Eli kysymys kuuluu puhutko yksin ääneen tai ajatuksilla? Itse harrastan tätä ajatus puhumista, eli luen vaikka netistä jonkun tekstin ja sitten ns vastaan siihen mielessäni ja muuta sellaista, aluksi luulin, että kyseessä on skitsofrenia, mutta luin vähän ja aika moni ihminen tekee samalla tavalla, ja välillä kuvittelen, että juttelisin jollein kaverilleni, jos minulla olisi hänellä jotain asiaa eli käyn mielessä kuvittelemaan miten sen asian hänelle kertoisi. Teetkö sinä tällein? =)
Puhutko yksin?
Mietiskelijä vol. 2
15557
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 15
Vanhimmat
Kyllä minäkin ns ajattelen ääneen :)
Aloin juttelemaan itsekseni muutamia vuosia sitten. Ensin vain kotona. Ajattelin ääneen mitä aion tehdä ja lopulta keskustelin mielikuvitus-ihmisen kanssa. Tämä vaan on johtanut siihen, että luontevasti puhun itsekseni nykyään myös esim. kaupassa. Neuvottelen itseni kanssa mitä ostain ja tekisin ruuaksi. Ihmiset kyllä kaikkoavat ympäriltäni, kun luulevat että olen harhoissa. Minua se ei haittaa, koska kaikkoaisivathan ne muutenkin.
Itsekseen kun juttelee, kuulee ainakin jonkun ihmisen äänen, vaikka se onkin oma.
Jep, itse siis juttelen pääni sisällä itselleni, eli neuvottelen asioita ja mietiskelen todella kovasti, mutta en puhu oikeastaan ääneen koskaa, tai no silloin jos sattuu niin saatan jotain karjaista. Ja välillä mielikuvitus heittelee niin hyvin, että käyn ajattelemaan, että juttelisin jollein kaverilleni. =)
Tuskin tämä on mitään hulluutta, koska luin, että aika moni tekee samalla tavalla.
Olen vain niin pelokas, että tuntuu, kuin kaikki sairaudet olisi minulla! :D
Juu juu, netin ääressä ku turisee ni mukavasti aika kuluu. Aukaisematta minkään
sortin chatti tai muuta vastaavaa ohjelmaa. Perhanat pakkaavat vaan vastaamaan
sieltä sitten, siinä vaiheessa sitä tahtoo tulla jos jonkin sortin outoja ajatuksia ja
tuntemuksia. Että mitä mitääs tää nyt oikein on.
Se ei ole hullu joka seinille puhuu, mutta se on joka kuulee niiden vastaavan, niin on hullu. :3
No suaphan tuosta syyttää itteäki ainaski osittain, kuka käski mennä
kaikenmaailman sivustoille luuhaamaan ja aikaansa viettämään. Ja kun vielä
ajanviettovälineet on mitä on, ei täydelliset. Yritetään ymmärtää.
Minä olen vanha ja yksin,mulla on kissa.Sille juttelen kaikki asiat ja murheet,se on hyvä kuuntelemaan.
Joskus kyllä juttelen ihan itellenikiin,eihän se ketään vahingoita.Aina ,kun olen iteltäni kysynyt jotain juttua,niin olen saanut just sellasen vastauksen ,kun olen halunnut kuullakkin : ))
Pitää pään kasassa ,kun saa jonkun kanssa keskustella välillä.
Itsekin puhun, hymisen, ynähtelen itsekseni. Käyn myös "dialogia" itseni kanssa joskus, esitän vasta-argumentteja itselleni, siis tavallaan kuvittelen puhuvani jollekin toiselle... Pelottavaa, ja pakko myöntää, että naurahdin itsekin tuolle mitä juuri kirjoitin :D mutta se on totta. Lisäksi puhun lemmikeilleni, jotka ovat usein ainoaa seuraani täällä kotona.
Itse muistan puhelleeni yksin kun olin nuori yksinäinen koulukiusattu eikä ollut ketään kenelle purkaa ajatuksiaan. Kun olin yksin huoneessani niin oli pakko alkaa sanomaan asioita ääneen ja vaistomaisesti saatoin katsoa peiliin samalla kun puhuin, koska ihmishahmolle oli luontevampaa puhua kuin pelkille seinille. Yleensä puhuin kaikkea omia ajatuksiani ja mikä mieltäni vaivasi kuin olisin avautunut kuvitteelliselle ystävälle tai päiväkirjalle. Mielestäni kyseessä on sama ilmiö kuin leffassa Cast Away, jos joku on nähnyt sen, eli ihmisen luonnollinen selviytymisvaisto ajaa hänet puhumaan esim. lentopallolle nimeltään Wilson, jotta säilyttäisi oman mielenterveytensä ilman minkäänlaisia ihmiskontakteja. Nykyään käyn vain mieleni sisällä kuvitteellisia keskusteluja, mikä taitaa olla ihan yleistä käyttäytymistä.
Minä puhun miehelleni, vaikka hän on ollut haudassa jo kymmenisen vuotta,kun
ei ole kissaa eikä koiraa. Mitä sitä sellaisia mieli harmia enää ottaisi, ja on siinä
yksin puhuhimisesta se yksi hyvä puoli, ettei kukaan paa hanttiin.
Jos oikein innoissani jotain uutta kehittelen kotona, saatanpa puhellakin yksikseni. Ikäänkuin selitän itselleni miten joku asia kannattaisi tehdä. Olen aika luova ja melkein aina on jotain kehitteillä, milloin se on jonkun uuden ruokalajin kokeilua tai joku käsityöprojekti.
Ei en pysty ajattelemaan enkä muodostamaan mieli piteitä päässäni enkä vertaila asioita keskenään
mä ajattelen useinkin itsekseen.
Minä puhun melkein päivittäin itsekseni ja olen tehnyt sitä jo ihan pienestä asti. Olen ainoa lapsi eikä minulla juuri koskaan ollut seuraa koulun jälkeen, joten leikkiessä kehittyi tapa puhua itsekseen. Yleensä minulla on tapana puida päivän asioita tai mieltä painavia asioita, puhelen aivan kuin joku muu olisi kuuntelemassa. Olen tullut siihen tulokseen, että minä itse ainoastaan ymmärrän parhaiten itseäni ja ongelmiani. Keneltään muulta en ole koskaan saanut minkäänlaista tukea. En koe itsekseen puhumista mitenkään oudoksi tai sairaaksi, se on vain yksi keino helpottaa omaa oloaan ja käydä läpi päivän asioita. Toiset taas örveltävät kännissä pitkin kaupunkia.
Niin prkele ku täällä saiski ees netin ääressä höpöttää rauhassa yksikseen, mutta
ei, siihenkin pitää sitten joittenkin tukkia kuttumatta sekaan. Sieltä netin kautta,
näitten toosien välityksellä, lähinnä ohjelmistoviallisuuksien mahdollistamana.
Että isoveli valvoo sitten jo näitä yksikseen höpöttämisiäki, että sillälailla.