Viime viikonloppuna Etelä-Savossa olevalta mökiltä lähtiessä korppi ja hyvin iso haukka kiertelivät toisiaan parin minuutin ajan tuollaisessa ehkä 10 metrin säteisessä ympyrässä. Haukat ovat meiltä vähän hakusessa, kun niitä näkyy vain harvakseltaan, mutta jälkikäteen päättelimme sen kalasääskeksi ja sellaisen tiedetään myös seudulla pesivän.
Kiertely näytti leppoisalta. Kalasääski ei sanonut mitään ja korppi kronksutteli harvakseltaan matalalla äänellä.
Ajoiko korppi kalasääskeä pois pesintäpaikalta vai yrittikö sääksi tehdä korpista ruokaa? Vai ryhtyikö korppi muuten vain hauskuuttamaan itseään ison petolinnun kanssa?
Korppi ja kalasääski kiertelivät
Mateenpyytäjä
1
293
Vastaukset
- pena 101
Kai sillä aina joku tarkoitus on, mutta ei se kalasääski sitä korppia ajatellut syödä. Ehkäpä muuten vain oli kysymys toisen reviirillä liikkumisesta?
Itse olen nähnyt kalasääsken luonnossa vain kerran. Ei sitä oikeastaan voi mielestäni sotkea muihin lajeihin jos on jonkun verran katsellut lintujen kuvia.
Kalalla se elää ja en ainakaan minä ole kuullut, että korpin poikasia kyttäisi ruuakseen. Kerran lohialtaalla korppi pyöri sen näköisenä, että kala maistuisi. Samalla paikalla isäntä sanoi, että kalasääski käy aina ottamassa omansa.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Minkähän takia ns. persuille ei tunnu työ maistuvan?
Vaikuttavat olevan joutoväkeä syystä tai toisesta – työttömiä tai työeläkeloisia. Muiden rahoilla pötköttelevää väkeä,814358Olit ihan
Kiihkona silloin. Sen näki ja lähes tunsi. Ei tainnut olla kaukana et olisit vetänyt lähellesi jos siihen olisi hetki tu242818Miksiköhän vasemmistossa on niin paljon ns. tapatyöttömiä ja muita köyhiä?
Tokihan Minja Koskela oli sitä mieltä, että ei terveenkään ihmisen ole pakko tehdä töitä, sitä neuvoa moni vassu noudatt262815Trump huonommassa kunnossa kuin Usasta virallisesti sanotaan?
"Terveys on vakaa mutta ei normaali".Uskallan melkein sanoa,että Trumpin terveydentilaa kaunistellaan.Myös se että se nu1142507Kyllä on Vasemmistoliitosta Koskelan johdolla tullut todellinen ääripuolue
se on niin tulipunainen kuin olla voi, ja selvästi haluaa jatkuvasti eripuraa, ja repiä kansaa kahtia. Siinä on jo vuod172479Suomen veroaste 5 %-yks liian matala
Palauttamalla kokonaisveroaste 1990-luvun tasolle saadaan hyvinvointivaltion palvelut rahoitettua ilman velan ottoa.1112224Kolme neljästä suomalaisesta kannattaa miljonääriveroa
Kertoo vasemmistoliiton teettämä kysely. Veron ulkopuolelle jätettäisiin asunto. "Puolet vastaajista oli sitä mieltä, e1012180Evoluutioon ja alkuräjähdykseen uskominen vaatii todella vahvaa uskoa
Että tyhjästä syntyi ja kehittyi kaikki se mitä näemme ympärillämme.6362053MTV: Harvinainen haastattelu! Vappu Pimiä kommentoi vihdoinkin uutta TTK-juontajaa
TTK-juontajaspekuloinnit käyvät edelleen kuumana. Kenet sinä haluaisit uudeksi TTK-juontajaksi? Kommentoi alle! Lue,141975Oletko keskustellut kaivatustasi muiden
Kanssa lähiaikoina? Jos, onko keskustelu ollut positiivista tai negatiivista? Vaikuttaako keskustelut mielipiteeseesi ka341968