Hyvä tietää

Poliitikot suitsuttavat luottamustaan kaupunginjohtoon aamun KySa:ssa. Hyvä tietää keitä heistä ei kannata äänestää tulevissa vaaleissa. Asioiden selvittämisellä ei joidenkin mielestä saavuteta mitään lisäarvoa. Sehän on yhtä kuin lupa jatkaa samaan tyyliin.
10129
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

Hae lehden 1 km päästä ja tutustun ketkä kannattaa kaupungin ryyppäämistä yökerhoissa kaupungin laskuun.

Äänestä

Persut ei suitsuta, katsotaanpas nyt jospa olisi aloitteen paikka taas asiaan liittyen! Perusteita on.

Äänestä

Sami Virtanen ei halua, että asiaa selvitetään ja yrittää kääntää matkalaskujupakan tärkeämpiin asioihin. Vielä pahempi on keskustan Heikki Oksanen, jonka mielestä matkakuluissa ei ole mitää väärää. Kumpikaan näistä kahdesta päättäjästä ei ole tainnut tutustua kuntalaisten palautteisiin, jota on tullut aivan kaikkialta ja lehdissä oleva palaute on vain murto-osa todellisesta epäluottamuksesta kaupunginjohtoa kohtaan. Oksasen mielestä palaute on tunnepitoista, eikä faktoihin perustuvaa.

Fakta nyt on vain, että 1880 euron illallinen omalle pikkuporukalle, jossa on vaimot mukana sekä laskujen hyväksyjä Salminen syömässä ja juomassa hänen mainitsemiaan pähkinöitä ja pari lasia siideriä . Onko tämä 1880 euron illallinen Oksasen mielestä pikkujuttu ? Ja koska on tutkittu vain kaksi matkaa, niin mitä mahtaakaan olla niiden muiden matkojen kustannukset ? Onko LIndelöf syönnyt Pietarin matkoilla vain nakkisämpylöitä kurkkusalaatilla ja asunut kahden tähden hoteleiissa.

Äänestä
  • Mistä toi 1880 egen illallinen on oikein taas keksitty. Lukiessa tarkasti asioita on tuo 1880 summa kaikki yhteensä koko matkalta. Kyllä täällä on taas vääristelijöitä oikein olantakaa. Ei yksinkertaista yhteenlaskua osata. No se kertoo siitä osaamisesta ja ei tarvi kaukaa hakea tätä osaamista.

    terkuin TP

    Äänestä

  • Ei JL vaan TP kirjoitti:

    Mistä toi 1880 egen illallinen on oikein taas keksitty. Lukiessa tarkasti asioita on tuo 1880 summa kaikki yhteensä koko matkalta. Kyllä täällä on taas vääristelijöitä oikein olantakaa. Ei yksinkertaista yhteenlaskua osata. No se kertoo siitä osaamisesta ja ei tarvi kaukaa hakea tätä osaamista.

    terkuin TP

    Ja taas väärin. Lintelööhvi ja Salmiska maksoi Kaupungille saman summan mitä käyttivät omaa rahaa reissussa.

    Lisäksi luoduilla suhteilla saadaan seuraava tarantinon ja spielbergin yhteisprojekti kotkaan. Tarina tulee kertomaan sosiaalidemokraattien saavutuksista Kotkassa ja näyttelijöiksi mainittakoon Leonardo di caprio - salminen, tom cruise - Lindelöf ja listaa voisi jatkaa loputtomiin.

    Rahat otetaan lopettamalla amk, koks, ekami, peruskoulut, lukiot ja ammattikoulut. Lisäksi otetaan velkaa 200 miljardia euroa, joilla maksetaan tekijänoikeuskorvaukset ja raivataan koko kotkan saari maan tasalle jotta heidän 300 metriä korkeat näköispatsaansa saavat arvoisensa paikan.

    Lisäksi maki säveltää jokaiselle sossulle laulun, joita kurre laulaa loputtomalla nauhalla ainoalla radio ja tv taajuudella minkä saa kotkassa viritettävissä.

    Kiitos ja kumarrus kotkan punaisille isille!

    Äänestä


  • kaikkien kaveri kirjoitti:

    Virtanen on jo eilen blogissaan selitellyt asioita http://www.vihreavirtanen.fi/?p=519

    Pikku-Salmisen blogissa tyypillistä vähättelyä asiasta. Ei tuon tason virkamiehille voi, eikä saa olla epäselvää kuinka luottokortien kanssa tulee menetellä. Asia pitää tutkia perusteellisesti. On aivan sama onko kyseessä nappaskenkien vaiko etanoiden osto.

    Äänestä

Pietarissa on ihanan kallista !

Veikkaukseni on että matkalaskuissa on useita annoksia Beluga Kaviaaria.

Varautukaa järkytykseen !

Äänestä

Koko johtava poliitikko- ja virkamiesyhteisö suojelee päihdeongelmaisia
johtajiaan oman etunsa tähden ja kuntalaisten edun vastaisesti.

Tämä on mahdollista vain Kotkassa.

Mikä tarve on matkustaa Pietariin joka viikko kaupungin piikkiin?

Äänestä

Sosiaalitemokraatti on aina luotettava ja asiansa tunteva. Kaikkein paras tietämys on Salmisella ja Lintelööhvillä. Kyllä niiden pitää antaa syödä kunnolla. Onhan ne nyt saanut koulujakin lakkautettua, että saadaan säästöjä. Pikku juttu tällaiset syämiset. Selvitetään ennemmin se juttu, missä kuulema joku persu oli mennyt vapaalipulla koripallo-otteluun ja välttynyt näin viiden euron maksulta.

Ne persut kun on niin pahoja ja ihan vastuuttomia ja niillä ei ole niin viisaita poliittisia näkemyksiä kuin meillä sosiaalitemokraateilla. Ja Veikko lavi on paras, aion seuraavassa valtuuston kokouksessa laulaa koko sen tuotannon, niin oppiivathan ihmisest miten eletään.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Kiitos kirjoitti:

Poliitikot suitsuttavat luottamustaan kaupunginjohtoon aamun KySa:ssa. Hyvä tietää keitä heistä ei kannata äänestää tulevissa vaaleissa. Asioiden selvittämisellä ei joidenkin mielestä saavuteta mitään lisäarvoa. Sehän on yhtä kuin lupa jatkaa samaan tyyliin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu