Islam ja kristinusko

Turhaa väittelyä

On ikävää, että täällä sorrutaan nimittelyyn ja haukkumiseen. Tosin se todistaa ihmisyydestä. Toisaalta islamin teksteissä kyllä haukutaan vääräuskoisia. Taitaa olla raamatussakin.
Ongelmana keskusteluissa on se, että islam ja kristinusko ovat lähtökohdiltaan niin erilaisia: muslimeilla on eri näkökulma. Me kristityt luulemme omaavamme kategorian, johon islam sopii, mutta näin ei ole. Joitakin syitä näkökulmien erilaisuuteen aiheuttaa se, että valistusajan katkerat uskonsodat katolisten ja prostestanttien välillä pakotti eurooppalaiset ikäänkuin astumaan oman uskontonsa ulkopuolelle ja tarkastelemaan sitä yhtenä uskontona muiden joukossa: usko siis säilyi, mutta maallisissa asioissa maailmankuvan keskus oli siirtynyt sen ulkopuolelle. Eurooppalainen voi siis ajatella, että jokaisella on oma uskontonsa. Islaminuskoisilla taas ei ole ollut mitään valistusajan murrosta, eivätkä he ole astuneet ulos uskonnostaan. Eli maailman keskipiste on sama kuin uskonnon keskipiste. Ja islaminuskoisen maailma on ainakin periaatteessa särötön.

2

52

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Turhaa väittelyä2

      Jos verrataan esim. koraanin suura 20:14: Minä olen Jumala. Ei ole muuta Jumalaa kuin Minä. Palvo minua ja pidä rukouksesi Minua muistaen.

      ja

      raamattu 5.Moos. 5:6-7: Minä olen herra sinun Jumalasi, joka johdatin sinut pois egyptistä, orjuuden maasta. Sinulla ei saa olla muita jumalia..

      Koraanissa siis Jumalan vaatimus perustuu siihen tosiasiaan, että Jumala on yksi. Raamatussa taas perusteluna yksinoikeuteen israeliin on viittaus pelastushistoriaan. Islamissa on kysymys siitä, että ei-ihmisenkaltainen Jumala antaa ihmisille tien ja uskonnon, joka sopii heille. Evankeliumin mukaan uhri on välttämätön, sillä ihminen on vetänyt ylleen jumalan vihan. Tätä uhria on ihmisen mahdoton suorittaa. Siksi Jumala uhrasi ainoan Poikansa, jotta saataisiin uskonto täydelliseksi.
      En ota tässä kantaa Jumalan tulemiseen Jeesuksessa ihmiseksi, joka on islaminuskoiselle käsittämätön pilkka.

    • mietittimistä on

      Minun mielestäni olisi jokaisella kenellä on epäselvää kristin usko ja islam niin tarkastella näitä henkilöitä joista on kristin usko ja islam lähtöisin elikkä Jeesus=kristinusko muhammed=islam

      Tutkiskella kirjoituksista millaisia nämä henkilöt olivat mikä oli heidän molempien periaate uskon suhteen,Toteuttivatko he itse niitä oppeja joita opettivat muille ihmisille.Minun mielestäni näissä kahdessa henkilössä on melko suuri ero jos näin ruvetaan vertaamaan ja katsomaan millaisia kumpainenkin on..Tämähän kuuluu juuri koko uskontoihin koska he (jeesus ja muhammed) johtoahmoja uskontojen perustaessa.Kumpainenkin opetti aivan erillä tavalla ja se näkyy myös näissä kahdessa uskonnossa selvästi.

      Minä luinkin tällä palstalla haastattelun josta joku oli otteita laittanut 77v arabi zakartias botros,mielenkiintoista oli se miten esille putkahti tuossa Zakartiaksen haastattelussa sellaisia asioita joista ei muslimit kerro haditheissa koraanissa(käännetty joitkin sanoja erillä tavalla mitä ne oikeasti ovat esim arabin kielellä) sirkissä...paljon oli myös muhamedista itsestään millainen mies hän oli nämä kaikki nähtävästi luki juuri muslimeiden kirjoituksissa. Linkkiäkin täällä islam palstalla tuosta haastattelusta on,mutta se on valitettavasti yhä uudestaan sensuroitu pois.En ymmärrä miksi

      Mutta kuitenkin tämän vanhan herran tappamisesta on luvattu huoma 60 millin palkkio(al-qaida) eikö ole merkillistä.Ihminen joka ei ole tehnyt fyysistä pahaa eikä sanoillaan pahaa vaan kertonut sen mitä muslimeiden kirjoituksissa on niin siitä syytä halutaan vaientaa.Nyt herää kysymys,että haluaako muslmit oikeasti meiltä "vääräuskoisilta" pimittää tärkeää tietoa mikä liittyy muhamediin ja islamiin ylipäänsä.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kela tukee virallisesti Pride-liikettä

      Iso kiitos Kansaneläkelaitokselle tuen osoittamisesta myös vähemmistöille. Näin toimii vastuullinen valtiollinen koko k
      Maailman menoa
      81
      4054
    2. Pride-liputus närästää monissa Suomen kunnissa

      Suomen lipun nostamisesta on laki. Pride‑liputuksesta ei. Kieltäytyviin kuntiin kohdistuu poliittista painostusta kuin k
      Maailman menoa
      24
      2851
    3. Jorma Lind kuollut

      Ylen uutisankkurina 40 vuotta toiminut Jorma Lind on kuollut 85-vuotiaana. https://yle.fi/a/74-20230265 ARVl on näet
      Maailman menoa
      55
      2053
    4. Hitaille omat kassat

      Kassoilla hidastelevat ärsyttävät. Menee heti loppupäivä pilalle, kun kauppareissu kestää hidastelijoiden takia. Näille
      Maailman menoa
      221
      2044
    5. Mikä on kaunein

      Ja hellyttävin hetki irl kaivattusi kanssa?
      Ikävä
      72
      1446
    6. Mahdatko ymmärtää sitä

      Mä en selviä jollei me jutella kunnolla. Tarvitsen sua siihen. Etkä sä voi sitä tietää kun en ole ilmaissut mutta olen
      Ikävä
      76
      1300
    7. Kävisikö tällainen sopimus?

      Olisitko valmis juttelemaan jo ensi viikolla kahden kesken?
      Ikävä
      90
      1109
    8. Ensimmäisenä Helluntaina ei uudelleen kastettu KETÄÄN!

      Raamattu kertoo, että Helluntaina kastettiin. Mutta vaikka Raamattu ei erikseen kerro tiedän VARMASTI Ettei
      Kaste
      691
      1091
    9. Mitä yhteistä sinulla

      on kaivattusi kanssa? Sama musiikkimaku, tai huumorintaju, tai ehkä työpaikka? Vai ettekö tunne vielä niin hyvin?
      Ikävä
      57
      945
    10. Olisit ollut niin

      Minunlaiseni. Ehkä se on helmpompi kun emme kohtaa. Kipeältä se tuntui ettet valinnut minua
      Ikävä
      41
      906
    Aihe