Jyväskylän perheneuvolan "apu" on riski

riskibisnestä

Jyväskylän perheneuvolan johtaja Päivi Kalilainen vakuuttaa lastensuojelun mainostajaksi muuttuneessa Jyväskylän lehdessä, että " apua on saatavilla".
"On olemassa kriisikeskuksia, sosiaalipäivystys, terveyskeskus, oppilashuolto ja neuvola perhekysymyksissä".
Kalilainen kertoo, että "perheneuvola tekee läheisesti yhteistyötä muun muuassa kriisikeskus Mobilen ja lastensuojelun kanssa ja että jo päivystykseen soitto on ratkaiseva siirto parempaan suuntaan".

Kalilainen saattaa itse olla hyvä työntekijä mutta on vähintäänkin epäeettistä lähteä mainostamaan palveluja, joiden aiheuttamista oikeusturvaongelmista ja tragedioista on varmasti tietoinen. Kalilaisen mainostamassa avun paikassa on teurastettu erittäin rumasti ainakin neljää perhettä tekaistuilla rikossyytöksillä.
Ainakin kahdessa tapauksessa perheneuvola puolsi turhia, järkyttävän pitkiä huostaanottoja, jotka vaurioittivat sekä lapsia että vanhempia pysyvästi, vaikka ne myöhemmin todettiinkin hätiköidyiksi ja purettiin. Perheitä ei hyvitetty mitenkään, edes anteeksipyyntöä ei ole kuulunut.
Ei ole kovinkaan todennäköistä , että edes virheellisiä päätöksiä purettaisiin tai hyvitettäisiin edes tapauksissa, joissa muut viranomaiset ovat osoittaneet tehdyt päätökset vääriksi.

Pirkko Turpeinen- Saari antaa kuvaavan esimerkin "perheneuvolaosaamisesta":
"Perheneuvolan psykologi neuvoo avioeroa suunnittelevalle isälle keinon saada lapset itselleen: "Vie lapset kotoa ja tee vaimostasi lastensuojeluilmoitus niin minä hoidan lastensuojelun kanssa loput". Näin tehdään. Perheen äitiä ei tutkita, kodin olosuhteita ei tarkasteta. Lapset jäävät perheen isälle. Prosessin jatkuttua kaksi vuotta ex- puolisoille tehdään vanhemmuden arvio. Äiti todetaan erinomaiseksi kasvattajaksi, isälle ei tutkimuksen perusteella olisi annettu huoltajuutta. Oikeudessa lastensuojelun epäammatillisuuden aiheuttamaa katastrofia ei myönnetä vaan oikeusprosesseissa ja tutkimuksissa esitietojen antajana on aina tuo virkavirheitä tehnyt lastensuojelu. Virheiden peittelystä tulee lumipalloa pyörittävä voima. Lasten ja äidin hirvittävät kärsimykset ovat sen hinta."
http://turpeinen-saari.net/blogi/2012/04/18/260

Vaikka annettu apu ei tähtäisikään huostaanottoon, jo perheneuvolan lastensuojelullinen (= asenteellinen, valikoiva) asiakasdokumentaatio on oikeusturvariski ja saattaa aiheuttaa lapsille ja perheille ongelmia myöhemmin:

"Ystäväni oli juristin vastaanotolla käydessään puhunut, että hän aikoo vielä korjata omat paperinsa eli esittää niihin muutosvaatimuksia. Asianajaja oli todennut, että sepä olisikin ensimmäinen tapaus Suomessa, kun kuntalainen saa lastensuojelua koskevia asiakaspapereihinsa muutoksia!

Jos sosiaalityöntekijä, perhetyöntekijä, koulu, päiväkoti, perheneuvola tai vaikkapa terveyskeskuspsykologi väittää lapsesta tai hänen perheestään jotain, joka voidaan luokitella lastensuojeluksi, se on koskematon ja muuttumaton, kiveen hakattu totuus. Edes kuntalaisen kirjoittamia oikaisuvaatimuksia ei säilytettäne asiakaspapereiden yhteydessä, vaikka se ei enää vaatisi hallinnolta muuta kuin papereiden arkistoimista."

J.P. Roosia mukaillen perheneuvola on yksi niistä paikoista, joissa avautuminen mistä hyvänsä negatiiviseksi tulkittavasta asiasta on riski. Perheneuvola onkin lapsiperheille yksi varottava ja vältettävä paikka lisää ensi- ja turvakodin, perhetukikeskuksen, mielenterveystoimiston ja lastensuojelun lisäksi.

http://kaisaruokamo.blogspot.com/2010/03/pieni-asperger-poika-ei-saa-hoitoa.html
http://kaisaruokamo.blogspot.com/search/label/moniammatillinen työryhmä
http://kaisaruokamo.blogspot.com/search/label/Huostaanotto

6

1567

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Oivalluksia.
    • paperit pois

      Auttaminen on kaikkialla liikaa papereiden kanssa löträämistä. Jospa nuo auttajat jättäisivät kynät ja paperit pois ja katsoisivat todella, miten voivat auttaa ihmisiä, voisi se olla askel parempaan suuntaan.

      Nykyisin aikaa mennee ememmän paskan jauhamiseen kirjallisesti kuin auttamiseen.

    • Haapasten tarina
    • 5.6.2012.

      Päivitetty "

      5.6.2012.

    • Valmiiksi !!!!!!!!!!

      Toiminnan aika

      16.6.2012

      Asiat valmiksi !

    • 16+7

      Perheneuvola on aina riski. Niillä on samanlainen negatiivinen ennakkoasenne kuin lastensuojelulla ja suorat kontaktit. Oman itsenne ja etenkin lastenne takia uskokaa, että Suomessa ei saa oikeaa terapiaa kuin yksityissektorilta.
      Perheneuvola suhtautuu vanhempiin lasten vihollisina samalla tavalla kuin lastensuojelu, vaikka tietysti he kieltävät asian. Käytännön toiminta on kuitenkin eri asia. He keräävät perheestä negatiivista tietoa, jota ei voi korjata ja jota ei saa pois. Siellä ei myöskään työskentele kunnon ammattilaisia (parhaat ammattilaiset työskentelevät yksityissektorilla). Perheneuvolalla ei ole resursseja auttaa ketään; se on ainoastaan matalan kynnyksen seurantapaikka, joka seuloo asiakkaita lastensuojeluun, jos tietyt kriteerit täyttyvät.

      En haluaisi pelotella, ja näin ei saisi olla, mutta näin on. Jos teidän lapsella on jotain tai teidän parisuhteessa tms., menkää yksityiselle. Se on kallista, mutta se on sen arvoista.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Medvedev: Suomi tuhoutuu ydinsodassa ensimmäisenä

      Venäjän ydinaseilla on lyhyin matka Suomeen, joten ydinsodassa Suomi tuhoutuu heti sodan alkuminuuteilla, muilla mailla
      Maailman menoa
      593
      2075
    2. Sinä. Just sinä.

      Palataan ajassa taaksepäin vuosi tai kaksi. Mitä tekisit toisin jos voisit?
      Ikävä
      102
      1030
    3. Hotellille löytyi ostaja....

      Tämän päivän Kainuun Sanomissa oli uutinen, että pesänhoitajan mukaan Hotelli Kainuu myydään ensiviikolla. Hieno homma,
      Kuhmo
      18
      977
    4. Saana airola ja. muusikko spekulaatiota

      Saara airolan kirja muusikko mies. Oisko redrama tai lauri tähkä? Saana oli 13 v vuonna 2014 Tekoäly sanoo : tähkä Julki
      Yhteiskunta
      4
      837
    5. Onko se loukkaavaa

      Kun joka kerta tuijotan sun peppua. En mahda sille mitään, että se vangitsee katseeni. Pohdin vain että ei minusta ole k
      Ikävä
      101
      835
    6. Onko kaivattusi seinäruusu?

      Kun hän saapuu paikalle, huomaako kukaan, vai kääntyvätkö päät? Onko se hyvä vai huono juttu? Oletko sinä huomattu vai
      Ikävä
      50
      749
    7. Miten kuvaisit tunteitasi

      tällä hetkellä?
      Ikävä
      70
      747
    8. Tiedätkö kaivattusi musiikkimaun?

      Minkälaisesta musiikista hän pitää?
      Ikävä
      63
      715
    9. Jos saisit palata takaisin johonkin vuoteen

      Mikä vuosi se olisi? Ja mitä siinä hetkessä tapahtuisi?
      Ikävä
      74
      678
    10. Moi, olen Lampunhenki

      Kerro toivomuksesi🏺
      Ikävä
      65
      563
    Aihe