimon...
ja myöhemmin selvinnyt todellisuus onkin ollut sitten vallan muuta...hän ihastui rakastui naiseen...jolla ilmeisesti on jos jonkinlaisia psyykkisiä ongelmia...ja on sairastuttanut Urponkin...
Että on se rakkaus monesti sokea...tulee hyvin "todistetuksi" tässä Urpon tarinassa...
Moni uhri saa tästä lohtua...että onhan meitä hölmöjä "urpoja" muitakin...sietävät kaikenlaista kohtelua ja yrittävät edelleen epätoivoisesti etsiä parannuskeinoa sille "hullulle" kumppanilleen...
Tyyliin minulla/urpolla kaikki olisi hyvin, kunhan se toinen vaan olisi toisenlainen...sitähän se varmaan on ollut itse kullakin...hankalissa suhteissa...
ennenkuin hyväksyy ajatuksen, että vain itseään ja omaa elämäänsä voi ja kykenee muuttamaan...ensin pitää vaan hyväksyä sekin omakin "urpous"...miksi sieti/oli/on sellaisessa suhteessa...
"Tyyliin minulla/urpolla kaikki olisi hyvin, kunhan se toinen vaan olisi toisenlainen"
Niin edellisen jatkoksi voisin heittää Urpolle ja meille muillekkin urpoille...pohdittavaksi kysymyksen...mitä kaikkea hyvää siinä toisessa "kauheassa" oli/näimme silloin...kun ihastuimme/rakastuimme häneen...
Millaisen tarpeen hän tuli täyttämään elämässämme...millä keinoilla/avuilla hän sai meidät koukkuunsa...
miksi moni...kuten urpokin tässä viestiketjussa...sietää huonoa kohtelua vuosikausia...ja edelleen etsii keinoja muuttaakseen hankalan kumppaninsa toisenlaiseksi...
mitä siellä omien valintojen taustalla on...se yksinäisyyden pelkoko...vaiko että "rakastaa" on kiintynyt siihen kumppaniinsa...niin ettei voi elää ilman häntä...
kauheudestaan huolimatta...hän ikäänkuin tuo omaan elämään aksonia/jännitystä/kosolti pohdittavaa...ilman sitä toistako...oma elämä olisi tyhjää...
...ja edelleen etsii keinoja muuttaakseen hankalan kumppaninsa toisenlaiseksi...
En voi muuttaa häntä miksikään. Itse olen muuttunut!
Toivoton taisto taivaan valtoja vastaan... Eino Leinon sanoin.
Mitään asiallista keskusteluyhteyttä ei ole, eikä tule olemaan hänen kanssaan. Olen yrittänyt monellakin tavalla ja lukuisia kertoja. Aina vaan olen omaa päätäni hakannut seinään.
Tuo toinen mies... ... jotenkin tuntuu että asiaa pitäisi enemmän kommentoida. En oikein jaksa.
Joka tapauksessa olen sen asian tiimoilta kuullut olevani sairaalloisen mustasukkainen eli sitten minulle vaan kuula kalloon ja sitten vielä liuta erinäisiä muita erittäin pahoja diagnooseja ja haukkumanimityksiä minusta. Luulosairauttani se on vaimoni mukaan. Ja toinen mies valehtelee jne... miten milloinkin.
Ihminen kysyy monia kertoja elämässään kysymyksen: Miksi?
Jotain semmoista haen; syytä ja selitystä. Turhaan. On vaimollani sitten mikä tahansa ongelma, pelkäänpä pahoin että niin on aina jatkossakin oleva. En voi asialle mitään. Luovutan ja luovun haaveistani hyvästä liitosta.
Ehkä rakkautta ei ole oikeasti olemassakaan. Luulotellut olen.
Myönnän pelkääväni yksinäisyyttä, mutta kuten jo sanoin: Koskaan elämässäni en ole ollut näin yksinäinen kuin tämän neljän vuoden aikana vaimoni kanssa eläessäni. En koskaan!
Enkä muista koskaan olleeni näin väsynyt.
Hyväksy nämä kaksi asiaa:
Kaikkiin kysymyksiin ei saa vastausta. Koskaan.
Rakkautta on oikeasti olemassa, mutta rakkautta ei synny kaikkien ihmisten välillä.
Kysymys:
Tunnetko kulkevasi sumussa, toisessa ulottuvuudessa, niin että maailma on ikäänkuin ulkopuolellasi?
Tunnetko kulkevasi sumussa, toisessa ulottuvuudessa, niin että maailma on ikäänkuin ulkopuolellasi?
Ei tunnu lainkaan sellaiselta! Tässä maailmassahan minä olen. Näkymissä on selkeyttä, vaikka tilanne on sotkuinen! Kuinka niin?
"Ihminen kysyy monia kertoja elämässään kysymyksen: Miksi?
Jotain semmoista haen; syytä ja selitystä. Turhaan"
niin vastaus tuohon miksi kysymykseen pitäisi löytyä sinusta itsestäsi...ei vaimostasi...miksi olet sallinut itseäsi kohdella noin huonosti...
miksi olet luopunut omasta elämästäsi...et voi edes tervehtiä/tavata tuttujasi...saati yskiä tai nauraa vapaasti, joudut varomaan jokaista sanaasi...
minkä vuoksi...sen ihanan naisen vuoksiko joka on vaimosi...vaiko pelkästään yksinäisyyden pelosta...huonokin suhde parempi kuin ei suhdetta ollenkaan...
Etkö sinä ole koskaan ollut ns. yksin, koe olevasi mitään ilman kumppania...
Niin saatan kuullostaa ilkeältä suoruudessani...mutta melkoisia ongelmia sinulla on työstettävissä myös itsessäsi...mikä on saanut sinut suostumaan moiseen elämään...
ja maksamaan siitä sen hinnan, että olet joutunut turvautumaan masennus/ahdistuslääkkeisiin...
Vaimoasi et voi muuttaa...mutta jotain sun on tehtävä itsellesikin jatkoa ajatellen...sen asian suhteen...ettei toinen voi pitää sinua lattiarättinä ja kohdella miten sattuu...
nuo pikkukertomukset koodeista/pässeistä, linnunpöntöistä/vaimosi kauheasta käytöksestä...eivät ratkaise asiaa...poista OMAA huonoa oloasi...kuin ei sekään, että etsit vaimollesi netistä diagnoosia...
Jostain sun ny on löydettävä voimaa auttaa itse itseäsi...mielenterveystoimisto on hyvä vaihtoehto siihen...kun sinulla jo kontakti sinne on...ei siellä käyminen ole samaa kuin, että on hullu...
Suhde vaimoosi on vaan saanut sinut täysin pois raiteiltasi...loppuun hyvin kliseinen lause...aika ja etäisyys auttaa tässäkin asiassa...
Kysyin lähinnä uteliaisuudesta. En olettanut niin, varmistin vain.
¨"Näkymissä selkeyttä..." .. sehän kuulostaa lupaavalta.
:-D
Tohtoroitko sinä?
Se on hauskaa kun sitä harrastaa pilke silmäkulmassa.
*haukkaa omenasta* ;)
Ei pienet ketut saa väitöskirjoja aikaiseksi eivätkä tohtoroi. Ne kertovat vain tarinoita, joita kuulevat tapaamiltaan ihmisiltä. Joiden kertomuksista sanat neulotaan yhteen, kudotaan kangasta, ommellaan viitta päälle, jonka turvin ihminen ei palele enää niin kovasti ja jonka suojissa maailmalla toisten silmissä kehtaa kulkea.
*pörhistelee vahvasti oranssiin vivahtavaa alkukesän turkkiansa*
M.B. on muuten oikeassa. Harrastuksia pitää olla ja sen parempi jos niitä voi harrastaa virne suupielessä.
*sieppaa Mään viittoilevasta kädestä omenanpuolikkaan omiin kitusiinsa*
Ai kauhistus, viitonko nuin paljon selittäessäni ja syödessäni omenaa..
*puhaltelee sormiansa*
Katselen lumoutuneena tennisotteluitakin. Omenensyönnissä on jotain samaa: "käsi ylös, käsi alas" . Ja kuten kunnon kilteille koirillekin on opetettu, sieppaa tavaran kuin frisbeen lennosta.
Ihmisillä niinkuin eläimilläkin jotain oppiessaan on joskus myös erittäin työlästä päästä opitusta tavasta eroon. Vaikka sen tiedostaisikin... reagointihetki ja peli on jälleen menetetty.
*silittää karitsan kättä. - sori - Sattuuko vielä? Tarjoo suklaatoffeetikkaria omenasta*
=D Sut olis varmaan helppo hypnotisoida..
*kuorii kääreet tikkarista ja tunkee suuhunsa..*
Perinteitä kunnioittaen, tikkukin on imeskeltävä hajoamispisteeseen..
*hysteeristä naurua*
Joo, on mut kerran hypnotisoitukin. Vai hypnotisoinko itte itteni, en mä tiä. Mutta herättyäni huomasin että olin muuttanut koko elämäni nurinpäin. Ehkäpä se painajainen silti kannatti.
*heilauttelee laiskasti tuuheaa häntäänsä kesäauringossa*
mauh! muh hammaah umahhi kiihhi toffeefee !!
"Etkö sinä ole koskaan ollut ns. yksin, koe olevasi mitään ilman kumppania..."
Voi, voi!
Pitkiä pätkiä olen elämässäni ollut ilman kumppania, mutta en yksinäinen.
"nuo pikkukertomukset koodeista/pässeistä, linnunpöntöistä/vaimosi kauheasta käytöksestä...eivät ratkaise asiaa...poista OMAA huonoa oloasi...kuin ei sekään, että etsit vaimollesi netistä diagnoosia..."
Asioista keskusteleminen ja tiedon etsiminen ei ole sama kuin etsisi diagnoosia tai ainakaan antaisi diagnoosin sen pohjalta mitä netin eri sokkeloista sattuu lukemaan.
Pohtia ja kummeksua voi ilman, että toinen tulee siitä hullua hurskaammaksi tai että kukaan tulee... Tosiasiat eivät siitä muutu!
Oli tästä keskustelusta jo sen verran hyötyä, että dementiaan olen nyt tutustunut vähän paremmin, harhaisuus tuli tutummaksi jne... Tiedän tiedän, ei tieto auta mitään ja väärissä käsissä se on jopa vaarallista. Luoko tieto tuskaa? En usko sitäkään tässä asiassa.
Kysymys: Miksi?
On tärkeä kysymys vaikka puhuttaisiin mistä.
Se kysymys on vienyt ihmiskuntaa suuriin keksintöihin ja antanut vastauksia myös moniin ongelmiin.
Luulen ettei vaimoni ole autettavissa. Itse kyllä pärjään. Pakko niellä katkera kalkki.
Liikaa en aijo kuitenkaan peiliin tässä asiassa tuijottaa.
Asiat ei aukene jos niitä ei voi pohtia, tietoa etsiä tai keskustella. Narsistin kanssa aukeneminen vie joskus aikaa ja sitä haittaa omien tunteiden käsittely. Kyllä kai itse kutakin ottaa aivoon jos on tullut vedätetyksi. Ei sitä voi olla kovin ylpeä itsestäään kun on pistänyt ison osan elämästään peliin jakamalla elämänsä ihmisen kanssa joka on lopulta tunne-elämältään lapsen tasolle jäänyt ressukka. Nuo omat turhautuneisuuden, joskus vihankin, tunteet sitten heikentävät kykyä ajatella asioita kovin analyyttisesti.
Siitä urpo voi olla ylpeä että on tajunnut asian näinkin nopeasti. Moni ajautuu tilanteeseen jossa on itsekin tullut polttaneeksi sillat, valehdellut ja suojellut narsistia niin pitkään ja räikeästi ettei enää jaksa ja kehtaa tehdä muuta kuin jatkaa katkeraan loppuun. Erään narsistin kumppanin elämästä on tullut pelkkää julkista salaisuutta, kiellettyjä puheenaiheita, ja selityksiä, johon ei usko kuulija sen enempää kuin puhujakaan. Hänessä roikkuu narsistin varjo aina ja kaikkialla ja kaikki näkevät sen vaikka sitä ei ääneen sanota.
Itse tutustuin narsistiin samoihin aikoihin kun lapseni olivat pieniä ja huomasin usein kuinka narsistin käytöstä ohjasi usein samankaltainen itsekeskeisyys, kykenemättömyys käsitellä häpeää ja pettymyksiä, kärsimättömyys ja kykenemättömyys asettua toisen asemaan kuin omilla, pienillä, lapsillani oli havaittavissa. Narsisti osaa aikuisena ihmisenä peittää nuo tunteet paremmin ja hän purkaa ne epäsuoremmin syyllistämiseen, oikutteluun, vähättelyyn ym. Narsistilla on myös aikuisena enemmän valtaa ja keinoja purkaa kiukkuaan ja paha oloaan tavoilla joilla on hyvinkin ikäviä seurauksia.
Käsittääkseni on puolisoita jotka ovat jatkaneet yhteiseloa narsistin kanssa ottamalla osin vanhemman roolin. He ovat asettaneet selkeät rajat sille mikä käy ja mikä ei. He eivät suotu provosoitavaksi, he eivät hyväksy huonoa käytöstä, he "lahjovat, kiristävät ja uhkailevat". Kuka sitten haluaa olla aikuisen lapsen puoliso on eri asia, harva haluaa.
"Kyllä kai itse kutakin ottaa aivoon jos on tullut vedätetyksi. Ei sitä voi olla kovin ylpeä itsestäään kun on pistänyt ison osan elämästään peliin jakamalla elämänsä ihmisen kanssa joka on lopulta tunne-elämältään lapsen tasolle jäänyt ressukka. Nuo omat turhautuneisuuden, joskus vihankin, tunteet sitten heikentävät kykyä ajatella asioita kovin analyyttisesti."
Niinpä niin...tuotahan se monesti on...kipuilua siitä, miten saatoinkaan olla niin höynäytettävissä...
Toiset sen myöntää...toiset taas jatkaa linjalla, en minä ole "tyhmä" vaan se toinen(narsisti) on...ja käyttää loppuelämänsä sen todistelemiseen...
juu ei aina tiedä mitä ajattelis...käsittämätön kummallinen asia narsismi on, kun puhutaan aikuisista ihmisistä...
meissä kaikissa sitä on...mutta miten tietää onko sitä sopivasti...vaiko liikaa...siten että voidaan puhua persoonallisuushäiriöstä...
Uskaltaako sitä luottaa omaan käsityskykyynsä, itsetuntemukseensa vai näyttääkö peili/toinen ihminen sen selvemmin...mitä itse emme uskalla katsoa/halua tietää...
Enpä voi taaskaan tähän todeta kuin että miten ihanaa onkaan olla vapaa ja onnellinen! :))))))
En lukenut näitä, mutta tähän viimeiseen "kiitos elämälle" komenttiin myös totean sen miten ihanaa onkaan luonnehäiriöisen narsistin jälkeen löytää ihana aito oikea ihminen ja rakkaus. Ihminen, joka osaa ihan oikeasti rakastaa ja jota on ihana rakastaa!
Ehkä sekin aika vielä tulee kun saa sellaisen hyvän ihmissuhteen, siihen asti nautin kyllä täysin siemauksin tästä vapaudesta kun ei tarvitse olla kenellekään tilivelvollinen yhtään mistään. Aaaah ihanaa :)))))
Niin se on. Vapautta ja rakkautta ei voita mikään ne vaan ovat joskus hieman vaikea kumppanit toisilleen :D
http://www.youtube.com/watch?v=Cs13uyllsiw&feature=related
Tuosta tuli itku!
"Tuosta tuli itku! "
Niin tuo biisi varmaan vie ainakin meidät 50 nuoruuteen, itsellänikin tuohon biisin liittyy monia muistoja...
Mutta tuosta itkusta...kyynelten sanotaan puhdistavan sielua...
mutta itkuakin on monenlaista ja sitä voi myös käyttää manipulointikeinona...sillä voi myös syyllistää toista tyyliin "katso nyt mien pahan olon sinä minulle tuotit, minä tulen kärsimään, kunnes muutat käytöstäsi"...
Että itkukin voi olla aitoja kyyneleitä tai epäaitoja kyyn eleitä...
Ajatus on luettu täältä...otsikolla kyyn eleet...
http://www.ystavyydenmajatalo.fi/kirjoituksia/psykologisia-valipaloja/
Lukiessani ketjun läpi, tuli jotenkin mieleen että Urpo 53v:n kielellinen ilmaisutapa ei ole lähelläkään tyypillistä miehille. Tästä syystä oletan että Urpo 53v onkin nainen!
Ehkä te kaikki keskusteluun osallistujat olettekin nyt vaihtaneet ajatuksia todellisen, aidon ja oikean narsistin kanssa!?
Onko sukupuolella suurta merkitystä.
Voi mieskin kiukutella linnunpöntöistä, voi olla harhainen.
Jos Urpo on nainen, olisiko hän saanut toisenlaisia vastauksia tässä?
Jatkoa edelliseen!
Voi mieskin kiukutella linnunpöntöistä, voi olla harhainen. Ja mies on todennäköisemmin se jolla on kaksi suhdetta avioituessaan.
Joten voi olla että Urpo on nainen tai voi olla olematta.
On sukupuolella merkitystä. Nääkyy se josku jakasenkin tekstistä.
Hän epäilee Urpoa naiseksi ja siksi on heti valmis sanomaan:
".... olettekin nyt vaihtaneet ajatuksia todellisen, aidon ja oikean narsistin kanssa!? "
Kirjoitustyylistä päätellen "josku jakanen" on mies!
"kielellinen ilmaisutapa ei ole lähelläkään tyypillistä miehille"
Niin anonyymiys netissä tarjoaa jopa mahdollisuuden sukupuolen vaihtoon...voi esiintyä vaikka miehenä tai naisena kulloisenkin aiheen/mien tarpeidensa mukaan...
Mutta empä tiedä...voiko sitä sukupuolta mistään niin erityisesti päätellä...vaikka jonkun teorian mukaan narsisti vihaa naisia katkerasti ja kiihkeästi...liekö taustalla sitten se varhainen äiti, elämän tärkein nainen...niin hyvässä kuin pahassa...
"Miestä ei voi määritellä sen kautta mitä naiset eivät ole, eikä naista sen kautta mitä miehet eivät ole.
Molemmat ovat mitä ovat suhteessa toiseen."
Mutta hurahdin lueskelemaan noita jo linkittämiä svuja...joista tuo ylläolevakin ajatus on peräisin...
ei taida olla helppoa kummallakaan...oli sitten mies tai nainen...
http://www.ystavyydenmajatalo.fi/wp-content/kirjoitukset/pdf/miehista_ja_naisista.pdf
Olin aivan samantyyppisessä tilanteessa/suhteessa. Nalkutus ja vittuilu ja syylistäminen loppui kun otin avioeron.
Sun elämäntilanne kuulostaa aika hirveältä. Onko sulla ja sun vaimolla oikeasti ees mitään yhteistä? Minusta tuntuu, ettei. Jos ei saa lämpöä ja rakkautta eikä saa olla oma itsensä, niin varmasti ahdistuu. Ja tuo, että mitään ei pysty sanomaan ilman hirveää arvosteluryöppyä ja epäluuloisuus siihen päälle. Ilman muuta vaimo olisi saatava hoitoon.
Niin, näin se menee, Urpo 53v, joka on nainen, peilaa omaa itseään kumppaniinsa, eli kertoo vain heijastuksistaan omasta itsestään. Urpo 53v on todennäköisesti erittäin epävakaa persoona, väkivaltainen,kyvytön ratkaisemaan yksinkertaisia arkipäivän asioita."Sanan säilä" on hänen aseensa! Muistakaa Hitler, Stalin, Idi Amin ym! Sukupuolella ei ole merkitystä näissä asioissa. Urpo 53v tekee tämän vain hämäyksen vuoksi!