Hei,
haaveenani on ryhtyä sijaisvanhemmaksi. Paljon olen tietoa jo haalinut, mutta haluankin kysyä teiltä jo sijaisvanhemmilta seuraavista asioista jotka mietityttävät minua ja miestäni.
Mieheni epäröi pystyykö kiintymään riittävästi, kokemuksia muilta vastaavista tilanteista?
Työnteko? Voisin / haluaisin tehdä esim 50% työaikaa, miten se muilla on onnistunut (siis lasten kanssa)? Olen lukenut runsaasti kommentteja, joissa epäillään sijaisvanhempien haluavan rikastua lapsilla, siitä ei ole kysymys - palkka olisi tarpeellinen jotta voisin pitää kiinni suunnilleen nykyisestä tilanteesta ja elintasosta. Lasten hoito työaikana, onko teille järjestynyt päiväkoti/muita paikkoja miten?
Lomat? Pidämme matkustelusta ja käymme ulkomailla n. 3 x vuodessa. Sijaislapsille ilmeisesti saa "matkustuslupia", miten matkat ovat sujuneet?
Haluisimme jatkossakin käydä silloin tällöin myös kahden kesken jossain parin vuorokauden verran, jolloin oma jälkikasvumme on yleensä ollut isovanhemmilla tai kummilla. Miten sijaislasten tälläiset viikonloppuhoidot ovat sujuneet - ilmeisesti sijaisperheen "omat" isovanhemmat eivät saa sijoitettuja lapsia hoitaa. En haluaisi hypyttää sijaislapsia eri sijaiskoteihinkaan, ei tunnu lapsen kannalta hyvältä vaihtoehdolta.
Minkäikäisiä omat lapsenne ovat olleet sijaislasten tullessa olleet, kokemuksia?
Haluaisin kovin tarjota turvallisen kodin jollekin sitä tarvitsevalle, enkä pelkää vastoinkäymisiä tai vaikeuksia. Raha on kuitenkin aika tärkeä osa tätä arjen pyöritystä, vapaa-aika ja matkustaminen on meille tärkeä osa voimien keruuta ja akkujen lataamista, ja parisuhde perheen perusta...
Kiitos niille jotka jaksavat vastailla.
haaveenani on ryhtyä sijaisvanhemmaksi. Paljon olen tietoa jo haalinut, mutta haluankin kysyä teiltä jo sijaisvanhemmilta seuraavista asioista jotka mietityttävät minua ja miestäni.
Mieheni epäröi pystyykö kiintymään riittävästi, kokemuksia muilta vastaavista tilanteista?
Työnteko? Voisin / haluaisin tehdä esim 50% työaikaa, miten se muilla on onnistunut (siis lasten kanssa)? Olen lukenut runsaasti kommentteja, joissa epäillään sijaisvanhempien haluavan rikastua lapsilla, siitä ei ole kysymys - palkka olisi tarpeellinen jotta voisin pitää kiinni suunnilleen nykyisestä tilanteesta ja elintasosta. Lasten hoito työaikana, onko teille järjestynyt päiväkoti/muita paikkoja miten?
Lomat? Pidämme matkustelusta ja käymme ulkomailla n. 3 x vuodessa. Sijaislapsille ilmeisesti saa "matkustuslupia", miten matkat ovat sujuneet?
Haluisimme jatkossakin käydä silloin tällöin myös kahden kesken jossain parin vuorokauden verran, jolloin oma jälkikasvumme on yleensä ollut isovanhemmilla tai kummilla. Miten sijaislasten tälläiset viikonloppuhoidot ovat sujuneet - ilmeisesti sijaisperheen "omat" isovanhemmat eivät saa sijoitettuja lapsia hoitaa. En haluaisi hypyttää sijaislapsia eri sijaiskoteihinkaan, ei tunnu lapsen kannalta hyvältä vaihtoehdolta.
Minkäikäisiä omat lapsenne ovat olleet sijaislasten tullessa olleet, kokemuksia?
Haluaisin kovin tarjota turvallisen kodin jollekin sitä tarvitsevalle, enkä pelkää vastoinkäymisiä tai vaikeuksia. Raha on kuitenkin aika tärkeä osa tätä arjen pyöritystä, vapaa-aika ja matkustaminen on meille tärkeä osa voimien keruuta ja akkujen lataamista, ja parisuhde perheen perusta...
Kiitos niille jotka jaksavat vastailla.
Vastaukset 13
Vanhimmat
Ai niin, ja olen ajatellut vain yhden sijaislapsen ottamista, onko siitä kellään kokemuksia?
Jaahas. Se kiintyminen lapseen taitaa olla ongelmista pienimpiä. Ei lapsiin sillä tavoin pidä kiintyäkään, et haluis ihan omia heidät. Perheenjäseniä ainkin meillä lapsista tuli ja oltiin yhtä perhettä, eikä mietitty mitään kiintymyksiä, enempää kuin omienkaan kohdalla. Mulla omat olivat jo melko isoja, poika jo armeijassa ja tytär 11 v. Ottivat nämä pienet sijoitettumme ihan omiksi sisaruksikseen ja auttoivat heidän hoitamisessaan. Ovat nyt aikuisinakin edelleen saman perheen lapsia ja ovat tekemisissä keskenään, kuten normaali perheessäkin sisarukset ovat.
Vähän tapauksesta ja kunnasta riippuen voisi melkein sanoa, et lomat voit unohtaa.
Matkustelu mahd. "vaikean" sijoitetun kanssa, on kaikkea muuta kuin lomaa.Ei ole olemassa mitään yleispätevää neuvoa, tai käytäntöä, kun jokainen lapsi on oma yksilönsä, samoin taustat ja sukulaiset ovat niin kovin erilaiset. Jotkut isovanhemmat ottavat lapsia luokseen ihan mielellään, jotkut ei kirveelläkään, vaikka heille se mahdollisuus suotaisikin. Riippuu niin paljon sukulaisten tilanteesta.
Meillä oli ainakin niin, että vaikka lapset olivat sukulaisilla lomilla, ei koskaan voinut tietää, minä hetkenä heidät palautetaan ja mistä syystä, siis sovittua aikasemmin. Niiden "lomien" varalle ei juuri voinut mitään suunnitella. Kun sijoitettu muuttaa perheeseen, olisi hyvä, että äiti voisi olla kotona useamman kuukauden ainakin, että lapsi kotiutuisi kunnolla, ennen kuin joutuu uuteen hoitopaikkaan. Työssä käyvälle sijarille, tai siis lapselle kyllä järjestetään hoitopaikka, mutta palkkio on hieman pienempi. Yhden lapsen palkkioilla, ei kyllä kotiin voi jäädä. Lomia on melko vaikea järjestää, koska esim. meidän tapauksessa, kun oli ylivilkkaat lapset, niin ei kukaan heitä hoitoonsa halunnut, eikä jo iäkkäät mun vanhemmatkaan jaksaneet, vaikka halua olisi ollutkin. En olis edes uskaltanut heille jättää hoitoon, koska eivät olisi mitenkään ymmärtäneet, kuinka kovin lapsia piti vahtia ja mitä kaikkea ne saivatkaan aikaan. Lopputulema oli mulla, et koko 20 vuoden aikana olin ehkä yhteensä 3 kertaa pitemmällä lomalla. Lomittajaa kun ei vain löytynyt/saanut. Oma aikuinen poikani ne muutamat kerrat toimi lomittajana.
Nykyistä tilannetta en ihan tarkkaan tiedä, onko mitään parannuksia tullut esim. lomituksiin, mutta tuskin mitään isompia. Kerroin nyt omasta kokemuksestani, miten meillä oli, mikä ei varmaan kauheesti rohkaise. Harva sulle kuitenkin tulee ihan totuuden kertomaan. Kuten totesin, lapsia on niin monista eri taustoista ja tilanteista, että yhden kanssa saattaa hyvinkin löytyä esim. sukulaiset, joiden luona lapsi voi lomailla, tai muuta vastaavaa. Eli ei vielä mun kokemuksen perusteella kannata ajatuksesta kokonaan luopua. Silti kannattaa ottaa asioista tarkkaan tietoa, ettei tule petetyksi. Oli meilläkin yksi sijoitettu, joka vietti paljonkin lomia sukulaisillaan ja joka kesä kuukauden mummillaan jne. Jos sellaisen onnistuisitte saamaan, ni omat lomat saisitte hienosti järjestettyä. Melko harvinaista taitaa kuitenkin tuollaiset tapaukset olla. Tämä ko. sijoitettu olikin vain muutamia vuosia ja tiedossa oli, ettei tulisi olemaan pysyvä sijoitus.
Aika lailla samoilla ajatuksilla ja kokemuksilla, kuin "amaliasijari". (Huomaa heti, että kokemus hänen kirjoituksessaan puhuu).
Korostaisin myöskin, ettei tuo kiintymys ole lapsen sijaisvanhempana olemisessa "se juttu". Eikä sijaislapsi omaksi tulekaan. Luonteva suhtautuminen lapseen on tärkeintä. Kaikki riippuu siitä, saatteko lapsen olon turvalliseksi luonanne.
Arjessa isoksi osaksi nousevat suhteet ja kanssakäymiset, bio-sukulaisiin, sosiaaliviranomaisiin
Arjessa lisäksi on tiedostettava, että lähes tulkoon kaikilla sijoitetuilla lapsilla on jonkin asteinen kiintymyssuhdehäiriö, mikä vaatii ammattiapua, (muiden moninaisten mahdollisten henkisten ongelmien kanssa). Hoitava taho tulee melkoisella todennäköisyydellä varsin tutuksi.
Tämä saattaa kuulostaa hieman jyrkältä , mutta jos lomat nousevat tärkeäksi osaksi tässä asiassa, unohtakaa koko juttu. Lomat lapsesta ovat aika "harvinaisia". Meillä niin sijoitetut, kuin omakin kulkevat samalla tavalla mukana niin arjessa, kuin lomillakin. Ihan harvinaisena herkkuna olemme kyllä, tutustuttuamme toiseen sijariperheeseen, saaneet kahdenkeskisiä reissuja, (korkeintaan kaksi päivää), vaihtoperiaatteella, meidän sijarit heille ja vastaavasti heidän reissun ajaksi heidän sijarit meille.
Yhdestä asiasta voi olla aivan varma, omastakin kokemuksesta, ennen sijoitusta mietityttää sellaiset asiat, jotka ovat sijarina aika pieniä ja tärkeiksi nousevat sellaiset, joita ei edes ottanut huomioon.
Yhden lapsen sijoituksella, niin kuin ei yleensäkään sijaisvanhemmuudella voi rikastua, kuten totesitkin. Siis sijaisvanhemmuus on oltava TAPA ELÄÄ! Nauttia niistä pienistä asioista joita sijarina saa tuolle lapselle antaa, niin henkisenä ja turvallisena kotina, kuin elämän puitteina yleensäkin. Ne palautteet on nähtävä joka päivä, ei vasta silloin, kun lapsi nousee omille siivilleen.
Edellisten peesiin, tämä on ennen kaikkea elämäntapa. Meillä ei ole muutenkaan ollut tapana matkustella ja lastenhoitoa ei ole omillekaan järjestynyt isovanhemmista, joten nämä asiat ovat menneet luontevasti, emmekä ole kokeneet luopuvamme mistään. Paitsi nyt ehkä yksityisyydestä tietyllä tapaa :D Se perhe-elämä ei ole samalla tavalla enää yksityistä ja "vain teidän", ymmärrät varmaan mitä tarkoitan. Suurin asia jota on todella joutunut opettelemaan, on toisesta korvasta sisään- ja toisesta ulos, kaikkea on saanut kuulla milloin mistäkin taholta, kovin herkkähipiäinen henkilö ei sovi olla, mutta täytyy sanoa, että hyvän priiffauksen on hommaan etukäteen saanut, ei tämä kenellekään sijarille tule yllätyksenä! Ja siihen kotonaolemiseen ja arjen rauhoittamiseen ainakin vuodeksi-pariksi (pienen, alle kouluikäisen lapsen kohdalla, minulla ei muusta ole kokemusta) kannattaa valmistautua, se auttaa sen kiintymyssuhteen luomisessa. Nämä ovat vain minun (enimmäkseen positiivisia) kokemuksiani vain yhden lapsen sijarina.
Mekin harkitsemme sijaisvanhemmaksi ryhtymistä. Perhehoitokumppaneihin (PKS) olen ottanut yhteyttä. Onko jollain kokemusta ko Oy:stä?
Hei.
Hei. Sijaisvanhemmaksi ryhtyvä saa miettiä myös maallista toimeentuloa. Kannattaa selvittää toimeksiantosopimuksen sisältö ennen allekirjoitustilaisuutta, ja keskustella mm. lomat ja lomituskäytännöt. Kiintymys taas syntyy yhdessä elämällä (varmasti!). Tärkeää on että lapsella on omien vanhempien "lupa" kiintyä sijaisvanhempiin. Siksi sijaisvanhemman kannattaa pyrkiä olemaan ihminen heillekin, hyvä kontakti syntymävanhempiin ehkäisee huolia ja ristiriitoja joissa lapsi voi päätyä pelinappulaksi.
Sijoitetulla lapsella voi olla kelpo isovanhemmat, jotka saattavat olla onnessaan jos pääsevät elämään aktiivimummolan tai -vaarilan elämää sijoitetun lapsenlapsen elämässä. Toki lapsi voi vierailla isovanhempien luona, jos siellä on asiat kunnossa eli lapsen turvallista vierailla ja isovanhemmat itse tulevat juttuun myös sijaisvanhempien kanssa. Ehkä isovanhempien kanssa voisi tehdä virallisen lomitussopimuksenkin sosiaalitoimen kanssa? (Niin että pääsisitte vaikka pari kertaa vuodessa kahdestaan lomaselle, itsestä ja parisuhteesta huolehtiminen ehkäisee mökkihöperyyttä!)
Sijoitetun lapsen kanssa voi elää ihan normaalielämää. Jos toiveesi on olla työssäkäyvä äiti, ette voi ottaa kovin vaikeahoitoista lasta - tehkää tämä vain selväksi sijoittajalle ettei vastaan tule ikäviä yllätyksiä. Alle 3-vuotiaan sijaisvanhempi on oikeutettu myös kotihoidontukeen, ja joillakin sijoittajilla on korotettu korvaus pienten lasten sijaisperheille, tai kotona hoidettavista lapsista. Työssäkäynti tuli itsellä vastaan vasta kun perheessä oli 3 lasta (omia ja sijoitettuja). Silloin piti puhaltaa hetkeksi peli poikki ja heittäytyä kotiäidiksi. En kadu sitäkään.
Muuten elätte normaalia elämää - jos siihen kuuluu matkustelu, matkustakaa. Kertokaa elämäntavastanne ja toiveistanne etukäteen, kertokaa lomasuunnitelmista lapsen työntekijälle ja vanhemmille, ei pitäisi olla ongelmia. Normaalia lomamatkoja pitemmistä reissuista voitte joutua tinkimään - mutta sellaistakin tapahtuu jos yhteispeli osapuolten kanssa on avointa ja mutkatonta.
Kaikkea hyvää elämäänne.
Kiitos Londra rohkaisevasta viestistäsi! En ole ap, mutta sijaisvanhemmaksi ryhtymistä pohdin tässä itsekin. Olemme nuori pariskunta, ja meillä ei ole omia lapsia. Kokemusta meillä on pääosin pikkulapsista (miehen pienet sisaruspuolet, oma pikkusiskoni, tuttavaperheiden lapset), joten pohdimme, olisiko meillä mahdollisuutta saada perheeseemme pieni (0-1,5v) lapsi.
Nyt joku tulee vinkumaan, että siellä taas lapsettomat yrittää viedä toisten lapset ja läpä lässyn lää. Uskon vain, että koska meillä ei ole omia lapsia, niin voisi olla helpompaa aloittaa elämä uuden perheenjäsenen kanssa tämän elämän mahdollisimman varhaisessa vaiheessa - harvalle biologiselle vanhemmallekaan sitä ensimmäistä lasta 7-vuotiaana huollettavaksi isketään, vauvasta se perhe-elämä yleensä taitaa useimmissa perheissä alkaa?
Kaikille teille, jotka täällä sijaisvanhemmaksi ryhtymistä pohditte, sanoisin että menkää PRIDE-koulutukseen - se on nimenomaan tarkoitettu valmennukseksi ja pohdinnan paikaksi teille. PRIDEN aikana käsitellään faktaa, mielikuvia ja ennen kaikkea sitä haluanko ja pystynkö.
Meillä asuu kolme sijoitettua lasta, jotka ovat meille tulleet yksi kerrallaan, enkä minä ole ollut kodin ulkopuolisessa työssä sen jälkeen, kun meille ensimmäinen lapsi sijoitettiin 15-vuotta sitten, mutta me olimmekin valmiit ottamaan erityistä hoitoa vaativan FASD-vauvan. Kotihoidontukea ei saa sijoitetusta lapsesta, mutta ainakin pääkaupunkiseudun kunnat korvaavat hoitopalkkion korotuksella menetetyn kotihoidon tuen.
Usein ei etukäteen pystytä sanomaan onko lapsi vaikeahoitoinen vai sellainen, että molempien sijaisvanhempien on mahdollista työskennellä kodin ulkopuolella. Pienellä vauvallakin voi olla niin traumaattinen tausta, että vaurioiden korjaaminen vaatii sijaisperheen tarjoaman hoivan lisäksi ammattilaisten apua, eikä lapsi silti koskaan täysin toivu kokemuksistaan.
Hei,
ymmärrämme toki, että pienelläkin vauvalla voi olla vakavia traumoja, emme etsi mitenkään erityisen helppohoitoista lasta, vaan ajattelimme lähinnä sitä että 25-vuotiaiden sijaisvanhempien tuskin katsotaan olevan paras ratkaisu isommalle lapselle, varsinkaan teinille. Lisäksi oletan, että koska meillä ei ole omia lapsia, olisi luonnollisinta ja luontevinta tutustua lapseen mahdollisimman pienenä. Voihan se olla että asia nähdään toisin, mutta näin olen itse asiaa ajatellut.
Ja tuosta pride-koulutuksesta: menemme sinne vasta kun itse olemme varmoja halustamme ryhtyä sijaisperheeksi. Pride-koulutuksessa selvinnee sitten se, olemmeko siihen valmiita. Asumme sen verran kaukana koulutusta järjestävästä tahosta, että nykyinen tilanteemme ei anna mahdollisuutta tähän kouluttautumiseen ilman järjestelyjä erityisesti miehen työpaikan kanssa. Eli haluamme olla varmoja omasta halustamme ainakin alustavasti. Tokihan mieli voi muuttua sen aikana, mutta ihan huvikseen emme koulutukseen lähde.
PRIDE-kouluttajana on sanottava, että jos on valmis täällä kyselemään asioista, niin silloin on valmis koulutukseen, jossa voi saada varmaa tietoa ja kysellä mieltään askarruttavia kysymyksiä ihmisiltä, joilla on asiasta kokemusta.
Miksi haluaisitte käydä PRIDEn jossain kaukana ? Koulutuksen järjestäjä yleensä edellyttää, että heidän kouluttamansa perheet jäävät heille potentiaalisiksi sijaisperheiksi, jos siis siihen lopputulokseen on päädytty. Jos teille sitten sijoitettaisiin lapsi siltä kauempaa, niin joutuisitte kulkemaan siellä koko lapsen sijoituksen ajan ainakin asiakassuunnitelmapalavereissa, mahdollisesti viemään lasta tapaamisiin jne.
Minä olisin siis lapsen pääasiallinen hoitaja, koska työskentelen kotoa käsin. Minulle tuo välimatka siis ei ole ongelma, vaan miehelle, joka on töissä meiltä käsin vastakkaisella suunnalla kuin tuo koulutuspaikka on. Meiltä ajomatkaa on reilu tunti, miehen työpaikalta yli kaksi tuntia. Vaatisi siis järjestelyjä. Sijoittavan kunnan mukaan välimatka on kohtuullinen. Kyseessä siis lähin paikka joka prideä näillä näkymin syksyllä järjestää.
Hei!
Aloittajalle: kiintymussuhde sijoitettuun lapseen saattaa muodostua hieman hitaammin kuin biologiseen lapseen. Tämä on täysin normaalia, eikä siitä kannata ottaa etukäteen paineita:) Kiintymyssuhteen muodostuminen kuitenkin on, kuten varmaan jo tiedätkin, lapsen emotionaalisesti tasapainoisen kehityksen edellytys. Lapset, jotka on huostaanotettu, ovat toennäköisesti jossain määrin jääneet vaille turvallista kiintymyssuhdetta ja niitä jälkiä pyritään paikkaamaan sitten sijaisperheessä. Jos kiintymyssuhteen kanssa jostain syystä ilmenee isompia ongelmia (joko lapsella on pahoja ongelmia kiintymyssuhteissaan ai te sijaisvanhempina kaipaatte tukea kiintymyssuhteen luomiseen lapseen) on olemassa erilaisia tukikeinoja, esimerkiksi Theraplay, jonka avulla tätä tukea voidaan tarjota:)
Matkustelusta tuskin koituu ongelmia, mikäli lapsi ei ole voimakkaasti oirehtiva. Teillä on täysi lupa ja oikeus elää edelleen omannäköistä elämäänne:) Koko elämä ei tule menemään sijaislapsen ehdoilla, vaikka toki monet arjen realiteetit tulevatkin elämäänne vaikuttamaan. Ja kyllä teidän omien lastennen biologiset vanhemmat saavat sijaislapsenkin ottaa oman viikonloppulomanne ajaksi kunhan tämä asia on sosiaalityöntekijän tiedossa:) Olen samaa mieltä kanssasi siitä, että lapsen etu ei ole se, että häntä riepotellaan toisiin sijaiskoteihin lomien ajanksi, vaan lapsi on perheenjäsen kaikin tavoin. Toki jos lapsi on kovin vaikeahoitoinen on todellakin ihan ok ja jopa toivottavaakin teidän oman jaksamisenne (ja biologisten lastenne jaksamisen!) vuoksi antaa lapsi hoitoon tarvittaessa muuallekin.
Meillä biologiset lapset ottivat sijaislapsen avosylin vastaan. Olimme keskustelleet aiheesta tosi paljon ja pohtineet yhdessä myös sitä, että sijoitettu lapsi voi käyttäytyä välillä "kummallisesti" (olla mustasukkainen, käyttäytyä aggressiivisesti tai sulkeutuneesti jne..). Sijoituksen loppuminen oli kuitenkin biologisille lapsillemme niin tuskallinen kokemus kaikesta puheesta ja keskusteluista huolimatta, että meille ei enää sijaislapsia tule, ainakaan niin kaun kunnes omat lapset hieman kasvavat. Minäkin kiinnyn nopeasti ja vaikka ero kirpaisi kovasti, tiesin että lapsen asiat ovat kuitenkin nyt hyvin. Omien lasten kiintymys oli kuitenkin kasvanut niin suureksi, että eron jälkiä paikkailtiin useita useita kuukausia.. Lapsemme tiesivät, että sijoitus on aina väliaikainen ja puhuimme tästä aina avoimesti.
Paljon onnea sijaisvanhemmuuteen teille kaikille asiaa harkitseville:)