Versotaudista

Onko kellään omakohtaisia kokemuksia ruusun versotaudista? Mulla on ollut kaksi vuotta runkoruusu (muistaakseni Alice), joka on pärjännyt loistavasti ja kukkinut runsaasti. Nyt tänä vuonna kevätleikkauksen yhteydessä ihmettelin tummia laikkuja versoissa, mut arvelin silloin, että ne on vaan jotain talvivaurioita. Leikkasin tummat kohdat pois ja jätin ruusun vielä samaiseen viileään varastoon, missä se on nämä pari talvea oleskellut.

Kolmisen viikkoa myöhemmin kävin hakemassa sen sitten parvekkeelle valoon ja huomasin, että puolet aiemmin vihreistä versoista oli mustunut ja kuivanut ihan siihen "möllykkään" (varttamiskohtako se nyt on?) asti. Nyt kun ruusu on ollut näkösällä, niin olen huomannut, että siihen on alkanut ilmestyä lisää hissuksiin laajenevia tummia alueita, muutama kasvuun lähtenyt verso on nuupahtanut, eikä terveistä silmuista näytä tulevan uutta vihreää. En keksi/löydä mitään muuta selitystä kuin versotauti. Mitä tuolle olisi tehtävissä vai joutaako koko roska roviolle? Ja voiko se levitä ilman välityksellä toiseen ruusuuni?
0582
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


ruusu roviolle? kirjoitti:

Onko kellään omakohtaisia kokemuksia ruusun versotaudista? Mulla on ollut kaksi vuotta runkoruusu (muistaakseni Alice), joka on pärjännyt loistavasti ja kukkinut runsaasti. Nyt tänä vuonna kevätleikkauksen yhteydessä ihmettelin tummia laikkuja versoissa, mut arvelin silloin, että ne on vaan jotain talvivaurioita. Leikkasin tummat kohdat pois ja jätin ruusun vielä samaiseen viileään varastoon, missä se on nämä pari talvea oleskellut.

Kolmisen viikkoa myöhemmin kävin hakemassa sen sitten parvekkeelle valoon ja huomasin, että puolet aiemmin vihreistä versoista oli mustunut ja kuivanut ihan siihen "möllykkään" (varttamiskohtako se nyt on?) asti. Nyt kun ruusu on ollut näkösällä, niin olen huomannut, että siihen on alkanut ilmestyä lisää hissuksiin laajenevia tummia alueita, muutama kasvuun lähtenyt verso on nuupahtanut, eikä terveistä silmuista näytä tulevan uutta vihreää. En keksi/löydä mitään muuta selitystä kuin versotauti. Mitä tuolle olisi tehtävissä vai joutaako koko roska roviolle? Ja voiko se levitä ilman välityksellä toiseen ruusuuni?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu