en

usko rakkauteen enää

sitä ei mulle ole koskaan suotu ja siinähän sitä selitystä tarpeeksi onkin

tapaan vittuilevia ihmisiä mitkä haluaa vaan koittaa tuhota toisen onnen, kateutta ja mustasukkaisuutta.
382
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

ne vittuilevat on pipipäitä ja saavat jäädä omaan arvottomuuteensa

Äänestä

ihan rennosti ensin. Sitten mieti hetki, että onko se vittuilua vai onko se sun asenne sellainen, että kuulet kaiken vittuiluna. Mä olen ainakin niin tyhmä, että kuulen vittuilua aika harvoin, ja silloinkin aika lempeänä versiona, mitä teen itsekin joskus.

Äänestä

Olen pohjimmiltani hyvä ihminen ja se on katkeralla tavalla kostautunut läpi elämän monessa kohdassa. Kun tarpeeksi sataa p*skaa niskaan sitä luo niin paksun muurin ympärille etten sitä kenenkään usko poistavan.
Sekin miten tunteeni yritti tulla sen muurin läpi kun tapasin hänet, eihän ne sieltä mihinkään päässyt ja huonosti kävi, siellä muurin sisällä ne sai vaan ahtaanpaikankammon ja sekosi kun liikaa yritti, törmäili toisiinsa ja meni mustelmille. Siksi tänne niitä voi kertoa ja voi päästä ulos ajatuksia, tänne muuri päästää lävitseen.
Aina tullut noustua, mutta Ihmisen vahvuus murenee joskus, vaikka on tullut käytyä läpi asioita, lukenut, löytänyt syitä ja saanut sitä kautta ymmärryksen ja tasapainon. Jossain vaiheessa silti väsyy ymmärtämään, siinä vaiheessa, kun mitään ei ole enää jäljellä minkä takia ymmärtää, plus kaikki yksinäiset hetket menneisyydessä mitkä muokkaa ihmistä, mitä on ollut elämässä kai sitten liian paljon.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


fuck yo all kirjoitti:

usko rakkauteen enää

sitä ei mulle ole koskaan suotu ja siinähän sitä selitystä tarpeeksi onkin

tapaan vittuilevia ihmisiä mitkä haluaa vaan koittaa tuhota toisen onnen, kateutta ja mustasukkaisuutta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu