Ketkä kuuluvat sukupuuhun?

Olen hurahtanut sukututkimukseen, katsellut netistä eri sukupuita ja yrittänyt perehtyä niiden rakentamiseen. Yksi huolii avopuolisot, toinen vain aviossa olevat, kolmas hylkää ex-puolison jos ei ole lapsia. Ketkä virallisesti kuuluvat sukupuuhun, onko siihen olemassa yksiselitteistä vastausta (jota en mistään ole saanut) ?
16761
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 16

Vanhimmat

Minun nuorempi sisareni tekee jo ties kuinka pitkään isin puoleisesta suvusta sukupuuta.
On liittynyt johkin sellaiseen kerhoon jossa samaisia harrastajia on.
Siskoni kertoi et jos on vihitty on sukupuussa ja hän laittaa myös ns. sulkuihin mahdolliset ei vihkiytyneet mikäli suhde on kestänyt vuosia ) Lapset näistäkin suhteissa , ilmanmuuta mikäli yhteisiä.

Ei ole sitten halpaa hupaa, jokaisesta paperista joutuu maksamaan. Ja on hidasta.

Äänestä
  • Aika paljon oon saanut jo tietoa, mutta nyt tosiaan pähkäilen sitä ketkä laitan ja miten laitan. On eronneita ja karanneita, avoliitossa ilman lapsia ja lapsien kanssa. Oma mielipiteeni olisi että vain ja ainoastaan verisukulaiset, mutta kuulemma joku avoliittolainen joka on pitkään mukana ollut, loukkaantuu. Enpä arvannut että tämmöisiä mietteitä eteen tulee.

    Äänestä

  • Kiitos linkistä. Olen liittynyt myös sshy:n foorumille, mutta näyttäisi siltä että ei ole yhtä oikeaa tapaa tehdä sukupuuta nykyisin. Ennenhän mentiin naimisiin, tehtiin lapset ja kuoltiin pois. Nykyään on uusperheitä, on samaa sukupuolta olevien liittoja sun muita joten aika hukassa olen mitä pitäisi tehdä.

    Äänestä

  • sukua vai ei kirjoitti:

    Kiitos linkistä. Olen liittynyt myös sshy:n foorumille, mutta näyttäisi siltä että ei ole yhtä oikeaa tapaa tehdä sukupuuta nykyisin. Ennenhän mentiin naimisiin, tehtiin lapset ja kuoltiin pois. Nykyään on uusperheitä, on samaa sukupuolta olevien liittoja sun muita joten aika hukassa olen mitä pitäisi tehdä.

    Mielenkiintoinen paikka, vaikka omat sukupuuni onkin jo kasvatettu. :))
    Muiden, ei minun toimesta.

    Äänestä

  • ++++,,,, kirjoitti:

    Mielenkiintoinen paikka, vaikka omat sukupuuni onkin jo kasvatettu. :))
    Muiden, ei minun toimesta.

    On tosiaan mielenkiintoista. Alunperin ei ollut tarkoitus kuin selvittää vähän isovanhempia, mutta sitten ahneus kasvoi. Ymmärrän hyvin että tähän voi jäädä koukkuun, ja totta on että sukututkimus vie koko eliniän. Mikä tarkoittaa että minulla se jää kesken. :) Kun nyt saisi porukat sovinnolla sukupuuhun ilman että avoliittolaiset on naama norsun kärsällä. :)))

    Äänestä

DNA

Asiasta tehty sekava ja mutkikas. Tosiasia kuitenkin on, jo on verisukulainen, on sukua. Elikkäs sukuun naidut on kyllä sukua, on vaikka ei ole lapsiakaan. Kyllä se vävy tai miniä kuuluu sukuun, jos on sinne nainut.

Mulla itellä näkökulmaa aiheeseen. Poistatin nimeni, tietoni ja kuvani seköpäisten uskovaisteni sukukirjasta, samaten vaimoni tiedot. Ei siis olla hullujen uskovaisten kanssa sukulaisia, vaikka maistraatissa ollaankin jotain serkkuja :D

Mä olen aikanaan painanut paljon sukutauluja. Pomo oli jotain sukua jollekin mormoonille. Niullehan suvut on tärkeitä. Salt Lake Cityssä äärettömämn suuri toimitalo, minne kirjattu kaikki maapallon mormoonit ja net, jotka ne jotenkin tuntee ne....

Lähde sukututkimuksessa ihan historiallisista lähtökohdista. Kansallisarkisto on hyvä paikka kysellä neuvoja. Nämä "sukututkijat" jossain suoli24:ssä on jotain uskiksia, jotka haluaisivat vääristellä historiaa. Se lestaati serkkupioka on edelleen mun serkkupoika, vaikka sen mielestä mun ois pitänyt hommata muukalaispassi :DDDD

=DW=

Äänestä
  • Juu, on kysytty neuvoja joka paikasta mutta näköjään ei ole yhtä ainoaa oikeaa tapaa tehdä sukupuuta. Tai olisi, jos saisin tehdä oman pääni mukaan, mutta aina siihen joku puuttuu ja sanoo että jos avoliittolais-Hilma ei pääse mukaan niin sitten he alkaa riitelemään. :) Eipä tuosta lakia ole laadittu, mutta kun seuraavana vaiheena oli että ilmoitettiin jonkun eronneen ja sitten olisi pitänyt laittaa heitin kohdalle katkoviiva, mutta kun se oli jo avoliittolaisten kohdalla ja mikäs viiva sitten laitetaan kun avoliittolaiset joilla on lapsi, eroavat. Jos laittaisin köyden kaulaani ja kiristäisin? :D

    Äänestä

Sen sukupuunhan saa kasvattaa itse kukin sellaisen kuin haluaa. Ei ole olemassa yhtä ainoata oikeaa tapaa. Kuitenkin sukulaisiksini lukisin kaikki ne joilla on ainakin yksi esivanhempi sama kuin minulla.
Eikä sitä puuta voi kovin suuresta joukosta piirtääkään. Saattaa jo sata tehdä tiukkaa... ja kun minulla on vasta vähän reilu 40 tuhatta ja alussahan tämä vielä on ja kesken tulee jäämään...

Äänestä
  • Voi kamala, vai 40 tuhatta. Pidän kirjaa tuolla MyHeritageComissa, mutta se ei välttämättä ymmärrä kaikkia sukukiemuroita. Sen takia joudun tekemään itse sukupuun powerpointilla, ja se kasvaa kasvamistaan. Ongelma on tietysti se, ettei sitä saa painettua järkevään kokoon vaan voin vain ihailla koneellani kaikkia avoliitto-Hilmoja jotka mieluusti jättäisin pois, ellei siitä kehkeytyisi sukuriita. Voi miksi edes aloitin...

    Äänestä

No mun äidin puolelta on tehty sellainen kirja.
Hän on saaressa syntynyt ja siinä käydään koko saaren sukuja.
Kirja alkaa 1500 luvulta ja meidän suku on sinne tullut noin 1700.
Siinä kerrotaan yleensä saaren asutuksesta, tila kerrallaan käydään.
Katselin tossa että on useampia puolisoita ja lapset sitten yhteisiä, eli ei sen toisen puoliskon edellisestä avioliitosta olevia.
Se on mielenkiintoinen kirja, etsin taas esiin kun luin alotuksesi.

Saaresta on toinenkin kirja tehty siinä sitten ei niin sukutarinoita vaan muuten saarelaisesta elämästä, murresanoista ja elämästä saaristossa yleensä.

Jotain ymmärtää itsestään kun tietää historiaansa ja esi-isiänsä.

Äänestä
  • Olen ymmärtänyt (tai luullut ymmärtäväni) että henkikirjat päättyvät 1600-luvulle? Sen jälkeen tutkaillaan asutusluetteloita tai jotain. Jostain luin että jollain vuosisadalla oli tapana mennä yhteen ja katsoa tuleeko lapsia ja jos ei, niin nainen pellolle. Olenkohan nähnyt unta, tuntuisi oudolta että menneillä vuosisadoilla elettiin ensin "susiparina".

    Mukava kuulla että etsit sukukirjan käsiisi tämän aloituksen takia. En aikaisemmin (nuorena) ymmärtänyt miten kiehtovaa suvun tutkiminen on, saati välittänyt tietää millaista elämä oli aikaisemmin. Nyt haluan välittää tietoa seuraaville sukupolville ja toivon, että suvussa edes joku haluaa tehdä saman jatkossa.

    Äänestä

  • sukua vai ei kirjoitti:

    Olen ymmärtänyt (tai luullut ymmärtäväni) että henkikirjat päättyvät 1600-luvulle? Sen jälkeen tutkaillaan asutusluetteloita tai jotain. Jostain luin että jollain vuosisadalla oli tapana mennä yhteen ja katsoa tuleeko lapsia ja jos ei, niin nainen pellolle. Olenkohan nähnyt unta, tuntuisi oudolta että menneillä vuosisadoilla elettiin ensin "susiparina".

    Mukava kuulla että etsit sukukirjan käsiisi tämän aloituksen takia. En aikaisemmin (nuorena) ymmärtänyt miten kiehtovaa suvun tutkiminen on, saati välittänyt tietää millaista elämä oli aikaisemmin. Nyt haluan välittää tietoa seuraaville sukupolville ja toivon, että suvussa edes joku haluaa tehdä saman jatkossa.

    Ensimmäiset tiedot on vaan asutuksesta. Välillä saari on ollut asumatonkin ja sitten taas samat suvut on sinne muuttaneet.
    Siellä on kirjoitettu, kaikista sodista miten ne ovat vaikuttaneet saaren elämään. milloin se on kuulunut kruunulle jne.

    Oikeastaan sukupuu alkaakin vasta 1600 luvulta.
    Ja kun katselin noita "perhetauluja" niinkun ne on merkitty kirjaan. niin ensimmäiset saareen tulleet usein on miehen nimi alussa ja monesti on vaimo tuntematon mutta lapset kyllä sittten on merkitty.

    Äänestä

  • tulisilla kirjoitti:

    Ensimmäiset tiedot on vaan asutuksesta. Välillä saari on ollut asumatonkin ja sitten taas samat suvut on sinne muuttaneet.
    Siellä on kirjoitettu, kaikista sodista miten ne ovat vaikuttaneet saaren elämään. milloin se on kuulunut kruunulle jne.

    Oikeastaan sukupuu alkaakin vasta 1600 luvulta.
    Ja kun katselin noita "perhetauluja" niinkun ne on merkitty kirjaan. niin ensimmäiset saareen tulleet usein on miehen nimi alussa ja monesti on vaimo tuntematon mutta lapset kyllä sittten on merkitty.

    Olen päässyt isäni puolelta 1700-luvulle, johon henkikirjat meidän pitäjästä loppuvat. Työtä hankaloittaa kaikki nämä dottirit ja sonit jotka ovat samasta kylästä, pitää olla tosi tarkkana että seuraa oikeaa sukupolkua. Siihen aikaan ei etunimiäkään ollut jaossa yhtä enempää joten on tosi vaikea erottaa kuka oli kuka. Ja aina, oikeastaan aina, häät olivat talvella. Ehkä kesällä oli niin paljon peltotöitä ettei häitä silloin pidetty?

    Äänestä

  • sukua vai ei kirjoitti:

    Olen päässyt isäni puolelta 1700-luvulle, johon henkikirjat meidän pitäjästä loppuvat. Työtä hankaloittaa kaikki nämä dottirit ja sonit jotka ovat samasta kylästä, pitää olla tosi tarkkana että seuraa oikeaa sukupolkua. Siihen aikaan ei etunimiäkään ollut jaossa yhtä enempää joten on tosi vaikea erottaa kuka oli kuka. Ja aina, oikeastaan aina, häät olivat talvella. Ehkä kesällä oli niin paljon peltotöitä ettei häitä silloin pidetty?

    Joo, ei mulla olis itellä kärsivällisyyttä. Jos ei totakin hommaa olis "joku muu" tehnyt niin tekemättä olis multa.
    Valmiin päällä on helppo olla :)

    Äänestä

Missäpäin tämmöinen saari sitten sijaitsee?

Äänestä

Kommentoi aloitusta


sukua vai ei kirjoitti:

Olen hurahtanut sukututkimukseen, katsellut netistä eri sukupuita ja yrittänyt perehtyä niiden rakentamiseen. Yksi huolii avopuolisot, toinen vain aviossa olevat, kolmas hylkää ex-puolison jos ei ole lapsia. Ketkä virallisesti kuuluvat sukupuuhun, onko siihen olemassa yksiselitteistä vastausta (jota en mistään ole saanut) ?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu