Malaga lokakuussa

Ollaan lähdössä

Ollaan lähdössä Malagaan heti lokakuun alussa. Onko siellä vielä silloin helle?

5

6861

    Vastaukset 5

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • lomakelit
    • Benalmadena ole

      Hei,
      olen menossa jo 6. kertaa syyslomaviikoksi lasten kanssa Malagaan. Yhden kerran oli epävakaista, eikä rannalla tarennut olla. Muutoin on aina ollut aivan mahtava sää. Toivotaan että tänäkin vuonna aurinko paistaa myös lokakuussa.

    • matkalainen

      Hei

      Olemme olleet kolmesti loka-marraskuun vaihteessa Malagassa, emme edes iltaisin ole tarvinneet takkia, pleiserillä pärjätty. Granadassa sateella oli viileää ( 17 astetta), samoin Mihasissa iltaisin
      La Heradurassa( Nerjan lähellä) illalla 20 astettä lokakuun lopussa. Kannattaa varautua myös helteisiin ( jopa 30 astetta)

      hyvää lomaa!!

    • CASA FUENGIROLA

      Yleensä on lämpimät ilmat, mutta syksy saattaa jo alkaa lokakuun alussa.
      Perinteisesti Fuengirolan ferioiden aikaan eli 6-12 lokakuuta on aina satanut.
      Paitsi viime vuonna.
      Merivesi taitaa jo olla niin kylmää, että en itse ainakaan mene enää lokuussa uimaan. Suomen järvivesiin tottuneelle viileempi vesi ei ehkä ole ongelma.

    • piip123

      Olin viime vuonna koko lokakuun Malagassa, Torre Del Marissa. Koko sen ajan päivälämpötila oli noin 25-30 astetta. Iltaisin noin 20 astetta. Merivesikin oli mukavan lämmintä viellä tuolloin :) Kun palasin Suomeen alkoi Torre Del Marissa sateet ja ukkoset... :D

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"

      Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va
      Suomalaiset julkkikset
      109
      2300
    2. Mitä tapahtuu?

      Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???
      Haapavesi
      26
      954
    3. T rakastan sua

      vaikket sitä usko
      Ikävä
      71
      902
    4. Mitäpä luulet että tykkääkö

      kukaan kaivatustasi ?
      Ikävä
      103
      896
    5. Varmaan aika moni

      Haluaisi sinut enemmän kuin mielellään
      Ikävä
      48
      845
    6. Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...

      ...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha
      Maailman menoa
      568
      830
    7. Miksi et lähesty minua

      Jos kerran kaipaat, mies? Mitä pelkäät?
      Ikävä
      82
      728
    8. Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti

      Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk
      Ikävä
      76
      670
    9. Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen

      Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik
      Ikävä
      25
      624
    10. Kai sä olet

      Luovuttanut mun suhteen.
      Ikävä
      64
      606
    Aihe