Mitähän se niinkuin tarkoittaa, kun mies, jota on alkanut vähitellen pitää melkein poikaystävänä yhtäkkiä alkaa vertailla mua entisiin ja nykysiinkiin naispuolisiin"faneihin" ja kun pahoitan mielen tollasesta vertailusta, niin sanoo: "Mutta nythän sä tiedät!" Ja sitten aina on viikon hiljaa eikä vastaa puhelimeen, jos menen esim vanhempien luona käymään enkä voi tavata viikonloppuna. Ja sitten taas on ihan niinkuin ei olisikaan mitään tapahtunut.
Ja sitten kehuu kuinka taitava on työssään ja skimbaamaan ja kuinka tuntee sen ja sen puolijulkkiksen - mutta en ole kertaakaan tavannut sen työkavereita enkä näitä julkkiksia tämän neljän kuukauden aikana kun on tunnettu.
Ja sitten kehuu kuinka taitava on työssään ja skimbaamaan ja kuinka tuntee sen ja sen puolijulkkiksen - mutta en ole kertaakaan tavannut sen työkavereita enkä näitä julkkiksia tämän neljän kuukauden aikana kun on tunnettu.
Vastaukset 19
Vanhimmat
Aivan normaalia käytöstä.
Aivan normaalia käytöstä narsistilta! Tarkoititko sanoa noin.
Hämmästynyt hölmö voisi nyt lopettaa "melkeinkään pitämästä poikaystävänään" tuommoista lapsellista retkua, onpa jätkä sitten narsisti tai ei. Ainakin hölmö hän on!
Latistamisesi on jo alkanut. Lemppaa heti mäkeen se, tai et pääse enää edes vanhempiasi tapaamaan. EDES!
Taitaa sinun melkeen poikakaverissa olevan narsistisia piirteitä. Vertaa häntä sinun entisiin poikaystäviin, niin että kehut sinun exiä. Jos sinulla on jotain miespuolisia kavereita, niin kerro meneväsi hänen kanssa leffaan tai jotain muuta vastaavaa.....
jos on narsku niin, mustasukkaisuus, kateellisuus, kritiikin kesto... tulee varmaan noilla keinoilla esiin.
Turha ruveta kikkailemaan ja leikkimään. Ei tuommoiset mitään opi, eikä parisuhteen tarkoitus ole opettaa, muuttaa ja pelata jotain teinipelejä. Sanonpa vaan, että semmoinen nuijapääjätkä ei tarvitse mitään kokeita enää, eikä armonaikaa touhuilleen!
Ei opettamisesta ollutkaan kyse, vaan nopeammin näkee minkälaisen ihmisen kanssa on tekemisissä.
Narskun kanssa sujuu aika pitkään hyvin, jos kaikki menee hänen suunnitelmien mukaan. Riidoissa, erimielisyyksissä... tulee narskun luonne helposti esiin.
Anyway parempi olisi vaan lopettaa suhde....
Eiköhän tuo jo ole nähty minkälainen mies on kyseessä. Vaikka ei olisikaan narsisti, niin ainakin on hiton lapsellinen ja tyhmä. Mitä semmoisella tekee kukaan!
Kuulostaa tosi fiksulta käytökseltä. Tottakai kannattaa itse olla ihan mulkku että saisi toisen käyttäytymään huonosti. Tottakai se oma, itseasiassa vielä huonompi käytös siinä on ihan hyväksyttävää koska no.... no kai se jostain syystä on.
Kyllä, jos on mielestään hyvä ammatissaan ja laskettelemaan on narsisti. Ihan fakta homma. Ja vanhoja naisiahan ei muistele kukaan mies. :D
Kyllä raati täällä taas tuomitsee ihan normaalia käytöstä. Tämäkin oli jo puristettu kirjoitus jossa oli kaikki huomatut ikävät puolet ihmisestä ja siltikään ei mitenkään kammottavalta kuulosta tyyppi. Entä jos olisi saatu toinen mokoma kirjoitus hyvistä puolista?
No tottakai naisjutut häiritsi ja kiusallani mainitsin jotain omista vanhoista hommeleista - huomasin kun äijän naama kiristyi ja sanoi "Ihan kivaa, et sulla on ollu kivaa!"
Mutta sitten siinä on nyt viime aikoina tullu niin paljon temppuilua, mollausta ja uhmittelua, että kun muistan jotain omia exiä, niin tiedän mitä ARVOSTUS tarkoittaa, ja sitä ei tuo risukeppi honkkeli (olisiko jopa niin neuroottinen ettei syö) minulle anna.
Kiitos tänne tuesta, ei tule olemaan vaikeeta lopettamaan itsen kiusaaminen. Kun on rakkaussuhteessa, silloin ei pitäis kilvoitella vaan nauttia.
Minulla on samanlaisia kokemuksia ja jäin suhteeseen lähes kolmeksi vuodeksi. Voin luvata, että tuo jatkuu ja pahenee vain ajan kanssa. Ja jos jatkat, niin jossain vaiheessa mentät itsekunnioituksesi ja -arvostuksesi, väsyt taistelemaan verbaalivirtuoosi tuulimyllyä vastaan ja vihastut vastavuorottomuudesta ja itsekkyydestä.
Itsekin kirjoitin alkuvaiheessa näille palstoille, ja nyt jälkikäteen voin vaan todeta, että kuvailin ja näin tilanteen juuri niin kuin se oli, ja olin jättämässä häntä. Mutta ne tunteet, ollin ihastunut/rakastunut ja halusin ymmärtää ja yrittää, uskoin myös että hän muuttuu keskusteluiden ja oman antamiseni kautta. Hah, hän vaan käytti tunteitani ja asennettani hyväkseen. Kylmästi ja laskelmoiden, vetäen oikeista naruista, haavoittaen herkimpiä kohtiani, vääristellen joka ainoan tiedon murusen minusta minua vastaan. Mitätöimistä, panettelua, syyllistämistä ihan kaikesta, ja erityisesti hänen omista väärinteoistaan jne....lista on loputon.
Temppuilu, mykkäkoulut ja mollaus ovat kostoa. Ja se voi olla kostoa mistä vaan, jopa (ja erityisen usein) siitä, että olet parempi jossain tai sinulla on enemmän jotain.
Narsistisessa käyttäytymisessä korostuu mm. empatian puute, vastavuorottomuus, kateus joka ilmenee toisten mollaamisella ja itsen korostuksella sekä käsittämätön ajatus siitä, että hän on oikeutettu tekemään/sanomaan mitä tahansa. Auktoriteetteihin (poliisiin, lakiin, verottajaan tms.) kohdistuva ylimielisyys ja viha. Narsisti tarvitsee myös elämäänsä draamaa, hyvät ajat eivät kestä kauaa vaan tavalla tai toiselle hän saa teidät riitelemään ja syy on aina sinusta koska olethan lapsellinen, hullu, sekopää tms.
Jos kirjoittamani kuulostaa tutulta, niin ihan itsesi takia poistu suhteesta. Sillä tie edessäsi on pahempi ja traumaattisempi kuin ikinä voit kuvitellakaan.
En itse uskonut kun ystävät sanoivat että lopeta ja lähde pois. Sillä seurauksella, että elämänhaluni katosi, masennuin ja lopulta hakeuduin terapiaan. Olin tätä aiemmin ollut vahva, fiksu ja työelämässä menestynyt nainen, jolla on paljon koulutusta ja kokemusta. Mutta en ollut ennen seurustellut narsistin kanssa.
Neuvoni on että etsi kaikki tieto narsismista, mitä ikinä voit löytää. Katso myös itseäsi peiliin ja mieti miksi otat vastaan tunteetonta ja ilkeää kohtelua. Sekä muista, ettet voi paranta hänta -se on äärimmäisen vaikeaa jopa asiantuntijalle. Estä elämäsi ja itsetuntosi romahduttaminen. Kirjoita päiväkirjaa kuvaten rehellisesti, miten hän toimii ja kohtelee sinua, se auttaa myöhemmin realiteettien tunnistamisesta ja suhteesta parantumisesta.
juuri näin. Ei lisättävää.
Juuri noin se menee kaikessa lyhykäisyydessään!
Mahtaako Hämmästynyt hölmö uskoa kirjoituksesi! Aihetta olisi!
tr34 : hieno kirjoitus, etkä yliammu mitään. Osaat myös tukea alentamatta toista. Kiitos!
Aloittajan on hyvä miettiä noita sanottuja, mutta myös tätä : "..mitä ikinä voit löytää. Katso myös itseäsi peiliin ja mieti miksi otat vastaan tunteetonta ja ilkeää kohtelua". Aikanaan.
Oli asianlaita miten tahansa, mutta minusta olisi jotenkin surullinen ajatus että joku lopettaisi suhteen koska tuntemattomat ihmiset nettifoorumilla niin käskivät.
Toivottavasti siihen oli parempiakin syitä jos se on lopettu.
LK:lla ei taida olla ymmärrystä siitä, minkälaista tuhoa parisuhde narsistin kanssa tekee toiselle ihmiselle. Ap:n poikaystävän käyttäytymisessä on vahvoja narsistisia piirteitä. Siksi narsismista kärsineet varoittavat häntä.
Ap vaikuttaa tarkkanäköiseltä ja fiksulta kyseenalaistaessaan poikaystävänsä oudon käytöksen. Hän näkee väärinkäytön suhteen alkuvaiheessa ja kirjoittaa tänne saadakseen palautetta ajatuksilleen
Fiksuna ihmisenä hän tekee omat päätöksensä parisuhteen lopettamisesta tai jatkamisesta.
"Ap:n poikaystävän käyttäytymisessä on vahvoja narsistisia piirteitä. Siksi narsismista kärsineet varoittavat häntä."
Yksikään ihminen tällä palstalla ei voi varmasti sanoa että onko kyseinen ihminen narsisti. Etenkään yliherkistyneet.
Toisaalta myöskin, vaikka voisikin niin lienee järkevää että ap itse miettii onko suhde mieleinen vai ei.
Nyt on kuukausi mennyt...Hermostuin ihme juttuihin : "Mun tosi hyvä ystävä (suht tunnettu muusikko) ei kyllä käytä tolleen meikkiä"... "Mun kaveri näki meidät tuolla baarissa ja se kysyi et kuka se paksu typsy oli!"
olin yllättynyt, sanoin, ettei tollasia kerrota, vaiks joku olis sanonutkin. Se katsoi mua: "Mä olen kuule rehellinen!"
Mitäpä muuta sitten kuin että aloin itkeen, sanoin että "Ihan ekaks: sä olet ILKEE!"
ja tilitin ja lähdin ovet paukkuen.
En ole ottanut yhteyttä, eikä hänkään noin 3 viikkoon. Ajattelen päivittäin koko ajan... mut onneks noi paskadissaukset antaa oikeen kuvan tilanteesta.
Hyvä! Tuollaista ei sanota toiselle. Jos ei narsisti niin ihan tampio jätkä. Jos ottaa yhteyttä, niin sano, että opettelee ensin sosiaalisia käytöstapoja ennenkuin kuvittelee, että joku haluaa seurustella noin sivistymättömän ihmisen kanssa ; ). Ja toteat vielä kuinka sun kaveris ihmetteli kuka toi anorektinen kukkakeppi on kun näytit sen kuvaa....
no huh huh... ollaanpa sitä herkkää. elämä koulii!