se on sananvapautta.
Kun osallistumme *nikillämme, otamme *tietoisen riskin, joko päästä mukaan hyvinkin rakentavaan - antoisaan vuorovaikutukseen meille vieraiden ihmisten kanssa, tai pahoittaa mielemme hyvinkin irrelevanteista kommenteista. *Tasoa pidämme yllä ihan jokainen tavallamme - oikeudellamme.
Tämä oli se saarna osuus, tiedän olevani oikeassa.
Mielestäni, se miten omaan kommenttiini linnuista suhtauduttiin ja miten sen viestin asiayhteys irrotettiin kirvoitti suorastaan kyyneleet silmiini. Tiedän ettei minun siinä mielentilassa olisi pitänyt laittaa mitään viestiä, mutta joskus sitä kirjoittaa ennen kuin miettii kokonaisuutta. Muistaakseni aloittaja odotti oluen ostoa ja minä kerroin veljeni haudan yläpuolella laulaneista linnuista. No olihan siinä selkeä ristiriita jo lähtökohtaisestikin. Olisiko kuitenkin joku mielen kepponen puolin tai toisin koska en oolut vihainen vaan ihan jotain muuta.
Tämän otin ihan esimerkkinä, kun edellinen aiheen ketju on pitkä.............
Kun osallistumme *nikillämme, otamme *tietoisen riskin, joko päästä mukaan hyvinkin rakentavaan - antoisaan vuorovaikutukseen meille vieraiden ihmisten kanssa, tai pahoittaa mielemme hyvinkin irrelevanteista kommenteista. *Tasoa pidämme yllä ihan jokainen tavallamme - oikeudellamme.
Tämä oli se saarna osuus, tiedän olevani oikeassa.
Mielestäni, se miten omaan kommenttiini linnuista suhtauduttiin ja miten sen viestin asiayhteys irrotettiin kirvoitti suorastaan kyyneleet silmiini. Tiedän ettei minun siinä mielentilassa olisi pitänyt laittaa mitään viestiä, mutta joskus sitä kirjoittaa ennen kuin miettii kokonaisuutta. Muistaakseni aloittaja odotti oluen ostoa ja minä kerroin veljeni haudan yläpuolella laulaneista linnuista. No olihan siinä selkeä ristiriita jo lähtökohtaisestikin. Olisiko kuitenkin joku mielen kepponen puolin tai toisin koska en oolut vihainen vaan ihan jotain muuta.
Tämän otin ihan esimerkkinä, kun edellinen aiheen ketju on pitkä.............
Vastaukset 30
Vanhimmat
Olisit laittanu linkin kirjottamaas aiheeseen niin olisin päässyt jyvälle.
Tahallisesta vai tahattomasta väärinkäsityksestäkö oli kysymys?
Kun en yhtään tiedä mihin viittaat on vaikea sanoa juuta sun jaata?
Huuhaapalsta, liikaa trolleja, koska ei ole moderointia. Tavanomaista keskustelua aika vähän, lähinnä päänaukomista ja inttämistä. Minne lie täältäkin kirjoittajat kadonneet, saahan sitä ihmetellä.
=DW=
eivät kykene kirjoittamaan asioista, vaan vain toisista kirjoittajista, useimmiten mollaten.
Vain Maarinan musiikkiketjussa musiikki soi ylimpänä, - se yksi sinne joskus tulee häiriköimään, mutta on ainoa ikävä henkilöön menevä häiriköijä.
Helposti laajalla haulla löytyy. Oli tosi kaunis kirjoitus.
Monella tasolla.
Minulle liian tuttua, että omat kirjoitukseni tulkitaan jopa päinvastaisiksi, kuin olen tarkoittanut. Tietenkin minun oman kiertokanki-tyylini aiheuttamaa.
Enemmän soisi täältä löytyvän kannatusta ja ymmärrystä, kuin joskus ehkä tarkoituksellistakin väärinymmärrystä.
Jos ei ole hölökäsen pöläystä aloituksen viittoiluun tietoa...millä hauilla haet?
Miksi se ei tää sitten näy? Linkittäkää jotka hokasitte.
Ei / juu ei ole mun juttujani.
Jotkut haluaa vasiten käsittää joidenkin kirjoitukset nurinkurin, pelkkä nicci jo riittää... mulle ihan sama, pitää tai on pitämätä...kirjoitan mitä kirjoitan, :D
Katsopas näin löydät, sivun oikeassa laidassa tuolla ylempänä lukee Keskusteluhaku, vieressä pienemmällä laaja haku. Sitä napsauttamalla, ja kirjoittamalla vaikka kirjoittajan nicci viesti löytyy.
En itse halua tänne tuoda muitten kirjoituksia, jos vaikka tykkäävät apulantaa.
Loppukaneettiisi yhdyn täysin.
Itse olen lammasmainen.
Selvis kun kissunpoijjaalle silimät :) Kiitti.
Tuo on hyvä huomio, että kirjoittajan ja siihen vastaajan ajatukset eivät kohtaa ja siitä syntyy se ristiriita.
Viittaukseni omaan viestiini ei ole nyt oleellista, ohitin sen sinä päivänä. Oikeastaan siinäkin oli niillä muilla merkityksillä - vaikuttavilla tekijöillä suurempi rooli. Täällä voisi oikeastaan viljellä joidenkin aiheiden piirissä hienotunteisuutta. Yleisellä tasolla voi tietysti ihan vapaasti kirjoittaa, kyllä me siivilöidään pahimmat kökkäreet - tai annetaan koneen huilata välillä.
Minusta on oikein hienoa olla livenä ja muilla tahoilla (esim.täällä) hyvinkin erilaisten ihmisten kanssa vuorovaikutuksessa. Kun kuulee samaan aiheeseen useamman ratkaisun - mielipiteen ja kun joku perustelee omansa oikein hyvin, voi olla, että se oma vakaa mielipide saa rinnalleen uutta kulmaa, jopa muuttuakseen paremmaksi. Eikö se ole demokratian tarkoitus ja humanismin eetos. Kirjoittaminen - puhuminen keventää surua ja syventää iloa, muistakaa se ja olkaa heikompien puolella, aina..........
Surun lisäksi, mielessäni on syvää kiitollisuutta ja oikeaa onnea, vaikka elänkin yksin. Oikeasti ihmisen mieli on joustava, kun elämänkokemusta kertyy ja sitä kerroksellisuutta esim. eri ikäisistä läheisistä ym.
Ooksää se se se... Tomppa vai? Sun tyylis on niin samanlainen
kawen kirjoituksista kumpuaa sivistys, eli on hyvä ja kyselee vaan tomppeleitaan ihan muualta.
viloSofille
kawe elää haavemaailmassa, kivahan on elää pumpulissa, ei tee kipeetä, kuten ihmisille jotka elää reaalimaailmassa.
sitte kun putoo todellisuuteen tulle kylmä ja kolkko olo,
ihminen on arvokas eli hän sitten missä maailmassa tahansa.
*Minäkö haavemaailmassa, ...........
-pyörätuoli
- ei kuntoutusta Kelalta kielteinen päätös, liian kallista hyötyyn nähden
- heitetty uuden puolison vuoksi kodista, tyyliin ---älä luule että ikinä pääset minnekään sellaista raahaajaa ei löydy ja vielä, olen ajatellut sinulle sellaista valvottua asumista muiden samanlaisten joukossa ym.Se, että mieheni löysi uuden on hänen oma asiansa tj-on ottajia pohjoisessa pilvin pimein, mutta se kuinka hän kohteli siinä hetkessä minua tilanteeni vuoksi oli mielestäni äärimmäisen julmaa, enkä toivu siitä koskaan.
Näistä eväistä lähdin rakentelemaan tätä pumpulielämää nyt opiskelen, laulan kuorossa, teen 3-sektorin työtä sekä yhteistyötä kahden hoitoalan koulun kanssa. Ihminen tekee elämästään loppupeleissä näköisensä. Ehkä tämä oli edellisen kirjoittajan testi, mutta en kirjoita tätä toista kertaa tänne ja ihan sata varmasti on totta tästä on nyt 7 vuotta ja vieläkin sataa silmistä särjetyn sydämen pisaroita
Liian henkilökohtaista tuli, mutta tätä on se kun toinen ei tiedä mitä siellä näppiksen takana on. En ikinä kirjoita muuta kuin mitä tarkoitan.........
En tiedä, mutta mie en pahoita mieltäni täällä enää mistään, vain haukkumis ja ilkelyketjut saavat huonon olon pintaan; henkilökohtaisuudet ohitan omaan arvoonsa kuuluvina ja tiedän ja aavistan että ne kumpuaan jostain yksilön omasta pahasta olosta.
Olenhan huomannut itsestänikin, kun on huono olo silloin oisi parempi olla kirjoittamatta mitään..
Otan osaa kawe, ja jaksamista elämääsi muutenkin.
kawe :
riipaiseva oli juttusi, elämä on joskus julmaa,
kolareissa ihmiset vammautuu tai muuten, elämä muuttuu totaalisesti,
onneksi olet henkisesti selviytyny hyvin, olet iloksi ja hyvödyksi
monelle kanssa kulkijalle, kaikkea hyvää toivotan eläämääsi ,
kiva kun kirjoittelet tällekki palstalle mielenkiintoista lukea ajatuksiasi.
Muistaa tuon mihin kawe viittaa mutta sen, josta mielesi pahoitit persläpikommentteja ei kannata sen kummemin noteeraa kun vielä muistaa että Suomi24 on tämän maan suurin avohoito-yksikkö. Eikä tämä ole vitsi.
En laita linkkejä, mutta katsokaa nämä esitykset, jos haluatte;
youtube music
anna eriksson jon mulla olisi sydän
my first my last my everything barry white se ally mcbeal versio
tuure kilpeläinen vaeltava aave
mantsurian kummut dmitri vhodorostovsky (?) mahtava tulkinta
etc.........
Sellaista täällä on, aivan kuin laskettaisiin irti kaikenmaailman hörhöt. Hänellä on ainut ilo kiusata ihmisiä täällä. Suotakoon se hänelle, yksinäisyys paistaa niin selvästi läpi. Kukaan ei ota näitä juttuja niin tosissaan kuin hän... Ovat koko elämä, juomien lisäksi.
Cato päätti aikoinaan aina puheensa sanomalla että Karthago on tuhottava.
Hamletkin totesi että Tanskanmaalla on mätää.
Ihmiselle on aina hyväksi että on jotain tai joku johon purkaa paineitaan tai pahaa mieltään.
Tämänikäisillä on jo paljonkin surua ja murhetta ja iloa takanaan ja lisää on tulossa. Niin se elämä antaa ja niin se ottaa.
Ihmisen osana on opetella ottamaan vastaan ja opetella iloitsemaan vähästäkin.
Vaan tuokin on ihmisen asenteísta kiinni, joku masentuu jo siitäkin että voittaa Lotossa 20 Euroa kun joku toinen voittaa kaksimiljoonaa.
Otetaanpa tähän epätodennäköinen oletus että minä joskus kuolen.
Haluaisin silloin iloiset pirskeet, vaikkapa kaljallakin. Haluan että kuolemaanikin iloitaan niistä pienistä iloista joita, ehkä vahingossa, olen antanut tai siksi että minusta on päästy eroon.
Ymmärrän kyllä että muitakin elää kun minä mutta minä osaan vain tämän oman elämäni, eikä siihen murhe kuulu, valittavasti, iloinen hölösuisuus kylläkin. Toivottavasti osaan hölistä ympärilleni vain iloa ja piristystä, näin ainakin toivon.
Sinullekin.
H.
Toivottavasti luit myös sen kohdan jossa kerroin ohittaneeni samana päivänä tulkintaerimielisyyden.
Olet oikeassa eihän meidän ikäiset enää elä missään *haavemaassa. Jokaista on kirpaissut monella tavalla ns. Siperian opetukset. Minulla kävi näin ja vaihtoehtoja ei ole, joko elät tai et. Olen minäkin maailmoja käynyt katsomassa ja kävellyt yli 50v elämäntäni. Siis vammautunut - tämä näkyy, kaikkien vammat ei näy.
Tuosta hölinästä voisin sanoa, että hölise vaan ihan kaikessa rauhassa, on ihan mukava lukea. Mutta kritisoin toisten aliarvioimista aina kun sitä kohtaan, muodossa tai toisessa.
Älykkyys sensijaan riemastuttaa aina, kun sen sekoittaa vaikka huumoriin - ironiaan - viisauteen ja nokkeluuteen.
Nyt siirryn joksikin aikaa tuonne Maailman nälkä-, talous-, ja kehitysmaa puolelle. Lähetin yhden tekstin aiheesta; Krooninen köyhyys ja suhteutin eilistä tekstiäni siihen, hitsi meillä on hyvin asiat osattaisi vaan arvostaa tätä kaikkea.
(siitä kaiketi sain pumpulielämä leiman-ehkä se onkin totta)
kawe :
Mikä sinut vammautti, teitkö liikenne rikkomuksen, kolaroitko itse, olitko itse syyllinen kolariin, vai sairausko vammautti, aivoverenvuoto, vai jokin tauti iski sopivaan paikkaan ja jalat meni vai kuinka se tapahtui,
vai pelissä kiekko osui päin- näköä,
kerro ihmeessä ku oot noin energinen elämälle kiukuttelija,
Ohhoh?
Jos ihminen puhuu elämästään, sellaisenakin se on, ei sellaisena kuin haluaa uskotella sen olevan, onko se kiukuttelua?
Kummin silmin toisiamme luemme, itse en ole nähnyt kiukkua, vaan realismia.
Pitää kaikilla kaikki olla vain ihanaa unelmaa, pelottaako ihmiselämä kaikkinensa?
Kawelle anteeksi purkaukseni.
Olet todella tyhmä uteluinesi ? Eikö mitään käytöstapoja sinulla ole?
Kun nyt tässä vielä olen vastaan, tämä aihe ei mielestäni sovi tänne se on liian henkilökohtaista (romua)
Se mitä minulle kävi on pitkä prosessi, eli sairaus, mutta myös kiekko on tullut päähäni ja kahdessa kolarissakin olen ollut toisessa ajoin bussin perään, tyyny pelasti ja syy oli minun, kukaan muu ei loukkaantunut.
toinen vastaus---
Olin *todella tyhmä kun provosoiduin, se on kipeä, *kipeä kohtani, vahva on täytynyt olla ja itkeä suruni yksin, kun minulta odotetaan tiettyä käytöstä - palkitsee tosin myös jos voi olla hyödyksi.
Sitten tuo anteeksipyyntö, sen annoin jo, siksi toiseksi kyllä täällä saa kirjoittaa ja tällainen rakentava lopputulos saatiin aikaan, eikö se ollut sen väärti loppupeleissä kuitenkin. Konsensus hengessä mennään - Soinille voimia - Vihreät aika rohkea veto ja Estelle huomenna, ihan norm. kuvioita.......
elämä ei ole aina oikeudenmukanen,
jää ikuinen kysymys m i k s i ? täytyi näin käydä ?
vastausta ei koskaan saa,
on vain elettävä loppuelämä murheen kanssa.
Jo Jorma Palo sanoi aikoinaan, jotain, ettei täysi elämä vaadi täyttä terveyttä.
Kyllä jokaisen elämään mahtuu iloakin, niin olen myös aloittajan huomioinut kirjoittavan.
Onnellinen voi kukin olla siitä, mitä on.
Eikös jokainen voi tuntojaan aidosti tuoda esille? Noita vähän surullisempiakin. Jokin yksittäinen sanakin voi tuoda mieleen aivan jotain muuta kuin mielipiteen kirjoittaja on tarkoittanut. Sinun mainitsemasi 21.4. on ikiajoiksi syöpynyt mieleeni. Silloin näin ilmoituksen lehdessä. Olin miettinyt, mistä saisi lauantaina ostaa ja asennuttaa kesärenkaat. Maaseudulla oli nuoren miehen firma. Oli erittäin ystävällinen palvelu ja sain asiat hoidetuksi. Tämä asia jäi mieleeni, koska sitten illalla sain puhelinsoiton, joka taas muutti elämäni sisältöä.
Näin elämä heittelee, mutta kun tuolla opiskelu puolella olen tekemisissä eri ikäisten, Afrikassa, Yhdysvalloissa, Indonesiassa, Belgiassa ja tietysti täällä Suomessa asuvien ja työtä tekevien ihmisten kanssa, huomaan olevani oikein hyvässä seurassa. Heillä on monellakin jo työ sellaista, että se on opettanut näkemään asioista oleellisen ihan käytännön selviämisen takia, eli heillä on objektiivinen näkemys - humanismin rinnalla. Sitten ne asiat joista nyt viimeksi kirjoitimme liittyvät krooniseen köyhyyteen. Maailma on mielenkiintoinen paikka, mutta hirvittävän eriarvoinen ja siksi se, että elän pumpulissa voiloppupeleissä ollakin ihan oikea tulkinta, tosin voiko hyviä ihmissuhteita ja yhteisöllisyyttä kategorioida pumpulissa oloksi, on jo laajaa tulkintaa aiheeseen.
Taisit saada ihan kirjeen, no nyt muistamme sen 21.4 erityisenä päivänä. Kyllä sinä pärjäät, ihan varmasti............
Et kyllä pumpulissa elä sen perusteella, mitä olet kirjoittanut. Olen itsekin aikaisemmin tutustunut eri maailmankolkilta kotoisin olleisiin henkilöihin. Se on avartanut katsantokantaa. Toisaalta jokainen elää omaa elämäänsä ja suhteuttaa asiat toisiinsa omien kokemusten perusteella. Itse taidan tyytyä elemään lintukodossani ottamatta turhia huolia. Kun metsässä vaeltelee, ei vertailukohtia paljon löydy. Ja voi olla tyytyväinen, kun voi vaellella.
Selvennys, nuo ihmiset ovat suomalaisia ja työskentelevät vain joko pidemmän tai lyhyemmän aikaa ko. maissa, tai ovat erasmus-vaihdossa.
Mukana on myös täällä asuvia ulkomaalaisia, jotka ovat innostuneet esim. vaihtamaan alaa, kuten täkäläisetkin, eli monenlaisissa porukoissa olen jo ollut erilaisia aineita harrastettuani. Kirjat - aineistot - lähdemateriaali on useimmiten englanninkielistä, mutta onneksi voi käyttää monimutkaistavaa kääntäjää.
Vielä siitä pumpulista, ihan hauska juttu sinänsä tai sitten ei yhtään, kun mietin todella köyhien maiden ihmisiä- Dollari per päivä tai allekin ilman sosiaaliturvaa, no minähän kököttäisin pölyisen kadun varrella ei muovi-, vaan peltimuki viressä tai kasvaisin koiranputkea eikun jotain kuivanmaan kasvia.
Sinä olet Orm- onnekas, kun metsissä vaellat minä pidin syksyisistä metsistä, siitä tuoksusta lenkkipoluista, sieni-, ja marjaretkistä. Olen myös onnekas, se kaikki hyvä on tallessa ja sieltä sitä voimaa ammentelee.....
Taas tuli kirje......