vai onko pahin sesonki elokuussa? Olen aiemmin käynyt kevättalvella helmikuun lopulla kaupungissa hiihtoloman aikoihin ja siihen vertailisin?Miten jonot nähtävyyksille ja museoihin... ainahan kaupungissa on väkeä mutta onko toivottoman paljon väkeä...
onko kesäkuun alussa jo paljon turisteja Roomassa?
3
620
Vastaukset
- oppia ikä
Kesäkuu on mielestäni paljon parempi ajankohta kuin elokuu. Elokuussa on tuskastuttavan hikistä. Turistejahan on aina Roomassa ja heitä kaduilla enimmäkseen näkeekin. Mutta Roomaan mahtuu.
Kannattaa katsella karttaa ja etäisyyksiä sekä joitakin kulkureittejä jo etukäteen. Muutaman bussi linjan voi käydä tutkimassa Atacin sivuilla. Etukäteen voi suunnitella ainakin hieman päiväjärjestystä. Takuu varma voi olla että suunnitelma tulee tavalla tai toisella muuttumaan sillä matkan varella kaiken aikaa löytyy houkutuksia mielin määrin. Ruokapaikkojakaan ei kannata ihan ihan vuoren varmasti etukäteen miettiä sillä niitä on Roomassa vaikka millä mitalla.
Muistakaa aurinkorasvaa laittaa joka aamu. Hyvät kävelykengät ja sukat sekä iso pakkaus laastaria mukaan. Vesipullo on hyvä olla myös mukana jota voi täyttää vesiposteissa ympäri kaupunkia.
Ehkä lippalakki heinä-elokuussa ainakin on paikallaan. - Toinen nonno
Kesäkuun alku on korkeasesongin aikaa Rooman hotelleissa. Siedettävä lämpö vetää turisteja niin paljon, että hinnatkin ovat aika korkeat.
Elokuu on useimmiten niin kuumaa, että roomalaisetkin hankkiutuvat pois kaupungista. Turistejakin on selvästi vähemmän ja siksi halvemmat hotellihinnat. - edcvbm
No juuri tammikuun puoliväli - helmikuu on sa ainut aika, kun Rooma ei ole pullollaan turisteja. Mutta ei se haita, a) niin on ollut aina ja b) onneksi kaupunki on niin suuri, että me turistilaumat emme koskaan pystyy kaupunkia täysin valtaamaan.
Siis kesäkuusta elokuuhunhan ilmat Roomassa ovat pääsääntöisesti perseestä. Eli tukahduttava helle.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Selvästi näyttää siltä, että SDP:n kannattajat hyväksyy kiusaamisen
ja seksuaalisen ahdistelun, kun puolueen kannatus pysyy korkealla. Mitä tämä kertoo demari-äänestäjien moraalista?1724980Kenen joukoissa Suomi seisoo maailmalla, jos SDP voittaa seuraavat vaalit?
SDP on ainoa pohjoismainen sosialidemokraattinen puolue, joka edelleen kuuluu Sosialistiseen internationaaliin. Sitä ka621585- 141583
Jos mies oikeasti haluaa sinut
Hän ei ota riskiä että menettäisi sinut. Ei pienintäkään. Mies ei jätä vastaamatta viesteihin eikä pidä sinua epätietois1211441Helena Puolakka laukoo suorat sanat Vappu Pimiän MasterChef -pestistä
Vappu Pimiä on uusi MasterChef Suomi -tuomari. Kokenut keittiömestari ja ravintoloitsija Helena Puolakka laukoo suorat s91233Ketä ehdotatte seuraavaksi kuntanne johtohahmoksi
Ei ole teitä riitaisia kehityksen jarruja helppo yrittää kohti valoa ohjata. Siinä on teille pähkinä purtavaksi.931046Voiko ryyppäämisellä tienata elantonsa?
Lassi Kuhlman on rappiostriimaaja. Hän kuvaa omaa päihteiden käyttöään pitkissä somestriimeissä. Katsojat voivat lahjoit461010Persuille 1,8 prosenttiyksikköä laskua. Keskusta meni ohi ja Vasl hengittää niskassa
Erityisesti työväestö on hylkäämässä persut. https://yle.fi/a/74-20208249297932- 178889
Hinduille tiedoksi
USA Pressa sanoi '' kansakuntaa ei voi johtaa ilman Raamattua''. Tämä löytyy sitaateista. Raamatusta tulee kaikki julmu279757