Kotieläintiede

Ikuisuuskysymyksiä:

-palkkaus
-työllistyminen esimerkein, kenelle paikat aukeaa
-kuinka paljon opinnot sisältää ja minkätasoisena matematiikkaa (oletetaan pohjat lukiosta heikoiksi), kannattaako lähteä lukemaan jos matemaattispohjaiset yliopisto-opinnot ovat hajottaneet pääkopan totaalisesti..?
- kuinka vaativia opinnot ovat jos ei koe alaa intohimokseen

Arvostaisin konkreettisia esimerkkejä, internetistä löytyy heikosti tietoa tarkoista työllistymismahdollisuuksista ym.
6698
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Höh, eikös kukaan kelliläinen ole eksynyt tänne :D Kertokaa nyt edes matematiikan osuudesta ja vaativuudesta opinnoissa?

Äänestä

Tilastotieteet ja kemia ovat iso osa opintoja (erityisesti kandin työn ja gradun tekemistä). Ensimmäinen asia melkein opinnoissa on läpäistä lyhyeen matikkaan pohjaava matikan tasokoe. Sen syvemmälle tasolle ei matikassa mennä muutenkin kuin tilastomatematiikan osalta.

Äänestä

Moi!

Tuo matematiikka tuntuu olevan aika pelottava mörkö opintoja suunnittelevalle. Kyllä niistä selviää ns. huonollakin matikkapäällä. Kaukaa hakien esimerkki miehestäni, joka oli aika kehno matikassa, mutta kovalla työllä ja proffien suosiollisella avustuksella hän on nyt tek.lis. ja loistavissa hommissa :) Siis yleistäen, ei se kotieläintieteiden opiskelu varmaankaan matikasta kiinni jää :)

Äänestä

Työllistyminen on ihan omasta itsestä kiinni eli mitä ottaa sivuaineeksi ja miten suuntautuu, kuten muillakin ns. generalistialoilla. Kyllä kursseista ihan lukemalla selviää läpi. Kannattaa muistaa että painotus on aika tavalla tuotantoeläimissä, vaikka monella kelliläisellä on heppa tai koiratausta

Äänestä

Miksi hakea alalle, jota ei koe intohimokseen? En suosittele tuhlaamaan 5 vuotta elämästään "ihan kivaan" -alaan. Sen sijaan ottaisin miettimistauon ja pohtisin, mitä oikeasti haluan tehdä. Jos alasta on kiinnostunut, maatalous- ja metsätieteellisessä pärjää aivan varmasti. Mut jos motivaatio on jo ennen hakuprosessiakin hakusessa, niin kyllä ne kurssit tulee olemaan aikamoista tervanjuontia. Ja tää pätee alalle kuin alalle.

Äänestä

Palkkauksesta voisi sanoa, että proagrian "neuvojana" (lue: palvelumyyjä) saat rapiat pari tonnia ja mahahaavan. Valion toimitusjohtajan palkka on hieman isompi, ja muut vaihtoehdot on jossain siinä niiden välillä.

Ai niin, yliopiston tutkijana voit saada sen 1700 vai mitä se nykyään lienee...

Noin muuten, kannattaa kysyä itseltään haluaako sörkkiä sisäelimiä. Työssä sitä ei tarvitse tehdä, mutta opintojen aikana tulee vastaan kaikenlaista muutakin kuin fistelilehmä.
http://omakaupunki.hs.fi/paakaupunkiseutu/uutiset/aiti_isa_lehmassa_on_reika/

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Oman alan hommiin kirjoitti:

Ikuisuuskysymyksiä:

-palkkaus
-työllistyminen esimerkein, kenelle paikat aukeaa
-kuinka paljon opinnot sisältää ja minkätasoisena matematiikkaa (oletetaan pohjat lukiosta heikoiksi), kannattaako lähteä lukemaan jos matemaattispohjaiset yliopisto-opinnot ovat hajottaneet pääkopan totaalisesti..?
- kuinka vaativia opinnot ovat jos ei koe alaa intohimokseen

Arvostaisin konkreettisia esimerkkejä, internetistä löytyy heikosti tietoa tarkoista työllistymismahdollisuuksista ym.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu