Keskustelu on vain täysi-ikäisille

Tämän keskustelualueen sisältö ei sovi alaikäisille. Jatka vain, jos olet täyttänyt 18 vuotta.

Mitä jos seksi onkin nykyään vaan välinearvo?

Nykypäivän seksitäytteisessä maailmassa, seksistä on tullut pelkkä välinearvo. Seksillä saa melkein mitä vain haluaa, keneltä vaan ja milloin vaan. Ei kunnioiteta enää "pyhää" asiaa, vaan siitä on tehty täysin arkipäivää. Siis eihän seksin nyt välttämättä tarvitse olla mitenkään hirveän hieno ja erkoinen asia, ja on hyvä että ihmisille tuodaan seksistä tietoa ja kerrotaan asioita, toisin kuin joskus aikaisemmin. Mutta silti netti, kadut ja kaikki muutkin paikat mainostavat seksiä. Lähipäivinä on tullut monia härskejä mainoksia, joista on mietitty meneekö mainonta liian pitkälle. No meneekö se? Koko ajan uutisissa vilahtelee otsikoita jossa kerrotaan jonkun pedofiilin tai raiskaajan jääneen kiinnni. Eikö nykymaailma kannusta juuri seksin ostamiseen, tarjoamiseen ja siihen pakottamiseen? Onneksi on tehty työtä juuri tällaisen aktin poistamiseen ja siitä kertomiseen. Olisi mahtavaa jos pikkulapset saisivat elää lapsuutensa rauhassa, ja ilman suorituspaineita tai tietoa sen suuremmin myöhemmin ajankohtaiseksi tulevasta seksistä. Toivoisin että asiaan tulisi muutos. Mutta mitä mieltä te olette esimerkiksi sellaisista varotoimenpiteistä kuin joidenkin tunnettujen Chat sivustojen ja keskustelu foorumeiden ikärajojen varmistamista jollain muulla tapaa kuin "rasti ruutun jo olet yli 18- vuotias"? Tai netin ylipäätänsäkin ikärajoittamisesta, sillä siitä voisi olla suuri hyöty? En kuitenkaan tarkoita, ettäkö kaikki sivustot pitäisi kieltää esimerkiksi alle 16-vuotiailta. Koska onhan netistä paljon hyötyäkin sen ikäisille. Esimerkiksi peruskoulussa jo käytetään nettiä koulutöihin. Tosin koskaan ainakaan minulle ei olla pidetty sellaista oppituntia jolla kerrottaisiin mitä netissä kannattaa ja ei kannata tehdä... Ehkä pieni valistus auttaisi myös...
251
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Ei

Kyllä nyt nämä riettaat vaikutukset on ihan kirjoittajan omassa päässä. Piiloviestit näkee vain ne joilla on asiaan kytköstä.

Tietoa on hyvä aina lisätä ... mutta mikä pointti tässä sinun jeesustelupostissa oli oikein ? Kuulostaa että sinulla on jotain salattavaa ja koitat pestä kasvojasi tällä tapaa alitajuisesti.

Tunnusta.

Äänestä

Mitä jos seksi onkin nykyään vaan välinearvo?

No sitä, että se on silloinkin tehokkain ja luonnollisin lääke stressiin.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


. kirjoitti:

Nykypäivän seksitäytteisessä maailmassa, seksistä on tullut pelkkä välinearvo. Seksillä saa melkein mitä vain haluaa, keneltä vaan ja milloin vaan. Ei kunnioiteta enää "pyhää" asiaa, vaan siitä on tehty täysin arkipäivää. Siis eihän seksin nyt välttämättä tarvitse olla mitenkään hirveän hieno ja erkoinen asia, ja on hyvä että ihmisille tuodaan seksistä tietoa ja kerrotaan asioita, toisin kuin joskus aikaisemmin. Mutta silti netti, kadut ja kaikki muutkin paikat mainostavat seksiä. Lähipäivinä on tullut monia härskejä mainoksia, joista on mietitty meneekö mainonta liian pitkälle. No meneekö se? Koko ajan uutisissa vilahtelee otsikoita jossa kerrotaan jonkun pedofiilin tai raiskaajan jääneen kiinnni. Eikö nykymaailma kannusta juuri seksin ostamiseen, tarjoamiseen ja siihen pakottamiseen? Onneksi on tehty työtä juuri tällaisen aktin poistamiseen ja siitä kertomiseen. Olisi mahtavaa jos pikkulapset saisivat elää lapsuutensa rauhassa, ja ilman suorituspaineita tai tietoa sen suuremmin myöhemmin ajankohtaiseksi tulevasta seksistä. Toivoisin että asiaan tulisi muutos. Mutta mitä mieltä te olette esimerkiksi sellaisista varotoimenpiteistä kuin joidenkin tunnettujen Chat sivustojen ja keskustelu foorumeiden ikärajojen varmistamista jollain muulla tapaa kuin "rasti ruutun jo olet yli 18- vuotias"? Tai netin ylipäätänsäkin ikärajoittamisesta, sillä siitä voisi olla suuri hyöty? En kuitenkaan tarkoita, ettäkö kaikki sivustot pitäisi kieltää esimerkiksi alle 16-vuotiailta. Koska onhan netistä paljon hyötyäkin sen ikäisille. Esimerkiksi peruskoulussa jo käytetään nettiä koulutöihin. Tosin koskaan ainakaan minulle ei olla pidetty sellaista oppituntia jolla kerrottaisiin mitä netissä kannattaa ja ei kannata tehdä... Ehkä pieni valistus auttaisi myös...

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu