Kesä alkoi tässä hyvin:kiinnostuin ihmisestä siinä määrin että en muita halunnutkaan..tapahtui ehkä toisen kerran tässä elämässäni(jota kestänyt nyt 18 lyhyttä vuotta)
Tottakai ihminen oli sitten "väärä" siinä mielessä ettei hän olisi halunnut seurustella.Olin tuntenut tämän ihmisen ehkä viikon mutta se tuntui jo siinä vaiheessa pahalta jossen saisikaan häntä.Hän suostui kuitenkin kokeilemaan ja koko ajan ikävöin ja kiinnyin enemmän..pari kertaa viikkojen aikana se juttu meinasi loppua,mutta mä en luovuttanut ja sain pitää hänet.Kaikki tuntui sitten menevän hienosti...rupesin miettimään että oisinkohan ensimmäistä kertaa elämssä oikeasti rakastunut.Sitten,kuin salama kirkkaalta taivaalta hän tosissaan halusi lopettaa..Tajusin etten onnistuisi nyt enää muuttamaan asioita takaisin hyväksi,mutta kaikkeni yritin.Viime päivien ajan olen koittanu hyväksyä asiaa mutta en halua vieläkään luovuttaa.Kaikki mitä se ihminen sanoi tarkoittaa kuitenkin sitä että toivoa ei taida enää olla...mutta jos tosissani koitan hyväksyä asian niin hajoan.Ilman läheisiä ja jatkuvaa tekemistä olisin varmaan jo jossain muualla kuin täällä...tullut niin pahoja mielenromahduksia ettei tässä ole mitään järkeä.Pitääkö vielä yrittää vai kitua joka helvetin päivä kun mikään ei tunnu enää miltään.Tai korkeintaan kaikki tuntuu paskalta..kiva kun vihdoin itselleen tapahtuu jotain niin kaikki kaatuu ennenkuin kunnolla edes alkoi.Kiva jos joku jaksoi lukea loppuun..elämä imee aika pahasti.
Tottakai ihminen oli sitten "väärä" siinä mielessä ettei hän olisi halunnut seurustella.Olin tuntenut tämän ihmisen ehkä viikon mutta se tuntui jo siinä vaiheessa pahalta jossen saisikaan häntä.Hän suostui kuitenkin kokeilemaan ja koko ajan ikävöin ja kiinnyin enemmän..pari kertaa viikkojen aikana se juttu meinasi loppua,mutta mä en luovuttanut ja sain pitää hänet.Kaikki tuntui sitten menevän hienosti...rupesin miettimään että oisinkohan ensimmäistä kertaa elämssä oikeasti rakastunut.Sitten,kuin salama kirkkaalta taivaalta hän tosissaan halusi lopettaa..Tajusin etten onnistuisi nyt enää muuttamaan asioita takaisin hyväksi,mutta kaikkeni yritin.Viime päivien ajan olen koittanu hyväksyä asiaa mutta en halua vieläkään luovuttaa.Kaikki mitä se ihminen sanoi tarkoittaa kuitenkin sitä että toivoa ei taida enää olla...mutta jos tosissani koitan hyväksyä asian niin hajoan.Ilman läheisiä ja jatkuvaa tekemistä olisin varmaan jo jossain muualla kuin täällä...tullut niin pahoja mielenromahduksia ettei tässä ole mitään järkeä.Pitääkö vielä yrittää vai kitua joka helvetin päivä kun mikään ei tunnu enää miltään.Tai korkeintaan kaikki tuntuu paskalta..kiva kun vihdoin itselleen tapahtuu jotain niin kaikki kaatuu ennenkuin kunnolla edes alkoi.Kiva jos joku jaksoi lukea loppuun..elämä imee aika pahasti.
Vastaukset 4
Vanhimmat
koita pärjäillä!
en oikeen muuten voi auttaa!
itse koin juuri saman.
seurustelin itseäni pari vuotta vanhemman jätkän kanssa. ensimmäisellä viikolla meinasi mennä välit poikki jo, ja joka viikko melkeen.
rakastimme silti toisiamme (rakastan yhä jätkää!! ja erosta on kuukausi!) ja halusimme olla yhdessä, ero tuli kuitenkin minulle melkein yllätyksenä.
tuntui sen jälkeen ettei elämässä ole mitään!
olisin tehnyt itselleni jotain pahaa, mutta ystävät pitivät huolen että en tehnyt mitään.
itkin pari viikkoa itseni uneen, mutta vasta nyt olen ruennut tottumaan ajatukseen, että en todella enää saa tätä maailman ihaninta jätkää takaisin.
itselleen ei kannata tehdä mitään, tämän opein.
jos ihminen ei osaa rakastaa sitä, keneltä sais vastarakkautta, ei se silloin ole sen arvoinen!!
välttämättä..
mutta kaikille on olemassa se oikea ihminen!!!
pärjäile, minä tiedän miltä sinusta tuntuu ja teidän kuinka hankalaa..
siihen ei auta kuin aika, vaikka aika ei sydämen haavaa paranna!!
Oon nyt tullut siihen tulokseen, että kun kiinnostuu jostakin ihmisestä todella paljon, kannattaa silti ottaa rauhallisesti!! Itse tein samalla tavalla kuin sä, ihastuin tosi syvästi ja sitten tein kaikkeni että olisin saanut jätkän. No jätkä oli aluksi kiinnostunut tai ainakin sanoi niin, mutta sitten se kiinnostus lopahti. Tietenkin syitä oli varmasti muitakin kuin tuo mutta uskon että mun yli-innokkuudella oli jotain tekemistä asian kanssa.
Monille tutuillenikin on käynyt samalla tavalla. Ja nyt kun itsekin ajattelee, jos tiedän että joku jätkä on aivan hulluna muhun niin kiinnostus lopahtaa. Tietenkin jos pidän jätkästä jo ennestään paljon ei juttu kaadu tuohon, mutta kiinnostus ainakin vähän hiipuu.
Miettikääs tätä! :)
mäkin rakastin mut sitten suhde loppu ja mitä kovemmat sanat tuli saatua sitä helpompaa se on hyväksyä ja kuitenkin oli se munkin syytä ku rupesin joutavia hourailee...