Kiittämättömät juoksuttajat

Miksi juokset, heräsi ensimmäiseksi mieleeni.
Olen sinkkunainen ja sukuni on tässä samassa pikkukaupungissa.
Onnekseni olemme hyvin vähän tekemisissä, koska jos olisimme voisi meidänkin suvusta joku sanoa samoin.

Aikoinaa sain tädiltäni tuliaisia kun hän kävi paljon ulkomailla.
Sitten alkoi tulla lahjoja muutenkin, hänellä tuota tavaraa on hyvin paljon kun on lapseton.
Sanoin etten tarvitse kun minulla on kaikkea.
"Mutta kun minä haluan antaa" tuli hyvin näpäkästi vastaus.
En sitten enää siihen puuttunut.
Tuli joku erimielisyys sitten hänen kanssaan, en ihan ollut jostain samaa mieltä.
Sieltä tulikin heti vastaus, " Ja niin paljon kun minä olen sinulle kaikkea antanut"

No arvaat kyllä että sen jälkeen emme ole olleet kun silloin tällöin puhelimitse yhteydessä.

Sukuaan ei voi valita mutta sen kyllä voi kuinka paljon on heidän kanssaan tekemisissä.

Ja en muuten pyydä yhdeltäkään sukulaiseltani yhtään mitään, tulen omillani toimeen.

Sisareni perhe on sitten eri, heidän kanssaan jaamme kaikkea puolin ja toisin.

Ikävää, jos sinua pyydetään sinne sun tänne ja tuonne.... jos et sitä haluaisi.

Kallistun siihen suuntaan, että sukusi on poikkeus.

Tässä aloin oikein miettimään omaa sukuani, mieheni sukua, ystäväni sukua ja joitakin muita tuttuja, jotka asuvat yksin. En ole havainnut, että käyttäisivät sukulaisia hyväkseen.

Ehkä voisit kertoa näille sukulaisnaisille, jos itsellesi kertyy kustannuksia. On tietysti selvä asia, että kustannukset pitäisi maksaa avun pyytäjä, eikä suinkaan antaja.

Olet ehkä niin KILTTI, että menet auttamaan aina, kun joku apua pyytää.
Aina ei tarvitse olla niin kiltti. On otettava huomioon, että voihan sinullakin olla jotakin muuta menoa tai tekemistä tai sinua ei yksinkertaisesti huvita mennä auttamaan joissakin asioissa. Tällaisissa tapauksissa voit aivan hyvin kieltäytyä. Jos avun pyytäjä siitä loukkaantuu, niin sille ei voi mitään.

Itseäni kyllä pistää vihaksi kaikkinaiset hyväksi käyttämiset.
Jos jossakin apua tarvitsen, niin Maksan siitä aina joko selvällä rahalla tai tavaralla tai sitten teen hänelle jotakin palvelusta vastalahjaksi.

No kuuluisihan se jo yleissivistykseen tankata vähintään puolitankkia polttoainetta ja pistää muutama kymmenen euroa käteen tehdystä työstä jota itse on tahtonut. Tai antaa vaikka lahjakortti johonkin kauppaan vaikka "avunantajana" on sukulainen.

Täällä onneksi saa nykyään poistaa verotuksessa ulkopuolisen avun ja saatuun laskuun on työn/palveluksentekijä jo sisällyttänyt matkakorvauksetkin.
Eikö Suomessa enää ole sitä "aviomies" palvelua. Perusta itsellesi firma ja laskuta, niin turhanpäiväiset avunpyynnöt jäävät unholaan.

Kyllä meidän suvussa sukulaiset ovat auttaneet toisiaan, jos ovat voineet.

Vastentahtoisen auttajan sijaan palkkaan ehdottomasti ammattilaisen mieluummin kuin että saisin tietää saamani avun olleen auttajalleni rasite ja että hän näkee minussa auttaessaan vain itsekkään hyväksikäyttäjän. Tietävätkö sukulaisesi mitä oikeasti ajattelet heitä auttaessasi?

Itse olen saanut sen tyyppisen kasvatuksen, että ensin omillaan ja jos apua tarvitaan se huomioidaan. Olen yrittänyt huomioida - silloin harvoin kun "kaveri"apua pyydän keltään - tai sitten vastavuoroisesti - sehän toimii hienosti.

Mitä ihminen ajattelee juoksuttaessaan nyt vaikka minua maksutta. Tekeekö se ikäänkuin mielessään hyvän tilin?

Niin enkä nyt mitenkään näyttele edes etteikö "v..a".

Ilmeisesti oot miespuolinen? Se ei tainnut selkeesti käydä ilmi, mutta oletus.
Ei silti oikeuta moiseen "hyväksikäyttöön" ketään.. mitä jos joskus vetoat omiin kiireisiin, vaikka sitte pieni valkoinen valhe lipsahtaiskin.
Sen jälkeen, kun äitini eli leskenä n. 10 vuotta, ei oo apua pyydelty.. ei tainnut hänkään pyytää, välimatkaa kuitenkin.. mutta oli itsestään selviä asioita, joissa autoin, jos pystyin; oli aikaa olla esim. kuskina ja tukena, usein terveyteen liittyvissä asioissa.
Niin kauan, kun itellä terveyttä, työtä, sen myötä varaa, käytän mieluiten ammatti-ihmisiä asioissa, joita en ite pysty tekeen.

Vähän toisenlaisiakin kokemuksia. Totiseen tarpeeseen tuleva apu ei tahdo onnistua ilman rahallista korvausta (vähistä varoista). Olenkin sanonut, että jos ei ilmainen työ kelpaa, jää apu saamatta.

Älä nyt kaikkia leimaa :). Yksin olen pärjäillyt ja hyvin.. Toivottavasti huomennakin kun opettelen uuden asian tekemistä. Autan mielelläni vanhempiani ja ystäviäni. Siinä se raja menee. Muuhun ei voimavarani edes riittäisi, kun on omakin elämä elettevänä.

Toisaalta en edes pyydä mielelläni apua, sillä en halua jäädä kiitollisuudenvelkaan.