Taas ikävä Intiaan

leidilaa50

Monta kertaa Intiassa käyneenä olen nyt alkanut pohtia uutta matkakohdetta. Thaimaa ei kiinnosta pätkääkään, mutta onko kellään kokemusta Vietnamista? Tuntuu että petyn uusiin paikkoihin, kun olen niin koukussa kaikkeen Intiaan liittyväänkin.

6

284

    Vastaukset 6

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Ootko sitten

      kiertänyt Intian niin huolella, ettei sieltä enää mitään uutta löydy?

      Minulla on 20 reissua Intiaan takana, ja varmaan ainakin yhtä monta vielä edessä. Siitä huolimatta olen ihan jokaisella matkallani nähnyt/kokenut jotain uutta.

    • Intian matkaajat

      Meidän perhe on matkannut Intiassa myös monta kertaa ja tuntuu, ettei olla vielä nähty oikein mitään. Eri paikoissa on käyty ja samoissakin paikoissa. silti tekee vielä matkustaa sinne uudelleen, mutta...
      Mekin on pohdittu jotain toista kohdetta vaihteeksi, Vietnam on ollut mielessä, kun muutamia tuttavia on siellä käynnyt. Kovasti ovat kehuneet maata, mutta ei olla oikein vakuuttuneita. Sri Lanka on myös vahvoilla uutena matkakohteena, samoin Afrikan maita on mietitty. Tosin vahva epäilykseni on, että ensi talvenakin olemme Intiassa jossakin päin. Koukussa mekin...

    • intia mielessäin

      Toissa talvena päätettiin mekin lähteä välillä Malesiaan, kun monta Intian reissua takana. Loma menikin sitten pilalle, kun melkein koko ajan kaivattiin Intiaan, eikä oikein osannut nauttia mistään. Ilmapiiri Intiassa kun on jotain omaa luokkaansa.
      Kannattaa ainakin harkita tarkkaan, jos meinaa vaihtaa...

      • t. T

        Olen niitä parjattuja Goan-kävijöitä. Pari ekaa kertaa tutustuin elämänmenoon hotelleilta, sittemmin sukulaisperhessä asuen. Rytmi erilaisten kaupunkien ihmisten välillä vaihtelee todella paljon. Esim. Ponda vs. Panaji. Aina kannattaa lähteä kokeilemaan, järki päässä tietysti. Elämys voikin syntyä aivan odottamattomassa paikassa; kuten esim. tapaatte tulevan ystävän!


    • 98765432

      kokemusta on malesia,thaimaa,vietnam ja goa. vietnam on ihan hyvä paikka esim. phan tiet rantakohteena ja saigon kaupunkina . itse kyllästyin thaimaaseen myös
      malesia oli myös ihan ok paikka ja vietnam, mutta jostakin syystä olen myös jäänyt koukkuun intiaan. Olen käynyt siellä 3 kertaa ja mieli tekee taas mennä.
      Vietnam on myös halpa paikka, ihmiset ovat erilaisia vaikka ystävällisiä kummassakin paikkaa, mutta intiassa ja ihmisissä on jotakin mitä muualla aasiassa ei ole.
      intia on iso maa ja näkemistä paljon. Itse haluan mennä lomalle goalle vain lomailemaan toki jotakin nähtävyys reissujakin tulee tehtyä.
      Voin suositella Vietnamia vaihteeksi pääseehän sinne intiaan taas... näin minulle kävi

    • total prohibion law

      Jos kunnon vaihtelua haluaa Intian sisällä , eikä aasiaan jaksa mennä. Suosittelen menemään Mizoramiin, Nagalandiin, Manipuriin, ko. osissa voi nykyään matkustaa ilman oppaita yms omatoimisesti.

      Paikalliset intialaiset tarvitsevat luvan matkustaa ko. paikkoihin muttä länkkäri ei enää.
      Paikossa asuu siis pääsääntöisesti kristittyjä aasialaisia(poislukien manipur)

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mies tykkään edelleen sinusta

      Harmittaa vaan tämä tilanne. Tai se kun ei ole mitään tilannetta.
      Ikävä
      52
      1050
    2. Haluatko mies mennä naimisiin melko pian, ku ollaan kohdattu?

      Mä haluaisin mennä mahdollisimman nopeesti....💍
      Ikävä
      113
      994
    3. Martina Aitolehti veti kohtalokkaat hääkännit - Alttarilla ikävä temppu Esko Eerikäiselle

      Ex-pariskunta Aitolehti ja Eerikäinen pitävät yhdessä Martina & Esko podcastia. He ovat kertoneet kansalle mm. hääaamust
      Kotimaiset julkkisjuorut
      40
      958
    4. Vappu Pimiä lataa suorat sanat TTK-lähdöstään - Yksi asia elämässä muuttui pysyvästi

      Vappu Pimiä astui pois Tanssii Tähtien Kanssa -juontajan pallilta viime syksynä. Pimiällä oli pitkät perinteet TTK:ssa,
      Suomalaiset julkkikset
      7
      854
    5. Mitä haluaisit sanoa hänelle?

      Jos joskus kohtaatte?
      Ikävä
      89
      806
    6. Vain elämää: Silmiinpistävä muutos heti ekassa jaksossa - Onko tämä hulppeampi kuin entinen?

      Vain elämää on totuttu näkemään Hirvensalmella sijaitseva Satulinna. Uudella kaudella kuvauspaikka muuttuu Calliolaksi.
      Vain elämää
      3
      674
    7. Onko naisten "ahdisteluhysterian" kulttuuria kritisoivat miehet itse ahdistelijoita?

      Tällaisen kuvan saa, kun tästä aiheesta tekee aloituksia: aina luullaan, että "ahdisteluhysteriaa" kritisoiva mies on it
      Sinkut
      189
      629
    8. Sinulle jota kaipaan!

      Tunnen sinua kohtaan jotain, mitä en enää osaa selittää pelkällä ihastumisella. Se on kiintymystä, kaipuuta, romanttista
      Ikävä
      25
      627
    9. Ehkä taidat

      Luovuttaa.
      Ikävä
      73
      607
    10. Jos oltais joskus samoissa bileissä

      Niin lähdettäiskö yhdessä ”jatkoille?”
      Ikävä
      57
      593
    Aihe