Olen aika varma, etten enää koskaan tule kokemaan samanlaista yhteenkuuluvaisuuden tunnetta, kuin mitä sinun kanssasi...
Kaikki, siis ihan kaikki, tuntui jo ensi kohtaamisesta lähtien oikealta, sellaiselta, kuin olisi aina tunnettu toisemme.
Onkohan jossain kirjoitettu tällekin tarinalle onnellinen loppu?
Kaikki, siis ihan kaikki, tuntui jo ensi kohtaamisesta lähtien oikealta, sellaiselta, kuin olisi aina tunnettu toisemme.
Onkohan jossain kirjoitettu tällekin tarinalle onnellinen loppu?
Vastaukset 34
Vanhimmat
Siltä se tuntui ja kuulostikin. Mutta mikä sitä sitten laimensi että hän teki sellaisen päätöksen?
Ei se mikkää päätös ollukkaa, omaa-aikaa olisin tarvinnu siinä kohdin, mut väärällä tapaa asian hoidin.
kauanko sitten?
Tarinalle tuli onnellinen loppu sinä sait sen mitä halusit ja minä jatkan matkaa yhtä kokemusta rikkaampana. Kiitos sinulle, se oli taikaa.
Sama tunne minulla.
Tiesin jo ensi hetkestä lähtien, että asiat tulevat menemään hyvin. En tosin silloin vielä tiennyt, että syvästi kiintyisin sinuun. Todella syvästi.
Olemme käyneet läpi monenlaisia vaiheita lyhyessä ajassa. Vaikka kuinka tiedostan tilanteemme, en pysty tunteitani sinuun lopettamaan. Ne tulevat niin syvältä, jotakin sielun uumenista.
Mietteeni ovat saman suuntaiset kuin "sinulle kultani". Pysähdyttivät täysin ja pakottivat ajattelemaan koko elämän uusiksi. Ei mikään ohimenevä hälläväliä juttu.
Ei vilkas mielikuvituskaan olisi keksinyt tällaista juonta ja uskon vakaasti, että kaikki päättyy hyvin. He löysivät toisensa . . ja näkivät jotain suurta.
Teillä ei ollut kaikkena häiriötekijöitä mukana....
ja kun ei ole samaa niin ei ole. Mitä sitä turhaa aikaansa sitten...
:/
2 vuotta lämppäsi. Olit erittäin vaikeasta lämpeävä sanoakseni noin. :D
joskos jotain tällaista
http://www.youtube.com/watch?v=t3q6yAjCgrE
Mikäs tarina tähän liittyy? Kiinnostaa vähän.
erikoiseen tarinaan, jossa on vielä erikoisempi resepti, niin erikoinen, ettei aineksia ole vielä viskelty samaan kattilaan, vasta lähinnä ihmetelty, että minkälainen soppa tästä syntyisi :-o. Hella on kyllä jo kuutosella.
Ja miten tämä Leijonan metsästys siihen tarinaan liittyy?
Olisko horoskooppimerkki?
enkään, tuli väärä linkki :-D. Uusi yritys
http://www.youtube.com/watch?v=Ahld8m_hBlE
tämä voi liittyä tuhansiin tarinoihin.
Ai Vartiaista, ihan kiva. Tuutti vois maistua ja pyöräily näin kesän kynnyksellä.
http://www.youtube.com/watch?v=u6InNz_r8DI
on tyhjä maantie edessä, jossakin päin Suomen niemeä, päämäärä ei ole tärkeä, vaan matkanteko :-). Ja mieluummin autolla, kun en osaa moottoripyörää ajaa.
http://www.youtube.com/watch?v=SUXofkWYE1w
kunhan ei käy sitten
http://www.youtube.com/watch?v=ARqMIKSHNP0
no anyway
http://www.youtube.com/watch?v=3UWeYGztIDs
Kuulostaa mukavalta unelmalta. Lähdetäänkö? (taas)
mutta, mutta hmm mitenkäs me löydetään toisemme :-)?
No, täältä palstalta tietysti, mistäpä muutenkaan? Tehdään sellainen palstamatka läpi Suomen niemen.
Ei vaan. Jos olisit se oikea, tämä "kesäreissukin"on ollut jo pitkään suunnitelmissa.
http://www.youtube.com/watch?v=Xi80r8QVnjk
;))
Kaikki riippuu sinusta jos haluat tarinaan onnellisen lopun.
taivas oli tumma samanlainen kuin nyt, kun tavattiin
http://www.youtube.com/watch?v=4JCeJOAZswQ
Sinä voit itse omalta osaltasi vaikuttaa, miten tarina tulee päättymään.
tuolta se aina tuntuu, aloituksen kaltaiselta..vaikka ihastumisia on 5-6 jo elämän aikana. mutta se samankaltaisuus kummasti katoaa suhteen edetessä
5-6 ihastumista? Huh. Itselleni ensimmäinen Jysähdys (siis Jy-säh-dys) tuli vasta nyt ~30-vuotiaana vaikka Elämääkin on tullut vietettyä...
on melkein aina onnellinen loppu. Siksi niistä tykkää,, elämässä ei aina käy niin. Tai asiat jäävät tavallaan kesken. Toivomuskaivoon heitän lantin onnelliselle lopulle.
Jos tälle, meidän tarinalle on jossain käsikirjoittaja, täytyy hänen olla vähintäänkin masokisti.
Ei kukaan voi kasata näin paljon esteitä yhdelle rakkaustarinalle, ei vaan voi.
No, esteethän on tehty ylitettäviksi, kässärin mukaan. on se onnellinen loppu saatava, muutenhan kaikki on ollut turhaa.
Juu ei ole kun esteitä tässä meidän jutussa. Pelkkiä vaikeasti ylitettäviä ja todella korkeita esteitä.
Olen joskus sanonut, että tästä meidän jutusta tulisi hyvä elokuva, kaikkine juonenkäänteineen.
Hyppää beibe hyppää, esteet on tehty ylitettäviksi/kaadettaviksi ja pienimuotoinen masoiluhan kuuluu taudin kuvaan.
Usko teidän onnelliseen loppuun, niin kauan kuin on vain mahdollisuus. Näistä ei tosiaan kannata välittää mitä täällä vastaillaan. Tai jostiedät kuka vastaa, sittenhän on asiat jo jollain tavalla paremmin. Toivottavasti se toinen tietää myös tai ei ainakaan välitä kaikesta sonnasta mitä täällä lukee jos edes lukee.
Tietää, tuntee? Yhdenlainen, omituinen rakkaustarina tämäkin. Saahan nähdä, miten päättyy? Toiveita, haaveita on kaikenlaisia.
Jotain on myös tunnustettu.
Ap:lle Kuka tunnusti? Sinä vai hän?
Voi kun elämä järjestyisi paremmin. Mulla on tajuton ikävä sua, J. Tahtoisin vaan tulla luoksesi ja rakastaa kaikki haavasi pois. Uskaltaisitpa päästää mut lähelle, en voisi koskaan satuttaa sua. Olet maailman upein mies.