Mulla on musta 10 vuotta vanhempi isovelipuoli. se oli mun faijan aijemman avioliiton lapsi, ei koskaan läheinen. Sillä on nyt kaks alle 4-vuotiasta lasta, eli mä oon niinku täti-puoli...
Sit mulla on mua 8 vuotta nuorempi, "aito" pikkuveli, joka on mulle kaikki kaikessa. Miten sitä voi rakastaa niin paljon? Se on nyt kuusi.
Mutta 4 vuotta sitten mun faija alko ryyppää, petti äitiä. Erohan siitä tuli, faija jäi asumaan muijansa kanssa joka on oikeesti okei. Faijan avovaimolla oli myös oma lapsi entistä liitostaan, nytten 10-vuotias tyttö. Kaikkien mutkien kautta pikkuveljeni muutti faijani luo asumaan. Sitten kolme-vuotiaana se sairastu diabetekseen, sokeritautiin. Se oli kauheeta. Mut mun pikkuveli oli vahvempi ku mä.
Sitten sain pikkuvelipuolen, se on nyt kohta kolme vuotta. Ihana lapsi myös...Mutta sitten syntyi vielä yksi lapsi, poika taasen. Mä en tiedä, kai se arvostus laski...Vittu ku mä vihaan itteeni! Viime kesänä, kesäkuun 7.päivä, "sisko-puoleni" soitti ja kertoi...
Arvaatteko?
Kätkytkuolema, se oli vain puoli vuotta. Kaikki kuoli. Nyt, vuosi myöhemmin, syntyi uusi siskopuoli. Jos sille sattuu jotain, mä en kestä enää. Yhden veljen menettäminen on jättäny muhun liian suuret arvet, mä tiedän että oon muuttunu jo tarpeex, hämärään, pimeeseen suuntaan. Mun faija ei oikein kestä, sekin on vajonnu. Mutta me taaperretaan eteenpäin, kaikkien särkyneiden sisarusten takia, jotka on kiinni toisissaan ohuilla, valkoisilla langoilla...
Mitä mä teen? Mä oon selvästikkin irti perheestäni, mä tunnen sukulaisten katseet:"Tuo yksi asuu äitinsä luona..." "Ei se kuulu perheeseen" "Se ei tiedä näitä juttuja"... Mä vaan roikun mukana, mä oon siellä mahdollisimman usein, ja mä tiedän, että mun lanka on kaikista valkoisista kaikkein ohuin.
Sit mulla on mua 8 vuotta nuorempi, "aito" pikkuveli, joka on mulle kaikki kaikessa. Miten sitä voi rakastaa niin paljon? Se on nyt kuusi.
Mutta 4 vuotta sitten mun faija alko ryyppää, petti äitiä. Erohan siitä tuli, faija jäi asumaan muijansa kanssa joka on oikeesti okei. Faijan avovaimolla oli myös oma lapsi entistä liitostaan, nytten 10-vuotias tyttö. Kaikkien mutkien kautta pikkuveljeni muutti faijani luo asumaan. Sitten kolme-vuotiaana se sairastu diabetekseen, sokeritautiin. Se oli kauheeta. Mut mun pikkuveli oli vahvempi ku mä.
Sitten sain pikkuvelipuolen, se on nyt kohta kolme vuotta. Ihana lapsi myös...Mutta sitten syntyi vielä yksi lapsi, poika taasen. Mä en tiedä, kai se arvostus laski...Vittu ku mä vihaan itteeni! Viime kesänä, kesäkuun 7.päivä, "sisko-puoleni" soitti ja kertoi...
Arvaatteko?
Kätkytkuolema, se oli vain puoli vuotta. Kaikki kuoli. Nyt, vuosi myöhemmin, syntyi uusi siskopuoli. Jos sille sattuu jotain, mä en kestä enää. Yhden veljen menettäminen on jättäny muhun liian suuret arvet, mä tiedän että oon muuttunu jo tarpeex, hämärään, pimeeseen suuntaan. Mun faija ei oikein kestä, sekin on vajonnu. Mutta me taaperretaan eteenpäin, kaikkien särkyneiden sisarusten takia, jotka on kiinni toisissaan ohuilla, valkoisilla langoilla...
Mitä mä teen? Mä oon selvästikkin irti perheestäni, mä tunnen sukulaisten katseet:"Tuo yksi asuu äitinsä luona..." "Ei se kuulu perheeseen" "Se ei tiedä näitä juttuja"... Mä vaan roikun mukana, mä oon siellä mahdollisimman usein, ja mä tiedän, että mun lanka on kaikista valkoisista kaikkein ohuin.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Mun isoveljen tyttöystävä oli viimesiä kuukausia/viikkoja raskaana niin se vauvan sydän pysähty ja se kuoli...se oli ihan hemmetin rankkaa ja mä masennuin.Joten mä ymmärrän sua...
Älä syytä itseäsi mistään.
Kenelläkään perheen jäsenistä ei ole mitään osaa eikä arpaa siihen.
Minulle ei ole sattunut mitään tuollaista, mutta silti vain jotenkin ymmärrän sinua.
Nyt varmaan ajattelet että miten voin ymmärtää sinua, mutta silti ymmärrän.
En ehkä tiedä miltä se tuntuu, mutta tiedän, että se satuttaa.
Mutta voithan ajatella, että he kaikki ovat nyt paremmassa paikassa ja katselevat sinua sieltä ylhäältä.
Älä muserru vaan koita jaksaa eteenpäin, niin hekin varmasti toivovat sinun tekevän.
En tiedä uskotko Jumalaan, mutta sanotaan, että Jumala ottaa kärsivät luokseen.
Uskon, että olet vahva tämän asian suhteen ja olethan sinä!
Koska olet jaksanut näinkin pitkälle!
Toivotan sinulle onnea ja jaksamista!
...niin, kiitos noista sanoistasi... kaipa ne auttoivat, vaikkaki nyt on ilmaanuntunut uusia ongelmia...noh, ei siitä sen enempää.
en usko jumalaan, tai uskon kait mutta...se on musta aika paska tyyppi yksinkertaisesti. thanks vielä kummiski. koetan jaksaa, onhan mulla vielä mun ystävät jäljellä :)