Montako päivää vuoditte verta lääkkeellisen keskeytyksen jälkeen? Itselläni ensimäisenä päivänä (kun cytotecit olin laittanut) todella runsas vuoto,toisesta päivästä eteenpäin todella niukkaa. Mietin tässä lääkäriin menoa,jos abortti ei olekaan täysin onnistunut,vaikka sitä verta ja klimppejä tulikin ensimäisenä päivänä valtavasti. Mahaan koskee sen verran että lääkkeitä pitää popsia.
Vuodon paljous?
bleeeding..or not.
8231
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 13 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 8
Vanhimmat
vuotaminen oli mulla samanlaista, ku sulla ja jatkuu edelleen (n 1,5 kk nyt). kivut kesti n kuukauden. selkäkivut oli kaikken pahimpia. nyt alkaa pikku hiljaa jo helpottaan ja on voinut olla jo ilman kipulääkkeitä muutaman päivän. keskussairaalaan, kun soitin noista kivuista, niin sanoivat, että ihan normaalilta kuulostaa.
Ei kukaan ole väittänyt, että sen pitäisi olla kivutonta. Eikä se ole tuossa kohtaa ole lapsi, ei edes sikiö vaan alkio. Puhu asioista oikeilla nimillä, jos on tarve asiaan kommentoida. Jos se olisi tappamista, niin se ei varmaan olisi laissa sallittu. Vai sinäkö määräät Suomen lait nykyisin?
Opettele tosiaan
nieleksiin ne asiat todellisina, eli kerro nyt jo mitä ne syntymättömät LAPSET sitten mahtaa ollakaan jollei niitä jankuttamias alkioita/sikiöitä. On se vaan kumma kun ei vastausta näytä tulevan. Samoten kun ei tajuntaan uppoo sekään ettei kaikki tappaminen oo laitonta.
hohhoijaa! Kiitos ensimäiselle vastaajalle asiallisesta vastauksesta
Ole hyvä :). Otat vaan kipulääkkeitä, kyllä se jossain kohtaa helpottaa.
Eikä näistä päänpaukuttajista kannata välittää. Tsemppiä!
Henkiset kivut
helpottaa usein vasta haudassa (jos sielläkään).. Mutta polla sumeeks mömmöillä vaan, eiköhän se siitä.
Mä vuodin aikas runsaasti viikon verran, ja pari päivää Cytotecien jälkeen -kun toimenpide oli periaatteessa jo ohi- alkoi voimakkaat supistukset, joita kesti kolme päivää ennen kuin menin lääkäriin. Lääkäri ultrasi ja totesi että tyhjentynyt on, mutta jotain jäämiä siellä on, mitkä keho itse pyrkii työntämään ulos supistusten avulla. Sanoi, että voisihan tuon kaapia, mutta sitten pitäisi kaapia kaikki lääkkeellisen keskeytyksen tehneet... Eli että itsekseen ne loputkin sieltä valuu. Niinhän siinä kävikin että varsinainen vuoto loppui viikossa, mutta pari viikkoa keskeytyksen jälkeen aina silloin tällöin lorahti lusikallinen verta pöksyihin, kunnes kohtu oli tyhjä. Abortin jälkeen kuukautiset alkoivat reilun 5 viikon kuluttua ja kierto on palannut normaaliksi, 28-30pv.
Luonnottomuutta se on.
Niin, oishan se nyt perin kamalaa jos pieni sinnikäs taistelija siellä vieläkin pitäis kiinni tästä ainoasta elämästään ja ois selvinny voittajana tarjoilemistas myrkyistäkin... Miks lapsen tappamisen vieläpä kivutotakin pitäis olla?