Vaikka

joskus on plussiakin satanut, ei ne merkitse mitään. En osaa silti luottaa enää mihinkään. Nekin on tainnut herättää vaan kateutta. Niin raakalaismaista toimintaa joskus joku harrasti, sen takia vielä tehdään syntipukki. Muistan sun kirjoituksiasi aivan hyvin, ne jätti sellaset arvet ettei ne parannu ikinä, se on ajan kuluessa vaan varmistunut. Älä koita huijata, vaikka en kunnoslla pystyisi todistaa miten olet käyttäytynyt, sillä ei ole mitään mittasuhteita enää. Tai te, tehän siellä nauroitte yhdessä. Siis luuletko tosiaan etten ole tunnistanut sua monesta tekstistä. JOS SE ON JOKU MUU, sä olet kertonut siitä!
Ehkä kaiken jälkeen tämä vihjailu on ollutkin sitä ettei sulla olekkaan arpaa eikä osuutta muka mihinkään, kaikki on siis sun puolella. Miten sä olet luullut että suhun voisi luottaa tai edes koittaa sanoa jotain. Ja kun en niin ole tehnyt oot lisännyt vettä myllyyn kohtalokkain seurauksin. Jos olen aivan täysin väärässä, niin varmaan voit kertoa sen. Annan sillkin mahdollisuuden vaikka kieltämättä epäilyttää.
162
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Voisi olla itse kirjoittamaani. Juuri noin kävi minullekin. Tismalleen!! Toisesta tehtiin syntipukki, naurettiin yhdessä perään, kirjoiteltiin vielä jne. Miten julmia jotkut ovatkaan.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


qawserdtohijokä kirjoitti:

joskus on plussiakin satanut, ei ne merkitse mitään. En osaa silti luottaa enää mihinkään. Nekin on tainnut herättää vaan kateutta. Niin raakalaismaista toimintaa joskus joku harrasti, sen takia vielä tehdään syntipukki. Muistan sun kirjoituksiasi aivan hyvin, ne jätti sellaset arvet ettei ne parannu ikinä, se on ajan kuluessa vaan varmistunut. Älä koita huijata, vaikka en kunnoslla pystyisi todistaa miten olet käyttäytynyt, sillä ei ole mitään mittasuhteita enää. Tai te, tehän siellä nauroitte yhdessä. Siis luuletko tosiaan etten ole tunnistanut sua monesta tekstistä. JOS SE ON JOKU MUU, sä olet kertonut siitä!
Ehkä kaiken jälkeen tämä vihjailu on ollutkin sitä ettei sulla olekkaan arpaa eikä osuutta muka mihinkään, kaikki on siis sun puolella. Miten sä olet luullut että suhun voisi luottaa tai edes koittaa sanoa jotain. Ja kun en niin ole tehnyt oot lisännyt vettä myllyyn kohtalokkain seurauksin. Jos olen aivan täysin väärässä, niin varmaan voit kertoa sen. Annan sillkin mahdollisuuden vaikka kieltämättä epäilyttää.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu