Lähinnä vastustajille, miksei tietty muillekin. Kuvitellaampa siis, että menet lapsesi/lastesi kanssa esim. puistoon, jossa tutustut uuteen äitiin, jolla suht samanikäinen lapsi(a) omiesi kanssa. Tulette hyvin toimeen ja ystävystytte nopeasti, pidät häntä oikein hyvänä äitinä. Ystävyyden syventyessä hän rupeaa kertomaan enemmän asioita itsestään, mm. menneisyydestään ja tähän menneisyyteen kuuluu myös abortti. Miten suhtaudut asiaan? Vai suhtaudutko mitenkään? Katkaisetko ystävyytenne "huomaamattomasti", lakkaat esim. vastaamasta puheluihin tai perut näkemisiä vedoten kiireeseen vai sanotko suoraan, mitä ajattelet tällaisesta ihmisestä ja että ystävyys oli nyt tässä? Vai jatkatko kenties ystävyyttä ilman ongelmia?
Entä onko jollekin kenties sattunut samanlaisia tilanteita kohdalle?
Entä onko jollekin kenties sattunut samanlaisia tilanteita kohdalle?
Vastaukset 8
Vanhimmat
suoraan mitä ajattelen abortista tekona. Tuskin siitä mitään sydänystävyyttä vois tulla, mutta kieltämättä muuten voisinkin tutustua paremmin että minkälaisia naisia nämä muuten on jotka on voinu tehdä niin... en tunne ainuttakaan, "läheisimmät" ollu jotain kaukasia sukulaisia tms. tuttuja.
Selvä, kerrot kantasi abortista tekona, mutta olisitko sitten huolissasi esim. lasten turvallisuudesta? Välillä näkee kirjoituksia, joissa sanotaan, että syntyneet lapset tulisi ottaa abortintehneeltä pois, ajatteletko sinä näin? Kuka ajattelee, kuka ei? Vaikuttaako menneisyydessä tehty abortti tulevien lasten turvallisuuteen ja hyvinvointiin?
vaatis pidemmän ajan tarkkailua.. vaikka enhän mä silti vois tietää miten se lapsiaan muiden näkemättä kohtelee tai jos oikein raivostuu niille. Uskon kuitenkin että kerran väkivaltaa lapselleen tehnyt on alttiimpi tekeen sitä toistekin, kuin sitä koskaan tekemätön.
miten ajattelit vaikuttaa siihen että lapset saataisiin pois jos mielestäsi siihen olisi aihetta? sanoisitko ls-ilmoa tehdessäs että lapset tulee pikaisesti ottaa pois kun äiti tejnyt joskus abortin? minkälaisen vastaanoton luulet saavasi siinä vaiheessa? tai mitäs sitten jos lapsia ei olekaan otettu pois vaikka sinä oletkin sitä mieltä? menisitkö itse ottamaan lapset "huostaan"?
"vaikka enhän mä silti vois tietää miten se lapsiaan muiden näkemättä kohtelee tai jos oikein raivostuu niille."
Eihän tuota voi tietää kukaan kenestäkään, oli toinen abortin tehnyt taikka ei. Kuka tietää sitäkään, miten sinä kohtelet lapsiasi kun kukaan ei ole näkemässä? Miksi tällaista pitäisi spekuloida abortin tehneistä yhtään sen enempää kuin muistakaan?
"Uskon kuitenkin että kerran väkivaltaa lapselleen tehnyt on alttiimpi tekeen sitä toistekin, kuin sitä koskaan tekemätön."
Mitä ajattelet kaikista niistä vanhemmista, jotka joskus ovat antaneet luunapin lapselleen tai vaikkapa tukistaneet? Tulisiko heiltä mielestäsi lapset huostata?
Ei tämä nyt kuulu varmaan ihan 1:1 tähän teemaan mutta kirvoitti miettimään asiaa:
Tuntuu itselle aika teorian tasolle jääväna tuollainen tilanne. En kertoisi itse kellekään mistään abortista tai lisääntymisterveyteeni liittyvistä asioista. Eikä tulis mieleeni alkaa udella niitä toisiltakaan. Ne on jotenkin niin yksityisiä. Ei tulis mieleen alkaa keskustelemaan mistään seksielämään liittyvistä asioista, koska nämä on sellaisia missä jokainen on omanlaisensa. Uskonto, seksi ja politiikka on aiheita, mitä pitää viimeiseen asti välttää, koska ne erottavat yleensä ihmiset. Varsinkaan ei kannata koskaan kertoa omista vaikeuksistaan tai ongelmistaan - ei pienten lasten äideille - eikä varsinkaan millekään puistotuttavuudelle, vaikka tämä tuntuisi alkuun hyvältäkin ystävältä.
On tietysti sellaisia ihmisiä, jotka on herkkäuskoisia ja menee puhumaan yksityisasiansa helposti mutta voi olla että katkerasti saa katua sitä jonain päivänä. Pitää muistaa, että vaikka oltaisiin kaikki äitejä, niin me emme missään muussa ole yhdenmukaisia. Ennen äitiyttäkään ei tietyt ihmiset vaan tule toimeen toistensa kanssa eikä heidän maailmansa kohtaa missään. Synnytyslaitoksella kohtaavat kuitenkin niin professorit, taiteiljat, duunarit kuin elämäntapatyöttömät ja lestadiolaisäiditkin, jotka eivät ole koskaan käyneet muualla kodin ulkopuolella kuin synnärillä. Äitiys ei tasapäistä naisia eikä muuta naisia homogeeniseksi massaksi eikä tasaa äo:ää. Itseäni suorastaan raivostutti se, millä tapaa saatuani lapsen minulle alettiin lässyttää kuin vähä-älyiselle bimbolle (mitä jotkut kieltämättä ovat ennen lapsiakin).
Kun tuo "ystävä" ei olekaan enää ystävä vaan siellä puistossa tai lähiössä jonkun muun ystävä kuin sinun, niin kaikki jutut lähtee kiertoon, mitä olet kertonut. Tämä opiksi ja varoitukseksi kaikille. Tein kerran piruuttani kokeen erään "hyvän naapurin ja hyvän äidin" kanssa, ja kerroin tosi mehukkaan valheen itsestäni. Ei mennyt kuin kaksi tuntia, kun minulle soitettiin 25 km päästä eräältä tuttavaltani, että mitä minusta on puhuttu - tämä tuttu tiesi kyllä että juttu on tuulesta temmattu kun oli niin roisi. :)))
Pienten lasten äidit on huonoja pitämään mitään itsellään. Kun/jos oma elämä pyörii siinä vain hellan, nyrkin ja hiekkalaatikon välissä, niin on kiusaus alkaa saamaan sisältöä tyhjään ja tapahtumaköyhään elämään toisten asioista ja varsinkin toisten tragedioista ja vaikeuksista. Pienten lasten äideillä on jatkuva epävarmuus omasta äitiydestä ja huono omatunto jostain, ja sitä pitää pönkittää etsimällä vikoja toisista äideistä ja toisia arvostellaan aina kun puheena oleva on poissa paikalta. Tämän äitejä riivaavan epävarmuuden huomaa tällä suomi24.fi -palstoilla erityisen selkeästi, ja sentään ollaan anonyymeinä suojassa.
varmaan niin hyviä ja luotettavia kavereita on että niiden kanssa voi puhua mm. seksistä, lisääntymisasioista, intiimivaivoista jne. elämän tragedioistakin. Ikävää tietenkin jos jollain ei ole muita kuin "puistotuttavia".
"Pienten lasten äideillä on jatkuva epävarmuus omasta äitiydestä ja huono omatunto jostain, ja sitä pitää pönkittää etsimällä vikoja toisista äideistä ja toisia arvostellaan aina kun puheena oleva on poissa paikalta."
Mutta samaa juoruamistahan tapahtuu mm. työpaikkojen kahvihuoneissakin, ihan yliopistoja ym. "paremman väen" miljöitä myöten.
Kiitos vastauksesta.
Eri asia on tosielämän ystävät, joiden kanssa on ystävyys koeteltu jo ennen lapsia tai niistä huolimatta.
Työpaikkojen kahvihuoneet on vihoviimeisiä paikkoja kertoa mistään. Korkeintaan kynsisienestä tai flunssasta, kynsisienikin on siinä rajoilla. Työpaikalla ei ei ei.... Itse istun juuri tuolla mainitsemassasi paikassa ja kaikki onneksi tajuavat tämän kirjoittamattoman säännön. Hämmentäisi, jos joku alkaisi kertomaan yksityisasioitaan ja samaten jokainen varoo kertomasta mitään. On joku raja minkä yli ei kukaan mene. Varmaan porukat haihtuisi ja siinä leimaantuisi tyhmäksi sellanen joka alkaisi kertomaan intiimejä asioitaan kahvihuoneessa.
On sitten ollut nuoruudessa sellaisiakin työpaikkoja, missä väki on tosi junttia ja missä toisten asioita puidaan, mutta sitä suuremmalla syyllä on aihetta olla kertomatta yhtään mitään. Itse olen häipynyt paikalta ja alkanut juomaan kahvini omassa huoneessani.
Työelämässä olevilla ihmisillä on kuitenkin yleensä muuta miettimistä kuin toisten asiat, jos mielii selviytyä töistään. Suorittava työ on erikseen, mutta ainakin meillä ajatukset pyörii niin työasioissa (aivotyötä) että välillä kompastelee ihmisiin kun ei näe eteensä saati että jaksaisi alkaa puimaan toisten asioita kun kaikilla on itselläkin pulmia ja deal linet kolkuttaa aina jossain nurkan takaa. Kotiäideillä ja pienten lasten äideillä ei ole niitä aikuiskontakteja ja kuohuttavia tapahtumia omasta takaa niin toisten asiat on niitä mitä puidaan.