Esikoisen synnyttyä kaikki alkoi. Itkin päivät pitkät ja koin olevani huono äiti. TIesin jo silloin että tarvitse apua mutta en uskaltanut sitä pyytää. Nyt on kaksi lasta, esikoinen 3v ja toinen 5kk. Mies petti ja lähti toisen naisen mukaan ja sen jälkeen kaikki on vaan mennyt huonosti.
Tuntuu etten jaksaisi tätä enään, en syö, olen kiukkuinen ja itken. Kaiken lisäksi monta kertaa päivässä ajattelen että olisi helmpompaa jos kuolisin. Lasten takia koitan silti jaksaa koska äitiähän he tarvitsevat enemmän kuin mitään. Olen siis nyt päättänyt pyytää apua, mutta mistä?
Parin päivän päästä olisi neuvola vauvan kanssa, voinko puhua sinne? Pitävätkö he minua huonona äitinä jos on masennusta tai jotain? Viedäänkö minulta lapset? Haluan jutella jonkun kanssa- ystäviä ei ole jolle puhua.
Mihin ottaa yhteyttä jos on henkisesti paha olla?
7
564
Vastaukset 7
- voimia!!
Nyt ajatuksesi eivät ole ihan selkeät, huomaat sen varmaan itsekin. Yksi lievän masennuksen merkki on vääränlainen itseriittoisuuden, omillaan pärjäämisen pakko. Juuri neuvolassa on oikea aika kertoa, miten äiti voi. Kirjoita vaikka paperille kotona rauhassa tilanteestasi, tunteistasi, peloistasi, miten toivot sdaavasi apua. Apua saat kyllä, mutta et jos salailet ongelmia ja peittelet totuutta. Rohkeutta!
Jos lähisukulaisia (äiti, sisko, täti) voit vaivata avuksi, hyvä. Neuvolassa autetaan eteenpäin, siten kuibn itse topivot ja haluat, ja jaksat. Tilanteesi on vaarallinen mielestäni.
Et ole huono ihminen, vain väsynyt ja masentunut. Ota apu vastaan. Keskustelut neuvolapsykologin kanssa olisivat hyvä idea, ja jos et jaksa, et jaksa, silloin pyydät että lapset sijoitetaan sijaiskotiin tilapäisesti. Silloinkaan et ole huono ihminen, pikemminkin viisas kun myönnät totuuden.
Jos jostain syystä neuvolassa et saa suutasi auki, siinä tapauksessa menet tk-päivystykseen lääkärille. Pääasia että apua saat. Ihana ois vaihtaa ajatuksia,tunteen purkauksia, päivän kuulumisia kanssas.. jos jaksat ja huvittaa,, mailaa: [email protected]
- voimia!!
Tuli kovasti kirjoitusvirheitä eiliseen vastaukseeni, toivottavasti sait selvää. Itsekin masennuin kolmannen lapsen jälkeen ja jäin yksin hänen ollessaan vauva. Tsemppiä, nyt on itsellä melko hektisiä päiviä, ensi viikolla ehkä saan kirjoitettua jotakin sinnepäin.
- åiti78
tuttuja tuntemuksia..Etsi paikkakuntasi neuvolapsykologi. Se auttoi minua..eikä lapsiasi tod. viedä!!!
- namil
Hei! todella hienoa, että olet päättänyt hakea apua.Lapsiasi ei sulta viedä nehän on sun suurin voimavarasi! lapsista saat voimaa jaksaa ja ne pienet hymyt, olet lapsillesi se tärkein! ppuhu neuvolassa ja pyydä tosiaan aikaa psykologille.Perheneuvolassa on myös hyvä puhua ja kodinhoitaja on mahdollista saada.Nyt on tärkeintä, että huolehdit itsestäsi, jotta jaksat olla lasten kanssa.Varmasti itkettää, olet surullinen eikä ruoka maistu kun sua on petetty se on vaikeaa aikaa! pääset sen yli ajan kanssa, keskity nyt itseesi ja lapsiin.
- perheneuvola
Juttele neuvolassa asiasta ja ota yhteyttä perheneuvolaan. Itse kävin siellä aikoinani avioeron aikaan juttelemassa.
- J
NEUVOLAPSYKOLOGI
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 851355
Henkilöauto ajoi puuhun Suomussalmella
Henkilöauto ajoi puuhun Suomussalmen torin laitamilla. Poliisi epäilee tutkivansa tapausta. Silminnäkijä351071Kattoikkuna puuttui - vai puuttuiko sittenkään?
Tönölään ei saatu mökkejä, kun kattoikkunasta oli pula. Näyttää konkurssihakemus tulleen kuitenkin 31.8., joten kattoikk19875Petteri A-studiossa: "Ihmiset ovat alkaneet saada töitä" ..mitä vitt..
Missä todellisuudessa toi Orpo oikein elää, Suomen työttömyys 2000-luvun ja EU/OECD-maiden korkein tuplat niiden keskita154705Kajaanissa on kadoksissa 27vuotias nainen.
Poliisin tiedoteessa on ,että 1.9.2026 katosi kajaanissa 27vuotias nainen. Kuva löytyy ja tiedot pituudesta ,iästä yms.13690- 46669
Kuka oli kuskina
Volvo suistunut päin koivua torin laidalla? Oliko vauhtia liikaa vai sairaskohtaus vai humala?13637Nythän todellisuus on kuitenkin se
että miehen täytyy tehdä miehen työ. Olla mies. Naisen täytyy tehdä naisen työ. Olla nainen. Voimme puhua pehmeitä ja185631- 33560
Mies sun käytös satutti...
Mahdatko sitä ymmärtää...😔 Olisipa kaikki mennyt hyvin. Vaikea tästä on enää mitään ihanaa rakentaa.39548