Meri VHF

Onko tuolle nykyisin mitään käyttöä tai käyttääkö sitä kukaan?
9441
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

Kun menet vähänkin ulos rannikolta ei muuta oikein voi käyttääkään. Aivan rannikolla känny kyllä toimii, mutta veharilla saat yhteyden lähimpään laivaan heti, jos on hätä.

Äänestä
  • Olettaen, että sillä lähimmällä aluksella on vhf päällä ja sitä oikeasti kuunnellaan. Ja että se ylipäätään on oman vhf-laitteesi kantaman sisällä. Ja että siellä ollaan sen verran "merimieshenkisiä", että vaivaudutaan vastaamaan kutsuun.

    Väittely VHF:n arvosta turvavälineenä näyttää olevan ikuisuuskysymys. Teoreettisesti se on hyvä, mutta tilastojen perusteella sen "hengenpelastussuorite" kyllä häviää viimeisten parinkymmenen vuoden ajalta kännykälle noin 100-0.

    Alkuperäinen kysymys kuulosti vähän siltä, että kysyjää kiinnosti käyttö muutenkin kuin hätätilanteissa. Itselläni on ollut vhf veneessä vuodesta 1994 lähtien, sinä aikana olen käyttänyt sitä kahdesti, molemmilla kerroilla vain testatakseni toimivuuden. Mitä muiden vhf:n omistajien kanssa on tullut puhuttua, niin huvialuskanavilla on hyvin hiljaista. Useimmat ilmeisesti pitävätkin laitteen tavallisesti suljettuna.

    Olen kyllä silti harkinnut tuon vanhan radioni päivittämistä sellaiseen malliin, joka osaisi gepsiin kytkettynä lähettää automaattisen hätäkutsun sijaintitiedolla ja joka näyttäisi AIS-tietoa myös. Vaikken edelleenkään ole itse vakuuttunut sen tarpeellisuudesta.

    Äänestä

  • 19 kirjoitti:

    Olettaen, että sillä lähimmällä aluksella on vhf päällä ja sitä oikeasti kuunnellaan. Ja että se ylipäätään on oman vhf-laitteesi kantaman sisällä. Ja että siellä ollaan sen verran "merimieshenkisiä", että vaivaudutaan vastaamaan kutsuun.

    Väittely VHF:n arvosta turvavälineenä näyttää olevan ikuisuuskysymys. Teoreettisesti se on hyvä, mutta tilastojen perusteella sen "hengenpelastussuorite" kyllä häviää viimeisten parinkymmenen vuoden ajalta kännykälle noin 100-0.

    Alkuperäinen kysymys kuulosti vähän siltä, että kysyjää kiinnosti käyttö muutenkin kuin hätätilanteissa. Itselläni on ollut vhf veneessä vuodesta 1994 lähtien, sinä aikana olen käyttänyt sitä kahdesti, molemmilla kerroilla vain testatakseni toimivuuden. Mitä muiden vhf:n omistajien kanssa on tullut puhuttua, niin huvialuskanavilla on hyvin hiljaista. Useimmat ilmeisesti pitävätkin laitteen tavallisesti suljettuna.

    Olen kyllä silti harkinnut tuon vanhan radioni päivittämistä sellaiseen malliin, joka osaisi gepsiin kytkettynä lähettää automaattisen hätäkutsun sijaintitiedolla ja joka näyttäisi AIS-tietoa myös. Vaikken edelleenkään ole itse vakuuttunut sen tarpeellisuudesta.

    Automaattisesta hätäkutsusta on onneksi hyötyä erittäin harvoin, mutta enpä ole vielä jauhesammuttimiakaan koskaan tarvinnut. AIS on saaristoväylillä lähinnä kiusa, jos siinä on hälytys päällä. Kaikenlaisissa vekottimissa kun on jo lähettäviä AISeja. Mutta tavallinen Suomenlahden ylitys tai nykyään Helsingistä itään päin meno Vuosaaren väylän poikki jo tekevät AISisista kelpo vehkeen. Puhumattakaan siitä satunnaisesta sumusta. Ilmankin selviää, mutta kyllä se elämän mukavammaksi tekee. Samalla tulee pidettyä se VHF päällä.

    Äänestä

  • AIS ok kirjoitti:

    Täytyy tehdä pieni tarkennus, kun huomasin kirjoittaneeni hiukan epäselvästi: AIS on se asia, jota pidän hyödyllisenä, mutta puhe-vhf ei sitä mielestäni ole.

    Äänestä

  • 19 kirjoitti:

    Täytyy tehdä pieni tarkennus, kun huomasin kirjoittaneeni hiukan epäselvästi: AIS on se asia, jota pidän hyödyllisenä, mutta puhe-vhf ei sitä mielestäni ole.

    Puhe-vhf:n hyödyllisyys on pitkälti omissa käsissä. Sitä voi hyödyntää tai olla hyödyntämättä, kuten montaa muutakin varustetta. Todella välttämättömiähän on vain muutamia.

    Äänestä

  • ittestä kii kirjoitti:

    Puhe-vhf:n hyödyllisyys on pitkälti omissa käsissä. Sitä voi hyödyntää tai olla hyödyntämättä, kuten montaa muutakin varustetta. Todella välttämättömiähän on vain muutamia.

    Tietysti totta, että aina löytyy joku, joka löytää vhf:lle käyttöä. Mutta kun puhutaan yleisellä tasolla, mennään vähän niin kuin keskiarvojen mukaan. Ei liene ihan kohtuuton yleistys, että jos joku kysyy vhf:n tarpeellisuudesta/hyödyllisyydestä, niin silloin ko. laite ei ole hänelle kumpaakaan :)

    Jos nyt katsotaan asiaa "normiveneilijän" näkökulmasta ja unohdetaan esimerkiksi ne muutamat avomeriskabat, joissa vhf vaaditaan ja sitä jopa käytetään, niin normikäytössä vhf:n ja kännykän vertailun voisi tiivistää kolmeen seikkaan:

    -avoin kanava vs. suljettu yhteys: vhf:lla saa yhteyden jokaiseen kantomatkalla olevaan, jolla on ko. laite avoinna, mutta vastaavasti kaikki kuulevat liikenteen. Itselläni ainakin ensinmainitun tarve on kokemuksen mukaan nolla ja kavereihin olen mieluummin yhteydessä kännykällä, jolloin ei tarvitse miettiä, sanooko jotain, mikä ei avoimille taajuuksille sovi tai kuka kuulee sanomisiani.

    -ilmaiset yhteydet vs. kännykän puhelumaksut: no, kun ottaa vuotuisen lupamaksun huomioon, niin minulla vhf:n minuuttikustannukset taitavat hipoa ääretöntä :) eli en pidä puheluhintoja merkityksellisenä tekijänä.

    -kantomatka, siis yksi laite vs. verkko: kännykällä saat yhteyden koko maailmaan, jos vain tukiasema on riittävän lähellä, vhf:n yhteysalue rajoittuu aina laitteen omaan kantamaan (joka tietysti saattaa joskus olla yllättävän pitkä)

    Tuosta viimeisestä voi tietysti ottaa esiin kääntöpuolen: jossain Itämeren keskellä ei kännykkä välttämättä yllä yhtään mihinkään, vhf sentään johonkin.

    Mutta olen siis itse sitä mieltä, oman ja tuttavien (kohtalaisen laaja veneiljäjoukko jo nykyään) kokemuksen perusteella, että yhteysvälineenä muuten kuin hätätilanteissa vhf on jotakuinkin hyödytön ainakin, jos kännykkä on verkon ulottuvilla. Jollain tapaa tämän todistaa jo se, että vhf-puheluiden välittäminen yleiseen puhelinverkkoon ja takaisin on Suomessa lopetettu.

    Olen varma, että löytyy huviveneilijöitä, jotka käyttävät vhf-laitetta kohtalaisen usein tai jopa säännöllisesti yhteysvälineenä, mutta en usko heidän olevan relevantti peruste laitteen hankinnalle.

    Äänestä

Pohjanmerellä vehari on välttämätön, myös itämeren eteläosissa vehariliikenne on aivan eri tasoa kuin suomessa. Avomerellä huomaa että erilaiset tiedotteet tulevat sieltä. mm. sää, aaltovaroitukset, jäävaroitukset ja myös muuta mikä on erikoista. Toki nämä tiedot saadaan muualtakin, mutta hinta on eri. Täällä Suomessa veharin käyttö on aivan minimaalista. mm. Saksassa satamamestariin otetaan yleisesti yhteys veharilla ja sillä saadaan tieto paikasta joka on varattuna veneelle. Sen käyttö on siis muualla paljon muutakin kuin vain hätätilanteita varten. Jos liikut vain Suomen lähirannikolla veharin tarve on vähäinen verrattuna avomerelle aikovaan.

Äänestä

Ei VHFää tarvitse, ellei suuntaa Saimaan kanaville, ulkomaille tai ulkomerille. Rannikolla ja saaristossa Suomen vesillä "ihan kiva", jos ei sitten suorastaan turha.

Äänestä
  • Ulkomaille tässä yhteydessä ei sitten sisällä Baltian maita eikä Ruotsia.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

kysyväkalleeeeee kirjoitti:

Onko tuolle nykyisin mitään käyttöä tai käyttääkö sitä kukaan?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu