Olisko irlanninterrieristä metsästyskoiraksi, kuten noutajaksi ja minkin haukkujaksi/ajajaksi? Mejään siitä taitaa ainakin olla. Minua kiinnostaa irlanninterrieri ja narttua olisin hankkimassa, koska ensimmäiseksi koiraksi tulisi. Mutta harrstan myös metsästystä Ja tietääkö kukaan, kuinka hyvin irlanninterrieri kestää vettä/pakkasta?
Irskistä metsästykseen?
6
1394
Vastaukset
- hunajakurkku
Kukaan ei osaa vastata
- Irskixx
Hanki saksanmetsästysterrieri. Niillä nuo metsästysominaisuudet otetaan myös jalostusvalinnoissa huomioon. Irskeillä kun ei juuri sitä rodunomaista käyttöä enää ole (rottakoira, vahti jne.), niin suurin osa on seurakoirina. Lisäksi niillä ei tavallisesti ole ajohaukkua.
Irskillä toki on kaksinkertainen karva, mutta ei se mikään koppikoira ole.- hunajakurkku
Enpä olekaan mitään koppikoiraa hankkimassa, vaan sisällä se pääsee yönsä viettämään :-) Ja harmiksi saksanmetsästysterrieri ei kuului suosikkirotuihini, vaan lähinnä irskiin olen kiintynyt :-( Jospa hankin irskin ja koitan saada siitä haaveilemani metsästyskoiran. Jos koirastani ei metsästykseen sitten ole, hankin toisen koiran ja alan harrastamaan samalla irskin kanssa jotain muuta :-) Varmemmista metsästysroduista mielestäni houkuttelevin on bretagnenbassetti, mutta kai hommaan ensin irskin ja katsotaan kuinka sen kanssa pyyhkii. Kiitos tiedoista! :-)
- Irski 4 v
hunajakurkku kirjoitti:

Minulla 4 v uros irski. Verraton apu lintumetsällä. Hakee kaikkea riistaa maasta tehokkaasti. Jälkivainulla pelaavana ei kuitenkaan aina reagoi puissa oleviin lintuihin. Erittäin innokas näädänjäljittäjä. Varmasti omimmillaan juuri pienpetojen metsästyksessä. Verijäljestä on innoissaan. Sitä ollaankin jonkin verran harjoiteltu, muttei kisailtu. Irski kestää hyvin pakkasta liikkuessaan. Meidän irski noutaa keppiä vedestä, vaikka pitääkin vesisadetta vastenmielisenä ulkoiluilmana.
Kasvattajalta kannaltaa tiedustella riistaverisyydestä. Niitäkin irskejä on, joilla riistaviettiä ei ole. - hunajakurkku
Irski 4 v kirjoitti:
Minulla 4 v uros irski. Verraton apu lintumetsällä. Hakee kaikkea riistaa maasta tehokkaasti. Jälkivainulla pelaavana ei kuitenkaan aina reagoi puissa oleviin lintuihin. Erittäin innokas näädänjäljittäjä. Varmasti omimmillaan juuri pienpetojen metsästyksessä. Verijäljestä on innoissaan. Sitä ollaankin jonkin verran harjoiteltu, muttei kisailtu. Irski kestää hyvin pakkasta liikkuessaan. Meidän irski noutaa keppiä vedestä, vaikka pitääkin vesisadetta vastenmielisenä ulkoiluilmana.
Kasvattajalta kannaltaa tiedustella riistaverisyydestä. Niitäkin irskejä on, joilla riistaviettiä ei ole.Ahaa, kiitos tiedosta!
Taidanpi perua varaamani bretagnenbassetin pennun ja hommata tosiaan sen irskin :-)
- Irskit rulettaa<3
joo, kannattaa ottaa irski jos sille on aikaa. Koska se vie sydämmesi. Takuu varmasti. Niin minulle on käymässä kovaa vauhtia. Meillä on irski uros 2v. Ja sul on hyvä suunnitelma. :) Ja noi irskit kestää pakkasta hyvin ja hylkii vettä. Onnee Irskin kaa!
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 437377
Oletko keskustellut kaivatustasi muiden
Kanssa lähiaikoina? Jos, onko keskustelu ollut positiivista tai negatiivista? Vaikuttaako keskustelut mielipiteeseesi ka533662Ennen ei ollut persuja ja työttömyyttä, lääkäriinkin pääsi
Ennen oli kaikilla töitä Kauppiaille kelpasi kun saivat voittoa Yritystukia ei ollut Lääkäriin pääsi kaikki haluklaat Nu473546- 623298
- 512984
Tulipalossa henkilövahinkoja, itsenäisyyspäivä alkoi huonosti, poliisi tiedottaa lisää
Savonlinna https://www.como.fi/uutiset/savonlinna-henkilovahinkoja-tulipalossa-poliisi-tiedottaa-lisaa/512852Kyllä on Vasemmistoliitosta Koskelan johdolla tullut todellinen ääripuolue
se on niin tulipunainen kuin olla voi, ja selvästi haluaa jatkuvasti eripuraa, ja repiä kansaa kahtia. Siinä on jo vuod342799Antifasismi - mitä se on?
Se on äärivasemmistolaista anarkistista toimintaa joka käyttää fasisminvastaisuutta keppihevosena oikeuttaakseen toimint302464IL- KELA:n pääjohtaja, lääke- ja oikeustieteen tohtori Lasse Lehtonen sekavassa tilassa Brysselissä!
"Iltalehden tietojen mukaan Lehtosen käytös Brysselin lentokentällä on herättänyt huomiota, ja hänen olemuksensa on tulk1861829- 471541