ONkohan tämä puhdasta himoa, rakkautta vai jokin biologinen juttu...
Olen täysin sekaisin yhteen mieheen ollut jo yli vuoden. Luulen että alun perinkin jo hullaannuin hänen ominaistuoksuun...se jopa huumaannuttaa.
Sanotaanhan että parinvalinta voi tapahtua jopa muutamassa sekunnissa ensitapaamisesta tuoksun/hajun perusteella. En tiedä mihin tämä perustuu mutta luulen että minulle on käynyt niin. Hänen tuoksunsa saa mut sekaisin jopa "pesemättömänä" siis jopa vahvasti hieltä haisevana hänen tuoksunsa kuumottaa mua. Luulen että jos saisin haistella häntä vaikka kokonaisen päivän, sydämeni pakahtuisi.
Ja rakastan häntä jollain todella uniikilla tavalla mitä en ole ikinä ennen kokenut, vaikka siis en ole häntä koskaan saanut....eikä tämä tunne tunnu menevän ohi.
Muistelen että ensi tapaamisessa kiinnittäneeni huomiota hänen ominaistuoksuihinsa. Oli kesä ja hän hikoili yms. haju oli tavallaan kai "paha" mutta se kiinnitti huomioni. Paljon myöhemmin sitten ymmärsin tai myönsin itselleni että ihastuin tai rakastuin häneen heti.
Kenenkään ominaistuoksut eivät ole ikinä näin vaikuttaneet minuun......

Vastaukset 7
Vanhimmat
Yksi mies on kuin huumetta joka tuoksuu niin hyvälle...niin hyvälle...
se on neidit piolokiaa! työ haistatte miehen geeniperimän ja se sattuu mätsäämään teidän omaanne hyvin.
Pitäisikö hänenkin siis huumautua meikäläisen ominaishajuista....? Vai liittyykö tämä jotenkin naisen biologiseen "kelloon" tms?
Huumautumisen lisäksi rakastan häntä vai onko tämä kaikki vaan jotain vahvaa lisääntymisvietin aiheuttamaa hormonimyrskyä?
on niin ihana tuoksu, että multa menee ilman ominaistuoksujakin taju melkein :-)
Olen kiitollinen selityksestänne. Aiemmin ihmettelin miksi. Kerran yksi nainen kyllä mainitsi asiasta. Silloin otin sen vitsinä, mutta nyt kun on jo pari muuta kertaa käynyt näin, että nuorinainen on mennyt polvistaan veltoksi ja kaatunut taaksepäin ja jäänyt siihen jotenkin velttona sopertamaan. Kaverinsa olivat onneksi mukana ja saivat parissa kolmessa minuutissa ystävänsä tokenemaan ja taluttivat pois.
Outo ilmiö jäävät jotenkin ikäänkuin jumiin aivot varmaan lamaantuvat tai jotain.
En tiedä kuulleeni, että nuorille miehille tapahtuisi jotain vastaavaa. Itselleni kyllä kävi näin että kun näin suorastaan uskomattoman kauniin naisen aloin kyynelehtiä ja oli nolona poistuttava kauemmas. Eikä ollut kyse mistään seksuaalisesta kiihottumista.
kyllä ihan etuperin tuppaa päälleni kaatuilemaan :D
On pari kertaa tapahtunut, junassa istuin jonkun kollin viereen ja huumannuin, katsoin häntä tarkemmin, hän ei ulkonäöltään miellyttänyt mutta hänen tuoksunsa todellakin :D
Sit kerran töissä olin aivan pökerryksissä yhden miehen lähellä, vasta poistuttuani paikalta alkoi pääni selvetä.
Outoja juttuja.