Tässä tilaisuus todistaa ennustajanlahjasi. Ennustajat monesti sanovat että numeroiden ennustaminen on vaikeaa, mutta pystytkö ennustamaan kolme numeroa oikein?
Kerro myös ennustusmenetelmästäsi ja taidoistasi yleensä ja kuinka varma olet.
Todennäköistä on että joku varmaan arvaa kolme oikein, ja vielä todennäköisempää on että ei kukaan arvaa kolmea oikein, mutta mielenkiintoista olisi nähdä onko jotain oikeaa ennustamista onnistuttu tekemään vaiko osuuko huonot arvailut yhtä hyvin oikeaan.
Voisinkin aloittaa sanomalla numerot 5, 29 ja 34.
Ensimmäinen numero vain oli mielessä heti alkuun, 34 sain heittelemällä 20-sivuista noppaa ensimmäisen silmäluvun osoittaman määrän mukaan ja kolmas numero oli satunnainen sivunumero satunnaisen kirjan alusta vilkaisemalla. Todella huonoja tapoja ennustaa nämä.. mutta ihan esimerkin vuoksi ;) En ole mikään ennustaja muutenkaan. Arvelisin että noista kolmesta numerosta osuisi vähintään 1 50% todennäköisyydellä
Juu, ja voi myöskin varmentaa toisten ennustamia numeroita.

Vastaukset 6
Vanhimmat
Päivää! Olen unen näkijä. Kerran näin unen jossa työpaikallani istuin miehen vieressä hän oli päätön. Heräsin ja minulle sanottiin luku 11 ja yksi mies ja lotto.
Se oli perjantaiyö.
Olin silloin äityislomalla kotona. Enpä suuremmin sitä miettinyt.
Maanantaina soi puhelin ja yksi työkaveri kysy arvaa mitä meillä tapahtunut olet varmaan nähnyt jotain kun sanot aina etukäteen.
Sanoin teille tullu lottovoitto sinne ryhmässä yksi mies ja 11 muuta. enempää en tiiä. Nainen nauroi sanoi no tiesinpä että tiedät. Eli tänne tullu suurlottopotti viikonlopulla jossa 12 osanottajaa yksi mies loput naisia.
Me näkijät emme näe numeroita voittoja raveissa peleissä yleensä. Näemme vain joskus se tulee jonekkin jolekkin.
Yksi ennustaja täälä sanoi minulle saan lahjan tai voiton pian. Sain huonekalut ilman koko kämpääni. Se oli todella yllätys silti minulle. Vanhat vietiin pois ja uudet tilalle.:-)
http://www.sttinfo.fi/pressrelease/detail.do?pressId=41979
Tämä oli erikoinen tapaus, joskin ei ainoa laatuaan. Näkijöitä hekin, kun kerran näkevät asioita. Voittivat ainakin.
Tälläkin kunnalla on perhe, josa kaksi loton pääpottia.
7 26 15
Kaksi varmaa. Kunhan tuli mieleen jostain. Haehaehae.
MUTTA KUKA JOS UUMOILEE NÄKEVÄNSÄ NUMEROT NIITÄ TÄNNE KOKO SUOMEN KANSAN ETEEN TUO. EIKÖ PIDÄ SALAS JA OTTAA ITE VOITTONSA.
VAI OLETKO NÄHNYT UNTA ETTÄ SUN PITÄÄ KYSYÄ TÄÄLÄ NE NUMEROT:-)))))))))))))))
3 15 28
;)
numeroiden ennustus vaikeaa,eiköhän se ole lasten leikkiä verrattuna ihmisten elonkulun ennustamiseen.