Olen vatvonut tätä päässäni jo niin kauan että haluan kuulla muidenkin mielipiteitä asiasta. Ongelmani kuuluu: missä me, yliopisto-opiskelijoiden yläkvartaaliin kuuluvat, voisimme tai paremminkin pitäisi olla nyt esim. 24 vuotiaina?
Peruskoulun olisi helposti suorittanut 6 vuodessa ja lukion kahdessa, jos vain Suomen valtiossa tunnettaisiin tasoryhmät, niin kuin monessa muussa maassa. Jos olisi voinut edetä omaa normaalia tahtia niin 24 vuotiaana pitäisi joko lopetella väitöskirjaa tai olla ensimmäisen tason johtoportaassa muutaman vuoden työn teon jälkeen.
Suomalainen koulujärjestelmä kuitenkin pakottaa opiskelemaan verkkaista tahtia ja vasta yliopistossa saa oikeasti määrätä oman tahdin. Eikä ole aina ihan helppoa yhtäkkiä alkaa opiskelemaan kunnolla ja järjestelmällisesti kun koko koulu-uran, 12 vuotta on opetellut hidastelemista ja ajan tappamista ja siinä sivussa myös häiriköintiä koska kokeesta tuli aina ysi tai kymppi päivän lukemisella vaikkei tunneilla kuunnellut mitään.
Oletteko ikinä ajatelleet kuinka paljon yliopistoon siirtyessänne olette jo tuhlannut potentiaalia ja antaneet etumatkaa muun maalaisille koululaisille, jotka ovat päässeet hyödyntämään kykyjänsä koko kouluajan tasoryhmissä? Merkittävä kilpailuetu muun maalaisille kansainvälistyvässä maailmassa.
Tietenkin koulun ollessa helppoa on enemmän aikaa keskittyä hyviin harrastuksiin, mutta sekään ei auta sitä tosiasiaa että oppitunneilla aika kuluu hukkaan ja pahimmassa tapauksessa motivaatio katoaa.
Oliskohan aika laittaa demarit kuriin ja vaatia oikeudenmukaisempaa kohtelua lahjakkaille? Ei sitten meidän lapsiemme tarvitsisi kärsiä tasapäistämisestä.
Peruskoulun olisi helposti suorittanut 6 vuodessa ja lukion kahdessa, jos vain Suomen valtiossa tunnettaisiin tasoryhmät, niin kuin monessa muussa maassa. Jos olisi voinut edetä omaa normaalia tahtia niin 24 vuotiaana pitäisi joko lopetella väitöskirjaa tai olla ensimmäisen tason johtoportaassa muutaman vuoden työn teon jälkeen.
Suomalainen koulujärjestelmä kuitenkin pakottaa opiskelemaan verkkaista tahtia ja vasta yliopistossa saa oikeasti määrätä oman tahdin. Eikä ole aina ihan helppoa yhtäkkiä alkaa opiskelemaan kunnolla ja järjestelmällisesti kun koko koulu-uran, 12 vuotta on opetellut hidastelemista ja ajan tappamista ja siinä sivussa myös häiriköintiä koska kokeesta tuli aina ysi tai kymppi päivän lukemisella vaikkei tunneilla kuunnellut mitään.
Oletteko ikinä ajatelleet kuinka paljon yliopistoon siirtyessänne olette jo tuhlannut potentiaalia ja antaneet etumatkaa muun maalaisille koululaisille, jotka ovat päässeet hyödyntämään kykyjänsä koko kouluajan tasoryhmissä? Merkittävä kilpailuetu muun maalaisille kansainvälistyvässä maailmassa.
Tietenkin koulun ollessa helppoa on enemmän aikaa keskittyä hyviin harrastuksiin, mutta sekään ei auta sitä tosiasiaa että oppitunneilla aika kuluu hukkaan ja pahimmassa tapauksessa motivaatio katoaa.
Oliskohan aika laittaa demarit kuriin ja vaatia oikeudenmukaisempaa kohtelua lahjakkaille? Ei sitten meidän lapsiemme tarvitsisi kärsiä tasapäistämisestä.
Vastaukset 21
Vanhimmat
en jaksa sanoa mitään, mutta eikös lukion voi käydä vaikka puolessa vuodessa. Etenkin jos ei pidä lukion päättötodistusta kovin tärkeänä, voi asiat opetella omaan tahtiinsa, ja kirjoittaa haluamansa aineet silloin, kun se itselle sopii. Korkeakouluun pääsee mainiosti ilman kyseistä paperia. Lisäksi olen kuullut, että lahjakkaille oppilaille on tarjottu mahdollisuutta harpata luokkia peruskoulussa. Muistan pari kaveria ala-asteelta joille tämä kunnia suotiin, mutta josta he kohteliaasti kieltäytyivät. No, joo, toisaalta jos lahjakkaita on paljon samassa koulussa, niin voisihan sitä harkita jonkinlaisia tasoryhmiä. Resurssipula vaivaa koulutuslaitosta jokatapauksessa, ja hetkinen eihän juttusi vaan ole provo..
Ei ole provo. Monelle on varmasti hyvin suuri kynnys hyppiä yksin luokkia yli koska silloin vanhat kaverit jäävät ja on muutenkin nuorempi silloin kuin koko muu luokka.
Ja lahjakkaita joita jutussa tarkoitin ja joille tasoluokista olisi selvää hyötyä on ehkäpä jotain 5-10% kaikista oppilaista joten jokaisesta koulusta kyllä löytyisi paljon kyvykästä ainesta.
Tasoryhmät perusopetukseen olisivat hyvä ajatus. Perusopetuksessa ei ole mitään järkeä mielestäni nopeuttaa kenenkään 'valmistumista', mutta eri aineisiin tasoryhmät olisivat pop. Tämä antaisi paremmille opiskelijoille mahdollisuuden oppian syvällisemmin asiat ja heikommille myös, koska heidän ei enää tarvitsisi yrittää pysyä parempien perässä. Tasoryhmien pitäisi olla vain tietyissä aineissa yhteiset, sillä eihän matemaattisesti lahjakas ole välttämättä kielellisesti lahjakas tai päinvastoin.
Lukiossa taas voisi jo hieman vapauttaa menoa. Lukion on tarkoitus olla yleissivistävä, mutta toisaalta tuossa vaiheessa moni jo tietää omat vahvuutensa ja olisikin mielestäni järkevää karsia pakollisia kursseja. Ylioppilaskokeisiin pitäisi mielestäni saada osallistua vaikka ilman yhdenkään kurssin suorittamista; jos kokeet pystyy läpäisemään opiskelematta kursseja tarkoittaisi se sitä että kokelas on hankkinut tiedot muuten, tai sitten kokeessa on jotain vikaa.
Joskus 90-luvun alussa meidän peruskoulun yläasteella oli matematiikassa tasoryhmät: huono, keskiverto, ja parhaat. Parhaisiin pääsi jos sai vähintää 9- matematiikan kokeesta, joita oli vuosittain 4. Yhden kerran tipahdin keskivertoon kusipää opettajan takia (meillä kierrätettiin opettajia, ja halusin välttää kusipääopettajan tekemällä kokeen hiukan huonommin). En kyllä ymmärrä, mikä järki em. järjestelyssä oli, sen tarkoitus oli taata opiskelurauha kaikkein motivoituneimmille (lahjakkaille tms. utopiaa). Mielestäni "lahjakkaimpien" ryhmässä opiskelu oli hyvin ankeaa ja tylsää, kun taas keskivertoryhmässä oli rennompaa ja oppi meni perille ja tietysti se mukavampi ope.
Lukion voi suorittaa kahdessa vuodessa ihan virallisestikin, koska lukion suoritusaika normaalisti on 2-4 vuotta.
Yo-kokeisiin voi osallistua suorittamatta yhtään kurssia, mutta viralliset ohjeet sanovat, että koulun rehtorin täytyy siinä tapauksessa arvioida onko kokelaalla edellytykset suoriutua kokeesta.
Aikoinaan kun oli peruskoulussa tasoryhmät, niin nehän eivät nopeuttaneet opiskelua, yhtä kauan piti jokaisen kuitenkin opiskella.
Henkilökohtaisen opiskeluajan systeemi mahdollistaisi itsenäisen opiskeluajan, mutta se maksaisi tavattoman paljon enemmän kuin tämä nykyinen systeemi.
Koulunkäynnissä ei ole kysymys pelkästään älykkyydestä tai oppimiskyvystä, vaan koululla on myös kasvatustehtävä. Ihmisen henkinen kypsyys ei ainakaan noin nuorena ole samassa vauhdissa oppimiskyvyn kanssa, jonka vuoksi ei ole hyvä käydä peruskoulua liian nopeasti. Mainitsemastasi esimerkistä 24-vuotiaasta johtajasti haluan vielä lisätä, että tokkopa tuon ikäinen nuori on vielä henkisesti kypsä johtotehtäviin ainakaan, jos kyse on henkilöstön johtamisesta. Haluaisitko itse 35-vuotiaana tuon ikäisen pomon?
Välttämättä peruskoulun suorittaminen 6 vuodessa ei olisikaan hyvä idea. Tarkoitukseni olikin vain pohtia mihin tämän hetkisessä järjestelmässä lahjakkaat oppilaat kykenisivät. Mielestäni paras vaihtoehto olisi tasoryhmät ja 12 vuoden koulu kuin nytkin.
Joo, en varmasti 35v ja elämää enemmän nähneenä verrattuna 24v kloppiin haluaisi sellaista henkilöstöjohtajakseni. Mutta jos kyse olisi vaikka tutkimustiimin vetämisestä ja johtaminen perustuisi raakaan ammatilliseen pätevyyteen niin uskoisin voivani hyväksyä tilanteen.
Tasoryhmät ovat minunkin mielestäni ihan fiksu idea. Nykyinen järjestelmä ottaa kyllä hyvin huomioon heikoimmat oppilaat ja estää heitä syrjäytymästä, mutta lahjakkaimmille se ei tarjoa tarpeeksi virikkeitä.
Jos yläasteellakaan ei vielä opi tekemään työtä opintojen eteen, kun laiskottelemalla pärjää vallan mainiosti, voi helposti luiskahtaa alisuoriutujaksi. On harmillista sekä yksilön että yhteiskunnan kannalta, kun kyvykäs ja lahjakas ihminen ei totu ottamaan kaikkea irti omista mahdollisuuksistaan.
On totta että yläasteella oppii lahjakas ihminen helposti laiskaksi. Mutta en tiedä olisiko tasoryhmittely sen parempi. Se kai riippuisi siitä kuka sen ryhmittelyn tekee. Jos sen tekee opettaja, niin silloin asia on ok ja ryhmä on todennäköisesti oikea. Jos sen tekee nuori itse, niin lahjakkaat mutta laiskat valitsevat kuitenkin alemman tasoryhmän päästäkseen vielä helpommalla. Ja jos taas vanhemmat valitsevat, niin moni laitettaisiin tasoaan korkeampaan ryhmään vanhempien ymmärtämättömyyden takia.
Kyse on kuitenkin henkilökohtaisesta suhtautumisesta opiskeluun. Lahjakas nuori pystyy nykyisinkin opiskelemaan ahkerasti yläasteella JOS ITSE HALUAA. Kukaan ei ole kieltänyt tekemästä töitä ja oppimasta työperiaatetta tulevaa elämää varten. Aika moni sen oppiikin, kuten olen huomannut. Ja toisaalta jos olisi vaativampi taso, niin ei se välttämättä opettaisi laiskuria yhtään sen ahkerammaksi.
Se on kuulkaa ihmisestä itsestään kiinni kuinka opiskelee, vaikka olisi kuinka lahjakas!
Mutta kyllä minäkin kiittäisi tasoryhmien tuloa, että lahjakkailla JA myös lahjattomilla olisi mahdollisuus saada sen oman tasonsa mukaista opetusta.
Toisaalta mun nähdäkseni on myös tarkeää, että kaikenlaiset (=kaikentasioiset?) ihmiset joutuvat toimimaan yhdessä. Minusta se on tietyllä tavalla osa sitä koulun kasvatustehtävää. Mutta nää asiat taas riippuu niin monesta seikasta. Lahjakkaimmat, neroimmat yms yms saattavat hyvinkin olla jopa niitä, joita ei yksinkertaisesti koulunkäynti kiinnosta, vaikka kuinka helposti sen kympin kuuntelematta mitään saisivatkaan...huolimatta siitä, että lahjakkaimmille tarjottaisiinkin parempaa tasoryhmää...
MInä taas väittäisin, että yksi syy lahjakkaimpien oppilaiden viihtymättömyyteen on se, että heitä ei huomioida tarpeeksi. Opettajat olettavat heidän kyllä pärjäävän itsekseen, samalla kun luonnollisestkin huomioivat enemmän esim. oppimisvaikeuksista kärsiviä. Lisäksi lahjakkaimpien oppilaiden viihtyvyyteen vaikuttaa myös se, että he eivät saa tarpeeksi haastetta ns. tavallisista koulutehtävistä. Tämä voi puolestaan aiheuttaa häiriköintiä tms.
Mielestäni lahjakkaat ovat samanlainen erityisryhmä kuin esim. oppimisvaikeuksista kärsivät. Ja niin karulta kuin se kuulostaakin, omaavat he myös suuren älyllisen pääoman tulevaisuuden Suomelle. Näin ollen heidän opiskeluaan täytyisi tukea, eikä tappaa innostusta heti alkujaan heille liian yksinkertaisten tehtävien avulla.
Lahjakkaiden kouluja en kannata jo muissa viesteissä tulleiden asioiden takia. Sen sijaan haluan painottaa, että lahjakkaat tulisi huomioida myös ryhmänä, joka tarvitsee erityishuomionsa.
"Mielestäni lahjakkaat ovat samanlainen erityisryhmä kuin esim. oppimisvaikeuksista kärsivät."
Aivan. Ja lahjakkaille ei ole erityisryhmiä samasta syystä kuin ei mukautetuillekaan - kuntien ja kaupunkien rahapulan takia. Muutamalle oppilaalle ei ole mahdollista perustaa omaa ryhmää ja palkata tälle erityisryhmälle omaa opettajaa, kun ryhmäkoot ovat ihan yleisesti 30 oppilasta per opettaja. Erityisopetusta tarvitsevat menevät muiden mukana vaikka eivät mukana pysyisikään, koska muuta vaihtoehtoa ei ole. Karuahan se on, mutta Suomessa säästetään peruskoulutuksesta yhä lisää. Kohta on peruskouluopetuksen taso niin huono, että ei voida enää leuhkia hyvällä koulutuksella ja 100 %- lukutaidolla. No, kärjistettyä ehkä, mutta sinne ollaan menossa. Kun rahaa ei ole, ei erityisryhmiä voida perustaa.
Terve! Minä olen oikea alisuoriutuja. Minulla on puhevika, joten minua ei kauheasti kiinnostanut vastailla opettajille vaikka usein oikean vastauksen tiesinkin. Joten tunti passivisuuden ansiosta numeroni pyöristettiin todistuksiin alaspäin sekä peruskoulussa, sekä etenkin lukiossa. Peruskoulun jälkeen keskiarvoni oli 7,2 ja lukion jälkeen 7,3.
Koska opiskelu kiinnostaa olen käynyt pitkän saksan ja matematiikan. Nyt opiskelen yliopistossani saksan alkeita saadakseni helppoja opintoviikkoja:)
Lukiossa kolmannella luokalla aloin huomata opettajien yleissivistyksen rajallisuuden
Ja usein he puhuivat täyttä roskaa
Koulunkäynnissä ei ole kysymys pelkästään älykkyydestä tai oppimiskyvystä, vaan koululla on myös kasvatustehtävä. Ihmisen henkinen kypsyys ei ainakaan noin nuorena ole samassa vauhdissa oppimiskyvyn kanssa, jonka vuoksi ei ole hyvä käydä peruskoulua liian nopeasti. Mainitsemastasi esimerkistä 24-vuotiaasta johtajasti haluan vielä lisätä, että tokkopa tuon ikäinen nuori on vielä henkisesti kypsä johtotehtäviin ainakaan, jos kyse on henkilöstön johtamisesta. Haluaisitko itse 35-vuotiaana tuon ikäisen pomon?
Toisaalta esim. Japanista löytyy kauhuesimerkkejä siitä mihin tuon tyyppinen järjestelmäkin voi johtaa - lapsetkin kun osaavat stressata.
Lisäksi tuossa on vaarana tietynlaisen eliittijärjestelmän syntyminen ja siitä aiheutuvat mahdolliset ongelmat.
Toisin sanoen tuollainen ajattelu johtaa varsin kovaan kilpailuun, mahdollisesti sellaiseen, joka ei ole peruskoulu/lukioikäisen psyykelle mitenkään järin hyvästä.
Ja kuten tuossa jo joku mainitsikin, kuinkahan moni 24-vuotias todella on kypsä johtajaksi tai toisaalta kirjoittamaan väitöskirjan. Koululla siis todella on myös kasvatustehtävänsä, ainakin suomalaisessa yhteiskunnassa asia on näin.
"Lisäksi tuossa on vaarana tietynlaisen eliittijärjestelmän syntyminen ja siitä aiheutuvat mahdolliset ongelmat. "
Totta. Mutta toisaalta fakta vain on se että joukossamme on myös hyvin älykkäitä ihmisiä (itseäni en edes laske heihin) ja kun realisteja ollaan niin juuri heidän panoksellaan on todellista merkitystä yhteiskunnalle. Voiko väittää etteikö yksi Nobelin saaja olisi tärkeämpi koko maailman kannalta kuin 1000 tavallista puurtajaa?
Tämän takia erityislahjakkuutta täytyy tukea ja sulkea omasta itsekkäästä mielestä kateus pois ja hyväksyä tietynasteinen elitismi, jos sitä niin haluaa kutsua.
Elitismi ei sanana kuullosta mukavalta mutta jakautuvathan ihmiset työssäänkin tietyn hierarkian perusteella jossa ylin johto on sitten "eliittiä".
"Toisin sanoen tuollainen ajattelu johtaa varsin kovaan kilpailuun, mahdollisesti sellaiseen, joka ei ole peruskoulu/lukioikäisen psyykelle mitenkään järin hyvästä. "
Pitää myös paikkansa - osittain. En usko nimittäin että kilpailu välttämättä olisi aina hirmuisen kovaa ja raakaa. Varmasti olisi kilpailua enemmän kuin nyt, mutta kilpailun jonkinasteinen lisääntyminen olisi pienempi haitta kuin tasoryhmistä saatava hyöty.
tasoryhmät olisivat todella tarpeen peruskouluissa. se voisi jopa parantaa suomalaisten kouluviihtyvyyttä. vähemmän älykkäämmät oppilaat jarruttavat opetusta ja turhautuessaan saattavat häiriköidä tunneilla.
En todellakaan kannata mitään tasoryhmiä. Mulla itselläni oli jo pelkästä keskiarvosta niin paljon paineita, kun oli aina pakko olla luokan kolmen parhaan joukossa joiden nimet mainittiin todistusten jaon yhteydessä... Siitä lähtien kun viidennellä luokalla saatiin ensimmäinen numeroarvostelu, koko peruskoulu oli mulle pelkkää kilpailua siitä kuka on paras ja ketkä ei pärjää.
Kilpailu parhaimmuudesta ei tietenkään ole ainoa ongelma. Lapselle on varmasti kova pala, jos joutuu kaikissa tai edes suurimmassa osassa aineista heikkolahjaisimpien ryhmään. Jos tasoryhmillä saadaankin jalostettua muutama johtaja, onko se kaiken inhimillisen kärsimyksen arvoista?
Heikoimmille lisää tukiopetusta ja lahjakkaimmille ylimääräistä tekemistä mahdollisuuksien ja kiinnostusten mukaan.
"Lapselle on varmasti kova pala, jos joutuu kaikissa tai edes suurimmassa osassa aineista heikkolahjaisimpien ryhmään. "
Karuahan se on mutta eikö ole parempi että jokainen oppii tuntemaan kykynsä, sekä vahvuutensa että heikkoutensa, ajoissa, kuin että opettajat antavat huonommillekin omaksujille tyydyttäviä arvosanoja? Tämä kostautuu myöhemmin epärealistisina odotuksina itsestä ja aiheuttaa silloin paljon suuremman shokin.
Esimerkki: todellisuudessa kutosen oppilas saa kivalta opelta kaseja todistukseen ja pääsee lukioon. Lukiossakin tulee vielä seiskoja ja kaseja koska opettajat eivät halua lannistaa mukavaa oppilasta. Yo-kirjoitukset eivät sitten menekään enää kovin hyvin, ehkä juuri niin kuin kutosen keskiarvolla voisi olettaa.
Tämä on kuitenkin helppo selittää yksittäiseksi epäonnistumiseksi paineiden tai jonkin muun takia. Kyvyistään edelleen tietoisena hän uskoo pääsevänsä oikeustieteelliseen kunhan vain yrittää. Viidennellä yrityskerralla hän luovuttaa ja menee hänelle paremmin sopivaan oppilaitokseen.
Näin on viisi vuotta mennyt hukkaan nuoren elämästä, jotka olisi voinut käyttää niin paljon järkevämmin, kunhan hän vain olisi tuntenut itsensä paremmin.
Realiteetit kannattaa siis hyväksyä, muuten elämä on yhtä pään seinään hakkaamista. En usko että "heikkolahjaisimpien" ryhmässä koulusta johtuvia itsetunto-ongelmia pääsisi sen enempää syntymään kuin normaalissa koululuokassa. Verrataanhan sielläkin omia suorituksia jatkuvasti muiden suorituksiin ja kaikki tietävät suunnilleen kuinka hyvin/huonosti pärjäävät luokkatovereihin verrattuna.
Onko omien (esimerkin mukaisesti huonojen) kykyjensä tiedostamaan oppiminen parhaimmillaan sitä, että opettajat pistävät heikkolahjaisien ryhmään? Ja sitten lapselle sanotaan, että et ole kovin hyvä matematiikassa, joten pistetään sinut tähän ryhmään missä mennään vähän hitaammin eteenpäin. Kyllä koearvosanasta nyt voi olla ihan hiljaa, mutta sellainen jaottelu on ihan liian näkyvää ja ei todellakaan voi aiheuttaa mitään hyvää nuorten ihmisten psyykkeille. Nerotkin lapset voivat alkaa kuvittelemaan olevansa jotenkin parempia ihmisiä. Ja ovatko he?
Siis jos olisi aivan pakko tehdä joku jako, miksei olisi "tavallinen ryhmä" ja vaikka "jatkoryhmä". Sama asia mutta eri nimet. Sanoilla on paljon valtaa. Jatkoryhmään pääsisi jos tosi kovasti haluaisi tai jos kokeessa saisi kymppejä. Näin heikkolahjaiset voisivat ajatella jälkeenpäin, että "olin vain tavallisissa ryhmissä joka aineessa" - vertaa siihen, että "olin heikkolahjaisten ryhmässä."
Toinen pointti on se, että peruskouluissa on paljon verrattain lahjakkaita lapsia, jotka eivät vaan jaksa (tai pysty esim. kotiolojen takia) keskittymään mihinkään. Sitten hänelle vielä luodaan olo, ettei hänestä ole mihinkään.
Kyllä peruskoulun aikana pitäisi oppia tuntemaan omat kykynsä, ilman että joku tulee osoittamaan sormella tai pistämään eri tasoisii ryhmiin. Lapset voivat kyllä olla tosia julmia toisilleen, ja ihan ilman näitä jaottelujakin.
Ite olen todella vastaan muunlaisia jaotteluja kuin ainekohtaisia (ja vain esim. luonn.tiet.aineisiin) ja nekin vain tavis-jatko ryhmiin. Todella todella lahjakkaat (1% tai alle) voisivat tietty hyppiä luokkia ja muillekin voisi järjestää vapaaehtoisia jatkokursseja joihinkin aineisiin vaikka koulun jälkeen tai korvaamaan joitain "turhempien" aineiden opetusta, esim. kuvaamataitoa on ihan liikaa joidenkin mielestä (itse tosin pidinkin niistä).
Jos todella haluaa käyttää aikansa pelkästään opiskeluun, jo ihan lapsesta saakka niin herää kysymys millaisesta älykkyydestä on kysymys. Todella fiksut ihmiset osaavat myös nauttia elämästä sen opiskelun aikana. Eikä "elämä mene hukkaan" vaikka yhteiskunta ei järjestäkään ohjattua tekemistä. Heidän nimensä eivät ehkä yhtä usein jää historian kirjoihin, mutta minkä arvoista sekään on sitten kuoleman jälkeen. Hmm, meninköhän jo liian pitkälle tän jutun kanssa? :)
1. Peruskoulun nopeuttaminen: Lapset tuskin tulisivat itse päättämään siitä lukevatko he ala-asteen kolmessa vai kuudessa vuodessa. Päätöksen tekevät vanhemmat jotka pahimassa tapauksessa pakottavat lapsensa tiukkaan aikatauluun johon eivät enään kuulu normaalit leikit.
- ehdotus, kouluissa opettajat voisivat seurata lasten edistymistä ja sen perusteella mahdollisesti siirtää lasta jonkin luokka-asteen yli. Tällä saatettaisiin nopeuttaa niin sanottujen älykkäiden lasten opiskelua vuodella tai parilla.
2. Lukio: Suomessa on hyvinkin mahdollista suorittaa lukio vaikka vuodessa (tiedän henkilöitä). Aikuislukiot, opiskelin eiran aikuislukiossa, jossa tunteja on vähemmän per kurssi ja jossa opetusta on 12 tuntia päivässä. Ruotsin opettejia taisi olla jotain 8 kpl. Joten kursseja riittää opiskella lukion oppimäärä vaikka vuodessa.
-------------------------
Se ainut asia mihin kaipaisin hieman parannusta on normaalien lukioiden kurssitarjonta. Useat "kypsyvät" vasta lukio ajoillaan ja tajuavat kuinka hauskaa opiskeleminen voi olla. Heille pitäisi pystyä tarjota eri aloilta syventäviä kursseja paljon enemmän. Suomen koulutus ohjelma on liian laaja, se ei kouluta ihmisiä tarpeaksi "tarkasti".
Juttelin iranilaisen koulukaverini kanssa joka kertoa iranin "lukiosta" jossa oli matematiikan opettajia pelkästään geometriaan ja muihin suuntautumis aloihin. Ei luettu enään matematiikka yleisesti vaan suuntauduttiin johonkin jossa sitten oltiinkin todella hyviä. Suomessa ollaan kohtiksia kaikessa, hyviä ei missään.
-------------------------------------
Itse olen nyt menossa lukemaan matematiikkaa Helsingin yliopistoon ja olen joskus kuullut että yliopiston tarjontakin on hieman liian laajaa. (kuulopuhetta vain)
Pahoittelen kirjoitus virheitä, en jaksanut lukea tekstiä uudelleen.