Aleksi piti ranteistani kiinni, muttei kuitenkaan satuttanut. En voinut liikkua enkä tiennyt miten päin olisin ollut, sillä nautinto oli jotain niin suurta. Mähän olin ensimmäistä kertaa samassa sängyssä jonkun kanssa. Jos ei vaan mukaan lasketa joidenkin kaverien, sisarusten tai vanhempien kanssa nukkumista samassa sängyssä. Se suuteli suutelemistaan ja kiimani nousi nousemistaan, kun ajattelinkin että sain olla niin lähellä omaa poikaystävääni. Mehän oltiin ihan kiinni toisissamme.
Tunsin Aleksin kovan kalun jalkaani vasten ja se kiihotti mua. Yhtäkkiä Aleksi lopetti. Nostin pääni ja katsoin sitä suoraan silmiin kysyvästi. ”Mikä nyt on?” ajattelin. Aleksi nousi, veti housunsa jalkaan, laittoi paitansa päälleen ja lähti pois. Ennen kuin se painoi oven kiinni, se tuli takaisin ja sanoi ”Anteeks”. Siihen mä jäin. Alastomana, surullisena ja hölmistyneenä hotellihuoneeni sängylle. Mä en oikein ymmärtänyt mistä oli kyse. Oliko mussa jokin vialla? Enkö mä kelpaa sille? Eikö se haluakaan mua?
Seisokkini laski pian enkä saanut kuin käännettyä päätäni nähdäkseni kellon. Vielä oli aikaa rutosti siivoojien tuloon. Ei siis ollut kiirettä pukea päälle, vaikkakin kylmää ilmaa tuli ilmastoinnista. Enää ei ollut Aleksin kuumana käyvää kehoa mun päällä suutelemassa. En voinut mitään ja purskahdin itkuun. Käperryin kerälle peiton alle ja itkin vain. Mä en kyennyt mihinkään muuhun. Olin juuri menettänyt mun rakkaimpani. Mä olin vihanen ja surullinen samaan aikaan. Kurotin vähäisillä voimillani puhelimeen ja painoin näppäinlukon pois. Avasin viestit ja aloin kirjoittamaan tai ainakin yritin.
”Aleksi. Uskallankohan kutsua sua enää rakkaaksi tai kullaksi. Voitasko me tavata vielä ja jutella suut puhtaiksi. En haluais lähtee täältä asioita selvittämättä” kirjoitin viestikenttään ja valitsin Aleksin numeron ja lähetin viestin. Pudotin kännykän kädestäni sängylle ja jäin siihen vain makaamaan.
Avasin oven vaivoin ja kävelin aulaan ja siitä ulos. Hapuilin puhelinta taskustani ja muistin sen jääneen sängylle. Lähdin ylös päin hissillä ja katsoin itseäni peilistä. Näytin kamalalta. Silmäni olivat ihan punaiset ja pari verisuontakin oli katkennut. Hissi pysähtyi neljännessä kerroksessa ja kävelin huoneeseeni. Yksi uusi viesti oli saapunut. Tiesin sen olevan Aleksi, ehkä hän halusi tavata ja selittää. Avasin viestin; ”Käänny ympäri” siinä luki. Ihmettelin suuresti viestiä, mutta käännyin ympäri. ”Anteeks kun lähin sillain, mutta sain tän idean sua suudellessa ja oli pakko yrittää. Ethän oo mulle vihanen?”
Aleksi seisoi takanani ja oli tuonut huoneeseeni hedelmiä, suklaata, limua ja popcornia. Se oli aivan outo tilanne. ”E-en oo vihanen, mut miten sä pääsit tänne?” ”Se oli aika helppoa. Tiesin että lähdet ennen siivoojia pois huoneesta. Kävin kertomassa asiani sille respassa olleelle naiselle ja hän auttoi mielellään. Hän sanoi järjestävänsä tarvittavat tavarat pikaiseen ja päästää sitten minut huoneeseen. Jos et olisi unohtanut kännykkääsi, se olis jotenkin pyytänyt sua käymään huoneessas. Tuu kattomaan nyt mitä kaikkee täällä on” ”Kerroppas... Onko siellä kondomeja ja liukkaria, vai käytetäänkö mun omia?” ”Jaa, ootas katon...”
Aleksi ei tainnut ihan ymmärtää vihjettäni ja nykäisin sitä paidasta lähemmäksi. ”Mä tykkään kun käyt välillä vähän hitaalla, mutta nyt tarvittaisiin kondomeja ja liukkaria ihan oikeasti” Sen ilme muuttui kiimaiseksi ja etumus alkoi elämään. Se tarrautui muhun kiinni ja kantoi sängylle mun suudellessa sitä samalla huulille ja kaulaan.
Aleksi kävi ihan kuumana ollessaan mun päällä. Aleksi oli todella hoikka ja oli varmasti hieman alipainoinen. Se ei painanut juuri mitään vaikka makasikin melkein koko painollaan mun päällä. Mulla oli täysi seisokki ja niin oli Aleksillakin, koska tunsin sen peniksen taas jalkaani vasten.
Aleksin kanssa /3
3
687
Vastaukset
Se suuteli mua aivan niin kuin aikaisemminkin. Pitkin rakastavin suudelmin. Vaivuin johonkin toiseen maailmaan joka oli täynnä jotain, mitä en voi sanoilla kuvata. Siellä näin Aleksin alastomana kurkottamassa puusta päärynää ja vaikka Aleksi olikin pitkä, oli senkin oltava varpaillaan. Katsoin itseäni ja minäkin olin alaston. Aleksi kääntyi ympäri eikä ollut huomaavinaan mua ja haukkasi palasen päärynästä. Olin varmaan reilun viidenkymmenen metrin päässä, mutta näin kuinka päärynän mehu valui Aleksin suupielistä. Olisin halunnut mennä nuolemaan mehut, mutta se kuitenkin ehti pyyhkäistä suunsa puhtaaksi paljaaseen käsivarteen.
Huomasin sen kävelevän puun takana olevaa rinnettä alas. Juoksin sen perään ja tuntui kuin hän olisi vain loitonnut musta eteenpäin yhä nopeammin ja nopeammin. ”Aleksi! Aleksi älä mee! Odota mua, älä mee!” mä huusin, muttei se kuullut tai halunnut kuulla. Kompastuin puunjuureen ja jäin maahan makuulle. En jaksanut nousta ylös enkä huutaa Aleksia. Olisiko se enää vastannut mulle? Edes huiskauttanut kädellään, ettei halua puhua? Siinä makasin enkä tiennyt enää missä olin ja mitä mun olisi pitänyt tehdä. Suljin silmäni ja toivoin sen vain loppuvan.
//Tässä osassa paransin kirjoitusasua, eli puhuin "mä ja sä". Kappalejakoa on myös tiivistetty. Kappaleet on melko pitkiä, mutta pätkäisin aina sopivassa kohdassa, ettei juttu lopu seinään ja jatku heti samasta kohdasta toisessa kappaleessa. En oikein osaa selittää..- Laakerinlehti
Nyt kun korjasit tuon kappalejaon ja pronominit, ei ole enää paljoa valittamista... Joten enpä valita muuten kuin kinuamalla lisää, heh. :D
- summain
More ;)
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos
Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä491857Jos ottaisit yhteyttä, näyttäisin viestin kaikille
Yhdessä naurettaisiin sulle. Ymmärräthän tämän?1651658Heikki Silvennoinen ( Kummeli)
Kuollut 70-vuotiaana. Kiitos Heikille hauskoista hetkistä. Joskus olen hymyillyt kyynelten läpi. Sellaista se elämä on701388Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?
Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?2391333Pelotelkaa niin paljon kuin sielu sietää.
Mutta ei mene perille asti. Miksi Venäjä hyökkäisi Suomeen? No, tottahan se tietenkin on jos Suomi joka ei ole edes soda2111252Kauanko valitatte yöpäivystyksestä?
Miks tosta Oulaisten yöpäivystyksen lopettamisesta tuli nii kova myrsky? Kai kaikki sen ymmärtää että raha on nyt tiuk3321147- 1281145
- 781096
Nyt kun Pride on ohi 3.0
Edelliset kaksi ketjua tuli täyteen. Pidetään siis edelleen tämä asia esillä. Raamattu opettaa johdonmukaisesti, että3141067Hyvää huomenta 18. luukku
Hyvää keskiviikkoa. Vielä pari päivää ja sitten on talvipäivänseisokki. 🎄🌌❄️😊❤️2271057