Miten suhtautua?

No siinähän sinulla on jo suhtautuminen. Hyväksyt biposi ja sinulla on siihen lääkitys. Nyt vaan elät elämääsi niinkuin haluat ja teet unelmistasi totta.

Se on sairaus muiden joukossa. Oikean lääkityksen ansiosta voit elää hyvinkin täysipainoista elämää.

Sairaus tosiaan muiden joukossa, jollain on diabetes ja jollain verenpainetauti joihin lääkitykset. Muuten elävät normi elämää.

Itsellä on bipo ja vaikuttaa elämään yleensä tasan sen verran että aamuin illoin otan lääkkeet (ja senkin tekee jo nykyään ihan automaattisesti), enkä lääkkeitä johtuen juurikaan alkoa käytä.

Muuten elän ihan normi elämää eikä elämä millään tavalla pyöri sairauden ympärillä. Aikansa tietysti vie aina uusien asioiden hyväksyminen, mutta kyllä se siitä muuttuu osaksi omaa itseä :)

En kyllä menisi paljastamaan diagnoosiani esim.työpaikalla/tuttaville tms, ellei pakko. Suhtautuminen bipolaaridiagnoosiin kun on jotain aivan muuta kuin ihmisten suhtautuminen verenpaineisiin tms. Tämä diagnoosi kannattaa kertoa vain niille joihin voi luottaa täydellisesti, helpompi elää ilman leimaa otsassa.

Oman itsensä kannalta tärkeintä oppia tuntemaan tautinsa ja hoitonsa, jotta homma rajoittaisi elämää mahdollisimman vähän.

MInäkin kerron vain niille ihmisille, joihin ehdottomasti luotan. En ole niin vahva ihminen, että lähtisin taistelemaan ennakkoluuloja vastaan ja tekemään asennevalistusta.

Ainoa poikkeus tähän sääntöön oli uusi miesystävä: hänelle kerroin viikon yhdessäolon jälkeen. Sai sitten päättää, ottaako vai jättääkö. Onneksi otti :)

Mielisairaudet ja vähä-älyisyys jotenkin sotketaan usein toisiinsa, vaikka ovat eri asioita. En halua tulla luokitelluksi joksikin, jota en ole.

Joidenkin bipojen käytös tuhoaa toisia elämiä. Nämä tarinat kulkevat laajemmalle kuin tarinat onnistuneista biposuhteista. Minä en ole tuhoava, enkä halua valmista ennakkoluuloa osalleni tästäkään.