Onko synnintunto kadonnut

Anteeksipyyntö

Anteesipyyntöä harkitaan, neuvotellaan piispan kanssa. Mutta jos tunto ei sano että väärin on tehty, mistäs sitten anteeksi pyydetään:

Näin Lestadius:

Meidät on kasvatettu Lutherin oppiin. Tämän opin mukaan ihminen tulee kristityksi seuraavalla tavalla. Ensiksi on oltava todellinen katumus eli suru ja murhe synnistä. Tästä alkaa myös elämän parannus. Toiseksi on oltava elävä usko Kristukseen. Kolmanneksi on oltava kristillistä
rakkautta ja hyviä tekoja, jotka lähtevät uskosta. Tämä on lyhyt armonjärjestys, jota ei ole otettu ilmasta. Myöskään ihmisjärki ei ole sitä ajatellut, vaan se on otettu pyhästä Raamatusta, ja se perustuu Raamattuun.

2

82

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Ei vielä anteeksi.

      Nyt vasta on alkanut paljastua toden teolla SRK:n ja vl-johdon lastenraiskaamisrikollisuuden todellisuus, joten ei vielä ole anteeksipyynnön paikka. Odotetaan, että koko vyyhti saadaan purettua ja syylliset selville, niin sitten voidaan miettiä jatkotoimia.

      SRK salaa edelleen sellaista rikosmöykkyä, että jos nyt alkaisi pyytelemään esille tulleita asioita anteeksi, joutuisi pyytämään viikottain aina sitä mikä on paljastettu... Kun ei ole synnintuntoa ja halua selvitää asiota itse, ei myöskään ole edellytyksiä anteeksipyynnölle eikä myöskään anteeksi antamiselle.

    • ei anteeksi antoa

      Kyllä minusta tuo uskonlahko on niin niin paha ettei sitä voi mihinkään pahuuteen verrata... itse olen tullut omassa perheessä seksuaalisen hyväksi käytön uhriksi ja miestä/poikaa suojeli sekä äiti että isä. Muistiini tuo juttu tuli aikuis iässä.. oli ilm niin ahistava ja kova kokemus lapsena että itsesuojeluvaisto poisti sen joksikin aikaa mielestä. Niin ja siskoni kuolin vuoteella oli sitten tullut ilmi myös häneen kohdistunut sama pahuus... hui että muo ottaa päähän tuollaiset paskamaiset miespuoliset paholaiset...
      Nyt aikuisena kun sitten miettii omaa lapsuuttaan ja nuoruuttaan, niin ei voi tuntea muuta kuin suunnatonta vihaa ja katkeruutta vanhempia ja uskovaisuuden suojaan meneviä paskiaisia..

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. No nytkö tuli lähtö Orpolle?

      Pieniä oli Marinin aamupalasilakat joulukaloiksi vrt. Orpon 35 miljoonan euron kähmintä johonkin Vapaavuoren urheiluhall
      Maailman menoa
      242
      2081
    2. Mikä teidän jutussa on ongelmana?

      Missä meni pieleen?
      Ikävä
      188
      1627
    3. Kauhavan häiriköijistä

      Juttua Iltalehdessä. Pakko sanoa että noi nuoret on kyllä ihan pimeitä. Putkin peltoja jupksevat kiusaamaan kun ei tietä
      Kauhava
      46
      1272
    4. Haluan sinut, kuuletko minua.

      Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad
      Ikävä
      50
      982
    5. Hän on tosi

      hyvännäköinen. Ei edes ryppyi oo. :D
      Ikävä
      41
      806
    6. Auto ajoi päälle?

      Ja pakeni luin iltapäivälehdestä. ! Ken on kuski joka tuollee teki
      Kuusankoski
      14
      790
    7. Miksi Lapset kiusaa yöllä

      Miksi Lapset kiusaa yöllä ihmisiä? Miksi vanhemmat antaa tämän tapahtua? Eikö ne huomaa ettei lapset ole kotona vai eivä
      Kauhava
      30
      771
    8. Sama ransetti taas!

      Keikkui tällä kertaa Honkavaaran tien varressa muutaman sadan metrin päässä Louhenkoskelta.. Otin rekisterin ylös ja ver
      Hyrynsalmi
      21
      750
    9. Viimeinen lankafest

      Käykää viimeisessä lanka festissä. Ensivuonna sitä ei enää ole. Rahat on loppu. Harmi .
      Puolanka
      24
      735
    10. Tehdäänkö tänään toiveista totta?

      Poikkea tänä illasta siinä lähellä ja annetaan silmien puhua ja sen jälkeen puhu sinä lopulta mitä ajattelet..
      Ikävä
      46
      637
    Aihe