Lapsia joiden vanhempi on tehnyt itsemurhan?

Minun äitini isä, siis ukkini, lähti oman käden kutta. Mummo jäi seitsemän lapsen ykisinhuoltajaksi v. 1941. Elettiin sotien aikaa. Ukin psyyke petti kun hänen noin 18-vuoitas vanhin poika menehtyi keuhkokuumeeseen. Mummon oli silti jaksettava. Yhdessä vanhempien, kahtapuolen kymmentä vuotta olevien lasten kanssa tehtiin maatalous- ja metsätöitä. Pienin poika oli vielä vauva-ikäinen, toiseksi nuorin taaperoiässä. Sitten äitini joutui heikkona tyttönä piikomaan. Oli ollut neljä vuotta eräässä sukulaistalossa. Äitini kertoi, että ikävä oli ja hän katseli kauniina maaliskuun pakkasaamuna kaukaa kukkulalta savua joka nousi kotitöllin piipusta. Äitini oli luonteeltaan melko etäinen, kalskea ja viileä. En nähnyt koskaan reilusti itkevän. Hän oli joutunut selviytymään ja sanoi usein ettei itku ole autttanut. Ennen aviotumistaan hän oli vuosia kokkina savottakämpillä. Kertoi että yöunet eivät olleet pitkiä: piti laittaa ruokaa aamusta iltaan.
Kyllä varmaan isän kuolema ja vastuun pakeneminen jätti jälkensä äidin peroonaan. Ja varmasti asiasta ovat kärsineet myös hänen toiset sisarukset.
Uskon että asiaa on auttant ymmärtämään, että isä ei vain jaksanut ja mielenterveys petti. Ei hän halunut olla vastuuton ja laiminlyödä perhettään.