Siihen ei auta mikään määrä pillereitä tai terapiaa jos yksinkertaisesti vaan on säälittävä epäonnistuja elämän jokaisella alueella.
Syntymästä saa huonot geenit - liian ruma että voisi koskaan seurustella, emotionaalisesti naurettavan yliherkkä, taipumus melankoliaan. Tyhmäkin vielä - peruskoulu takana, sen enempää en pysty suorittamaan koska en yksinkertaisesti pärjää koulussa. En tajua, en muista, en pysy kärryillä, en opi mitään.
Sosiaalisesti olen aivan täysin kädetön, en pysty avaamaan suutani nolaamatta itseäni. En kestä vertailua, en kestä kilpailukulttuuria, olen aina ensimmäinen joka murtuu. Ei ole pisaraakaan itsekuria että saisin koskaan mitään aikaan. Ja jos kakku on ulkoa ruma, on se sisältäkin - olen katkera, kateellinen, itsekeskeinen, lapsellinen, yksinkertaisesti aivana kamala ihminen.
Aina hoetaan että kyllä jokainen on hyvä jossain ja jokainen ihminen on arvokas blaah blaah. Pitäisivät turpansa kiinni, tuollainen ainoastaan luo epärealistisia odotuksia! Pudotus on valtava kun lapsena on kerrottu että "sinusta voi tulla mitä vaan" ja todellisuus onkin "sinusta ei koskaan tule yhtään mitään". Lapsille pitäisi sanoa ihan suoraan jos nämä ovat rumia, tyhmiä tai muuten vaan luusereita. Ainakin alkaisivat totutella todellisuuteen ajoissa!
En ole koko elämäni aikana nähnyt ainuttakaan ihmistä, joka olisi yhtä säälittävä kuin minä. Jopa pahimmilla lastenraiskaajamurhaajilla on ystäviä, ura, perhe jne. Tämä on siis pohja, se on kai tässä asiassa ainut hyvä puoli - alemmas ei enää voi vajota.
Pitäisi silti hymyillä, ottaa itseä niskasta kiinni, arvostaa elämän pieni asioita, joogata, rakastaa itseä pyytettömästi ja näin edelleen. Jos ei muusta syystä niin siksi, että olen sosiaalipummi ja pitäisi sentään tuottaa veroja, kai nyt edes siihen pystyt? Ja mitä jos en? Olen tehnyt paskaduuneja ja mokannut joka ainoan. En enää edes välitä ihmisten kommenteista. Kyllä, olen loinen, kyllä, pitäisi ampua päähän sahatulla haulikolla. Joskus mietin, että voisin etsiä netin kautta jonkun rikkaan, jonkun ulkomaalaisen miljardöörin jolla olisi hieman erikoiset harrastukset, joka maksaisi Suomen valtiolle edes muutaman tonnin siitä, että saisi kiduttaa minut hengiltä. Varmasti kiinnostuneita ostajia olisi!
Pahinta on kuitenkin nähdä se pettymys vanhempien kasvoilta. Kun he sanovat, että eivät ole vihaisia, mutta eivät ymmärrä miksi. Silloin tajuan, että olisi heillekin helpompaa, jos minua ei olisi. Kellään ei ole oikeutta aiheuttaa sellaista häpeää ja pettymystä toiselle ihmiselle!
Joten ei itsemurha aina ole paha tai surullinen asia. Joillekin se voi olla elämän paras valinta ja omaisille helpotus.
Syntymästä saa huonot geenit - liian ruma että voisi koskaan seurustella, emotionaalisesti naurettavan yliherkkä, taipumus melankoliaan. Tyhmäkin vielä - peruskoulu takana, sen enempää en pysty suorittamaan koska en yksinkertaisesti pärjää koulussa. En tajua, en muista, en pysy kärryillä, en opi mitään.
Sosiaalisesti olen aivan täysin kädetön, en pysty avaamaan suutani nolaamatta itseäni. En kestä vertailua, en kestä kilpailukulttuuria, olen aina ensimmäinen joka murtuu. Ei ole pisaraakaan itsekuria että saisin koskaan mitään aikaan. Ja jos kakku on ulkoa ruma, on se sisältäkin - olen katkera, kateellinen, itsekeskeinen, lapsellinen, yksinkertaisesti aivana kamala ihminen.
Aina hoetaan että kyllä jokainen on hyvä jossain ja jokainen ihminen on arvokas blaah blaah. Pitäisivät turpansa kiinni, tuollainen ainoastaan luo epärealistisia odotuksia! Pudotus on valtava kun lapsena on kerrottu että "sinusta voi tulla mitä vaan" ja todellisuus onkin "sinusta ei koskaan tule yhtään mitään". Lapsille pitäisi sanoa ihan suoraan jos nämä ovat rumia, tyhmiä tai muuten vaan luusereita. Ainakin alkaisivat totutella todellisuuteen ajoissa!
En ole koko elämäni aikana nähnyt ainuttakaan ihmistä, joka olisi yhtä säälittävä kuin minä. Jopa pahimmilla lastenraiskaajamurhaajilla on ystäviä, ura, perhe jne. Tämä on siis pohja, se on kai tässä asiassa ainut hyvä puoli - alemmas ei enää voi vajota.
Pitäisi silti hymyillä, ottaa itseä niskasta kiinni, arvostaa elämän pieni asioita, joogata, rakastaa itseä pyytettömästi ja näin edelleen. Jos ei muusta syystä niin siksi, että olen sosiaalipummi ja pitäisi sentään tuottaa veroja, kai nyt edes siihen pystyt? Ja mitä jos en? Olen tehnyt paskaduuneja ja mokannut joka ainoan. En enää edes välitä ihmisten kommenteista. Kyllä, olen loinen, kyllä, pitäisi ampua päähän sahatulla haulikolla. Joskus mietin, että voisin etsiä netin kautta jonkun rikkaan, jonkun ulkomaalaisen miljardöörin jolla olisi hieman erikoiset harrastukset, joka maksaisi Suomen valtiolle edes muutaman tonnin siitä, että saisi kiduttaa minut hengiltä. Varmasti kiinnostuneita ostajia olisi!
Pahinta on kuitenkin nähdä se pettymys vanhempien kasvoilta. Kun he sanovat, että eivät ole vihaisia, mutta eivät ymmärrä miksi. Silloin tajuan, että olisi heillekin helpompaa, jos minua ei olisi. Kellään ei ole oikeutta aiheuttaa sellaista häpeää ja pettymystä toiselle ihmiselle!
Joten ei itsemurha aina ole paha tai surullinen asia. Joillekin se voi olla elämän paras valinta ja omaisille helpotus.
Vastaukset 12
Vanhimmat
Hmm.. ihan hienosti ainakin kirjoitat ja on kappalejaotkin. En nyt halua vähätellä ongelmiasi, mutta masentuneena tulee yleensä syyteltyä itseään turhan rajusti. Kannattaa mennä lääkärin juttusille. Mulla on ollut samanlaisia ajatuksia (ja on vieläkin välillä), mutta keskusteleminen on auttanut.
samaistuin aika hyvin tekstiisi, mutta lisään että taloudellisesti voin hyvin kuitenkin. kaikki muu osuu ja uppoo kybällä.
Minustakin tuntuu, että minun masennus on vain epäonnistumiseni ihmisenä ja sen toteaminen. Vaikka nyt olenkin hoidossa, tuntuu kuitenkin, että ammattilaisilla on edessä on mahdoton tehtävä. Eihän mikään terapia tai lääke voi auttaa siihen, ettei ole ystäviä ja että olen tylsä. Tuntuu, että parantuminen olisi itsensä huijaaminen.
Sinulla on selvästikin erittäin paha masennus mihinkä pitäisi hakea välittömästi apua!! Kaikki nuo oireet viittaa siihen vahvasti, esimerkiksi se että tunnet itsesi huonommaksi ja rumaksi, ole oikeasti huono ihminen!! Nuo tuntemukset johtuvat masennuksestasi.
Lipsahti virhe tarkoitin että et ole huono ihminen!
Kärsitkö jostakin muusta sairaudesta esim, liikuntavammasta? Jos sinulla
ei ole muita rajoitteita, niin ole onnellinen siitä. Kukaan ei ole täydellinen..en
minäkään.
näin päin, vaikka tämä onkin laiha lohtu, koska olet niin vakavasti masentunut ja tarvitset selvästi apua.
Tuo on parasta, mitä lapselle voi antaa tulevaisuuden evääksi, että vanhemmat aidosti välittävät ja ovat kannustaneet "sinusta voisi tulla mitä tahansa". Se, että he vielä aikuisiälläkin huolehtivat, eivät ole vihaisia/katkaisseet välejä sinuun.
Itselläni taas ensimmäinen, joka on koskaan sanonut, että "sinusta voi tulla mitä tahansa" oli ex-opettajani, johon törmäsin pari vuotta sitten (päälle kaksikymppisenä) kaupungilla. Se oli jotakin niin uskomatonta, että joku ihminen tässä maailmassa sanoo niin, koska omat vanhempani eivät ole koskaan arvostaneet mitään, mitä olen tehnyt. (Kaikkeni olen todellakin yrittänyt tehdä vakuuttaakseni heidät, enää en jaksa.) Koskaan ei ole saanut mokata, en ole ollut heille ihminen, vaan jonkinlainen esine tai jatke omalle egolleen. Jos tekisin itsemurhan, mitä yritinkin, se olisi vain kolaus isäni maineelle (itse on sanonut tämän) mutta ei kai sitten mitään muuta.
No, menipä nyt tilitykseksi, ongelmien suuruutta ei voi sinällään verrata. Henk. koht. olisin kuitenkin äärimmäisen kiitollinen siitä, että lapsuutta voisi muistella hyvänä ja kauniina aikana elämässä. Kun se on varastettu, koko elämä tuntuu loppujen lopuksi aika tyhjältä ja mitäänsanomattomalta, olenkin ollut vakavasti masentunut kohta vuosikymmenen.
Miksi pitää verrata itseänsä muihin, siis keneenkään. Miksi et rakenna juuri sinun näköistäsi elämää, sellaista missä sinun on hyvä olla ja vain sinä asetat rajat ja kynnykset.
Kyllä täällä saisi olla kokoajan masentunut ja kokea olevansa täysi nolla, jos alkaisi jatkuvasti verrata itseänsä muihin ja kokoajan miettisi sitä, että mitkä ne muiden odotukset ovat suhteeni. Nimittäin vaikka olisitkin hyvä jossain asioissa, löytyy aina huomattavasti paljon parempia, oli laji mikä hyvänsä ja sen tosiasian joutuu ihan jokainen nielemään kakistelematta alas, mikäli meinaa eteenpän päästä.
Ootkos miettinyt sitä, kuinka paljon nykyään lapsille, nuorille, aikuisille jopa vanhuksillekin asetetaan ulkoapäin jotain ihme odotuksia siitä, miten tätä elämää pitää elää ja millainen pitää olla. Kuvia tulvii, siis sananmukaisesti tosiaankin tulvii päällemme, fiksattuja kuvia upeista ihmisistä. Lehdet ovat pullollaan kirjoituksia muka niin onnistuneista ihmisistä ja todellisuudessa niissä liippaistaan vain pintaa ihmisten elämästä. Koko media on hyvin paljon valhetta täynnä ja ihmisiin se tuntuu uppoavan jonkinlaisena totuutena tästä elämästä, vaikka se on vain "kuorrutus kakun päällä", jos edes sitäkään.
Suurin osa ihmisistä elelee hyvin tuikitavallista elämää vaikeuksineen ja psyykkisine kuin fyysisinekin kipuineen ja tekee periaatteessa paljon työtä sen eteen, että "homma pysyy joltisenkin hanskassa" ja etenee hitaan varmasti seuraavaan päivään.Ja kuka sen noteeraa, ei niin kukaan, kukaan ei nosta hattua tavallisen ihmisen tavalliselle arkiselle elämälle, koska sitä pidetään jotenkin itsestäänselvyytenä. Annetaan ymmärtää, että ihminen on olemassa vasta sitten, kun on tehnyt jotain ihan huippua, on huippuälykäs, huippuenerginen, huippukaunis, huippu sitä ja tätä, edes keskinkertaisuus ei tunnu kelpaavan.
Haluatko sinä uskoa kaiken tämän valheen omalle kohdallesi ja antaa sen tukahduttaa heti alkuunsa ainutlaatuisen elämäsi?
Olet ainoastaan sitä mitä olet hyväksynyt olevasi ja mitä sallinut itsesi olevan. Lopeta itseäsi tuhoavat ajatusmallit. Erityisesti pinnalliset vertailut "tuo on komeampi/rikkaampi/kouluttautuneempi/viisaampi/rohkeampi/jne...". Kun lopetat itsesi peilaamisen toisiin ihmisiin, huomaat olevasi paljon vapaampi.
Muuta käsitystäsi siitä mikä on luuseri sellaiseksi kuin et itse ole. Se määritelmä kun on yhtä tosi kuin nykyisesi. Itsensä jatkuva määrittely ei hyödytä sinua tai ketään muutakaan.
Katoppas vaan,meitä on muitakin..Hetkeäkään en epäile ettetkö sinäkin olisi stä mitä kirjoitat koska minäkin olen.
Geenit on perittyä,mitään muuta ei sitten perikään..Ettei vahingossa vaikka sais muutamaa tonnia rahaa ja vaikka ostais vaatteita,huonekaluja jne.
Viinaakin vois juoda,hetken helpotukseks, jos joskus olis edes sen verran rahaa.