Lienee luonnollista että kiinnostus vastakkaiseen sukupuoleen alkaa jo hyvissä ajoin ennen kuin siihen on vielä henkisiä ja fyysisiä edellytyksiäkään. Itselläni se alkoi 12-vuotisena, eikä sitä laukaissut muu kuin kavereiden rehentelevistä puheista saadut vaikutteet ja halu matkia aikuisia. Ne olivat lapsenomaisen optimistisia haavekuvia seurustelun, 'Suuresta' rakkauden ja panemisen ihanuudesta, ja niiden toteuttamiseen tuli välillä hieman pakkomielteinenkin tarve. Varsin pian turha optimismi katosi, tarkalleen 16.8.2005, kun astuin yläasteen ovista sisälle. Uusi maailma, jossa minua kiusattaisiin ja jossa juurtuisin sosiaalisen hierarkian pohjalle, oli jättävä kolauksen itsetunnolleni sekä tekemään minut varsin tietoiseksi siitä, kuinka huonot mahdollisuudet minulla olisi koskaan saada naista. Ala-asteella pätenyt sanaton sopimus, jonka nojalla tytöt ja pojat erottautuvat leikeissään omiksi leireikseen rikkoontuu yläasteella ja raja muodostuukin tästedes suosittujen ja epäsuosittujen välille. Menestys vastakkaisen sukupuolen kanssa on tärkeimpiä (ellei tärkein) sosiaalisia mittareita.
Samalla kun miespuoliset kiusaajani lärvittelivät minua avoimesti sen kolmen vuoden ajan, tyytyivät tytöt luokallani "hienotunteisempiin" kiusaamisen muotoihin. Niitä olivat kaikenlaiset "hyi"- ja "yöks" -tokaisut aina jos satuin olemaan jonkun heidän vieressään, pulpetin vetäminen poispäin mikäli opettaja sattui määräämään istumapaikat luokassa jne. Vaikka saatoinkin vaikuttaa tytöistä vastenmieliseltä, he tuskin olisivat osallistuneet kiusaamiseen muuten kuin miellyttääkseen poikia. Kenties nimenomaan yläasteen aikaiset kokemukseni ovatkin synnyttäneet naisvihani ja saaneet minut pilkkaamaan ajatusta että naiset olisivat jotenkin miesten kanssa saman arvoisia henkisesti kuin sosiologisestikaan. Minua vaivasi koko yläasteen ajan ja myöhemminkin ahdistus siitä tietoisuudesta, ettei minulla ollut minkäänlaisia mahdollisuuksia niihin iloihin, joista muut ikäiseni nauttivat. Siinä missä sällit jo kasi-ysiluokalla juottivat kimmakavereitaan humalaan ja saivat seksiä, jäi minun kohdallani toteutumatta ja sitä se on vielä tänä päivänäkin 19,5 vuotta vanhana. Voi vain toivoa että jos nyt saisin toteuttaa kauan tukahdutettuja tarpeitani, se tuottaisi jotenkin suurempaa henkistä ja lihallista tyydytystä kuin ilman vuosikausia kestänyttä lihankituutusta ;).
Aikanaan yritin kieltää ongelmani, koettamalla pakottaa itseni ajattelemaan etten olisi kiinnostunut tytöistä laisinkaan. Kuitenkin olen syntynyt heteromieheksi, jolla on naisiin kohdistuvia tarpeita sekä henkisellä että lihallisella tasolla. Seksuaaliset paineet saa toki purettua nettipornolla ja itsetyydytyksellä, vaikka ajoittainen masennus ja pohjalukemissa oleva itsetunto aika ajoin alentavat myös libidoa. Henkisen puolen tyydyttämättömyys näkyy kohdallani lähinnä heikkona minäkäsityksenäni. Miehuudenkin kannalta tuntuu vahingolliselta etten ole vielä kertaakaan päässyt olemaan naisen kanssa. Mitään esteitä teknisellä tasolla ei pitäisi olla. Kiinnostukseni naissukupuoleen kunnossa, niin kuin terveillä miehillä kuuluukin. Olen hoikka ja pitkä (~180 cm, 68 kg), olen hyvässä ja timmissä kunnossa vaikken vähään aikaan ole aktiivista liikuntaa harrastanutkaan. Monien miesten kesto-ongelmaa, mikä liittyy vehkeen kokoon ei minulla ole. Sen sijaan se ettei naamavärkkini miellytä naisia (ja tuskin miehiäkään) on puute, jota ei voi käytännössä kompensoida koristautumalla, käyttämällä hienoja vaatteita tai bodaamalla.
Samalla kun miespuoliset kiusaajani lärvittelivät minua avoimesti sen kolmen vuoden ajan, tyytyivät tytöt luokallani "hienotunteisempiin" kiusaamisen muotoihin. Niitä olivat kaikenlaiset "hyi"- ja "yöks" -tokaisut aina jos satuin olemaan jonkun heidän vieressään, pulpetin vetäminen poispäin mikäli opettaja sattui määräämään istumapaikat luokassa jne. Vaikka saatoinkin vaikuttaa tytöistä vastenmieliseltä, he tuskin olisivat osallistuneet kiusaamiseen muuten kuin miellyttääkseen poikia. Kenties nimenomaan yläasteen aikaiset kokemukseni ovatkin synnyttäneet naisvihani ja saaneet minut pilkkaamaan ajatusta että naiset olisivat jotenkin miesten kanssa saman arvoisia henkisesti kuin sosiologisestikaan. Minua vaivasi koko yläasteen ajan ja myöhemminkin ahdistus siitä tietoisuudesta, ettei minulla ollut minkäänlaisia mahdollisuuksia niihin iloihin, joista muut ikäiseni nauttivat. Siinä missä sällit jo kasi-ysiluokalla juottivat kimmakavereitaan humalaan ja saivat seksiä, jäi minun kohdallani toteutumatta ja sitä se on vielä tänä päivänäkin 19,5 vuotta vanhana. Voi vain toivoa että jos nyt saisin toteuttaa kauan tukahdutettuja tarpeitani, se tuottaisi jotenkin suurempaa henkistä ja lihallista tyydytystä kuin ilman vuosikausia kestänyttä lihankituutusta ;).
Aikanaan yritin kieltää ongelmani, koettamalla pakottaa itseni ajattelemaan etten olisi kiinnostunut tytöistä laisinkaan. Kuitenkin olen syntynyt heteromieheksi, jolla on naisiin kohdistuvia tarpeita sekä henkisellä että lihallisella tasolla. Seksuaaliset paineet saa toki purettua nettipornolla ja itsetyydytyksellä, vaikka ajoittainen masennus ja pohjalukemissa oleva itsetunto aika ajoin alentavat myös libidoa. Henkisen puolen tyydyttämättömyys näkyy kohdallani lähinnä heikkona minäkäsityksenäni. Miehuudenkin kannalta tuntuu vahingolliselta etten ole vielä kertaakaan päässyt olemaan naisen kanssa. Mitään esteitä teknisellä tasolla ei pitäisi olla. Kiinnostukseni naissukupuoleen kunnossa, niin kuin terveillä miehillä kuuluukin. Olen hoikka ja pitkä (~180 cm, 68 kg), olen hyvässä ja timmissä kunnossa vaikken vähään aikaan ole aktiivista liikuntaa harrastanutkaan. Monien miesten kesto-ongelmaa, mikä liittyy vehkeen kokoon ei minulla ole. Sen sijaan se ettei naamavärkkini miellytä naisia (ja tuskin miehiäkään) on puute, jota ei voi käytännössä kompensoida koristautumalla, käyttämällä hienoja vaatteita tai bodaamalla.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Em. ongelman tajusin lopullisesti 15-16-vuotiaana. Kun siirryin yläasteen jälkeen uuteen kouluun, loppui myös kiusaaminen. Silti olin entistä yksinäisempi ja elämä on tuntunut monessa mielessä toivottomammalta ja masentavammalta kuin peruskouluaikana. Aloin todella ymmärtää, ettei ongelmani rajoittuisi ainoastaan pinnallisiin, yläasteikäisiin teinikanoihin - naissukupuolen nuiva suhtautuminen tulisi olemaan minulle elämän mittainen taakka, joka estäisi minua ikinä toteuttamasta erästä biologisestikin määriteltyä jokaisen elävän ihmisen ja eläimen perustarvetta. Vaan eipä minulla ole juuri ollut sopivia väyliäkään saatavilla, joiden kautta se naisen löytäminen onnistuisi. Alaikäisenä kuvittelin, että ongelma ratkeaa helposti kunhan olen tarpeeksi vanha päästäkseni kapakoihin; ainakaan toistaiseksi ongelmaani ei ole ratkaistu. Kavereita ei ole, joten jos yökerhoon mielin on sinne mentävä yksin - tämä tuskin aiheuttaa muuta kuin kummastusta muissa ihmisissä, pariutuminen kun usein tuntuu tapahtuvan aina isommissa porukoissa. Toisaalta, kun en tähän päivämäärään mennessä ole koskaan seurustellut tai ollut naisen kanssa, on hyvä kysyä miten tilanteeni baarissakaan helpottaisi.
Kuten aiemmin mainitsin, jäivät minulta teini-iän bileet kokematta (missä asia olisi saattanut ratketa) eivätkä naiset ole koskaan minua lähestyneet johtuen epäkelvosta ulkomuodostani. Itseni on sen sijaan hyvin vaikea toimia aloitteentekijänä yläasteen aikaisten kokemuksieni jälkeen. On hulluakin, että nykyinen sivilisaatiomme, jonka nykypäivän yksi suurimmista missioista on poistaa kaikenlainen eriarvoisuus (ja sitä kautta ehkä myös erilaisuus?) sukupuolten välillä ja tehdä seksuaalisen nautinnon toteuttaminen kaikille yhtä helposti; silti kulttuurimme ylläpitää edelleen liki feodaalista periaatetta siitä että miehen pitäisi aina tehdä aloite! Loppujen lopuksi: en voi tässä kylliksi tuoda esille sitä tuskan ja itsesyytösten määrää josta olen saanut kärsiä enemmän kuin laki ja mielenrauhani sallisivat. Useimmille vaan asiassa ei ole koskaan mitään probleemaa, minun tapauksessani se on suunnilleen yhtä vaikeaa kuin lehmän lennättäminen kuuhun. Silti ongelma elää vahvana mielessäni, itse asiassa se on elämäni suurin korjaamaton epäkohta eikä eläminen asian kanssa suinkaan ole helppoa - tämän tiedostavat kaikki ne harvat jotka painivat samojen pulmien parissa. Tsemppiä heille… tai siis meille!!!
no eihän sitä missään lue että miehen pitää aina tehdä aloite naiseen, mut tosi juttu se on että saa kauan odottaa jos ei tee ite mitään..