Maaliskuuhun asti kaikki oli ihan loistavasti, ja etenkin iloa päiviin toi silloinen työharjoitelupaikka ja parhaat työkaverit. Kyseiseen paikkaa minun piti jäädä vielä kesäksikin töihin. Sitten maaliskuussa sain kuulla, että en pääsekään sinne kesäksi töihin. Kukaan ei varmaan voi ymmärtää, miten helvetin suuri pettymys se oli, tuntuu suunnilleen, kun koko maailma kaatuisi. Siitä tämä kaikki sitten lähti.
Siinä sitten maaliskuun puolivälissä alettiin etsimään uutta kesätyöpaikkaa, jota ei tietenkään vielä tänä päivänäkään ole. Ahdistaa niin paljon se, että en pääse edes mihinkään kesätöihin, samalla myös ahdistaa, että en pääse ammattikorkeakouluun jatko-opiskelemaan. Epäilyttää myös suuresti, tulenko koskaan saamaan edes mitään töitä, kun yksien kesätöidenkin saaminen on näin hankalaa. Nyt vaan ahdistaa ihan kaikki jopa oma ulkonäkö monilla tavoin, kavareita tai perhettäkään ei jaksaisi nähdä. En pysty tekemään mitään normaalisti, ihan kuin jossain sumussa eläisi...
Siinä sitten maaliskuun puolivälissä alettiin etsimään uutta kesätyöpaikkaa, jota ei tietenkään vielä tänä päivänäkään ole. Ahdistaa niin paljon se, että en pääse edes mihinkään kesätöihin, samalla myös ahdistaa, että en pääse ammattikorkeakouluun jatko-opiskelemaan. Epäilyttää myös suuresti, tulenko koskaan saamaan edes mitään töitä, kun yksien kesätöidenkin saaminen on näin hankalaa. Nyt vaan ahdistaa ihan kaikki jopa oma ulkonäkö monilla tavoin, kavareita tai perhettäkään ei jaksaisi nähdä. En pysty tekemään mitään normaalisti, ihan kuin jossain sumussa eläisi...
Vastaukset 1
Vanhimmat
No työtä ehtii aina tekemään. Ei tuo maailmanloppu oo! Tällä kertaa ei kesätöis onnistanu, mut kaiva siitäki positiivista esille: nauti kesästä ja anna aikaa itsellesi! ;)