Mä en oo mikään mahtava sietämään stressiä ja näistä pääsykokeistakin ehdin jo kokea sitä aluksi, kun tuntui että mitään en tiedä enkä tietysti tiennytkään :D
Nyt pari viikkoa on kuitenkin ollut todella stressitöntä. En ymmärrä mutta olen onnellinen tästä nyt, stressata ehdin varmasti juuri ennen koetta ihan riittävästi..
On todella Itsevarma olo, tiedän että olen lukenut juuri niin paljon kuin omassa henkilökohtaisessa tilanteessani vaan pystyn (kaksi lasta..) ja tulen tekemään parhaani sillä mihin kykenen. Uskon että mulla on oikein tasavertaiset mahdollisuudet kyllä päästä sisään mutta suurin itsevarmuuteni tuoja on varmasti se,että tiedän että enempään en vaan pysty.
Jos se ei riitä kokeessa niin sitten tämä ei vaan tällä kertaa ole mua varten! Jos parhaani teen enkä silti pääse niin ei sille mitään voi, se on vaan nieltävä että muut oli parempia. Ei mulla mitään suunnitelmia ole sille varalle jos en pääse mutta aina sitä jotain tulee,elämä kyllä jatkuu.
(Lisään vielä että missään tapauksessa en ota tätä hälläväliä-mentaliteetilla, vaan ihan oikeasti haluan päästä sisään. Luen joka päivä vähintään 4h-6h intensiivisesti ja teen muistiinpanoja lisäksi, motivaatio vaan kasvaa mitä enemmän kirjoista jää mieleen ja huomaan miten tätä olisi ihan mahtavaa tehdä työkseen!)
Vai onko se tää lähemmäs 30v ikä mikä tuo varmuutta olemiseen? Ettei jaksa niin ottaa paniikkia (ainakaan vielä :D ) vaan luottaa siihen että kunhan tekee parhaansa?
Muita vähemmän stressaajia?
Nyt pari viikkoa on kuitenkin ollut todella stressitöntä. En ymmärrä mutta olen onnellinen tästä nyt, stressata ehdin varmasti juuri ennen koetta ihan riittävästi..
On todella Itsevarma olo, tiedän että olen lukenut juuri niin paljon kuin omassa henkilökohtaisessa tilanteessani vaan pystyn (kaksi lasta..) ja tulen tekemään parhaani sillä mihin kykenen. Uskon että mulla on oikein tasavertaiset mahdollisuudet kyllä päästä sisään mutta suurin itsevarmuuteni tuoja on varmasti se,että tiedän että enempään en vaan pysty.
Jos se ei riitä kokeessa niin sitten tämä ei vaan tällä kertaa ole mua varten! Jos parhaani teen enkä silti pääse niin ei sille mitään voi, se on vaan nieltävä että muut oli parempia. Ei mulla mitään suunnitelmia ole sille varalle jos en pääse mutta aina sitä jotain tulee,elämä kyllä jatkuu.
(Lisään vielä että missään tapauksessa en ota tätä hälläväliä-mentaliteetilla, vaan ihan oikeasti haluan päästä sisään. Luen joka päivä vähintään 4h-6h intensiivisesti ja teen muistiinpanoja lisäksi, motivaatio vaan kasvaa mitä enemmän kirjoista jää mieleen ja huomaan miten tätä olisi ihan mahtavaa tehdä työkseen!)
Vai onko se tää lähemmäs 30v ikä mikä tuo varmuutta olemiseen? Ettei jaksa niin ottaa paniikkia (ainakaan vielä :D ) vaan luottaa siihen että kunhan tekee parhaansa?
Muita vähemmän stressaajia?
Vastaukset 5
Vanhimmat
En pyri vääryystieteelliseen itse, mutta vuosia pääsykoeruljanssissa tarponeena olen huomannut, että fiilikseen ja intuitioon ei parane luottaa. Vaikka kuinka olisi sitä mieltä, että kokeet tulevat menemään hyvin, on muistettava, että pieleenkin voi mennä. On meinaan nähty niin monta kertaa omissa koerupeamissani.
Tuohan on ihan hyvä asia. Turha stressi heikentää suoritusta kun sopiva parantaa.
Hallitsen kyllä koko pääsykoemateriaalin..on tosin uesampaan kertaan tullut huomattua, että eihän se niin ollutkaan. Vielä kerta ennen eläkeikää.
Tsemppiä kaikille kokelaille, ei pidä luovuttaa!
Tsemppiä kaikille! Itselläni oli kokeen jälkeen ihan hirveä fiilis ja periaatteessa koko kesä oli jo pilalla kun vain odotti tuloksia ja pelkäsi pahinta, ettei pääsisi, mutta onneksi se urakka on osaltani onnellisesti ohi takana päin. Onnea, tsemppiä ja voimia.
Joo, näin lauantain kunniaksi meninkin saunosastolle ryyppäämään enkä lukenut lainkaan.