SRK:n vuosikokous

Vuosikokous sekä puhujien ja seurakuntavanhinten kokous olivat taas suviseurojen perjantaina ja lauantaina Nivalan rauhanyhdistyksellä.

Minulla kokouksista jäivät päällimmäisenä sellaiset kysymykset, että ketkä tekevät päätökset jo ennen kokousta jokaisesta asiasta?

Itse kokouksissa jokainen keskustelu nuijittiin loppuneeksi jo ennen kuin se ehti alkaa. Heti kun puheenjohtaja kysyi että onko keskusteltavaa niin samaan hengenvetoon, että ei ole ja kops. Seuraava kohta.

Onko sittenkin näin, että johtokunta, tms. tekee kokouksien aiheista ja kysymyksistä päätökset hyvissä ajoin ja itse kokoukset ovat vain muodollisuuksia?

Minusta ei ole oikein, että ei anneta mahdollisuutta osallistua keskusteluun ja antaa omaa mielipidettään asioista. Onko sittenkin näin, että meidän yhteidet asiat päättää vain pieni "sisäpiiri" ja me muut nyökyttelemme vain päätä?

Minulle jäi oikein paha mieli ensikertalaisena näistä kokouksista. Odotin avoimia keskusteluita ja ajatusten julki tuomisia, mutta aivan toisin oli.

Onko muilla kokemuksia kyseisistä tilaisuuksista nyt tai aikaisemmilta vuosilta?
8746
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

ole koskaan käyty avointa keskustelua. Se olisi herätysliikkeen ja sen opettamien harhaoppien kannalta liian vaarallista.

Äänestä

"Minusta ei ole oikein, että ei anneta mahdollisuutta osallistua keskusteluun ja antaa omaa mielipidettään asioista. Onko sittenkin näin, että meidän yhteidet asiat päättää vain pieni "sisäpiiri" ja me muut nyökyttelemme vain päätä? "

Aivan varmasti sinulla on mahdollisuus antaa oma mielipiteesi asioista myös tuolla, jos se kokouksen ohjelmaan kuuluu. Onhan tietenkin ymmärrettävää, ettei kaikki voi sanoa mielipidettään, koska aika ei riitä. Ja juuri ajan takia asioista varmasti keskustellaan myös ennakkoon.

Juuri noita keskusteluja varten järjestetään nuorteniltoja ja muita keskustelu tilaisuuksia RY:llä. Mulla ei ainakaan ole kokemusta, että asioistani päättäisi pieni sisäpiiri. En edes usko että kukaan haluaisi ottaa niin suurta vastuuta, vaan halutaan varmasti kuunnella mitä Henki seurakunnille ilmoittaa.

Äänestä

Viitsitkö kertoa konkreettisesti, millaisissa asioissa päätökset jäivät sellaisiksi, että ne eivät tyydyttäneet sinua?

Äänestä

miks tämä juttu sua vasta juuri tänään alkoi kummastuttaa?

Veikkaan että et ole ollut koko tilaisuudessa.

Äänestä
  • "Veikkaan että et ole ollut koko tilaisuudessa."

    hyvin tyypillinen vl.

    Äänestä

  • olet kirjoitti:

    "Veikkaan että et ole ollut koko tilaisuudessa."

    hyvin tyypillinen vl.

    marco sais itse vastata, millaista siel oli ja miks mätti...niin kuultais "totuus".

    Äänestä

hei marco saisinko luvan sinulta luvan levittää sinun mielipidettä. eli voin sensuroida sinun nimimerkkisi. Ajattelin mm. näyttää sitä muutamalla puhujaveljelle ja ehkä käyttää sitä omilla nettisivuilla. Ps. sen taki koska toi sun mielipitees on erittäin hyvä ja totuuden mukainen

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Marco kirjoitti:

Vuosikokous sekä puhujien ja seurakuntavanhinten kokous olivat taas suviseurojen perjantaina ja lauantaina Nivalan rauhanyhdistyksellä.

Minulla kokouksista jäivät päällimmäisenä sellaiset kysymykset, että ketkä tekevät päätökset jo ennen kokousta jokaisesta asiasta?

Itse kokouksissa jokainen keskustelu nuijittiin loppuneeksi jo ennen kuin se ehti alkaa. Heti kun puheenjohtaja kysyi että onko keskusteltavaa niin samaan hengenvetoon, että ei ole ja kops. Seuraava kohta.

Onko sittenkin näin, että johtokunta, tms. tekee kokouksien aiheista ja kysymyksistä päätökset hyvissä ajoin ja itse kokoukset ovat vain muodollisuuksia?

Minusta ei ole oikein, että ei anneta mahdollisuutta osallistua keskusteluun ja antaa omaa mielipidettään asioista. Onko sittenkin näin, että meidän yhteidet asiat päättää vain pieni "sisäpiiri" ja me muut nyökyttelemme vain päätä?

Minulle jäi oikein paha mieli ensikertalaisena näistä kokouksista. Odotin avoimia keskusteluita ja ajatusten julki tuomisia, mutta aivan toisin oli.

Onko muilla kokemuksia kyseisistä tilaisuuksista nyt tai aikaisemmilta vuosilta?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu