Heippa!
En tiedä osaako kukaan auttaa, mutta kerron ainakin tarinani.
Olen siis toista lasta odottava nainen, minulla on ennestään jonkin verran yli neljä vuotias lapsi ja toinen syntyy syksyllä.
Siskoni kärsii lapsettomuudesta, eikä pitkästä yrityksestä huolimatta ole saanut lasta, eikä myöskään yhtään raskautumista ole myöskään tullut. Vauvahaaveet ovat heillä eläneet nyt kolmatta vuotta. Ovat olleet tutkimuksissa, jossa syytä ei ole selvinnyt, sitä en sitten tiedä onko hoitoja aloitettu, en ole kysynyt ja nyt tämän raskauteni vuoksi emme ole väleissä.
Sisko siis katkaisi välit minuun ja perheeseeni.
Minulla on myös muita sisaruksia, joilla kaikilla on lapsia.
Myös toisella siskolla oli myös vaikeuksia tulla raskaaksi, mutta tuli kuitenkin ja he saivat lapsen, tästä ei ole kovinkaan kauaa aikaa, mutta kuitenkin ennen tätä minun raskauttani.
Siskolleni oli aikanaan jo kova paikka kun esikoiseni syntyi, samoin oli myös tälle toiselle koska olen heitä kumpaakin nuorempi ja heistä oli jotenkin outoa/väärin että minä nyt saan lapsen heitä aikasemmin.
Mutta nyt sitten tilanne onkin todella hankala ja mielestäni surullinen, tämä lapseton siskoni on siis todella katkeroitunut ja vihainen minulle siitä että olen raskaana.
Muu perhe, eli vanhempani ja muut sisarukset ovat taas puolestaan iloisia ja onnellisia uudesta tulokkaasta.
Myös siskoni puoliso ei halua olla tekemisissä kanssamme, tässä olikin kuitenkin yhdet perhejuhlat, ja oma puolisoni yritti avata keskustelua siskon miehen kanssa, niin eihän siitä sitten mitään tullut...oli kovin lyhytsanainen, ja välttelivät meitä jatkuvasti.
Ainoastaan esikoiseni kanssa sisko puuhaili hetken aikaa.
Siskoni ei myöskään aikanaan kommentoinut mitenkään kun kerroin raskaudesta, asiasta kerrottiin kuitenkin kaikille sisaruksille samalla tapaa (viestillä).
Minulla on ollut itsellä muutama keskenmeno, joista kaksi tapahtunut esikoisen syntymän jälkeen, siskoni on tietoinen myös näistä ja ei ainakaan mitenkään ole pahoittelut, lähinnä sanonut että niin se luonto hoitaa tehtävänsä ja ettei kroppani kestä raskaana oloa, olihan esikoiseni odottaminen myös kovin vaikeata.
En oikein ymmärrä, tai siis yritän ymmärtää.
Koska minulla on lapsia, en voi ymmärtää sitä miltä oikeasti tuntuu kun ei saa lasta vaikka kuinka haluaisi, eli en ymmärrä sitä lapsettomuuden kipua ja tuskaa.
Mutta selkeästi siskolla tämä kipu ja tuska on sietämätön, ja ilmeisen turhauttavaa, ja nyt se kaikki purkautuu minuun sekä puolisooni.
Välillä minusta tuntuu että olen tehnyt jotain todella pahaa ja tavallaan silloin kun kerroin tekstarilla siskolle raskaudestani, niin oli sellainen fiilis kun olisin jossain ripillä kertomassa papille jostain kamalsta synnistä jonka olen tehnyt.
Olen enemmän surullinen, kuin vihainen, en halua olla vihainen siskolleni, koska ei se ainakaan vie asiaa mitenkään eteenpäin tai auta häntä ainakaan.
Kuitenkin sisarussuhteet, erityisesti tähän siskoon on pohjattoman tärkeä, hän on ollut kuitenkin läheisin tai siis oli.
En tiedä miksi siskon reaktion on näin voimakas, tai siis tiedän, mutta minusta se on järjetöntä.
Vaikka siis olemme olleet läheisiä, olemme silti kovin erilaisia, meillä on kovin erilainen ajatusmaailma ja elämäntyyli noin yleensä.
Hän on kouluja käynyt, erittäin hyvin toimeentuleva ja vois kuvitella että hänen ja miehensä ainut kriisi on tämä lapsettomuus, joka siis valtava kriisi, en sitä vähättele pätkääkään.
Minä taas en ole kouluja käynyt, tai siis olen amis, samoin puolisoni.
Asumme ahtaasti vuokralla, mieheni on töissä, minä en taas ole.
Taloudellisesti meillä on tiukkaa.
Siskoni ei hyväksy miestäni, nykyinen puolisoni ei siis ole sama kuin lapseni Isä, tosin ei hän hyväksynyt lapseni isäkään.
Kukaan ei siis ole hyvä, hän joskus sanoikin että minun pitäisi etsiä hyvä mies, no minullahan on hyvä mies, vaikka hän ei ole korkeasti koulutettu ja pelaa Golffia, eikä pysty rakentamaan meille taloa eikä aja tuliterällä mersulla.
Mutta silti meidän elämä on ihanaa, hyvää ja elämässämme on rakkautta.
Myös puolisoni on ollut lapseton tahattomasti hänkin tähän asti, hänelle lapsi on ollut vuosien toive, mutta hänen edellinen puoliso ei lasta koskaan halunnut.
Näitä meidän elämämme puutteita sisko nyt on myös puhunut vanhemmilleni, ja minusta se on loukkaavaa, tai siis kyllähän vanhemmat täysin tietävät meidän elämäntilanteen, mutta jotenkin tuntuu pahalta kun sisko puhuu niistä selän takana ja sitten vanhempani ovat hätää kärsimässä että ollaanko me jossain pulassa.
Ja sitten joutuu tässä tuon tuosta selvittämään että kyllä meillä ihan hyvin menee.
No nyt karkasi itse asiasta, mutta kuitenkin nämä ovat asioita joista sisko minua arvostelee ja sanoo ettei lapsi/lapset ole alun alkaenkaan sopinut elämääni, ja hän on sen sanonut minulle joskus ihan suoraan jonkun riidan yhteydessä ja se loukkasi suuresti.
Hän on sanonut minulle että olen huono äiti, että en voi koskaan antaa lapselleni mitään, koska olemme köyhiä.
En tiedä osaako kukaan auttaa, mutta kerron ainakin tarinani.
Olen siis toista lasta odottava nainen, minulla on ennestään jonkin verran yli neljä vuotias lapsi ja toinen syntyy syksyllä.
Siskoni kärsii lapsettomuudesta, eikä pitkästä yrityksestä huolimatta ole saanut lasta, eikä myöskään yhtään raskautumista ole myöskään tullut. Vauvahaaveet ovat heillä eläneet nyt kolmatta vuotta. Ovat olleet tutkimuksissa, jossa syytä ei ole selvinnyt, sitä en sitten tiedä onko hoitoja aloitettu, en ole kysynyt ja nyt tämän raskauteni vuoksi emme ole väleissä.
Sisko siis katkaisi välit minuun ja perheeseeni.
Minulla on myös muita sisaruksia, joilla kaikilla on lapsia.
Myös toisella siskolla oli myös vaikeuksia tulla raskaaksi, mutta tuli kuitenkin ja he saivat lapsen, tästä ei ole kovinkaan kauaa aikaa, mutta kuitenkin ennen tätä minun raskauttani.
Siskolleni oli aikanaan jo kova paikka kun esikoiseni syntyi, samoin oli myös tälle toiselle koska olen heitä kumpaakin nuorempi ja heistä oli jotenkin outoa/väärin että minä nyt saan lapsen heitä aikasemmin.
Mutta nyt sitten tilanne onkin todella hankala ja mielestäni surullinen, tämä lapseton siskoni on siis todella katkeroitunut ja vihainen minulle siitä että olen raskaana.
Muu perhe, eli vanhempani ja muut sisarukset ovat taas puolestaan iloisia ja onnellisia uudesta tulokkaasta.
Myös siskoni puoliso ei halua olla tekemisissä kanssamme, tässä olikin kuitenkin yhdet perhejuhlat, ja oma puolisoni yritti avata keskustelua siskon miehen kanssa, niin eihän siitä sitten mitään tullut...oli kovin lyhytsanainen, ja välttelivät meitä jatkuvasti.
Ainoastaan esikoiseni kanssa sisko puuhaili hetken aikaa.
Siskoni ei myöskään aikanaan kommentoinut mitenkään kun kerroin raskaudesta, asiasta kerrottiin kuitenkin kaikille sisaruksille samalla tapaa (viestillä).
Minulla on ollut itsellä muutama keskenmeno, joista kaksi tapahtunut esikoisen syntymän jälkeen, siskoni on tietoinen myös näistä ja ei ainakaan mitenkään ole pahoittelut, lähinnä sanonut että niin se luonto hoitaa tehtävänsä ja ettei kroppani kestä raskaana oloa, olihan esikoiseni odottaminen myös kovin vaikeata.
En oikein ymmärrä, tai siis yritän ymmärtää.
Koska minulla on lapsia, en voi ymmärtää sitä miltä oikeasti tuntuu kun ei saa lasta vaikka kuinka haluaisi, eli en ymmärrä sitä lapsettomuuden kipua ja tuskaa.
Mutta selkeästi siskolla tämä kipu ja tuska on sietämätön, ja ilmeisen turhauttavaa, ja nyt se kaikki purkautuu minuun sekä puolisooni.
Välillä minusta tuntuu että olen tehnyt jotain todella pahaa ja tavallaan silloin kun kerroin tekstarilla siskolle raskaudestani, niin oli sellainen fiilis kun olisin jossain ripillä kertomassa papille jostain kamalsta synnistä jonka olen tehnyt.
Olen enemmän surullinen, kuin vihainen, en halua olla vihainen siskolleni, koska ei se ainakaan vie asiaa mitenkään eteenpäin tai auta häntä ainakaan.
Kuitenkin sisarussuhteet, erityisesti tähän siskoon on pohjattoman tärkeä, hän on ollut kuitenkin läheisin tai siis oli.
En tiedä miksi siskon reaktion on näin voimakas, tai siis tiedän, mutta minusta se on järjetöntä.
Vaikka siis olemme olleet läheisiä, olemme silti kovin erilaisia, meillä on kovin erilainen ajatusmaailma ja elämäntyyli noin yleensä.
Hän on kouluja käynyt, erittäin hyvin toimeentuleva ja vois kuvitella että hänen ja miehensä ainut kriisi on tämä lapsettomuus, joka siis valtava kriisi, en sitä vähättele pätkääkään.
Minä taas en ole kouluja käynyt, tai siis olen amis, samoin puolisoni.
Asumme ahtaasti vuokralla, mieheni on töissä, minä en taas ole.
Taloudellisesti meillä on tiukkaa.
Siskoni ei hyväksy miestäni, nykyinen puolisoni ei siis ole sama kuin lapseni Isä, tosin ei hän hyväksynyt lapseni isäkään.
Kukaan ei siis ole hyvä, hän joskus sanoikin että minun pitäisi etsiä hyvä mies, no minullahan on hyvä mies, vaikka hän ei ole korkeasti koulutettu ja pelaa Golffia, eikä pysty rakentamaan meille taloa eikä aja tuliterällä mersulla.
Mutta silti meidän elämä on ihanaa, hyvää ja elämässämme on rakkautta.
Myös puolisoni on ollut lapseton tahattomasti hänkin tähän asti, hänelle lapsi on ollut vuosien toive, mutta hänen edellinen puoliso ei lasta koskaan halunnut.
Näitä meidän elämämme puutteita sisko nyt on myös puhunut vanhemmilleni, ja minusta se on loukkaavaa, tai siis kyllähän vanhemmat täysin tietävät meidän elämäntilanteen, mutta jotenkin tuntuu pahalta kun sisko puhuu niistä selän takana ja sitten vanhempani ovat hätää kärsimässä että ollaanko me jossain pulassa.
Ja sitten joutuu tässä tuon tuosta selvittämään että kyllä meillä ihan hyvin menee.
No nyt karkasi itse asiasta, mutta kuitenkin nämä ovat asioita joista sisko minua arvostelee ja sanoo ettei lapsi/lapset ole alun alkaenkaan sopinut elämääni, ja hän on sen sanonut minulle joskus ihan suoraan jonkun riidan yhteydessä ja se loukkasi suuresti.
Hän on sanonut minulle että olen huono äiti, että en voi koskaan antaa lapselleni mitään, koska olemme köyhiä.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Vielä lisäten tuohon ylläolevaan tekstiin, että haluaisin kysyä mitä teen, kuinka minun kannattaisi lähestyä siskoani ja koska olisi hyvä yrittää jotain keskustelua hänen kanssaan...
Kiinnostaa myös sekin, että onko tuollainen reaktio normaalia, en vaan ole oikein vastaavaa kuullut.
Siskosi reaktiot on normaalin rajoissa. Tiedän, miltä siskostasi mahtaa tuntua, mutta en ymmärrä hänen käytöstään. Itse lapsettomana pyrin välttämään tilanteita, joissa kohtaan lapsellisia nimenomaa sen takia, ettei tulisi tuollaisia tilanteita, jotka saattavat johtaa riitaan.
Minun neuvoni on, että jätät siskosi vähäksi aikaa rauhaan, kun hän kerta katkaisi välit. Välien katkaisu ei varmaankaan ole lopullista, siskosi vain tarvitsee aikaa asian käsittelyyn.
Siskosi on varmasti järkevä ihminen ja ymmärtää, että tekee väärin puhuessaan pahaa. Oletettavasti hän vain yrittää purkaa pahaa oloaan teihin, koska olette juuri se esimerkkipari lapsettoman mielessä, joille lapsia syntyy tuosta vaan, vaikka kaikki ei ole hyvin esim. taloudellisesti. Uskon, että hän jopa päässään suurentelee asiaa liikaa, koska eihän hän voi tietää, miten hyvä elämä teillä taloudellisesta tilanteesta huolimatta on.
Lisäksi uskon, että kun olet kertonut keskenmenoistasi siskosi on miettinyt sitä, että sinulla sentään on lapsi, tai että sentään tulet raskaaksi, joten asiasi ei olisi valittaa tilanteesta (tiedän ruma ajatus, mutta tällaisia lapsettoman päässä voi liikkua, ei aina, mutta joskus).
Ehdotan myös, että jos tapaatte, älä kerro hänelle kuinka tiukkaa on jne. Sitten hän ei saa aineksia, joita levitella muulle suvulle. Varmasti myös vanhempanne ymmärtävät, että siskon mieli on vähän järkkynyt, eikä häntä tarvitse ottaa ihan tosissaan. Ikävää kuitenkin, että olette joutuneet hänen silmätikukseen.
On vaikea sanoa, millainen auttaminen toimii kenellekin lapsettomalle. Jotkut haluavat jutella, kertoa kaiken ja jotkut haluavat sulkeutua koko asiasta. Tilanne on hankala ja oikeastaan ainoa, mikä auttaisi on se, että sisaresi saisi lapsen. Muuten tilanne paranee vain ajan kanssa ja siihen voi mennä vuosia.
Kiitos Sinulle ymmärryksestä ja hyvistä, sekä viisaista neuvoista.
Toivon todellakin vain hyvää siskolleni, ja että saisimme välimme kuntoon.
Ja tottakai että myös hänen kaipuunsa päättyisi ja hän saisi lapsen, ei sitä muuta voi toivoa, koska tiedän että hän olisi hyvä Äiti.
Ja tuo on aivan totta, mitä sanoit keskenmenosta, tai siis kuinka sisko on varmasti ajatellut kun minulle näin on käynyt, eli minulla on lapsia ja tulen raskaaksi luomusti, eli hän ei oman tilanteensa vuoksi voi olla kovin pahoillaan/ymmärtäväinen.
Niin ja tietenkin tämä taloudellinen tilanne, vaikka elämä on meillä tosiaan hyvää ilman sitä mieletöntä mammonan määrää, niin siskon voi olla vaikea ymmärtää sitä, koska ei ole joutunut koskaan sellaista elämää elämään, eli kun se arki on sentin venyttämistä välillä ihan tosissaan.
Miettii, tai on varmasti miettinyt että saako lapsi/lapsemme kaiken sen tarpeellisen jne...mutta siitä ei kyllä ole huolta.
Olen sitä kyllä yrittänyt siskolle selventää, että lasten tarpeet aina ensin.
Joinain päivinä ärtymys tämän tilanteen vuoksi on suuri, mutta sitten taas on näitä päiviä kun ajattelen siskoa ihan lämmöllä, hän on minun rakas siskoni ja uskon, toivon että nuo sammakot mitä on suustaan päästänyt, eivät kaikki ole tullut tarkoituksella ja en minä vaadi mitä anteeksi pyyntöä...ainoastaan haluan vain siskoni takaisin ja välimme kuntoon.
Ja olen kyllä ymmärtänyt vanhempieni osalta että he ovat tajunneet siskon pahan olon, eivätkä syyllistä tai tuomitse häntä kun hän on käyttäytynyt näin mua sekä perhettäni kohtaan.
He kuitenkin tuntevat lapsensa, niinkuin minäkin siskoni...ei hän ole paha, tai julma, eikä inhottava, vaan ihan toisin.
Mietin vain että onko hän masentunut, se voi hyvinkin olla.
Sisko varmasti kokee, että maailma on kohdellut häntä epäreilusti, ja ei varmaan oloa helpota että jo hyvin moni hänen hyvistä ystävistään ja työkavereistaan ovat jo saaneet lapsen tai saamassa.
Oikeastaan mitä enemmän tätä tekstiä kirjoitan ja pohdin, mietin siskon tunteita, niin en yhtään ihmettele miksi hän käyttäytyy niinkuin käyttäytyy ja tavallaan minä olen ns "helppo" kohde, kun olen perhette, että tavallaan mulle saa huutaa, rähjätä ja olla vihainen...minä en silti katoa, tai jätä...niinkuin ystävä voisi tehdä. Mutta minä en, en koskaan.
Nyt vain täytyy olla kärsivällinen, uskon että se aika tulee että kaikki on hyvin, meillä molemmilla...:)