Muutimme miehenkanssa erilleen 1,5 vuotta sitten jatkoimme kuitenkin ns parisuhteessa meillä on kolme pientä lasta joista nuorimmainen sairastui vakavasti 6 kk sitten. Sairaus on johtanut useisiin eri terapioihin ja pitkiin sairaala jaksoihin. Hiljalleen mies alkoi sysäämään kaikki minulle yksin hoidettavaksi.
Ensin loppui viikko viikko huolto systeemi ja lapset olivat isällään viikonloppuisin yhden yön, nyt sekin on työn ja tuskan takana että voisi heidät ottaa edes hetkeksi.
Nuorimmaisen hoito vastaa laitos hoitoa valvon yöllä, kannan, syötän, juotan oikeastaan häneltä on kaikki opitut taidot lähtenyt huteraa kävelyä lukuunottamatta. (ei edes puhu enään)
Kaksiviikkoa sitten "nukuimme" vielä samassa sängyssä nyt mies ei halua enään puhua tai nähdä. Laittoi vaan viestin että haluaa alkaa elämään omaa elämäänsä.
Kaiken tämän keskellä tunnen itseni hyvin pieneksi välillä käyn ylikierroksilla mutta nyt tuntuu että olen antanut kaikkeni, enempää minusta ei enää irtoa. Tuntuu kuin pitäisi itkeä mutta en osaa juoksen vain vessassa oksentamassa enkä saa syötyä vaikka kuinka yritän, kaikki tulee ulos heti.
Tiivistettynä minä en jaksa enään tämä kaikki on liikaa yhdelle ihmiselle, terveet lapset kärsii tilanteesta selvästi en tiedä enää mitä teen? Vaikka kuinka yritän potkia itseäni eteenpäin ja jaksamaan niin kroppa ei tottele ja pää ei jaksa.
pahoittelen kirjoitus virheitä en jaksa ruveta korjaamaan. Laitan koneet päälle ja yritän nukkua ennen kuin ensimmäinen yön hälytys tulee.
Nyt en jaksa enään
4
664
Vastaukset
- -Believe-
Hei!
En ole mikään varsinainen asiantuntija, mutta selvästi sinulla on vaikea elämänvaihe meneillään.
Olen ehdottomasti sitä mieltä että käy juttusilla jonkin ammattiauttajan kanssa, niin voitte keksiä erilaisia ratkaisumalleja ja saat omat henkilökohtaiset asiasikin kuntoon.
Keskustelkaa miehenne kanssa ihan kunnolla ja asiallisesti asiasta aiotteko jatkaa vielä yhdessä. Vastuu lapsista kuuluu teille molemmille.
Mutta tämä oli vain minun mielipiteeni asiasta, mutta älä jää tämän asian kanssa yksin!!
Kaikki kääntyy vielä hyväksi! : ) - JK
VAI IIIN
- olen yksinäinen
Vai niin.
Niinkö.
JK
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Selvästi näyttää siltä, että SDP:n kannattajat hyväksyy kiusaamisen
ja seksuaalisen ahdistelun, kun puolueen kannatus pysyy korkealla. Mitä tämä kertoo demari-äänestäjien moraalista?1895109- 181812
Kenen joukoissa Suomi seisoo maailmalla, jos SDP voittaa seuraavat vaalit?
SDP on ainoa pohjoismainen sosialidemokraattinen puolue, joka edelleen kuuluu Sosialistiseen internationaaliin. Sitä ka631636Jos mies oikeasti haluaa sinut
Hän ei ota riskiä että menettäisi sinut. Ei pienintäkään. Mies ei jätä vastaamatta viesteihin eikä pidä sinua epätietois1271527Helena Puolakka laukoo suorat sanat Vappu Pimiän MasterChef -pestistä
Vappu Pimiä on uusi MasterChef Suomi -tuomari. Kokenut keittiömestari ja ravintoloitsija Helena Puolakka laukoo suorat s101507Voiko ryyppäämisellä tienata elantonsa?
Lassi Kuhlman on rappiostriimaaja. Hän kuvaa omaa päihteiden käyttöään pitkissä somestriimeissä. Katsojat voivat lahjoit511185Ketä ehdotatte seuraavaksi kuntanne johtohahmoksi
Ei ole teitä riitaisia kehityksen jarruja helppo yrittää kohti valoa ohjata. Siinä on teille pähkinä purtavaksi.961084Persuille 1,8 prosenttiyksikköä laskua. Keskusta meni ohi ja Vasl hengittää niskassa
Erityisesti työväestö on hylkäämässä persut. https://yle.fi/a/74-20208249307980- 196945
Dannyn "ex-käly" Jennika Vikman teki erikoisen ratkaisun!
Dannyn "ex-käly" Jennika Vikman paljasti uudet kujeet. Hän on mukana kohutussa Sointu Borg & Tyrkyt -realityssä. Jääkö7840