KLL

KLL ei ole mitään muuta kuin Suomen tasokkain ikäkausikilpailu. Tasokkain siksi, että siellä on eniten kisaajia. Ikäkausikisa siksi, kun 13 v, 16 v ja 20 v on omat sarja. Siitä nyt puuttuu ainoastaan 10 v kilpasarja, mitä tänne tunnutaan kovasti toivovan. Kun on niin epäoikeudenmukaista, kun joidenkin 7 vuotiaat naperot eivät pysty millään voittamaan sarjaansa, kun joutuvat painimaan peräti 12-13 vuotiaita vastaan! Jos 10 v jostakin syystä lisätään, seuraavaksi pitää lisätä aloittelijasarja, sillä on niin mahdottoman epäoikeudenmukaista että juuri painin aloittaneet eivät pysty tätä kisaa voittamaan, kun joutuvat painimaan vuosia harrastaneita vastaan.

Jos tätä joidenkin ajatusketjua mukailee, niin voittajien pitäisi olla sarjojen vanhimmat. Jostakin syystä en usko näin tapahtuvan oikein monessa sarjassa
5439
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Ei ainakaan voita vanhimmat 13 sarjoissa 32, 37, 40, 52 ja 60!

Äänestä

Aivan. Ei joka kisassa tarvitse olla saumaa mitaleille. Meillä ei ainakaan ole nyt, ehkä ei moneen vuoteen, ehkä ei koskaan. Mutta lähdemme haastamaan jo nyt tietämiämme "kovia" kavereita ja pitämään hauskaa kauden viimeisissä kisoissa kavereiden kanssa, ennenkuin itse kukin irtoaa kesälaitumille, kuka minnekin. Ei tarvitse miettiä vetoja, puntarisarja on ilmoitettu niin, että siihen varmasti mahdutaan. Luultavasti otteluja on kaksi, joiden jälkeen kisa on ohi, mutta senkin jälkeen jäämme kannustamaan vielä jäljellä olevia kavereita.

Eikä häiritse yhtään jos se vanhempi ja parempi, ehkä jopa pari kiloa vetänyt kaveri päättää ottelun selätykseen muutamassa sekunnissa. Suokoon sen hänelle, on varmasti tehnyt vuosien varrella enemmän treeniä kuin me. Ehkä tämä kaveri jopa on kisan kärjessä - saapa kehuskella, että sarjavoittaja sattui samaan sarjaan.

En ymmärrä joidenkin mesoamista täällä, kun kaikki pitää saada heti ja nyt. Alakoulukäisillä on ne kaikki 6 vuotta aikaa olla 13 v. sarjassa. Kyllä joskus on ikä kohdillaan

Äänestä

ikäkausi-KLL-kisan voittajat:

Pojat 13 v 28 kg Ojala
Pojat 13 v 30 kg Hakala
Pojat 13 v 32 kg Laurila tai Salmi
Pojat 13 v 34 kg Westerlund tai Ronkainen
Pojat 13 v 37 kg Mört (jos ei pääse sarjaan niin Komppa)
Pojat 13 v 40 kg Repo tai Teräväinen
Pojat 13 v 45 kg Yli-Hannuksela
Pojat 13 v 52 kg Väliahdet
Pojat 13 v 60 kg Mesiäinen
Pojat 16 v 40 kg Eronen
Pojat 16 v 44 kg Kunttu
Pojat 16 v 48 kg Peltokangas tai Kallio
Pojat 16 v 52 kg Syrjä
Pojat 16 v 56 kg Puska
Pojat 16 v 62 kg Lipasti
Pojat 16 v 70 kg Ropponen
Pojat 16 v 85 kg Peltoniemi
Pojat 20 v 55 kg Saarenoja
Pojat 20 v 60 kg Latvala
Pojat 20 v 65 kg Salminen
Pojat 20 v 70 kg Jaakkola
Pojat 20 v 75 kg Öxyavuz
Pojat 20 v 90 kg Huovinen
Tytöt 13 v 28 kg Asell (jos ei pääse sarjaan, Lehtimäki)
Tytöt 13 v 30 kg Enlund (tai Asell)
Tytöt 13 v 34 kg Ropponen (jos ei pääse sarjaan, Vainionpää)
Tytöt 13 v 40 kg Salomäki
Tytöt 13 v 52 kg Vanhanen
Tytöt 20 v 48 kg Väli-Torala (jos ei pääse sarjaan, Liimatainen)
Tytöt 20 v 56 kg Pihlaja
Tytöt 20 v 67 kg Lönnqvist

Äänestä
  • loppukomentti:

    Pojat 13 v 28 kg Ojala OIKEIN
    Pojat 13 v 30 kg Hakala OIKEIN
    Pojat 13 v 32 kg Laurila tai Salmi SALMI OIKEIN. JA LAURILA TOINEN!
    Pojat 13 v 34 kg Westerlund tai Ronkainen RONKAINEN OIKEIN. WESTERLUND PUUTTUI KOKO KISASTA
    Pojat 13 v 37 kg Mört (jos ei pääse sarjaan niin Komppa) OIKEIN MÖRT - PÄÄSI SARJAAN.
    Pojat 13 v 40 kg Repo tai Teräväinen OIKEIN REPO
    Pojat 13 v 45 kg Yli-Hannuksela OIKEIN
    Pojat 13 v 52 kg Väliahdet OIKEIN
    Pojat 13 v 60 kg Mesiäinen OIKEIN
    Pojat 16 v 40 kg Eronen TÄMÄ VÄÄRIN
    Pojat 16 v 44 kg Kunttu TÄMÄKIN VÄÄRIN - KUNTTU TOINEN
    Pojat 16 v 48 kg Peltokangas tai Kallio JEP. KALLIO
    Pojat 16 v 52 kg Syrjä SYRJÄ PUUTUI KISASTA, PELTOKANGS TULI ALEMPAA VOITTAMAAN
    Pojat 16 v 56 kg Puska PUSKA PUUTTUI KISASTA
    Pojat 16 v 62 kg Lipasti OIKEIN
    Pojat 16 v 70 kg Ropponen OIKEIN
    Pojat 16 v 85 kg Peltoniemi PELTONIEMI PUUTTUI
    Pojat 20 v 55 kg Saarenoja OIKEIN
    Pojat 20 v 60 kg Latvala OIKEIN
    Pojat 20 v 65 kg Salminen TÄMÄ VÄÄRIN SALMINEN TOINEN
    Pojat 20 v 70 kg Jaakkola TÄMÄKIN VÄÄRIN JAAKKOLA KOLMAS
    Pojat 20 v 75 kg Öxyavuz JA TÄMÄKIN VÄÄRIN, TOINEN
    Pojat 20 v 90 kg Huovinen HUOVINEN PUUTTUI
    Tytöt 13 v 28 kg Asell (jos ei pääse sarjaan, Lehtimäki) VÄÄRIN MENI LEHTIMÄKI TOINEN JA KOLMAS
    Tytöt 13 v 30 kg Enlund (tai Asell) JOO ASELL
    Tytöt 13 v 34 kg Ropponen (jos ei pääse sarjaan, Vainionpää) ROPPONEN PÄÄSI SARJAAN OIKEIN
    Tytöt 13 v 40 kg Salomäki SALOMÄKI PUUTTUI KISASTA
    Tytöt 13 v 52 kg Vanhanen IHAN VÄÄRIN
    Tytöt 20 v 48 kg Väli-Torala (jos ei pääse sarjaan, Liimatainen) VÄLI TORALAKIN PÄÄSI MUTTA EI VOITANUT EIKÄ VOITTANUT LIIMATAINENKAAN ELI VÄÄRIN
    Tytöt 20 v 56 kg Pihlaja OIKEIN
    Tytöt 20 v 67 kg Lönnqvist OIKEIN

    17 OIKEIN, 7 VEIKATUISTA PUUTTUI VAIN 6 TÄYSIN VÄÄRIN. AIKA HYVÄ. Pikkupojat meni aika oikein. Tytöissä ja isommissa pojissa eniten poikkeamia

    Äänestä

Melkoisen hyvin on näköjään tiedossa kovimmat mitallisuosikit ylläolevassa veikkauksessa.
Eipä tuohon ole juurikaan mitään lisättävää :)

Äänestä

Kommentoi aloitusta


-ikäkausikisa- kirjoitti:

KLL ei ole mitään muuta kuin Suomen tasokkain ikäkausikilpailu. Tasokkain siksi, että siellä on eniten kisaajia. Ikäkausikisa siksi, kun 13 v, 16 v ja 20 v on omat sarja. Siitä nyt puuttuu ainoastaan 10 v kilpasarja, mitä tänne tunnutaan kovasti toivovan. Kun on niin epäoikeudenmukaista, kun joidenkin 7 vuotiaat naperot eivät pysty millään voittamaan sarjaansa, kun joutuvat painimaan peräti 12-13 vuotiaita vastaan! Jos 10 v jostakin syystä lisätään, seuraavaksi pitää lisätä aloittelijasarja, sillä on niin mahdottoman epäoikeudenmukaista että juuri painin aloittaneet eivät pysty tätä kisaa voittamaan, kun joutuvat painimaan vuosia harrastaneita vastaan.

Jos tätä joidenkin ajatusketjua mukailee, niin voittajien pitäisi olla sarjojen vanhimmat. Jostakin syystä en usko näin tapahtuvan oikein monessa sarjassa

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu