Ostin noin vuosi sitten 2010 mallisen avensis sedanin ja olen alkanut ihmetellä, että miksi ilmastointi ei "auto" -asennossa puhalla lainkaan. Käsisäädöllä kyllä puhaltaa normaalisti eli puhallin lienee ehjä. Ja kylmääkin tulee. Mutta automaatilla pysähtyy heti. Eihän siinä muuten mitään mutta näin kesällä tulee vähän kuumat oltavat ja ikkunatkin huurtuu. Kyllähän tuolla käsipelilläkin pärjää. Mutta missä vika? Vai onko vika?
Aven ilmastointi
22
5051
Vastaukset
- Remonttiin
Puhaltimen pitäisi pysähtyä "auto" valinnalla, vain kun sisätilaa pitäisi lämmittää, mutta autonmoottori on vielä kylmä. Tälläisessä tapauksessa joutuu laittamaan usein käsin pienen puhalluksen, ettei ala lasit huurtumaan (liikkeelle lähtiessä).
Jos pitää jäähdyttää, niin pitäsi lähteä tekemään sitä nopeasti, jossain tilanteessa menee lisäksi sisäkierto automaattisesti myös päälle siinä tilanteessa. - ehkä vielä opin
Itselläni myös ave -11 ja automaatti-ilmastointi, mutta juuri tuota sisäkierron toimintaa en oikein ymmärrä, se kun tuntuu menevän jatkuvasti auton uudelleen starttaamisen jälkeen päälle ilmastointia käytettäessä..
Haluaisin mielummin hengittää raikasta ulkoilmaa,enkä ns. "tunkkaista" sisäilmaa.
Manuaalisesti homma tuntuu paljon loogisemmalta,eikä tarvitse painella jatkuvasti yhtä sun toista namikkaa.- mek.1981
Mutta automaatti käytöllä se viilentää sen sisäilman nopeammin kun sisäkierto on päällä. Pakkoko sitä on automaatilla pitää?
- 1.8+md-s
Automaattinen sisäilmankierto on kyllä ihan hanurista. Tuntuu menevän päälle aina, kun auto on seissyt auringossa. Ihan ok muuten, mutta ei meinaa mennä pois päältä millään.
Toinen mistä en tykkää, on ilmastoinnin päälläolo oletuksena AUTO-asenossa. Laittaisin mieluummin itse päälle, kun tarpeen. Edellisessä T25 -03:ssa oli parempi logiikka muutenkin.
- mek.1981
Meneppä kysyyn merkkiliikkestä on meinaan varmaan vielä takuu voimassa
- 14+1
Omassa autossa mikä ei ole Tojo vaan ladukas Eurooppalainen pitää olla ulkolämpö yli 20 astetta että puhallin puhalta suurella nopeudella, Tojo on ehkä vain hiukan kehittymätön näissä asioissa.
- oletko Bimmeri-kuski
Itse taidat olla ehkä hiukan kehittymätön kirjoitustaidossa.... "Eurooppalainen" kirjoitetaan pienellä alkukirjaimella - eurooppalainen - kuten kansallisuudet yleensäkin.
- bi-level
Itäautoissa on aina ollut vähän omalaatuisensa logiikka. Esim. lämmityslaitteen "bi-level", jonka tarkoitus lienee ikkunoiden huurtumisen edesauttaminen.
Ja automaatti-ilmastoinneissa tämä tolkuton sisäkierron tyrkyttäminen. Vissiin sillä paikataan lämmityslaitteen & ilmastoinnin heikkotehoisuutta. Sisäilmaa kierrättämällä riittää vähempikin lämmitys/jäähdytysteho, kun kennolle tuleva ilma on jo "esilämmitettyä/jäähdytettyä". Talvella voi tosin tulla eteen ikkunoiden huurtuminen, mutta sehän on itäautoilijoille jo ennestään tuttu ominaisuus.
Ilmastoinnin (jäähdytyksen) toimiessa ei huurtumista pitäisi esiintyä, koska ilma kuivuu ilmastointilaitteen kennossa. Vai onko toilootan automaatti-ilmastointi niin alkeellinen, että se tyrkyttää sisäkiertoa myös silloin, kun jäähdytys ei ole käytössä?
Vissiin käyttölogiikkakin on sitä sun tätä, jos ei pysy asetukset muistissa tai vaihtoehtoina ovat vain täysmanuaali tai sekoileva automaatti. Omassa autossani pystyn käsin muuttamaan mitä tahansa yksittäistä asetusta (kompressori päällä/pois, ilman suuntaus, puhallusnopeus, sisäkierto päällä/automaattinen/pois) ja automaatti hoitelee edelleen loput. Automaatti osaa myös säätää puhallinnopeuden sen mukaan, kuinka paljon sisälämpötila poikkeaa asetusarvosta. Eli alkuun puhaltaa suurella teholla ja sitten hiipuu, kun haluttu lämpötila on saavutettu. Luonnollisesti kuvioon kuuluu myös se, että kylmällä säällä & moottorin ollessa vielä kylmä, automaatti puhaltaa just sen verran haaleaa ilmaa tuulilasille, että lasit pysyvät huurteettomina. Näin moottorin annetaan lämmetä nopeasti ja vasta moottorin lämmettyä alkaa matkustamon lämmittäminen tosissaan.
No, tämähän on testeissäkin tullut esiin. Itäautoissa varusteet toimivat vähän sinnepäin.- aivan ihanaa
Audi- , VW- ja BMW-piireissä noi bi-jutut on ihan erilaisia...
- 1.8+md-s
Tyrkyttää sisäkiertoa myös ilman jäähdytystä. Mutta toki kaikkien toimintojen automatiikan voi halutessa ohittaa.
- halpa, muttei hyvä
> Tyrkyttää sisäkiertoa myös ilman jäähdytystä
No tässähän se järjen riemuvoitto on. Ihmiset kuitenkin tuottavat koko ajan kosteutta, joten ohjaamon ilmaa on tarpeen kuivata a) ilmaa vaihtamalla tai b) jäähdytyksen avulla. Lämmitys sisäkierto ei kuivaa ilmaa (=poista kosteutta), vaikka suhteellinen kosteus laskeekin. Logiikka kusee myös pakkasilla, vaikkei kaikki tätä hiffaakaan.
Mut vähään tyytyvät tojoterot säätelevät automaattia käsin, uskotellen itselleen, ettei missään muussakaan automaatti toimi paremmin.- tojon aac = vitsi
Hupaisa keskustelun aihe ja selitykset hupaisalle automaatti-ilmastoinnille.
Omissa saksalaisissa autoissani olen tottunut automaatti-ilmastointeihin joiden säätimiin ei tarvitse koskea oli sitten kesä tai talvi. Nykyisessäni ovat nappulat ja säätimet saaneet olla rauhassa vuodesta 2009 lähtien. Aina on itseäni miellyttävä 22 astetta lämmintä ja ilma vaihtuu niin ettei huurretta esiinny ja ilma on raikasta.
Pisteet teille kuitenkin siitä, että täällä on kiva käydä viihdyttämässä itseään hupaisilla jutuillanne. Varsinkin fanaattisimpien terojen hehkutukset Toyotan parhaudesta ja muiden merkkien vioista ovat viihdyttäviä. Jatkakaa samaan malliin! - premium cooler
tojon aac = vitsi kirjoitti:
Hupaisa keskustelun aihe ja selitykset hupaisalle automaatti-ilmastoinnille.
Omissa saksalaisissa autoissani olen tottunut automaatti-ilmastointeihin joiden säätimiin ei tarvitse koskea oli sitten kesä tai talvi. Nykyisessäni ovat nappulat ja säätimet saaneet olla rauhassa vuodesta 2009 lähtien. Aina on itseäni miellyttävä 22 astetta lämmintä ja ilma vaihtuu niin ettei huurretta esiinny ja ilma on raikasta.
Pisteet teille kuitenkin siitä, että täällä on kiva käydä viihdyttämässä itseään hupaisilla jutuillanne. Varsinkin fanaattisimpien terojen hehkutukset Toyotan parhaudesta ja muiden merkkien vioista ovat viihdyttäviä. Jatkakaa samaan malliin!Miten ihmiset sekoilee noiden lämppäreiden kanssa. Kun painaa ulkokierto-napista niin se pysyy siinä vaikka 5 vuotta. keväällä kun laittaa lämpötila-asetuksen ja aut. päälle, niin ei tarvi koskea kuin vasta syksyn pakkasilla jos silloinkaan. Ainakin Camryssä ja Corolla Versossa toimii näin.
Taitaa kirjoittajien autoihin olla syötetty joku provo logiikka ohjelmisto. - kyyrä
tojon aac = vitsi kirjoitti:
Hupaisa keskustelun aihe ja selitykset hupaisalle automaatti-ilmastoinnille.
Omissa saksalaisissa autoissani olen tottunut automaatti-ilmastointeihin joiden säätimiin ei tarvitse koskea oli sitten kesä tai talvi. Nykyisessäni ovat nappulat ja säätimet saaneet olla rauhassa vuodesta 2009 lähtien. Aina on itseäni miellyttävä 22 astetta lämmintä ja ilma vaihtuu niin ettei huurretta esiinny ja ilma on raikasta.
Pisteet teille kuitenkin siitä, että täällä on kiva käydä viihdyttämässä itseään hupaisilla jutuillanne. Varsinkin fanaattisimpien terojen hehkutukset Toyotan parhaudesta ja muiden merkkien vioista ovat viihdyttäviä. Jatkakaa samaan malliin!mitäs hittoa sä täällä sit luet paremman ja laadukkaampien autojen puolella jotain natinaa pienistä ongelmista mitä nyt sattuu toyotassa olemaan. Mene VAG puolelle Eetu.
- tojo_aac
Vähän päivitystä asiaan:
Tänä aamuna töihin lähtiessä ei puhallin puhaltanut enää ollenkaan. Ei auto-asennossa, eikä enää käsisäädölläkään. Eli enää tuskin on kyse toyotan älyttömästä ilmastointilogiikasta. Manuaaliasennossa näyttöön tulee kyllä ne puhaltimen pyörintänopeuden mukaan lisääntyvät palkit, mutta ei se kyllä mitään puhalla. "auto"-asennossa ei ole niitä palkkejakaan hetkeen aikaan näkynyt. Taitaa olla ihan sekaisin tuo laite.
Päivitän huomenna lisää, jahka ehdin käydä korjaamolla töiden jälkeen.- alles in ordnung
Nehän päivittää sen kuntoon vielä 2010 mallisessa takuutyönä.
- kirves8mies
Olen huomannut että muissakin merkeissä kierrätetään auto-asennolla aluksi sisäilmaa, kun autossa sauna-lämmöt (seissyt auringos). Niinhän se pitääkin toimia. Ilmastointi viilentää nopeammin esim sen 45C asteisen ilman, joka on auton sisällä (esim 5 kuutiota ilmaa?) kuin että otettaisi koko ajan vaikka 30C asteista helleilmaa sisälle cabiiniin, jota sitten viilennettäisi.
- seuraavaksi manuaali
Minulla ainakin tyrkyttää sitä sisäilmankiertoa jatkuvalla syötöllä, on automaatilla tai ei.
Pitänee kysyä asiasta seuraavassa huollossa. - Rane t
Mulla 2008 Avensis ajettu 90 000 km, nyt ei keväällä ruvennut ilmastointi viilentämään, ei muuta kun huoltoon, oli kompressorista tippunut jotain prikkoja.
Hajalla on, uusi 1300 eur... - tojo_aac
No niin vasta tänä aamuna pääsin käymään pajalla vikakoodien luvussa. Sieltähän löytyi kaikenlaista mielenkiintoista: mm. sytytyskatkoksia kolmessa(!) sylinterissä. Onkohan tuo selitys satunnaisille tehon katoamisille kylmänä...
Ja sitten ilmastoinnin ohjainlaitevika! Eli ei muuta kuin uusi. Luojan kiitos takuuseen menee. Ja tuonkin kompura on asentajan mukaan sikäli viallinen, että sen sisällä on jotakin metallin palasia, eli se klapisee tyhjäkäynnillä. Olen aina luullut sitä joksikin moottorin suojapaneelin kolinaksi...
Ei siinä mitään, viedään Ave korjattavaksi (siis huollettavaksi) ja saavat laittaa sen kuntoon. Tämän viikon olen ajellut vaimokkeen Ford Ka´lla. Siinäkin on sentään ilmastointi (manuaalinen) ja se toimii! Mikäs siinä ajellessa:) - uudenmaan jagr
Mitä tuollainen ohjainlaite sitten maksaa? Omassa ilmeisesti samanlaista vikaa kun välillä on koko laite pimeänä näyttöä myöten ja kun käynnistää auton uudestaan, niin sitten saattaa pelata monta päivää ihan normaalisti. Auto on Ave 2,0 2007, eli ei siis takuuta...
Niin ja peruutusvalotkaan ei toimi. Tuskin noilla kuitenkaan on ilmastoinnin kanssa tekemistä...
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Tyttäreni kuoli lihavuusleikkaukseen.
Miettikää kuiten 2 kertaa, ennenkuin menette lihavuusleikkaukseen.34285921 Eurolla 35 euroa, 1.5x minimikerroin, 0x kierrätys ja minimitalletus vain 5e!
Noniin nyt pamahti sitten VB:ltä älyttömän kova tarjous ensitallettajille. Euron panoksella 35 euroa jos kokkishown voit12551Viiimeinen viesti
Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill692318- 1791945
epäonnen perjantain rikos yritys
onpa epäselvä kuva, tuolla laadullako keskustaa tarkkaillaan lego hahmotkin selvempiä161522Yllätyspaukku! Vappu Pimiä rikkoi vaikean rajapyykin yllättävässä bisneksessä: "Nyt hymyilyttää...!"
Wau, onnea, Vappu Pimiä, upea suoritus! PS. Pimiä tänään televisiossa, ohjelmatietojen mukaan hän on Puoli seiskassa vie91361- 1121327
Suomessa ei ole järkeä tarjota terveyspalveluita joka kolkassa
- Suomen väestötiheys 1.1.2022 oli 18,3 asukasta maaneliökilometriä kohden. - Uudenmaan maakunnassa asuu keskimäärin 181781305RÖTÖSHERRAT KIIKKIIN PUOLANGALLA.
Puolankalaisilla tehtävä ryhmäkanne itsensä yleintäneistä rötöstelijöista, sekä maksattaa kunnan maksama tyhmän koplan j601300Kirjoitin sinulle koska
tunnen sinua kohtaan niin paljon. Sydäntäni särkee, kun kätken ihastumisen, kaipauksen, sinua kohtaan tuntemani lämmön j421207