"Nooo, siitä kuuluu sellanen ääni.?"

Hei, nyt koitan saada jeesiä täältä kautta. Autoista mitään tietämättömänä tiedän kuitenkin sen verran, että mun pikkupikku Renault Cliosta (vm.99, ajettu n. 163000) kuuluu joku ylimääränen ääni. Jos en oo aivan väärässä ja vainoharhanen, ääni on alkanu kuulumaan helmikuussa kun tupsautin vahingossa mettätiellä ojaan. Oikea eturengas uppos hankeen ja kaks avuliasta herrasmiestä autto minut sieltä autoineni ylös. Kovasti he joutuvat autoa heijjaamaan ja rytkimään, että se saatiin ylös, joten olisko voinu tossa vaiheessa jotain käydä?

Ekan kerran ääni kuulu kun ajoin pitkää matkaa. Ensin arveltiin, että nastarenkaisiin on vaan jääny joku kivi hankaamaan, mutta ääni on jatkunu edelleen. Nykysin tuntuu, että se kuuluu kahta kauheemmin ja pikkasen alkaa jo mietityttää, mistä on kyse. Kahesti auto on jo nostettu ylös eri korjaamoilla, mutta kummassakaan ei osattu antaa neuvoa ja sanoivat, ettei mitään näy. Kerran tuttu kävi ajamassa ja kuuli äänen, mutta ei osannu hänkään sanoa vastausta. (Niinjoo, tää kaveri on siis ihan automekaanikko ja tietää asioista.)

Ääni on siitä kumma, että se kuuluu kun kytkimen painaa pohjaan JA kun nostaa kaasun pois JA kun ajaa 80 kmh tai nopeemmin. Kytkimen painelaakeria joku ehdotti, mutta eikös se ääni kuulu kun kytkin on ylläällä? Entiedä, apua? Jarrulevyt on kuulemma kulunu, mutta voiko se aiheuttaa tollasta ääntä mikä aika vahvasti liittyy kytkimeen ja kaasuun? Yök, entiedä.

=)

3

342

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Löysä kiinnitys

      Mikä tahansa resonanssivärähtely voi tulla esille kaasun käytössä ja kytkinkin voi siihen vaikuttaa. Se kytkimen käyttö kun myös muuttaa moottorin resonanssitaajuutta. Mikä tahansa huonosti kiinnitetty konehuoneessa tai korin osissa voi rämistä.

    • maalainen10

      minulla sama vika. Onko löytynyt syytä???

    • rooperi2

      Mullakin taitaa olla sama ongelma. ihme rätinä kuuluu vauhdin kiihtyessä. Ei vissiin liity moottoriin kun ääni kuuluu vaikka vauhdissa sammuutaa auton ja ajelee vapaalla. Ääni kuin jostain ihme syystä silti häviää oikealle kääntyessä. olen yrittänyt katsoa josko jokin osuisi renkaaseen, mutta ei.
      i
      Mkä voi olla vikana?

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Näitä venäjä-faneja tuntuu edelleen vaan riittävän - kummallista

      ja lähinnä siis ihan suomalaisia. Mitä hienoa ja hyvää he näkevät maassa joka on diktatuuri, maassa jossa ei ole sananv
      Maailman menoa
      414
      3312
    2. Sanna on pakottaja, domina

      Pakotti sadistisessti työttömät hakemaan töitä, josta seurasi hirmuinen työttömyys. Näin on asia, jos uskomme Hesarin k
      Maailman menoa
      102
      2488
    3. On ilmiselvää, että väärä maahanmuutto on Suomea pilannut jo paljon

      Väärä maahanmuutto tarkoittaa siis tulijoita Lähi-Idän ja Afrikan islamilaisista maista, eli muslimeita. He ovat kiistat
      Maailman menoa
      88
      2448
    4. Ulkoistin makuaistini Yleisradiolle

      Nyt voimme luottaa siihen, että Virallinen Totuus tekee maistelutyön puolestamme. Me persulandiassa arvostamme priimaa,
      Maailman menoa
      1
      2359
    5. Skodan hankintaan painostaminen toi potkut

      Kylläpä on kovat keinot käytössä, kun on yritetty pakottaa hankkimaan Skoda painostuskeinoilla. Kyllä valinnan pitää oll
      Skoda
      28
      2084
    6. Niinistö neliraajajarrutteli Natoon liittymistä vielä sodan alettua

      Myöntää nyt itsekin, mikä jo aikaisemmin tiedettiin. Marin vei Suomen ja Ruotsin Natoon. "”Myönnän auliisti jarruttelle
      Maailman menoa
      192
      1564
    7. Kokoomus on Suomen kommunistisin puolue

      "Hallituksessa on erimielisyyttä siitä, kuinka suuri osa veronkiristyksestä hyvitetään datakeskuksille uudella erillisel
      Maailman menoa
      12
      1372
    8. Sukupuolen merkitys elämässäsi?

      Jäin tuossa toista ketjua lukiessani miettimään seuraavaa ... Kuinka paljon koet sukupuolesi vaikuttavan/vaikuttaneen el
      Sinkut
      203
      1194
    9. Kyllä minua hävettää nainen tämä tilanne

      niin kuin se teki silloin aiemminkin. Monellakin tasolla ei minulta sopivaa. Herätät minussa vain niin vahvoja tunteita,
      Ikävä
      44
      1152
    10. Nainen rakas

      Mulle on alkanut tulla sellainen olo että meistä tulee ehkä pariskunta vielä 😌
      Ikävä
      93
      1081
    Aihe