Olen jo yli kolmikymppinen, ja minulla on vakituinen työpaikka. Olen kuitenkin alkoholisti ja kannabiksen käyttäjä, ja nyt keskiviikkona imppasin ystäväni kehotuksesta butaania. Minua alkoi välittömästi huimata ja hihityttää. Näin räiskähdyksen, ja minulle esitettiin yli sata nimeä. Tiesin kohdanneeni esi-isäni ja jumalat. Silloin näin SEN, hymyilevän kurpitsan. Taivas aukeni ja naureskelin suunnattomassa hyvän olon tilassa jonkin aikaa samalla, kun matkasin porttien läpi kohti joitain saaria. Katsoin ruumistani sen ulkopuolelta, ja kun viimein olin palannut siihen, kärsin sanoinkuvaamattoman tyhmästä olosta ja pahoinvoinnista. Tunnen oloni yhä hieman pöhnäiseksi, mutta en usko saaneeni pysyviä vahinkoja aikahan. En aio jatkaa imppaamista, mutta tulipahan sekin kokeiltua.
Imppasin
Butanistryumis
4150
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Joo varmaan jostain butaanista tollasia oloja saa. No joo en tiedä, kun en muuta käytä, kuin subua.
Kyllä saa voin sen kyllä vakuuttaa. Itse vedin sitä aikoinaan liikaakin. Tuntuu pää kylää tyhmemmältä (tuskin viisas vetäisikään tuollaista myrkkyä). Keskittyminen tuottaa välillä hankaluukisa ja puheeni on muuttunut hieman pätkiväksi. Butaanin aikaan saama päihtymystila johtuu sittä että se syrjäyttää hapen verenkierrossa, eli aivot eivät saa happea.
Pahimmat sekoiluthan noista butaaneista ja bensasta saa. Ihmiset näkevät esim. demoneita ja sen sellaista. Ei semmoisia oloja millään LSD:llä saa. Huolestuttavintahan siinä on se että juuri lapset käyttävät noita kovia liuottimia kun heillä ei ole kontakteja oikeisiin huumeisiin. Joku voi pilata imppaamalla aivonsa, toki tiedän sitä lapsena harrastaneita ihmisiä joilla menee aikuisena todella hyvin.
tyypit otta hei iha tosissaa:DDDDDDD ei saatana mä hajosin ku luin tota !! :D:D:DD:D:D voi vittu eihä tota voi ottaa tosissaa:D
FAIL ! :D